Miten saada unelmien opiskelupaikka? Kolme paikkaa saavuttaneen Netan vinkit

Netta Kuosmanen haki viime keväänä kolmeen kouluun ja sai kaikki hakemansa opiskelupaikat eli arkkitehtuurin ja kaksi sisustusarkkitehtuurin opiskelupaikkaa. Onko sinulla visuaalisten alojen pääsykokeet edessä ja mietit milloin ja miten sitä lähtisit tavoittelemaan? Tiedätkö mitä, nyt olet oikeassa paikassa: lue kolminkertaisen onnistujan Netan vinkit alta!

Lojuuko taidetarvikkeesi pölyisenä kaapinpohjalla vai sauhuaako kynäsi vielä edellisestä piirrustuskerrastasi? Olipa lähtökohtasi kumpi tahansa, on silti erittäin tärkeää aloittaa pääsykoeharjoittelu ajoissa, sillä rutiini ja itseluottamuksen kasvattaminen kantaa pitkälle pääsykokeissa. Koin itse ensimmäisellä hakukerralla suuren pettymyksen ja jäin kokonaan ilman opiskelupaikkaa. Vahingosta viisastuneena tein muutoksia omaan harjoitteluuni ja ero aikaisempaan oli dramaattinen – viime keväänä sain kaikki kolme hakemaani opiskelupaikkaa!

Haluan nyt jakaa opit kokemuksistani teille ja tässä vinkit tuleviin harjoitteluihin:

  1. TEE SUUNNITELMA Kaiken lähtökohtana on laatia jonkinlainen harjoittelusuunnitelma. On tärkeää, että suunnitelma on laadittu juuri sinun tarpeitesi mukaan. Fakta on, ettei niinkään määrällä ole väliä vaan laadulla. Jos pystyt tekemään laadukkaasti harjoittelua se kantaa pitkälle. Tottakai toistettavuus opettaa mutta tärkeää on oppia tuntemaan ne osa-alueet jotka tarvitsevat enemmän hiomista, ja löytämään se oma persoonallinen tyyli, jota pääsykokeissa arvostetaan
  2. KESKITY KÄYTTÄMÄÄN AIKASI TEHOKKAASTI Kolme tuntia mennyt ja on vain ajatus siitä, että voisi vaikkapa harjoitella pääsykokeisiin? Kuulostaa varmasti monen korvaan tutulta. Pääsykokeisiin harjoittelussa ajankäyttäminen tehokkaasti on todella tärkeää. Luovuuden harjoittelu on paljon muutakin kuin sitä, että opit piirtämään jonkin asian. Taide-alojen pääsykokeissa tarvitaan esimerkiksi valojen ja varjojen oppia sekä värioppia. Siksi on erittäin tärkeää muistaa pitää myös taukoa harjoittelusta, että aivot pääsevät lepäämään ja prosessoimaan opittuja asioita.
  3. TÄRKEINTÄ ON SISÄLTÖ Monesti uskomus on, että taide-aloille hakevat on ainoastaan taideluokalla olevat kympin oppilaat. Puhinat pois! Jos sinulla on unelma taide-alojen opintojen parissa, sinulla on mielinmäärän ideoita ja rakastat luovuutta niin eikun vain kohti unelmia! Loppujen lopuksi kokeissa teknistä taitavuutta tärkeämpää on kuitenkin töiden sisältö, ja siksi opiskelupaikat usein lunastaa ne, joilla on pää täynnä hyviä ideoita ja jotka osaavat ajatella luovasti.
  4. NAUTI TEKEMISESTÄ Vaikka pääsykoeharjoittelu on vakavaa hommaa niin muistakaa nauttia siitä. Pitäkää hauskaa, oppikaa virheistä ja uskokaa itseenne! Mitä aiemmin harjoittelun aloitat, sitä rennommin mielin pystyt valmistautumaan tuleviin kokeisiin!

Etsi siis itsellesi oikea aika aloittaa pääsykoeharjoittelu. Älä koskaan vertaa itseäsi muihin. Jotkut toiset tarvitsevat enemmän aikaa harjoitteluun kuin toiset, ja se on ok! Ole sinnikäs ja harjoittele. Kova työ tuottaa tulosta ja se on useasti todettu Teholla!

~Netta

Aikainen lintu opiskelupaikan nappaa!


Kuka vaan voi onnistua, joka on valmis tekemään töitä unelmiensa opiskelupaikan eteen! Sisäänpääsyn todennäköisyys kun korreloi suoraan harjoittelun määrään. Pitkällä kurssillamme lähtötasollasi ei ole merkitystä, sillä harjoittelemalla ahkerasti ehdit nostaa osaamisesi, vaikka nollasta pääsykoetasolle.

Tutustu kursseihimme ja tule mukaan treenaamaan itsesi huippukuntoon ennen luovien alojen hakua ja pääsykokeita. Kannattaa olla nopea, sillä suositut ryhmät täyttyvät aikaisin. Varmista paikkasi tänään!



Totuuden hetki: lähtötasoni

Iina C.

Tätä hetkeä olen odottanut kuin kuuta nousevaa: tietoa siitä, millä tasolla tekemiseni on tällä hetkellä. Tehon Maxi-kurssilla voi palauttaa viikottain joko yhden tai kaksi kotitehtävää tarkastettavaksi ja lisäksi pienempimuotoisia pikatehtäviä. Käyn Maxi-kurssin etäversiota ja meille etäkurssilaisille palaute eli kritiikki annetaan videon kautta. Videolla opettajat käyvät läpi kaikkien ajallaan palautettujen töiden ansioita sekä antavat vinkkejä, mitä töissä voisi mahdollisesti kehittää. Työt saavat lisäksi arvosanan asteikolla 1-5.

