New York inspiraatiota!

Ensivaikutelma New Yorkista oli aika huikea, kun saavuimme illalla hotellille! Etualalla uusi Oculus-asema ja oikealla edessä One World Trade Center.

Ensivaikutelma New Yorkista oli epätodellinen, kun saavuimme illalla hotellille! Etualalla uusi Oculus-asema ja oikealla edessä  One World Trade Center.

Matkustimme keväällä mieheni kanssa New Yorkiin moikkaamaan F:n siskoa ja hänen miestään. Minulle matka oli ensimmäinen niin New Yorkiin, kuin Yhdeysvaltoihinkin. Kahdeksassa päivässä ehdimme nähdä uskomattoman paljon kaikkea – niin niitä tavallisimipia turistirysiä kuin vähän tuntemattomampiakin paikkoja.

Superonnistuneesta lomastamme saamme ennen kaikkea kiittää paikallisia oppaitamme S:aa ja D:nia, jotka veivät meitä muun muassa upeisiin ravintoloihin (yleensä reissussa ollessamme etsitään aina supernälkäisinä kivaa ravintolaa, mutta päädytään lopulta mäkkiin..) ja joiden kattoterassin näkymistä saimme nauttia useampana päivänä!
Meidän hotelli sijaitsi aivan 9/11 Memorial -muistomerkin ja vuonna 2014 valmistuneen One World Trade Center (Freedom Tower) pilvenpiirtäjän vieressä, joka oli ehdottomasti yksi hienoimmista pilvenpiirtäjistä koko New Yorkin siluetissa! Lisäksi ikkunastamme oli suora näkymä kaksi päivää ennen saapumistamme avatulle 3,55 miljardin euron ($4 billion) Oculus- asemalle, joka oli arkkitehtuurisesti kyllä uskomaton! Aseman sisätiloissa jatkui sama, täysin yhtenäinen valkoinen linja, mikä oli upean näköistä ja selkeästi myös työllistävä aspekti, sillä valkoisia marmorilattioita oli useampikin siivoojaa putsaamassa luuttujen kanssa 😀 . Varmasti hommia riittää myös syyssäällä, kun tuhannet ihmiset shoppailevat ja kulkevat metroon aseman kautta päivittäin. 😀
 

Oculus, New York, arkkitehtuuri
Oculuksen sisätilaa, jossa oli käytetty tyylikkäästi epäsuoraa valaistusta.


Pilvenpiirtäjien ja niiden arkkitehtuurin hämmästelyn lisäksi ehdoton lemppari Nykissä oli MoMA, eli Museum of Modern Art, joka jo pelkkänä tilana ilman teoksiaan oli niin vaikuttava, että sitä voi suositella lämpimästi! Kävimme myös Metropolitan Museum of Artissa (Met), mutta en innostunut siitä yhtä paljon kuin MoMA:sta, sillä Egyptin muumiot ja Euroopan maalaustaide on tullut itselleni enemmän tutuiksi jo Pariisissa, Lontoossa ja Amsterdamissa reissatessa, toisin kuin moderni taide. Guggenheim jätettiin seuraavaan kertaan, että on ainakin yksi hyvä syy palata takaisin!

MoMA, Museum of Modern Art, New York, performanssi, sisätila
MoMA:n sisätilaa ja performanssitaiteilijoita.


Sisustusarkkitehuurisesta näkökulmasta New York oli myös erittäin inspiroiva ja siellä näki, että julkisten tilojen viihtyvyyden eteen on tehty töitä.  New Yorkin julkisten tilojen sisustusratkaisut olivat rohkeita – ja rohkeuden kautta myös uniikkeja ja kiinnostavia. Tiloissa oli tunnelmaa! Kun mietin kaupungin julkisia tiloja näin pari kuukautta reissun jälkeen, ensimmäinen assosiaatio julkitiloista on marmori – sitä oli paljon, eri väreissä ja isoina pintoina! 😀
Yhteenvetona taide- ja arkkitehtuurisesta näkökulmasta sanoisin, että New York inspiroi tekemään asiat isosti ja näyttävästi.

New York, pilvenpiirtäjä, Freedom Tower, arkkitehtuuri
Näkymä One World Trade Centeristä vaikuttavan terassin kera.


Ihanaa alkuviikkoa, missä päin maailmaa matkaattekaan! 🙂
-Susanna
PS. Täällä jännitellään vielä kovasti ennakkotehtävien tuloksia ja valmistaudutaan pää höyryten pääsykokeisiin!


 

Minkälaisilla töillä menestyy pääsykokeissa?


Luovien alojen pääsykokeille on tavallista, että samantyyppiset pääsykoetehtävät toistuvat vuosittain pienellä twistillä. Kaikki Teho-Opiston kurssitehtävät onkin kehitetty aikaisempien vuosien ennakko-ja pääsykoetehtävien pohjalta. Tekemällä kaikki tehtävät, saat vankan rutiinin pääsykokeisiin ja opit ymmärtämään mitä eri alojen pääsykoetehtävissä haetaan.

