Skip to content

En ole koskaan oikein pitänyt matematiikasta. En edes tiedä miksi, olen kuitenkin aina ollut siinä suhteellisen hyvä, mutta jostain syystä matikantunnit oli koulussakin mulle niitä tylsimpiä. Nyt olen kuitenkin joutunut palaamaan takaisin koulun penkille suorittamaan Tehon matikankurssia itseopiskeluna.
Arkkitehtuurin valintakokeiden yksi osa on Matematiikan koe. Koe perustuu lukion pitkän matematiikan oppimäärään, mutta vain lyhyen matematiikan lukeneet (kuten minä) voivat myös kokeeseen osallistua. Itse valmistauduin viime vuonna kokeeseen kolmella yksityistuntikerralla joista yksi kerta taisi olla kolmen tunnin mittainen. Olin siis tätä ennen juuri palannut Australiasta, joten enempää tunteja en valitettavasti voinut silloin ottaa. Tällä määrällä pääsin kuitenkin juuri ja juuri kokeesta läpi, mikä oli itseasiassa itsellenikin aika iso yllätys ottaen huomioon, että olin sitä ennen opiskellut matikkaa puolitoista vuotta sitten! 😀 Yksityistunnit toimivat siis ihan ok, mutta jäi paljon tuurista kiinni, että kokeista pääsin läpi.
Arkkitehtuurin matematiikan kokeisiin harjoittelu
Tänä vuonna päätin nyt siis osallistua ihan oikeasti tähän Arkkitehtuurimatematiikan kokeeseen tähtäävälle kurssille, jossa opetetaan juuri ne asiat, mitkä kokeessa pitää osata. Tehtäviä kurssille tehdään Mafynetissä tabletin avulla. Aluksi on mahdollista valita kolmesta eri tasovaihtoehdosta, eli haluaako aloittaa ihan perusasioista vai tuntuuko, että matikka sujuu jo ihan luontevasti. Ohjelmaan saa itse valita tavoitepäivämäärän, kun haluaa olla valmis harjoittelun kanssa. Itse halusin aloittaa ihan yläastematematiikalla, koska noh, lukiosta on mulla jo pari vuotta aikaa ja silloinkin luin vain lyhyttä matematiikkaa. Tavoitepäivämääräksi valitsin tietenkin koetta edeltävän päivän.
Arkkitehtuurin matematiikan kokeisiin harjoittelu
Mafynetti on mulla toiminut opiskelumateriaalina oikein hyvin. Ennen tehtäviä katsottavat opetusvideot ovat selkeitä, eli itsenäisesti opiskelevakin ymmärtää. Olen itse nyt vasta tehnyt näitä yläastetehtäviä, mutta paljon asioita on jo palautunut mieleen. Mahtavaa on myös, että tabletin saa mukaan lähes minne vaan ja olenkin tehnyt matikantehtäviä jo laivassa ja autossa matkalla tänne, ja täällä meidän uudessa asunnossa kaiken muuttokaaoksen keskellä. Ja vaikka nyt sanoinkin aluksi, että en ole koskaan oikein matikasta innostunut, niin vanhojen laskukaavojen muisteleminen onkin ollut nyt yllättävän hauskaa! Olen aika varma, että näillä opeilla pitäisi kokeen mennä oikein hyvin :).


 

Aikainen lintu opiskelupaikan nappaa!


Kuka vaan voi onnistua, joka on valmis tekemään töitä unelmiensa opiskelupaikan eteen! Sisäänpääsyn todennäköisyys kun korreloi suoraan harjoittelun määrään. Pitkällä kurssillamme lähtötasollasi ei ole merkitystä, sillä harjoittelemalla ahkerasti ehdit nostaa osaamisesi, vaikka nollasta pääsykoetasolle.

Tutustu kursseihimme ja tule mukaan treenaamaan itsesi huippukuntoon ennen luovien alojen hakua ja pääsykokeita. Kannattaa olla nopea, sillä suositut ryhmät täyttyvät aikaisin. Varmista paikkasi tänään!



Arkkitehtuurin pääsykokeisiin harjoittelua Berliinissä

Arkkitehtuuria Berliinissä osa 2

Ensimmäisen Arkkitehtuuria Berliinissä blogipostauksen pääset lukemaan tästä. Edellinen postaus keskittyi siis enemmänkin tunnetuihin rakennuksiin ja kiinnostaviin paikkoihin Berliinissä kun taas

Lue lisää »