Katselin kesällä arkkitehtikoulutusohjelman sisäänpääsytilastoja ja havaitsin, että suorittamisen tulisi olla pääsykokeissa vähintään noin 3,5-4 tasolla, jotta opiskelupaikka avautuisi. Kirjoitin kritiikki-päivän aamuna itselleni ylös, mitä mieltä olisin mistäkin arvosanasta. Ykkönen olisi katastrofi ja herättäisi kysymyksen, mitä tästä vuodesta tulee. Onko minusta tähän? Arvosana kaksi olisi pettymys, sillä olin nähnyt tehtävien eteen kuitenkin vaivaa. Kolmonen olisi ihan hyvä arvosana ja tuntuisi, että siltä tasolta olisi hyvä ponnistaa eteenpäin ja lähteä kehittymään. Arvosana neljä herättäisi varmastikin reaktion: “Ohhoh, näinkö hyvin pärjäsin?!” Töitäni katseltuani näin niissä kehitettävää, joten arvosanaa viisi ei tarvitse edes käydä läpi. Minulla ei ollut aavistustakaan omasta tasosta, mutta pakotin itseni heittämään hapuilevan itsearvionnin. Arvioin varovasti olevani kotitehtävieni perusteella noin tasolla 3,5.

Päivitin koko kritiikkipäivän verkkoalustaa kurkistaakseni, olivatko kritiikkivideot saapuneet. Illalla ne tulivat ja aloin katsoa palautteita – tottakai ihan välittömästi.

Tämä työ yltää arvosanaan…

Ajattelin esitellä tässä yhteydessä teille työn, jossa on enemmän kehitettävää. Tehtävänanto oli:

HETKEÄ ENNEN..

Piirrä kuva hetkestä juuri ennen kuin jotain tapahtuu.
Toteutus: Piirtäen lyijykynällä A3-arkille. Työskentelyaika 3 h.
Arviointiperusteet: Aiheen käsittely ja idean välittäminen, tapahtuman kuvaaminen, tunnelma

Ensimmäisen maxi-kurssi-viikon aiheena oli lyijykynätekniikka. Tässä oma tulkintani tehtävänannosta “hetkeä ennen”.

Työstäni saama palaute:
+ Kiinnostava katselukulma ja hyvä esitys tilasta, hieno valon hohde ikkunasta, hyvät varjostukset
– Työ kaipaisi vielä aavistuksen verran enemmän kontrastia, pientä hiomista perspektiiviin

Ja arvaatteko arvosanan? 3,5. Tämä antaa todella toivoa tulevasta. Kerroinkin ensimmäisessä blogipostauksessani, etten ole piirtänyt tai maalannut kunnolla kymmeneen vuoteen. Koen, että minulla on vielä paljon tekemistä kipuamisessa sille visuaalisen viestinnän tasolle, jolle haluan yltää. Ote on vielä jokseenkin haparoivaa, mutta yllätyksekseni ihan jok’ikinen piirros tuntuu vievän tekemistä eteenpäin. Se tunne kun saa ylittää itsensä, on kerrassaan mahtava!

Itsensä ylittämisestä puheen ollen… toinen kotitehtävistäni sai arvosanan 4,5. Aikamoista! Kyllä iso onnentunne läikähti syvällä sisimmässä kun kuulin tuon arvosanan. Tiedostan, että kurssin aikana tulee varmasti huonompiakin arvosanoja ja on oikein ok epäonnistua nyt, jottei niin kävisi pääsykokeissa. Joissakin asioissa minussa on perfektionistin vikaa… tähän tekemiseen suhtaudun kuitenkin niin, että jos keväällä tekemiseni olisi vahvaa nelosen tasoa, olisin todella iloinen. Silloin minulla olisi hyvät eväät pääsykokeisiin ja jokseenkin realistinen mahdollisuus saavuttaa unelmieni opiskelupaikka. En yritä kehittyä parhaaksi, mutta riittävän hyväksi. Erityisesti itselleni. Olisi huippua pystyä jättämään pääsykoetehtävät tuntien, että olin onnistunut visualisoimaan asiat siten kuin ne visioin. Tärkeintä lienee nyt, että oppisi kehittämään oivaltavia ideoita, omaperäisiä lähestymiskulmia ja eri tekniikat olisivat kiitettävästi hallussa.

Tässä kaikessa Tehon valmennuskurssilla oleminen auttaa suunnattoman paljon. On hassua kun yht’äkkiä arkkitehdin ammatin tavoittelu sai vahvemman perustan ja mieleen alkoi hiipiä usko, että unelman saavuttaminen voi oikeasti olla mahdollista. Edessä on paljon, paljon työtä, mutta bring it on! Kiitos kun olet matkassa mukana!

Huojentunein ja toiveikkain fiiliksin luonnosvihkon pariin palaten, Iina C.

Treenaamaan yhdessä?


Pääsykokeisiin valmistautuminen on raskas prosessi ja välillä voi tuntua, ettei itse tiedä mitä töissään voisi enää parantaa. Töitään kannattaakin rohkeasti näyttää muille, sillä subjektiivisen arvioinnin saaminen on ensisijaisen tärkeää kehittymisen kannalla. Teho-Opiston valmennuskursseilla saat jatkuvasti ammattilaisten palautetta töistäsi, jonka avulla kehityt harppauksin. Aloita matkasi kohti unelmien opiskelupaikkaa Teho-Opiston tukemana!