Rutiinin ja tekemisen lisäksi saat kursseilla korvaamatonta henkilökohtaista ohjausta ja ammattilaisten kommentteja oman tekemisen kehittämiseksi. Maksimoi mahdollisuutesi onnistua pääsykokeissa ilmoittautumalla kurssillemme!



Varasuunitelma? Läpäisinkö arkkitehtuurin ennakkotehtävät vai en?

Saksan opiskelua ennakkotehtävien jälkeen

Näinä muutamana päivänä mielessäni on pyörinyt paljon kaikenlaista. Mitä jos en pääsekään tänä vuonna opiskelemaan? Osaanko saksaa varmasti tarpeeksi hyvin, että saan läpäistyä yliopistoon vaadittavan saksankokeen? Onko mulla minkäänlaista varasuunnitelmaa, jos mun haaveet arkkitehtuurin opiskelusta ei käykään tänä vuonna toteen?
Nämä mun ajatukset saivat alkunsa siitä, kun en saanutkaan sähköpostia arkkitehtuurin ennakkotehtävien läpäisystä. Huoleni ei aluksi ollut kovin suuri, sillä moni muukaan Tehon kurssilaisista ei sähköpostia ollut saanut. Muut saivat kuitenkin tietää läpipääsystä soittamalla, mutta mulle sellainen ei täältä Berliinistä käsin ole mahdollista, sillä ainakaan omalla liittymälläni ei ulkomaille pysty soittamaan. Sain loppujen lopuksi äitini soittamaan mun puolesta, mutta siinäkin ilmeni jotain ongelmia ja nyt olen jäänyt täysin vailla tietoa, olenko läpäissyt tehtävät vai en.
Saksan opiskelua ennakkotehtävien jälkeen
Eli mitä jos en päässytkään läpi? Onneksi silloin on vielä toinen mahdollisuus eli keskiviikon Saksan TestDaF koe, mutta maailmani ei myöskään romahda, jos en tätä testiä läpäise. Tottakai harmittaa, jos molemmat opiskeluhaaveet jäävät tältä vuodelta tähän, mutta olen omasta mielestäni tehnyt parhaani sekä ennakkotehtävissä, että kielen opiskelussa. Jos se ei riitä, niin sitten vaan ensi vuonna uudestaan!
Varasuunitelmakseni voisin sanoa Berliinin. Jos en pääse syksyllä aloittamaan koulunkäyntiä, niin voin aina jatkaa täällä töitä ja mikä tärkeintä: osallistua seuraavaan kielikokeeseen tai harjoitella seuraavan kevään Suomen pääsykokeisiin. Vaikka tänä vuonna ei tärppäisikään, niin en todellakaan aio luopua toivosta! 🙂 Yritän ajatella positiivisesti, että moni muukaan tuntemani ihminen ei saanut unelmien opiskelupaikkaansa ekalla tai edes tokalla yrittämällä. Ja kuten sanottu, omalta osaltani peli ei ole edes vielä menetetty!
Saksan opiskelua ennakkotehtävien jälkeen
Tällä tekstillä haluan myös sanoa kaikille ennakkotehtävät läpäisseille paljon onnea ja tässä vaiheessa pudonneille parempaa onnea ensi kerralla! Itse olen ottanut yhteyttä hakijapalveluihin, joten enköhän mäkin saa tässä muutaman päivän aikana tietää, miten kävi. Toivotaan parasta!
 
Veera


 

ENNAKKOTEHTÄVÄT – CHECK!!

Helsingin Kauppatorin teltat inspiroivat Susannaa sisustusarkkitehtuurin ennakkotehtävien pariin

