Skip to content

Miksi matkustaisin valmennuskurssille Helsinkiin asti?

Kursseillemme osallistuu viikoittain opiskelijoita paljon pääkaupunkiseutua kauempaa: Turusta, Tampereelta, Lahdesta, Seinäjoelta, Lappeenrannasta… lähes ympäri Suomea siis. Reissaaminen valmennuskurssia varten on siis aivan mahdollista, ja pienellä suunnittelulla ja rutiineilla teet siitä viikon kohokohtasi!

Matka on omaa aikaasi

Meistä monelle arki on kiireistä, ja pitkä matka oppitunneille saattaa tuntua ajanhukalta. Ajatuksen voi kuitenkin pyöräyttää ympäri ja asennoitua niin, että matka on omaa aikaa, jolloin muut eivät pääse häiritsemään. Tehon edellisvuosien pitkänmatkalaiset ovat kehuneet, että juna- tai bussimatkalla saa hyvin tehtyä kotitehtäviä tai kerrattua edelliskertojen oppeja, kun on vähän pakkokin keskittyä ulkopuolisten ärsykkeiden puuttuessa. Matkat voi ottaa myös täydellisen rentoutumisen kannalta: varaa hyvät eväät, laita kännykkä piiloon ja nauti omasta rauhastasi ilman keskeytyksiä.

Tee kurssipäivästä Helsinki-päiväsi

Lähde Helsinkiin jo kurssipäivän aamusta, jos vain voit. Juo aamukahvit keskustan ihanissa kahviloissa, vieraile gallerioissa tai fiilistele Eiran ja Kaivopuiston upeita jugend-taloja. Eräs opiskelijamme kertoi tehneensä mielikuvaharjoituksia ottamalla ratikan Arabiaan ja matkaamalla tulevan koulunsa kampukselle lounaalle. Inspiraatio iltapäivän tunteja varten on taattu!
Helsinki skyline ja Teho-Opisto

Varaa matkaliput ajoissa

Onnibus ajaa päivittäin yli sata lähtöä Helsinkiin esimerkiksi Turusta, Tampereelta, Porista, Jyväskylästä ja Kotkasta. Mitä aiemmin varaat matkasi, sitä edullisemmaksi liput tulevat. Halvimmillaan parin tunnin bussimatkan voit saada jopa kahdella eurolla, ja normaalihinnatkin pyörivät muutaman euron hujakoilla. Myös Matkahuollolla on nettitarjouksena myytäviä edullisempia lippuja päivittäin.
VR:n hinnoittelumalli suosii nykyään myös aikaisia varaajia, ja tarjoaa edullisempia ennakkolippuja, jos varaat lippusi 3-60 ennen matkustuspäivää. Kokeile hintakalenteria, jonka avulla voit hakea halvat matkat junalla suosituimmille yhteysväleille.
Valmennuskurssille kannattaa matkustaa kauempaakin

Liity kanta-asiakkaaksi

VR:n Veturi-asiakkaille on jatkuvasti tarjolla junalippuja todella halpaan hintaan, joten kanta-asiakkaaksi liittyminen on ihan fiksua.


 

70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!



Valitse peitevärit ja akryylivärit oikein

Peitevärit & akryylivärit

Postaussarjassa julkaistaan vinkkejä oikeanlaisten työvälineiden valintaan pääsykokeiden piirustus- ja suunnittelukokeita ajatellen. Tässä postauksessa käsittelemme peitevärien ja akryylivärien valintaa. Aiemmissa osissa opastimme

Lue lisää »
Vinkit akvarellien valintaan - kuvassa tuubissa myytäviä akvarelleja

Akvarellivärien valinta

Postaussarjassa julkaistaan vinkkejä oikeanlaisten työvälineiden valintaan pääsykokeiden piirustus- ja suunnittelukokeita ajatellen. Tässä postauksessa käsittelemme akvarellien valintaa. Aiemmissa osissa opastimme lyijykynien ja

Lue lisää »
Valitse tussit oikein

Tussien valinta: Copic vai Promarker?

Postaussarjassa julkaistaan vinkkejä oikeanlaisten työvälineiden valintaan pääsykokeiden piirustus- ja suunnittelukokeita ajatellen. Tässä postauksessa käsittelemme tussien valintaa. Aiemmissa osissa opastimme lyijykynien, värikynien,

Lue lisää »