Skip to content

Kitspiraatio – Ennakkotehtäväni

Ennakkotehtävät, ensimmäinen askel pääsykokeisiin

Viimeinen kuukausi on ollut tosi kiireinen! Ennakkotehtävät julkaistiin jo viikko ennen yhteishaun alkua. Olen ennakkotehtävien lisäksi tehnyt töitä, hakenut töitä, kirjoittanut Kitspiraatiota ja tehnyt muita asioita. Olen ollut todella tiukalla aikataululla liikenteessä, ja olen erittäin huojentunut siitä, että tässä kuussa minulla ei ole yhtä paljon tärkeitä asoita meneillään.
Tunnilla Teholaiset odottivat jännityksellä ennakkotehtävien julkaisemista. Heti kun tehtävät julkaistiin, kaikki kaivoivat puhelimet esiin ja lukivat ääneen oman hakukohteensa tehtävänannot. Pikatehtävän aikana lähestulkoon kaikki olivat lähteneet kotiin, mutta jäin itse tekemään pikatehtävää ja nauttimaan hiljaisesta maalaushetkestä pitkän päivän jälkeen.
Ennakkotehtävät ovat ensimmäinen askel pääsykokeisiin. Hakiessani viimevuonna graafiseen suunnitteluun, en päässyt ennakkotehtävieni perusteella kokeeseen. Se tuli isona yllätyksenä, koska olin laskenut sen varaan että vaikken pääsisi sisälle, osallistuisin pääsykokeisiin. Kun katson uudestaan viimevuoden tehtäviäni, ymmärrän miksi en päässyt kokeisiin. Tänä vuonna olen kuitenkin luottavaisin mielin tehnyt ennakkotehtäväni. Niiden työstäminen antaa minulle harjoitusta pääsykokeisiin. Jos en tällä kertaa pääse pääsykokeisiin, ensi kerralla osaan enemmän ja mahdollisuuteni kasvavat.

Kuvataidekasvatuksen ennakkotehtävät

Kuvataidekasvatuksen ennakkotehtävissä piti tehdä kolmiosainen kuvasarja aiheesta rajat. Tehtävänannossa oli kuvattuna ”Rajat voi esimerkiksi asettaa, rikkoa, kuvitella, kohdata, ylittää … ”
Aloitin tehtävien työstämisen kirjoittamalla ylös asioita, jotka sopivat tehtävänantoon. Mietin erilaisia poliittisia rajoja esim. maanrajoja, uskontoja ja kosketuksen rajoja. Nämä ideat eivät toimineet, ne olivat liian rajattuja ja jotenkin vanhanaikaisia. Jatkoin pohdintaa ja mietin aihetta henkilökohtaisemman näkökulman kautta esim. pelkotiloista ja uskaltamisen rajoista. Mietin myös mielikuvitusystäviä, lentämistä ja erilaisia satu maailmoja.
Olin ideoinut kolme eri kuvasarjaa ja tehnyt kuusi eri teosta. Yhdessä kuvasarjassa oli aiheina pelkotilat; korkeat paikat, putoaminen veteen ja pienet kuutiot. Toisessa kuvasarjassa mielikuvituksen rajat; mielikuvitusystävä, satumaailma ja katsastus pään sisäiseen toimintaan. Kolmannen sarjan ja lopullisen ennakontehtäväni olivat teoksia aiheesta toden ja epätoden raja. Kolmas kuvasarja käsitteli aihetta nukahtamisen ja unen kautta. Kuvasarja toimi kokonaisuutena, muut kuvat eivät muodostaneet kuvasarjaa joten ne eivät ihan vastanneet tehtävänantoa .

Kun nyt katson töitä niin huomaan, että paperi kupruilee ja värit eivät tule oikeuksiinsa. Kävin ostamassa uutta paperia, maskinestettä ja kaksi uutta pensseliä. Huomasin että omista pensseleistäni oli tullut hapsottavia. Ostin ne monta vuotta sitten askartelukaupasta, mutta ne eivät ole yhtä hyvänlaatuiset kuin taidetarvikeliikkeistä ostetut pensselit.

