Ennakkotehtävien tekeminen ja yo-kirjoitukset

Tervehdys pitkästä aikaa! Toivottavasti kaikille kuuluu hyvää, vaikka vallitseva tilanne onkin ollut ikävä Korona-viruksen takia. Viime blogitekstistä tuntuu olevan aivan liian pitkä aika. Olen ollut kiireinen töiden, ylioppilaskirjoitusten ja etenkin ennakkotehtävien kanssa.

Minulle kuuluu ihan hyvää. Meno rauhoittuu vilkkaan maaliskuun jälkeen, jolloin on enemmän aikaa valmistautua arkkitehtuurin pääsykokeita varten (pidetään sormet ristissä, että ne toteutuvat) ja varsinkin kirjoitella enemmän tänne blogiin! Useampi Tehon viikottainen tehtävä on jäänyt rästiin, joten niitä haluan myös työstää, sillä tavoitteena olisi tehdä kaikki Maxi-valmennuskurssin kotitehtävät.

Ennakkotehtävät

Olen upottanut ennakkotehtäviin varsin paljon aikaa, mutta uskon, että lopulliset tuotokset ovat sen arvoisia. Eniten aikaa on vienyt pienoismalli, jonka kanssa tein useita erilaisia versioita, kunnes pääsin haluamaani lopputulokseen. Tämä ajankäyttö on ollut taas toki pois yo-kirjoituksiin valmistautumisesta.

Pienoismallin maalamista taas hidastutti vastoinkäyminen gessomaalin kanssa. Ämpärin kannessa oli jotain vikaa, sillä samana päivänä kaupasta ostamani litran gessoämpäri valui lähes kokonaan laukkuuni :D. Asia on kuitenkin nyt kunnossa.

Tällä hetkellä olen siinä vaiheessa, että pienoismalli on valmis ja siitä on otettu kuvat, jotka on myös muokattu. Tehtävä 2, eli ulkonäkymä, on myös valmis. Työn alla on vielä viimeinen tehtävä, jossa pitää tehdä sisäkuva rakennuksesta. Se on kuitenkin hyvällä mallilla ja valmistuu todennäköisesti tänään.

Ajatuksena olisi palauttaa työt huomenna tai viimeistään tiistaina sillä keskiviikkona on deadline palautusten osalta. Tällöin on vaarana, että opintopolku kaatuu, jos on paljon porukkaa palauttamassa tehtäviä samaan aikaan, joten ihan viimeiseen hetkeen ei kannata palautuksia jättää.

Miten meni yo-kirjoitukset?

Nyt on vihdoin tehty pitkän matematiikan ja englannin uusinnat tämän kevään ylioppilaskirjoituksissa. Aloin jo uskoa, että ylioppilaskirjoituksia ei toteudu, koska muut useiden ihmisten kokoontumiset kiellettiin. Pitkä matematiikka ei tuntunut menevän hyvin. Tämä ei ollut erityinen yllätys, koska matematiikka on ollut aina itselleni se kaikista haastavin kouluaine.

Selasin aiempia sähköisiä matematiikan ylioppilaskokeita ja niihin nähden tämä koe tuntui hyvin haastavalta. Tein A-osion, mutta B-osion tehtäviin tuli vastattua todella vähän, koska aika ei riittänyt kokeessa. Tein Mafynetissä C-E tason tehtävät, mutta minun olisi pitänyt kerrata vielä enemmän, koska lukion matematiikan kursseista on pari vuotta aikaa, joten aikani kului pitkälti asioiden uudelleen opetteluun. Haasteellista oli myös sähköinen matematiikan koe, vaikka Mafynetti olikin valmentanut minua sitä varten.

Oma valmistautumiseni alkoi loppumetreillä levitä käsiin, sillä vaikka olinkin käynyt kaikki aihealueet läpi, niin kokonaisuuksien ymmärtäminen ei halunnut upota päähäni. Muistijälki ei ollut tarpeeksi vahva. Korotus B -> C saattaa hyvin jäädä haaveeksi, mutta nyt minulla on ainakin hyvä pohja arkkitehtuurin matematiikan koetta varten.

Englanti taas tuntui menevän todella hyvin. Saa nähdä nouseeko se M -> E, koska eximiaa on varsin vaikea saada etenkin englannin yo-kokeessa, koska Suomessa englannin taso on niin korkealla. Englannin opiskeluun käytin loppujen lopuksi aika vähän aikaa, mutta se oli mielestäni hyvä päätös, koska ehdin opiskella matematiikkaa enemmän. Painopiste oli kuitenkin matematiikan korottamisessa.

