Bussi myöhässä, räntää sataa, vähän jännittää. Kerkeenkö ajoissa paikalle? Ajatuksia pyöri kauheesti päässä ekana valmennusiltana. Kolmen tunnin uurastuksen jälkeen olin onneni kukkuloilla. Tää oli just sitä mitä odotinkin. Opetusta, tekemistä ja töiden arvostelua.
 
Ekalla tunnilla otettiin puheeks kurssilaisten hakukohteet, pääsykokeet ja miten niihin valmistaudutaan. Huomasin, että meillä kaikilla on erilaiset taustat ja kuinka monenlaisia hakukohteita sitä onkaan. On pelkästään hyvä juttu, ettemme hae samaan paikkaan. Kaikilla on paremmat sisäänpääsymahdollisuudet! Tuntien kulut ovat suunnilleen samanlaisia: katsotaan ja arvostellaan viime viikolla saadut kotitehtävät. Sen jälkeen pidetään luento, jota seuraa pikatehtävä luennon aiheesta.  
 
Ekalla kerralla päästiin kokemaan arvostelua tuon edellä mainitun pikatehtävän muodossa. Tehtävässä täytyi hyödyntää luennolla oppimaamme tietoa sommittelusta. Jaoimme a-kolmosen kuuteen osaan, joista jokaiseen hahmottelimme erilaisen sommitelman käyttäen perusmuotoja eli neliöitä, kuutioita, ympyröitä jne. Ongelmakseni huomasin heti, ettei se ensimmäinen ajatus tehtävänannosta välttämättä olekaan se paras vaihtoehto. Oon vähän sitä tyyppiä, että teen ensin ja mietin vasta sitten. Pääsykokeissa olisi tärkeää ensin rauhassa miettiä ja valmistella tehtävää, sitten vasta lähteä tekemään, tietenkin ajankäyttö huomioiden. Onneksi pääsen harjoittelemaan sitä kotitehtävien avulla. Saamamme kotitehtävät ovat pääsykoetyyppisiä: ilmoitetaan mitä tehdään, miten tehdään ja mitkä ovat tehtävien arvosteluperusteet.
 
Saimme kaksi tehtävää kotiin, joista ensimmäinen on abstrakti juliste Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi. Toisessa suunnittelemme Konepajan Brunon kirpputorille sermit tilaa jakamaan. Ekan tehtävän tein varmaan kolmeen kertaan, koska en vaan ollut siihen tyytyväinen. Nyt se on jotenkuten mieluinen, mutta vielä paranneltavaa toki olisi. Jätän sen sellaiseksi, kun se nyt on – saa nähdä millaista kritiikkiä tulen saamaan. Virheistähän sitä oppii parhaiten, eikö? Kirpputoritehtävästä on toistaseks valmiina vain hahmotelma omassa päässä.
 
Fiilikset taitojen suhteen on tällä hetkellä todella ristiriitaset. Ekan kotitehtävän palautus on jo perjantaina – ja mitä jos kaikki muut onki paljo parempia ku minä? Mitä jos teen kauheesti duunia nyt ja huomaanki keväällä olevani aivan surkee, enkä pääse kouluun. Mitä mulle sit tapahtuu? Oonko Lidlissä seuraavanki vuoden ja haen taas uudelleen? Sukulaisilla, ystävillä ja ehkä jopa somestalkkereilla on odotuksia mua kohtaan. Onhan tässä jo aikaakin kulunut lukiosta valmistumisesta ja tuntuu, että kaikki muut mun ikäluokasta on jo koulussa. Paineita? – oi kyllä on, paljonkin. Tiedän, että moni on hakenut esimerkiks seittemän kertaa lääkikseen ja sillä seitsemännellä päässy sisään. Itse en jaksaisi enää odotella ja tehdä jotain mistä en liiemmin välitä.
 
Tätä epävarmuutta ei kuitenkaan mikään höpöttely poista. Eteenpäin mennään vaikka ei olisikaan aina se paras fiilis. Pienestä epävarmuudesta noustaan ylös, näytetään luottamus itseään ja omaa tekemistä kohtaan! Mua kannustaa jatkamaan ajatus, että tätä oon halunnu jo pitkään. Viime keväänä sisustusarkkitehtuuri oli jo hakuvaihtoehdoissa. Poistin sen listalta, koska uskoin ettei musta kuitenkaan olis siihen.
Loputtoman jahkailun jälkeen oon nyt tässä. Pääsen tekemään ohjatusti sitä mistä nautin. Saan kritiikkiä osaamisestani ja löydän myös toivottavasti sen oman tyylin. 
Ihanaa viikonloppua teille kaikille <3
Terkuin, TiiaJ