Maskineste muodostaa kalvon työn päälle ja pitää pinnat valkoisina.

Toden ja epätoden raja

Olin tehnyt tehtäväni hyvissä ajoin, mutta niiden viimeistely ja uusiksi tekeminen meni kyllä tiukalle aikataulun kanssa. En ollut tyytyväinen kuvien kompositioon ja paperin kupruiluun joten oli hyvä idea tehdä ne uudestaan.  Minulle oli myös tullut flunssa, joten tehtävien työstäminen tuntui ajoittain hyvin tuskalliselta, kun olisin vain halunnut maata sängyssä. On hämmästyttävää, miten paljon hienommaksi työni tuli kun tein sen uudestaan.  En ole aikaisemmin tehnyt kurssitöistäni ihan uusia versioita, mutta kun tein ennakkotehtävistäni uudet versiot ensimmäiset tuntuivat oikein luonnosmaisilta.

Vasemmalla ensimmäinen työ, oikealla valmistusvaiheissa oleva uudelleen työstetty työ. Ero on näiden kuvien välillä on suuri! Ensimmäinen kuva on todella sarjakuvamainen ja sen sommitelmassa on turhia elementtejä (esim. laiva kuvan alareunassa). Uusi kuva on todentuntuisempi ja maalit ovat erinäköiset uudella paperilla.
Kuvasarjan ensimmäinen kuva esittää nukahtamista. Usein ihmiset sanovat että nukahtaessaan he tuntevat putoamisen tunteen. Olin tehnyt tämän ensimmäinen kuvan eri kuvasarjaan, mutta lopulta se toimikin erinomaisesti tässä kokonaisuudessa.

1. Epätoden ja toden raja, nukahtaminen
Kuvasarjan toinen kuva esittää unta. Kuvassa on todentuntuisia elementtejä yhdistettynä surrealistiseen kuva-aiheeseen, missä merestä muodostuu sadetta kukille. Kuvassa on värikontrasti vaalean ja tumman ylä- ja alaosan kanssa.

2. Epätoden ja toden raja, todentuntuinen uni
Kuvasarjan viimeinen kuva esittää heräämisen hetkeä, kun kaikki tuntuu utuiselta eikä ihminen erota toden ja epätoden rajaa. Tämä kuva oli vähiten suosikki sarjasta, koska kasvojen tekeminen on minusta erittäin vaikeaa ja en ole täysin tyytyväinen lopputulokseen. Kuva oli myös viimeinen kuvasarjasta työstämäni kuva, joten sitä tehdessä minulla oli suurimmat ponnistukset meneillään.

3. Epätoden ja toden raja, oliko kaikki vaan unta?. En ole tyytyväinen tähän kuvaan, koska kasvot eivät onnistuneet niin hyvin kun olisin toivonut. Olisin myös lisännyt enemmän kukkia kuvaan, jotta niistä olisi muodostunut runsas kolmiuloitteinen kimppu. Aikani loppui kesken, tein parhaani sillä ajalla mitä minulla oli käytössä!
Ennakkotehtävien perusteella valitaan osallistujat pääsykokeisiin. Pääsykokeet järjestetään toukokuun lopussa, jonka jälkeen on jännittävä odotus valintakoetuloksiin. Yritän olla jännittämättä etukäteen pääsykokeita, ettei jännitykseni kasvaisi liian suureksi. Mutta, ajatukseni harhailee ajoittain murehtimaan pääsykoemenestystä. Miten pärjään, mitä jos en pärjää, miten jaksan, saanko unta illalla, onko minulla mukana tarvittavat välineet? Uskon, että monella muulla hakijalla on samanlaiset ajatukset kuin minulla. On tärkeää, huomata nämä ajatukset jotta niitä voisi edes vähän rajoittaa.
Kitty


 

Kitspriaatio – Monotypia

Monotypia – ainutkertainen vedos kuvasta Taidegrafiikka on kuvataidetta, jonka luomiseen käytetään erilaisia painotekniikoita. Monotypia on taidegrafiikkaa, jossa luodaan yksi ainutkertainen

Lue lisää »