Instagram: @tehoopisto @jesservaus

 


 

70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!



Rakkaudesta luoville aloille – kehitimme uuden Live-opetuksen

Verkko-opetus Live Heini ja Katja

Hyviä uutisia luovista aloista kiinnostuneille! Teholla uskotaan jatkuvaan kehitykseen ja loimmekin uuden Verkko-opetus Liven jolla voit opiskella luovia aloja timanttisten ammattilaisten johdolla olitpa karanteenissa missä tahansa maailman kolkassa! Teholla on toteutettu luovien alojen etä-valmennuskursseja jo yli kymmenen vuoden ajan. Koronaepidemian myötä veimme verkossa tapahtuvan opetuksen seuraavalla tasolle ja siirsimme lähiopetuksemme vallitsevan poikkeustilan ajaksi verkkoon Live-kursseiksi. Live-kursseilla on tarjolla lähikursseilla totuttuun tapaan reaaliaikaista opetusta entistä enemmän ja joustavasti omien aikataulujesi mukaan.

Luovien alojen opetusta suurella sydämellä

Teholla on tarjottu etäopetuksena arkkitehtuurin, muotoilun ja taidealojen valmennuskursseja jo yli kymmenen vuoden ajan. Tämän kymmenen vuoden aikana olemme kehittäneet etäopetuksen mahdollistamaan taideaineiden opiskelun ajasta ja paikasta riippumatta – ja huipputuloksin, sillä kursseillamme käyneistä opiskelijoista noin 70 prosenttia saa unelmiensa opiskelupaikan. Koronaepidemian myötä Suomen hallitus on ohjeistanut oppilaitoksia toteuttamaan lähiopetuksen vaihtoehtoisin menetelmin poikkeustilan ajan. Me Teholla halusimme varmistaa, että lähikursseillamme olevat saavat mahdollisimman samanlaisen kokemuksen ja hyödyt kuin luokassa tapahtuvassa opetuksessakin. Siksi olemme viime viikot työskennelleet kuumeisesti uudenlaisen Verkko-opetus Liven kehittämisessä.

Verkko-opetus Live yhdistää lähiopetuksesta tutut toimintatavat ja reaaliaikaisen opetuksen sekä etäopiskelun parhaat puolet. Näin jokainen lähikurssilaisemme pystyy jatkamaan pääsykokeisiin valmistautumiista saaden tukea ja ohjausta opettajiltamme sekä jakaen tsemppiä muiden opiskelijoiden kanssa hyvän treenirytmin säilyttämiseksi. Verkko-opetus Liveissä opiskelijat pääsevä videoyhteyden välityksellä keskustelemaan opettajien ja muiden opiskelijoiden kanssa viikon aiheesta sekä harjoitustehtävistä. Live-opetuksiin voi osallistua kerran viikossa tai vaikkapa jokaisena päivänä jos oikein innostuu!

 

Eevan verkko-opetussudio
Myös opettajat voivat opettaa paikasta riippumatta, vaikkapa heidän omalta keramiikkapajalta käsin

 

Miten kurssit käytännössä toteutuvat

MAXI-ja MIDI -lähikurssit: Kahden tunnin Live verkossa päivittäin

Kaikilla opiskelijoillamme on käytössä Tehoverkko, joka korvaa perinteiset oppikirjat. Tehoverkossa julkaistaan viikoittain luentovideo sekä luento-slidet viikon aiheesta sekä videoitu kritiikki edellisen viikon palautetuista tehtävistä. Jokaiseen aihealueeseen liittyen Tehoverkossa on myös pikatehtäviä sekä pääsykoetyyppisiä tehtäviä, joista opiskelija saa henkilökohtaista palautetta alan ammattilaisilta.                                               

Tehoverkon lisäksi lähikurssilaiset opiskelevat normaalisti luokassa opettajan johdolla syventäen ymmärrystä opetuskerran aiheesta sekä saaden henkilökohtaista palautetta kritiikin muodossa, jossa päästään oppimaan myös muiden oivalluksista ja kehityskohteista,. Poikkeustilan myötä kaikki tämä luokassa tapahtuva opiskelu on siirretty Livenä verkkoon. Lähikurssilaisille on päivittäin tarjolla kahden tunnin Verkko-opetus Live, jossa opettajat ovat reaaliaikaisesti paikalla videon välitykselllä ja opiskelijat kommentoivat ja kysyvät vähän TV-chat tyyliin. Livessä keskustellaan opiskelijoiden kysymysten lisäksi mm. viikon palautuneista tehtävistä sekä ennakkotehtävistä.

