Skip to content

Kitspiraatio – Valokuvia syksyisestä luonnosta

Inspiraation löytäminen luonnosta

Tällä viikolla Teholla on taukoviikko! Kotitehtävien tekemiseen on nyt kaksi viikkoa aikaa. Ulkona oli kaunis aurinkoinen sää ja päätin lähteä kävelylle. Laitoin spotifyn soittolistan soimaan ja musiikki puhutteli minua.  Katselin ympärilleni ja yritin hahmottaa esimerkiksi perspektiiviä ja varjoja luonnossa. Minusta oli aivan mahtavaa huomata millä tavalla piirtämisen säännöt pätevätkin luonnossa. Minulla oli todella inspiroitunut olo kun huomasin hahmottelevani piirtämistä luonnossakin, koska näin pääsen varmasti oppimaan enemmän vaikka en olisi paperin äärellä.
Syksy on kaunis vuodenaika. Se on myös hyvä aihe kotitehtäville ja pääsykokeisiin, koska värimaailma on rikas ja se antaa monta eri mahdollisuutta tehtävien tunnelman luomiseen. Kävelylläni otin paljon erilaisia kuvia inspiroimaan tehtävien tekemiseen. Kuvien aiheet olivat eri puut ja lehdet, perspektiivi, heijastukset ja valo.

Piirtämisen sääntöjen näkeminen luonnossa

 Kaivopuisto, Helsinki.  Taivas oli erittäin kaunis ja siinä oli vivahteita liilasta värimaailmasta. 
Varjot ja valaistus on tärkeä osa kaikkia kolmiuloitteisia kuvia. Ylläolevassa kuvassa perspektiivi on vähän kuin taidekirjasta, ja siinä on huomattava X muoto. Lehtipuut ovat jo vaihtaneet väriä mutta havupuut ovat vielä rikkaan vihreän värisiä.

Pomppiva tyttö
Huomasin kaukaa loistavan vaaleanpunaisen takin. Isä (tai vaari?) ja tytär kävelivät yhdessä ja hyppivät lehtikasoissa. Yritin hienovaraisesti ottaa pari salakuvaa heistä, vaikka huomasin jälkeenpäin että mies katsoo suoraa minuun kohti yhdessä kuvassa. Voi olla että hän mietti että mitä ihmettä minä kuvaan kun seison puun oksien vieressä. (julkisilla paikoilla esim. puistoissa ja kaupungilla on kuvauslupa ihmisistä kunhan ei ole ketään tiettyä lähikuvassa tai jotenkin erityisesti esillä).

Sisarukset ja lehtiä heittävä tyttö
Jatkoin kävelyäni ja huomasin perheen kolmen lasten kanssa puiden siimeksissä. Otin heistäkin kuvia, jotta pääsisin myöhemmin kotona harjoittelemaan perspektiiviä sekä ihmisten piirtämistä. Riemastuin kun tyttö alkoi heittää lehtiä ilmaan! Tämä oli hyvä esimerkki siitä, että kun tietää asioita ja niitä ei muista laittaa kuviinsa. Esimerkiksi tällainen yksityiskohta maalauksessa olisi erittäin hieno ja toisi liikettä kuvaan. Minun olisi tarkoitus piirtää kuvista tauluja jotta voisin harjoitella eri tekniikoita. Tiedän että pääsykokeita ajatellen olisi hyvä harjoitella kurssitehtävien ulkopuolellakin piirtämistä. Mutta helposti alkaa katsoa telkkaria tai selailemaan facebookkia… Joskus tuntuu myös vaikealta aloittaa sen takia, että ei tiedä mitä piirtäisi. Tämän takia otin paljon kuvia, joten minun ei tarvitse keksiä aiheita itse!

Syksy
Heijastukset ja erilaiset materiaalit ovat kiinostavia lisäyksiä kiinnostavan sommitelmat tekemiseen. Ylläoleva kuva voisi toimia erittäin hyvin kotitehtävän runkona! Nämä ovat osa-alueita mitä minun pitää harjoitella, joten tällaiset referenssikuvat ovat erinoimainen tapa oppia! Nyt pitäisi sitten vaan sulkea kone ja alkaa piirtämään……. 🙂
 
Kitty


 

Aikainen lintu opiskelupaikan nappaa!


Kuka vaan voi onnistua, joka on valmis tekemään töitä unelmiensa opiskelupaikan eteen! Sisäänpääsyn todennäköisyys kun korreloi suoraan harjoittelun määrään. Pitkällä kurssillamme lähtötasollasi ei ole merkitystä, sillä harjoittelemalla ahkerasti ehdit nostaa osaamisesi, vaikka nollasta pääsykoetasolle.

Tutustu kursseihimme ja tule mukaan treenaamaan itsesi huippukuntoon ennen luovien alojen hakua ja pääsykokeita. Kannattaa olla nopea, sillä suositut ryhmät täyttyvät aikaisin. Varmista paikkasi tänään!



Kitspriaatio – Monotypia

Monotypia – ainutkertainen vedos kuvasta Taidegrafiikka on kuvataidetta, jonka luomiseen käytetään erilaisia painotekniikoita. Monotypia on taidegrafiikkaa, jossa luodaan yksi ainutkertainen

Lue lisää »