Rohkeus yrittää uudestaan

Kaikki luovien alojen oppilaitosten tulokset on nyt julkaistu ja on aika nostaa malja kaikille niihin pyrkineille. Jokainen hakija on tehnyt valtavan työn ja voi olla ylpeä itsestään siitä huolimatta tuliko opiskelupaikkaa tällä kertaa vai ei! 

Kilpailu luovien alojen opiskelupaikoista on äärimmäisen kovaa ja tulosten julkistaminen tuo myös mukanaan aina monia pettymyksiä. Vuosittain monta taitavaa tekijää jää ilman opiskelupaikkaa ja sen aiheuttamaa surua voi joutua käsittelemään pitkäänkin. Muistakaa kuitenkin, että unelmia ei kannata koskaan romuttaa! Sinnikäs harjoittelu, kuten millä tahansa alalla, lopulta palkitsee.

Olemme saaneet iloisia viestejä aikaisempien vuosien Teholaisilta, kun viimeinkin on opiskelupaikka auennut. Me Tehon opettajatkin ollaan kaikki haettu aikanaan useamman kerran, tiedämme omakohtaisesti, mitä monella on nyt mielen päällä. Nyt voi näyttää mustalta, mutta aikanaan se helpottaa ja voi alkaa miettä, miten jatkaa taitojen kehittämistä, jotta ensivuonna viimein tärppäisi. Halauksia ja tsemppiä kaikille hakeneille! Uskokaa itseenne, me Teholla todellakin uskomme teihin! ❤️ ❤️ ❤️

– Eeva Jokinen, Tehon pääopettaja

Luovien alojen opiskelupaikoille on yleistä, että opintojen ovelle pitää kolkuttaa muutaman kerran ennen kuin se aukeaa. Tehon opiskelijabloggaaja Netta Kuosmanen haki arkkitehtuurin opintoihin muutaman kerran ja tänävuonna Netan sinnikäs harjoittelu palkittiin peräti kolmella luovien alojen opiskelupaikalla. Netta saavutti unelmiensa arkkitehtuurin opiskelupaikan sekä kaksi sisustusarkkitehtuurin opiskelupaikkaa pistettä vaille täysillä pisteillä.

Koskaan ei pidä luovuttaa, jos on unelma ja haluat saavuttaa sen. Unelmien opiskelupaikan saavuttaminen voi vaatia enemmän tekemistä kuin muut asiat mitä tekee. Esimerkiksi mä tarvitsin paljon harjoittelua ja harjoittelinkin ihan älyttömästi. On tärkeää olla sinnikäs ja jatkaa harjoittelua. Epäonnistua saa myös, sillä niistä oppii.

– Netta Kuosmanen

 

Netan koko tarinan pääset lukemaan myös Tehon blogista.


Treenaamaan yhdessä?

Pääsykokeisiin valmistautuminen on raskas prosessi ja välillä voi tuntua, ettei itse tiedä mitä töissään voisi enää parantaa. Töitään kannattaakin rohkeasti näyttää muille, sillä subjektiivisen arvioinnin saaminen on ensisijaisen tärkeää kehittymisen kannalla. Teho-Opiston valmennuskursseilla saat jatkuvasti ammattilaisten palautetta töistäsi, jonka avulla kehityt harppauksin. Aloita matkasi kohti unelmien opiskelupaikkaa Teho-Opiston tukemana!