Palaamme normaaliin lähiopetukseen heti kun viranomaiset ohjeistavat sen olevan turvallista.

 

TEHO-lähikurssipäivät verkossa: Yhdistelmä chattia ja Liveä

Samoin kuin Maxi ja Midi-kurssilaisillä, myös jokaisella Teho-kurssille ilmoittautuneella on pääsy Tehoverkosta löytyvään vastaavaan Teho-etäkurssiin ja sen sisältöihin. Mutta suuri haaste oli: miten toteutamme kokonaisen päivän kestävän opetuskerran verkon yli niin, että innostus ja energia on korkealla vaikka aurinko jo laskee?

Päädyimme järjestämään lähikurssin opetuksen samaan aikaan ja mahdollisimman samaan tapaan, kuin lähiopetuskin, mutta luokkahuoneen sijaan tapaamme opiskelijoiden kanssa verkossa. Kurssipäivinä opettaja kutsuu kurssilaiset klo. 9 aamulla Tehoverkkossa uuteen aiheeseen sisältäen viikon luennon sekä normaalisti opetuspäivän aikana tehtävät pika- ja harjoitustehtävät. Aamupäivät ovat uuden aiheen opiskelua luentovideoiden sekä pikatehtävämuotoisten harjoitusten muodossa. Opettajat neuvovat ja opastavat chatissa antamalla mm. palautetta harjoitustehtävistä otettuihin kuviin

Tehokursseilla iltapäivät ovat opiskelua tekemisen kautta. Kurssipäivinä julkaistaan klo 12 Tehoverkossa lähikurssilaisille tehtävänanto pitkää, kolmen tunnin aikana toteutettavaa pääsykoetyyppistä tehtävää varten, jonka opiskelijat tekevät kotonaan annetussa ajassa. Kun tehtävän saa valmiiksi, siitä lisätään kuva Tehoverkkoon viimeistään klo.15.15 mennessä. Tämän jälkeen opettajamme kokoavat kaikki työt arviointiin ja aloittavat Live-videon välityksellä pidetyn kritiikin iltapäivän aikana tehdyistä tehtävistä sekä edellisen kerran kotitehtävistä. Nämä kritiikit ovat yksi parhaista lähikurssien oppimistilaisuuksista ja nyt niihin pääsee mukaan live-videolla.

Teho-kurssillakin palataan lähiopetukseen heti koronatilanteen salliessa.

­

Opettajien ja oppilaiden mietteitä live-verkkokurssista


Esimerkkejä Live-opetuskerran jälkeen annetuista palautteista

Valmistelimme huolella lähikurssit korvaavia taiteiden alojen live-verkkovalmennuksia ja jännitimme kovasti, miten opiskelijat ottavat ne vastaan. Ensimmäinen viikko verkossa tapahtuvaa Live-opetusta on nyt takana ja se on kerännyt paljon positiivista palautetta sille osallistuneilta opiskelijoilta. Myös opettajat ovat heittäytyneet esiintymään videon välityksellä ja heidän innostuksensa välittyy jopa verkon yli. Live-yhteys on siis tuonut haluttua vuorovaikutusta opettajien ja opiskelijoiden välille ja tästä hyvänä merkkinä on että lähes kaikki, jotka aloittavat noin kaksi tuntisen Live-opetuksen ovat myöskin osallistuneet loppuun asti. Päivittäin järjestettävät Livet mahdollistavat myös sen, että opiskelijat ovat saaneet paljon lisää joustavuutta aikatauluihin ja ovat voineet yhdistää pääsykokeisiin valmistautumisen ja poikkeustilasta johtuvat henkilökohtaiset arjenmuutoksensa tehokkaasti.

Live verkko-opetus tuntui samankaltaiselta tilanteelta kuin luokassa ja alusta on helppokäyttöinen. Meidän opettajien ja opiskelijoiden välinen vuoropuhelu reaaliaikaisesti chatissa toimi hyvin ja oppilailta tulikin paljon hyviä kysymyksiä ja kommentteja. Video-chatissa on varattu päivittäin kaksi tuntia aikaa vapaalle keskustelulle, mikä on paljon enemmän kuin luokkahuoneessa tapahtuvassa opiskelussa. Video-Chatissa on eri päivinä eri opettajat, joten chattia voi seurata vaikka päivittäin saaden uusia näkökulmia. Video-chattien jälkeen olemme saaneet aina paljon positiivista palautetta opiskelijoilta.

