Aihe: Ajankohtaista

Jo perinteeksi muodostunut Tehon piirustuskilpailu käytiin tänä vuonna Guggenheim-teemalla. Osallistujille annettiin tehtäväksi suunnitella kaupunkilaisten olohuone Helsinkiin kaavaillun Guggenheim-museon ympärille. Inspiraationa työssä toimivat Guggenheim-kilpailun kuusi erilaista finalistiehdotusta

Kisan palkinnoille yltäneet upeat voittajatyöt ovat Markus Nikanderin ja Jasmin Maunulan käsialaa. Molempia töitä inspiroi Jätkänkynttiläksi ristitty ehdotus GH-76091181, jossa museo kohoaa puisina torneina vedenrajasta. 

Tuomaristo piti töistä erityisesti niiden hyvän ympäristöajattelun ja ekologisuuden takia.

Jasminin työssä ”Jätkänkynttilän” tornimaisten massojen katolle on suunniteltu kaupunkilaisten yhteiseksi olohuoneeksi kauniit kattopuutarhat, jotka yhtä aikaa ovat ekologisia ja luovat hyvää kaupunkiympäristöä. Tämä olohuone on kattojen ylle syntyvä puutarhamaisten erilaisten terassien sarja.  Täältä olisi varmasti upeat näkymät Kauppatorille ja koko satama-altaan ympäristöön. Kattopuutarhojen ja viherkattojen suosio on noussut paljon viime aikoina. Myös useissa arkkitehtuurikilpailuvoitoissa on hyödynnetty kattoja kaupunkitiloina. Työ on tehty kauniilla akvarellitekniikalla ja tekniikka sopii ehdotuksen sisältöön mainiosti!

Piirustuskilpailu 2015 esitteli huikeita ideoita_666px_2

Markuksen työssä toistui saman tyyppinen teema eri tavalla. Ehdotus oli kuin keidas keskellä kivistä kaupunkia! Tämä olohuone muodostaisi ”Jätkänkynttilän” kylkeen kaupunkipuiston, jossa on paljon erilaisia istuma- ja levähdyspaikkoja luonnon keskellä. Vihreää ja kasvillisuutta ei tästä ehdotuksesta puutu! Vihreä keidas muodostaa kauniin jatkumon ja parin Esplanadin puistolle. Se on rohkea ja erilainen ehdotus – siksi se miellytti tuomaristoa. Työ on tehty puuväritekniikalla ja kirkkaat pirteät värit sopivat ehdotuksen tunnelmaan kivasti.

Piirustuskilpailu 2015 esitteli huikeita ideoita_666px_3

Voittajat saavat palkinnoksi vapaavalintaiset kurssit Tehon kurssivalikoimasta joko tänä keväänä tai heille parhaiten sopivana aikana. Tervetuloa Teholle, Jasmin ja Markus!

Kiitos kaikille osallistujille ja tsemppiä tiellenne kohti haaveammattia!

Sini Koivisto
Teho-Opiston perustaja Sini Koivisto on koulutukseltaan arkkitehti SAFA ja taiteen maisteri (taidekasvatus). Laadukas arkkitehtuuri- ja taidevalmennus on Sinille sydämen asia. Sini toimii arkkitehtinä oman yrityksensä kautta ja omaa pitkän historian opettajana valmennuskursseilla, arkkitehtuurikouluissa ja yliopistossa.
Recommended Posts

Kommentoi

Kirjoita hakusi ja paina Enter