Voi siis sanoa että välietapin välietappi saavutettu?! Hyvä me! Nyt vaan sormet ja varpaat ristiin, luotto siihen että kutsu tulee ja katse kohti pääsykokeita!
Ajattelin Midi-kurssin alkaessa hakevani sisustusarkkitehtuurin lisäksi myös kuvataidekasvatukseen, mutta nyt kevään mittaan päätin keskittyä ainoastaan sisustusarkkitehtuurin pääsykokeisiin. Hain Lahden Muotoiluinstituuttiin, Aalto-yliopistoon ja Metropoliaan.
Jos minun pitäisi kuvailla yhdellä adjektiivilla viimeviikkojen Susannaa, se olisi varmaankin, stressimonsteri – tämä postaus olkoon myös kiitos miehelleni, joka on urhoollisesti kuunnellut tiuskimiseni ja tsempannut minua kaikesta huolimatta! 😀
Aallon tehtävät aiheuttivat niin monta turhautumisen ja epätoivon hetkeä, että kahden käden sormet hädintuskin riittävät niitä laskemaan. Tehtävinä oli piirtää nuorallatanssija kuvitelemaansa ympäristöön, maalata värein näkymä sirkuksesta ja rakentaa taikasauva – siis taikasauva, jonka yhtenä arviointiperusteena oli vielä taikavoima! Myönnän että pää kävi muutaman päivän niin kierroksilla, että näin jokapaikassa pelkkää sirkusta; kauppatori ihmisvilskeessä, oranssine telttoineen ja maailmanpyörineen näin vaikka esimerkkinä! 😀
Ennakkotehtävä Aalto-yliopistoon aiheena "Nuorallatanssija", lyijykynätyö
Minusta tämän vuoden ennakkotehtävät olivat haastavat sen takia että tehtävänannot olivat niin selkeät – uskon että näissä ennakoissa idea ja omaperäinen näkökulma olivat avainsanoja. Minulle jäi omista töistäni ihan hyvä fiilis, vaikka olo onkin epävarmempi kuin viime vuonna. Luulen tunteen johtuvan siitä, että halu päästä kouluun on niin kova!
Lahden Muotoiluinstituutin portfolio-tehtävä tuli minulle puolestaan postitiivisena yllätyksenä! Midi-kurssilta on kerääntynyt kevään mittaan kiitettävästi materiaalia portfoliota varten ja toki muutama työ löytyi jo omasta takaa. Pidän kollaasien tekemisestä ja mielestäni portfolio on kuin suuri kollaasi; siihen kerätään erilaisia töitä, jotka kootaan kuitenkin yhdeksi yhtenäiseksi työksi. Toivottavasti sain portfoliooni tarpeeksi persoonallisuutta, toivottuja käsivarapiirroksia ainakin löytyi! 🙂
Onneksi ennakot ovat tältä keväältä rutistettu ja nyt pääsee taas keskittymään tehotreeneihin, harjoitustöihin ja toivottavasti tietenkin itse pääsykokeisiin! Kertokaa kommenttiboxiin mitkä olivat teidän fiilikset tämän vuoden ennakoista; mikä oli haastavaa, mikä tuntui puolestaan helpolta? Syntyikö ideat helposti?
Ihanan aurinkoista viikonloppua kaikille!
-Susanna
Seuraavassa postauksessa juttua New Yorkista ja inspiroitumisesta!


 

Aikainen lintu opiskelupaikan nappaa!


Kuka vaan voi onnistua, joka on valmis tekemään töitä unelmiensa opiskelupaikan eteen! Sisäänpääsyn todennäköisyys kun korreloi suoraan harjoittelun määrään. Pitkällä kurssillamme lähtötasollasi ei ole merkitystä, sillä harjoittelemalla ahkerasti ehdit nostaa osaamisesi, vaikka nollasta pääsykoetasolle.

Tutustu kursseihimme ja tule mukaan treenaamaan itsesi huippukuntoon ennen luovien alojen hakua ja pääsykokeita. Kannattaa olla nopea, sillä suositut ryhmät täyttyvät aikaisin. Varmista paikkasi tänään!



Tikkurilan jokirannan suunnittelukisan voittajina Tehon alumnit!

Tikkurilan jokirannan suunnittelukilpailun voittivat Tehon alumnit LOCI maisema-arkkitehdeistä

Viime kuussa ratkenneessa, Vantaan kaupungin järjestämässä kutsukilpailussa maisema-arkkitehdit saivat tehtäväkseen suunnitella uuden ilmeen Tikkurilan jokirannalle.
Kilpailuun pyydettiin suunnitelmat viideltä eri arkkitehtitoimistolta, ja voiton vei LOCI Maisema-arkkitehdit Oy:n ehdotus Keidas. Voittajatyöryhmän viidestä jäsenestä kolme on Sinin entisiä opiskelijoita – hurjasti onnea koko työryhmälle!
Kilpailussa suunnittelun lähtökohtia olivat alueen luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen, hulevesien hallinta ja tietenkin jokirannan elävöittäminen. Palkintolautakunta kehui Keidasta muun muassa siitä, että ehdotus korostaa luonnon ja kaupungin kontrastia, ja siinä kulttuurihistorialliset kohteet pääsevät oikeuksiinsa.
Valinnassaan raati korosti etenkin “ehdotuksen kokonaisotetta, soveltuvuutta jatkokehittelyyn, innovatiivisuutta ja perusratkaisun toteutuskelpoisuutta”. Keidas täytti nämä voittokriteerit.
Lisäksi Keidasta kiiteltiin siitä, että siinä alueelle tuotiin uusia toimintoja hillityllä tavalla ja alueen toiminnallisuuden kehittäminen liittyi luontevasti olemassa oleviin rakennuksiin.
”Alallamme kilpailut ovat tärkeä tapa saada mielenkiintoisia toimeksiantoja. Tämän kilpailun voittaminen oli mahtava palkinto raskaan uurastamisen jälkeen”, kommentoi Jussi Virta, yksi voittajaryhmän jäsenistä. Muut työryhmän jäsenet olivat Sanna Sarkama, Laura Kakkola, Pia Kuusiniemi sekä Milla Hakari.
Uutiset nuorista menestyjistä ilahduttavat aina, onnea vielä kerran koko porukalle!
Kuva: Vantaan kaupunki / arkistokuva