– Heini Lindvall, Tehon pääopettaja


 

Aalto-yliopisto siirtyy ennakkotehtävissä sähköiseen palautukseen- vinkit töiden kuvaamiseen

Aalto-yliopisto siirtyy Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun ennakkotehtävissä 2020 poikkeuksellisesti sähköiseen palautukseen. Töitä kuvatessa on tärkeää ottaa huomioon oikeanlainen kuvakulma, tausta ja valaistus. Lue Teho-Opiston pääopettajan ja aktiivisen valokuvausharrastajan Heini Lindvallin vinkit ja esimerkit, kuinka otat mahdollisimman edustavat kuvat töistäsi!

Koronavirusepidemian vuoksi Aalto yliopiston ovet suljettuna juuri ennakkotehtävien palautuksen ajan. Sen vuoksi aiemmin ilmoitetusta poiketen Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun ennakkotehtävien 2020 palautus tapahtuu sähköisesti Opintopolkuun. Sähköisessä palautuksessa tärkeintä on toki edelleen idea ja sen toteutus, mutta onnistuneella kuvalla voit saada oman työsi näyttäytymään positiivisemmin tehtävien joukosta!

Valaistus kuntoon!

Piirustuksia ja maalauksia kuvatessa kannattaa hyödyntää luonnonvaloa. Hakeutumalla päiväsaikaan valoisaan paikkaan saat hyvän kirkkaan ja luonnollisen valaistuksen töillesi. Toinen huomionarvoinen tekijä töitä kuvatessa on se, millaisesta kuvakulmasta kuvan nappaa. Kuva olisi hyvä ottaa mahdollisimman suorasta kulmasta välttäen vinoumia. Töiden kuvaamisessa kannattaa myös hyödyntää kuvankäsittelyohjelmia, joilla on mahdollista muokata esimerkiksi perspektiiviä ja valotusta jälkikäteen.

Pienoismallin kuvaaminen

Pienoismallia kuvatessa on tärkeää ottaa huomioon tausta, valotus sekä kuvakulma. Paras tausta pienoismallia kuvatessa on kaarevaksi vedetty pinta kuten esimerkiksi suuri kartonki tai silitetty lakana riippuen pienoismallin koosta. Myös pienoismallia kuvatessa kannattaa hyödyntää luonnonvaloa. Valaistuksen säätelyssä pienoismallin kohdalla voi myös hyödyntää esimerkiksi taskulamppuja. Taskulampun valo on usein melkko jyrkkä ja sitä voikin pehmentää kietomalla esimerkiksi talouspaperia ympärille. Valaistusta miettiessä on hyvä huomioida myös pienoismallin materiaalit. Esimerkiksi paperi läpäisee valoa ja saattaa paljastaa jotain hyvää tai huonoa pienoismallin rakenteesta.

Pienoismallia kuvatessa on tärkeää huomioida onko tehtävanannossa mainittu valmiiksi kuvakulma, josta kuva pyydetään ottamaan. Mikäli kuvakulma on vapaa ja kuvia voi ottaa useampia, kannattaa työtä kuvata monipuolisesti useasta eri suunnasta ja valita kuvakulmat, joista työ näyttää kaikkein parhaalta.

Esimerkkikuvia aikaisempien vuosien ennakkotehtävistä

Teho-Opiston opiskelijat Helmi, Jenni ja Moby pääsivät kuvien pienoismalleilla läpi vuoden 2019 arkkitehtuurin ennakkotehtävistä. Vaikka viime vuonna palautus olikin varsinaisen työn palauttamalla, kävimme nämä kuvat edellisen vuoden tehtävistä läpi valokuvaajan näkökulmasta, jotta voimme kaikki oppia näiden esimerkkikuvien onnistumisista ja saada inspiraatiota vieläkin parempiin kuviin.

 

Kuvia Helmi Anttilan menestyksekkäästä pienoismallista arkkitehtuurin ennakkotehtävissä 2019

Heinin kommentit pienoismallin valokuvaukseen liittyen: Molemmissa Helmin kuvissa on mietitty dynaaminen katselukulma, josta kuvastuu parhaalla mahdollisella tavalla pienoismallin tekstuuri tai pinnanrakenne sekä koko mallin muoto. Valkeaa taustaa vasten otettuun kuvaan voisi kenties hieman lisätä kontrastia ja taustaa vaalentaa kuvankäsittelyn avulla. Myös kylmää valoa voisi lisätä ripauksen.

Tsemppiä kaikille ennakkotehtäviin ja kokeilkaa rohkeasti erilaisia valaistuksia ja kuvakulmia!

– Enni ja Heini

 

Jenni Suur-Inkeroisen arkkitehtuurin ennakkotehtävät 2019

Heinin kommentit pienoismallin valokuvaukseen liittyen: Valkoista taustaa vasten otetussa kuvassa on mietitty onnistuneesti valaistusta. Kuvaan tulee selkeästi valo-ja varjopuoli, joka kuvastaa hyvin pienoismallin muotoa. Työ on voimakkaasti valaistu sivulta eikä siinä ole pehmeää yleisvaloa. Selkeästi vaikka sivusta tulevalla valolla voi korostaa esimerkiksi tunnelmaa tai jossain tapauksessa muotoa.

 

Moby Siivosen arkkitehtuurin ennakkotehtävät 2019

Heinin kommentit pienoismallin valokuvaukseen liittyen: Mallin valaisu sisältä tuo rakenteen tosi hyvin esiin ja myös kontrasti on hyvä. Kuvissa on onnistunut valotus. Vaikka sisältä tuleva valo saa kaikkein kirkkaimmat kohdat palamaan puhki, eli ylivalottumaan vitivalkoisiksi, niin rakenteesta saa kuitenkin niiltäkin osin hyvin selvää. Kuvatessa kannatta välttää sitä, että iso osa mallista olisi ylivalottunut ja siihen voi vaikuttaa lyhentämällä kameran valotusaikaa tai valitsemalla pehmeämmän valaistuksen. Valkoista taustaa vasten otetussa kuvassa on myös mallin varjo otettu mukaan. Mikäli malli heittää kiinnostavan varjon ja tehtävänanto mahdollistaa sen käytön, kannattaa sitä ehdottomasti hyödyntää.


 

70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!



COVID-19-koronavirus: näin huolehdimme turvallisuudesta ja opetuksen jatkumisesta

Meille Teho-Opistolla opiskelijoiden turvallisuus on etusijalla ja lähiopetus on keskeytetty. Samalla huolehdimme, että opetus jatkuu poikkeustilanteesta ja -järjestelyistä huolimatta mahdollisimman laadukkaana.

Koronavirus epidemian myötä Suomen hallitus on ohjeistanut oppilaitokset järjestämään lähiopetuksen sijaan opetuksen vaihtoehtoisilla tavoilla. Teho-Opistolla on pitkä kokemus taideaineiden etäopetuksesta ja kaikilla opiskelijoillamme on käytössä kehittämämme Tehoverkko, jonka kautta tarjoamme kaikki kurssimme ajasta ja paikasta riippumatta.

Mutta, me Teho-Opistolla haluamme tehdä enemmän ja huolehtia, että opiskelijamme saavat parhaat mahdolliset eväät pääsykokeisiin tänä poikkeuksellisena keväänäkin. Etäopetuksen lisäksi olemme kehittäneet uudenlaisen verkko-opetuksen kaikille lähikurssilaisille, jotta he voivat opiskella reaaliaikaisessa vuoropuhelussa opettajien kanssa ja saada mahdollisimman hyvin samat hyödyt kuin lähiopetuksessakin.

Koulujen ja muiden harrastusten sulkiessa monille on vapautunut enemmän aikaa – nyt on siis erinomainen tilaisuus panostaa omien taitojen kehittämiseen ja pääsykokeisiin valmistautumiseen entistäkin enemmän. Tulemme seuraavien viikkojen aikana panostamaan merkittävästi uudenlaisen ja entistäkin vuorovaikutteisemman verkko-opetuksen tarjoamiseen opiskelijoillemme.

-Sini ja Kimmo, Teho-Opiston perustajat

Kysymyksiä ja vastauksia, miten koronavirus vaikuttaa Teho-Opiston toimintaan

Jatkuuko Teho-Opiston opetus?

Kyllä, Teho-Opiston opetus jatkuu keskeytyksettä. Hallituksen ohjeistuksen mukaisesti toteutamme lähiopetuksen vaihtoehtoisilla menetelmillä.

Miten opetus järjestetään, kun hallitus on kieltänyt lähiopetuksen ja yli 10 hengen kokoontumiset?

Lähiopetus keskeytetään arviolta 13.4. asti ja korvataan uudella lähiopetuksen kaltaisella livenä tapahtuvalla verkko-opetuksella. Olemme pahoillamme opiskelijoillemme tästä aiheutuvasta haitasta ja pyrimme tarjoamaan mahdollisimman laadukkaan verkko-opetuksen lähiopetuksen tilalle. Palaamme lähiopetukseen heti kun viranomaiset ilmoittamat sen olevan taas turvallista.

Voinko ilmoittautua kursseille koronaviruksesta huolimatta?

Kyllä, kursseillemme voi ilmoittautua, sillä opetus jatkuu keskeytyksettä verkko-opetuksena lähikursseilla kunnes on turvallista palata perinteiseen luokkaopetukseen sekä entiseen tuttuun tapaan etäkurseilla.

Seuraavaksi alkavia lähikurssejamme ovat:

  • 4.4.2020: Teho-kurssi – kuuden viikon tehotreeni taidealojen pääsykokeisiin
  • 28.4.2020: Intensiivi – Viikon intensiivikertaus tärkeimmistä taidoista, tekniikoista ja tyyleistä luovien alojen valintakokeisiin
  •  16.5.2020: Simulaatio – Koe pääsykoetilanne ja harjoittele elämäsi tärkeimmät kokeet läpi ennen tosi koitosta
  • Lisäksi voit ilmoittautua mille tahansa etä-kurssille, joilla opiskelu tapahtuu vuorovaikutteisesti, mutta ajasta ja paikasta riippumatta

Oma kotiateljee – vinkit taideaineiden itseopiskeluun

Kun koulut ovat kiinni ja harrastukset keskeytetty, on aika kaivaa taidevälineet esille ja rakentaa ihka oma kotiateljee. Nyt jos koskaan on aikaa panostaa pääsykokeisiin valmistautumiseen. Kotona opiskelu ja pääsykokeisiin valmistautuminen tarjoaa myös oivan mahdollisuuden opiskella juuri siihen vuorokauden aikaan kun olet kaikkein tehokkaimmillasi. Kokosimme sinulle vinkkejä, kuinka ottaa kaikki tehot irti kotiopiskelusta!

 

 

Merkkaa kalenteriin opiskelutuokio

Oletko aamuvirkku, jonka energiatasot ovat parhaimmillaan heti aamun ensimmäisinä tunteina vai iltapäivä-ihminen, jonka mielikuvitus herää vasta lounaan jälkeen. Itsenäinen opiskelu on erinomainen mahdollisuus sijoittaa opiskelu juuri siihen vuorokaudenaikaan, jolloin juuri sinä koet olevasi tehokkaimmillasi. Kotoa löytyy paljon virikkeitä, jotka saattavat lykätä opiskelua ja hairahtumisen välttämiseksi onkin hyvä merkata opiskeluhetki kalenteriin tiettyyn ajankohtaan ja päättää pitäytyä aikataulussa. Tehostaaksesi valmistautumistasi merkkaa kalenteriin,mitä aijot tänään treenata ja mihin aikaan, millon aiot ulkoilla, pitää taukoja ja syödä.

 

 

Rakenna oma opiskelunurkkaus

Itselleen on hyvä varata oma työskentelytila, jossa hyvä ergonomia toteutuu ja pääsee keskittymään rauhassa. Ylimääräiset ärsykkeet kuten puhelin ja TV kannattaa jättää suosiolla pois viemästä huomiota opiskelun aikana. Se mahdollistaa opiskeltavaan asiaan intensiivisen keskittymisen. Huolehdithan myös riittävästä valaistuksesta opiskellessasi.

 

 

Voita aloittamisen kankeus

Tuntuuko siltä, että tyhjä paperi tuijottaa ja pää lyö tyhjää? Ei hätää! Kuten urheilijatkin, koita lämmitellä mielikuvitustasi alkuun luonnostelemalla paperille esimerkiksi asioita, joita näet ympärilläsi. Näin käden ja mielen koordinaatio alkaa pikku hiljaa heräilemään.

 

 

 

Tauon paikka!

Vaikka mielenkiintoiseen asiaan uppoutuminen tuntuukin ihanalta, on oppimisen kannalta tärkeää malttaa pitää taukoja. Oppimisen kannalta olisikin ihanteellista opiskella 45 minuuttia intensiivisesti ja sen jälkeen antaa aivoille vartin breikki, jonka aikana antaisit ajatusten lipua hetkeksi kokonaan pois opiskelusta. Tauon aikana on hyvä nousta hetkeksi pois opiskelunurkkauksesta ja jaloitella. Jo nopealla alle parin minuutin taukojumpalla saat ihmeitä aikaan!

 

Aivot kaipaavat ravintoa

Pääsykokeisiin valmistautuessa on tärkeää muistaa syödä säännöllisesti ja monipuolisesti, jotta aivot jaksavat. Jatkuvasti uutta oppivat aivot kaipaavat nimittäin paljon energiaa. Mikäli kaipaat ideoita välipaloihin Meillä kotona-lehti kokosi 9 ohjetta nopeasti valmistettaviin terveellisiin välipaloihin.

 

 

 

 

 

Oiva hetki kartuttaa uusia ideoita

Luovien alojen pääsykokeissa korostuu hakijan ideointitaitojen merkitys ja itsenäinen opiskelu antaa mahtavan tilaisuuden treenata tätä taitoa. Jokaisen pääsykoetyön kantavavoima on sen idea-sisältö. Parhaat pisteet pääsykokeissa saavatkin usein työt, jotka ovat toteutettu omaperäisten ja kekseliäiden ideoiden ympärille raikkaalla tavalla.  Hyvä tapa harjoitella ideointia onkin tutustua oman alansa tämänhetkisiin trendeihin lukemalla esimerkiksi alan blogeja ja seuraamalla ajankohtaisia kilpailuvoittajia. Uskalla pitää hauskaa ja revitellä uusilla ideoilla!

Vertaistukea valmistautumiseen

Mikäli kaipaat vertaistukea opiskeluun:

Unelmia horisontissa-Netta matkalla arkkitehdiksi– blogista pääset lukemaan Netan ajatuksia, fiiliksiä ja kokemuksia matkalla kohti arkkitehtuurin pääsykokeita.

Ekonomista graafikoksi: Even matkassa kohti visuaalista viestintää-blogista pääset seuraamaan Even matkaa kohti visuaalisen viestinnän opiskelupaikkaa.

Arkkitehdiksi.- Jessen taival kohti yliopistoa-blogista pääset seuraamaan Jessen kehityskaarta ja matkaa kohti unelmien opiskelupaikkaa.

Muista pitää hauskaa!

Kaiken puurtamisen vastapainoksi on erittäin tärkeää muistaa rentoutua ja pitää hauskaa! Itsenäinen kotiopiskelu mahdollistaa paikasta toiseen siirtymiseen tavallisesti käytettävän ajan vapauttamisen johonkin sinulle mielekkääseen tekemiseen. Miltä kuulostaisi esimerkiksi teehetki kaverien kanssa Skypen välityksellä, tai yhteinen maalaushetki johon kaverisi toiselta puolelta maailmaa voisi osallistua etäyhteyden välityksellä?


 

Miltä kuulostaisi luovien alojen pääsykokeisiin valmistautuminen ammattilaisten kanssa poistumatta omasta luovuuden kotipesästäsi? Teho-Opiston etä-ja virtuaalivalmennuskursseilla pääset kätevästi hiomaan kaikki pääsykokeissa vaadittavat taidot ja tekniikat huippuunsa ammattilaisten kanssa omaan tahtiisi. Kursseillamme painotamme interaktiivista oppimistapaa, joka takaa sen että jokainen oppilaamme saa kaipaamansa tukea ja kannustusta voidakseen maksimoida kehityskaarensa. Kurssimme toteutuvat Teho-Opiston virtuaalisessa luokkahuoneessa Elidemy:ssä. Jokainen opiskelija saa myös kultaakin kalliimpaa palautetta harjoitustöistään alan ammmattilaisilta ja pääsee osaksi kannustavaa opiskelijaporukkaa.

Intensiivi-kurssilla esimerkiksi saat tehokkaan kertauksen tärkeimmistä taidoista, tekniikoista ja tyyleistä arkkitehtuurin, muotoilun tai taidealojen valintakokeita varten. Kehitämme ajankäyttöäsi ja ideointikykyäsi niin, että pystyt toimimaan tehokkaasti ja oikein jännittävässä pääsykoetilanteessa.

Pandemia, remontti ja ennakkotehtävät

Otsikko tiivistää, missä merkeissä maaliskuu on mennyt. Ihan hullua, miten nopeasti kaikki on mennyt vähän päälaelleen tän vallitsevan koronavirustilanteen takia. Olin suunnitellut keväämmällä kirjoittavani tänne pari reissupostausta – pääsiäisenä olin lähdössä Lontooseen ja toukokuussa Nyciin. Nyt molemmat reissut on peruuntuneet.

Onneksi mitään vakavampia vastoinkäymisiä ei ole tullut eteen. Mä ja mun lähipiiri ollaan pysytty terveenä ja toivon samaa kaikille teille siellä ruutujen toisilla puolin <3 Selvää on, että tää tilanne tulee vaikuttamaan meistä jokaiseen monin tavoin, mutta koitetaan kaikki jaksaa pysyä positiviisena (ja kotona!).

Kyllähän tässä aika jännittäviä aikoja eletään. Aloitin kuun alussa uudessa työpaikassa ja oikeastaan kaikki aika, kun en oo ollut töissä oon ollut uudella asunnolla remontoimassa tai ahertamassa ennakkotehtävien parissa. Onneksi tehtävät alkavat pikkuhiljaa olemaan valmiin puolella, yksi neljästä työstä ja viimeistelyt enää tekemättä. 🙂

Toivotaan, että pääsykokeet saadaan vielä järjestettyä normaalisti ja aikataulussa! Sairaasti tsemppiä jokaiselle ennakoihin ja muutenkin näihin hurjiin aikoihin!

<3: Eve

 


 

Homma etenee

Hommat etenee ennakkotehtävien parissa, hyvä niin, sillä siitähän on JO kuukausi kun ennakot julkaistiin. Kauheaa kun aika menee nopeaa. Kun tehtävien palautuspäivä lähenee, niin myös aikataulu kiristyy. Vaikka jo kuukausi ennakoiden parissa on kulunut, niin pakko myöntää, että en yhtäkään tehtävää ole saanut valmiiksi. Mutta eikös se oo niin, että hyvin suuniteltu on puoliksi tehty? Ideat on kutakuinkin hallussa, joten tulevat viikot kuluu intessiivisesti tehtävien toteutuksissa. Toivottavasti lopputulos ja yhtä hyvä kuin ideatkin! 😀

Aiemmassa julkaisussa höpisin niin arkkitehtuurin kuin sisustusarkkitehtuurin ennakkotehtävistä. Päätavoitteena toki on vielä saada hiottua arkkarin ennakot kuntoon ja sen jälkeen vasta sisustusarkkitehtuurin ennakot. Suunitelmissa on edelleen hakea Metropolin sisustusarkkitehtuuriin, mutta Lahden sisustusarkkitehtuuriin haen, jos ehdin tehdä ennakkotehtävät. Kuten mainitsinkin viime postauksessa, että ennakkotehtävät Lahteen pitäisin “harjoituksena”, että en stressaisi ihan liikaa !

Kivasti olen päässyt rakentelemaan, mutta myös kiristelemään hermoja. Nyt on tuntunutkin, että tämä on kaikkea muuta, kuin helppoa ja kivaa. Mutta eihän unelmien saavuttaminen kuulukkaan olla liian helppoa. Monet demo mallit munakenno rakentelutehtävästä olen tehnyt ja muutamat turhautumisen kyyneleetkin olen tihrustanut… Vaikka välillä tuntuukin, että tämä on hikeä ja kyyneleitä, niin silloin on hyvä muistaa, että juuri ne kyyneleet kertoo siitä kuinka tärkeä tämä asia on itselleni!

Miten aikataulutan työt, kurssin sekä ennakot?

Olen varma siitä, että en ole ainoa joka saa pähkinän purtavaksi siitä, kuinka aikatauluttaa kurssin,ennakot,työt ja muut arkipäivän touhut. Itselläni on ollut tavoitteena käydä kurssikerta ajallaan, sekä saada tehtyä kurssin tehtävät ennen seuraavaa kurssi kertaa. Samoille viikoille on pitänyt sijoittaa sopivasti ennakoiden tekoa sekä työt! Huh on tekemistä!

Pieni flunssailu vei vähän voimia viimeisiltä parilta viikolta ja se myös näkyi tehtävien aikatauluissa. Väsyneenä ei oikein jaksanut keskittyä ja ajatus ei kulkenut. Nyt taas tuntuu, että puhti on tallella ja on sopiva hetki kiristää tahtia. Vaikka olen tarkkaan yleensä suunitellut, miten ja missä vaiheessa kurssi tehtävät teen on muutama tehtävä vielä rästissä. Mutta ei paniikkia! Tämä viikko kurssilla keskitytään ennakoihin ja ensi viikolla vietetää tauko viikkoa! Sopiva hetki kiriä kiinni ja keskittyä nimenomaan siihen tämän hetken tärkeämpään asiaan nimittäin ennakkotehtäviin.

Olen ollut nyt vähän hiljaa matikan suhteen, mutta ikävä myöntää, että se on jäänyt vähemmälle. Matikan harjoittelussa onkin parannettavaa ja sen aion tehdä!

Tässä tiivistettynä omat kuulumiset ennakoiden parissa! Tästä jatkellaan ja hommat etenee! Tsempit!

~Netta


 

70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!