Opintojen alku arkkitehtuurin koulutuksessa

Pitkä kevät takana. Ylioppilaskirjoituksia, ennakkotehtäviä ja monen päivän pääsykokeet. Kun tämän määrän jaksoi painaa niin kesällä sai muutaman kerran puhallella ja ottaa rennommin. Kun pääsykoerumbasta selvisi, ja ehti nukkua hyviä yöunia seuraavana sai jännittää lunastaako koulupaikkaa. Kun koulupaikka tietoja alkoi hiljattain tulla jännitys alkoi kasvaa. Kädet hikoen sai mennä päivä toisensa jälkeen opintopolkuun tarkastelemaan tilannetta. Kun se päivä koitti, kun tieto arkkitehtuurin koulutuspaikoista tuli, ei siinä voinut onnenkyyneliltä välttyä. Monella useamman vuoden uurastus palkittiin ja edessä olikin uudenlainen ja jännittävä syksy.

Aloitin itse arkkitehdin opinnot Oulun arkkitehtuurin koulutusyksikössä ja syyskuun alussa päästiin opintojen makuun. Vaikkakin poikkeustilannetta eletään yhä, opetus on järjestynyt moitteitta etänä ja osa paikanpäällä yliopistolla. Vaikka varmasti useampaa on jo jännittänyt suuret tenttisalit, valtava määrä tenttikirjoja ja matemaattiset mallit. Ei hätää, fuksivuonna ( eli ekana opintovuonna) saa huoletta jättää laskimet kaappiin ja kaivella esille, kaikille rakkaat taidevälineet, joita jo ahkerasti pääsykokeissa ja tehon kursseilla päästiin käyttämään.

Miltä näyttää ensimmäinen lukujärjestys?

Jo heti alkuun lukujärjestystä täyttää 7 eri kurssia. Määrä saattaa kuullostaa paljolta, mutta ei kannata säikähtää. Syyslukukausi kuluu plastisen sommittelun, nykyaikaisen arkkitehtuurin, kaupunkisuunnittelun, arkkitehtuurin historian ja cad- opintojen parissa, mukaan lukien myös ruotsin. Alkuun tuntui siltä, että ohho miten tämän kaiken kerkeää oppia ja suorittaa.

Pian jo alkoi valjeta, miten taidokkaasti opettajat ovat järjestäneet kurssien kulun. Aikaa on hyvin kaikkien tehtävien tekemiseen. Ensimmäisenä vuonna saamme todellakin nauttia taideopinnoista. Pääsemme piirtämään, maalaamaan ja rakentamaan erilaisia rakennelmia, joka on varmasti monen suosikki hommaa. Voin myös luvata, että ensimmäisenä vuonna kaupunkitilojen analysointi tulee kaikille tutuksi, se on todella mielenkiintoista ja mukaansatempaisevaa! Opintojen maailmaan sukelletaan rennoin ottein, mutta sopivasti itseään haastaen!

Haastavatko opinnot liikaa?

Monille teistä on varmaankin kantautunut ajatus siitä, että yliopisto-opinnot on todella raskasta. En tahdo kumota tätä väitettä kokonaan, sillä tottakai opinnot ottavat välillä enemmän voimia. Mutta pääosin opinnot ovat todella hyvin organisoitu ja aikaa jää myös muihin touhuihin. Alkuun myös energiaa syö se, että kaikki ovat niin uutta. Kuitenkaan et jää missään vaiheessa yksin. Pienryhmäohjaajat, joita ovat vanhempien vuosikurssien opiskelijat, auttavat ja tukevat sinua pääsemään opintoihin kiinni. Itseäni alkuun jännitti se, että miten osaan ilmottautua kursseille? ja mitä ovat nämä kaikki yliopiston käyttämät moodlet ja tuudot? Sekin jännitys katosi nopeasti kun yhdessä pienryhmäohjaajien kanssa katsottiin, että kursseille ilmoittautuminen on tehty oikein ja kaikilla on hallussa tuudot ja muut tiedotuskanavat joita opinnoissa käytetään.

Myös suurta tukea saa omaopettajilta, jotka auttavat opintojen parissa. Myös se on helpottanut opiskelua, etenkin taideopintojen parissa, että on päässyt yliopiston piirrustussaliin työskentelemään. Monesti kotona on muuta hälinää, joten on oiva vaihtoehto siirtyä työskentelemään yliopiston tilohin. Meille ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijoille on omat salit, joissa voi työskennellä silloin kun haluaa. Täytyy myös manita, että arkkitehtuurin opinnoissa tenttejä on todella vähän, tänä syksynä vain ruotsista on tentti. Kurssien työt tehdään kurssin aikana erilaisilla harjoitustöillä, joka on ainakin itselleni todella hyvä tapa oppia.

Opinnot ovat olleet kaikenpuolin mukavia ja sopivasti haastavia. Kurssikavereilta saa nopeasti apua askarruttaviin kysymyksiin. Taideopinnoista on päässyt jo nauttimaan suuresti, jotka ovat itselleni se ykkösjuttu!

Onko aikaa ottaa rennosti?

Aamusta iltaan opintoja? Kerkeääkö yliopistossa ottaa edes rennosti ? Kyllä kerkeää. Opinnot ovat organisoitu siten, että hyvin jää aikaa myös muihin touhuihin. Pitää myös muistaa itse pitää kiinni opiskelurytmistä, ettei kaikkien palautettavien tehtävien deadlinet tule eteen kerralla.

Esimerkiksi ryhmäytymis tapahtumat antavat rennon puolen opintojen ohelle. Meille järjestettiin Syyskuussa ryhmäytymisreissu Hailuotoon, jossa pääsimme koulun alun alkuhulinan jälkeen rentoutumaan. Hailuodossa pääsimme nauttimaan luonnosta ja tutustumaan kurssikavereihin. Reissun jälkeen oli taas mukava päästä opintojen pariin. Myös paljon muita kivoja tapahtumia järjestetään opintojen ohella.

Teholta hyvä pohja opintoihin

Opintojen täytyttyä taideopinnoilla ensimmäisellä opintovuonna on tehon kurssista ollut itselle apua ja tukea. Plastisen sommitelun tehtävät sekä historian harjoitustyöt, joissa päästään piirtämään ja sommitellemaan, koen tehon kurssista olleen niissä hyötyä. Myös teholla päästään saamaan paljon kritiikkiä, joka puolestaan tukee yliopiston kritiikkitilaisuuksia, jotka ovat todella samantyylisiä kuin teholla. Meillä on ollut jo yksi kritiikkitilaisuus historian harjoitustyökurssilla, jossa opettajat arviovat kurssilaisten töitä. Kritiikkitilaisuudessa on hyvä mahdollisuus oppia muilta ja löytää itsestään kehityksen kohteita ja omia vahvuuksia, aivan kuten teholla. Kritiikkiin valmistautuminen tuntui paljon luonnollisemmalta ja luulen tehon kursseilta saaneen kriitikin olevan hyvä pohja siihen.

Kaikenpuolin opinnot arkkitehtuurin koulutusyksikössä on mielettömän siistiä! Pääset haastamaan itseäsi mielenkiintoisten tehtävien parissa! Pääset tekemään ryhmätöitä muiden kanssa, joista saat oivat eväät tulevaisuuden työelämään. Pääset toteuttamaan ideoitasi ja päästämään luovuutesi valloilleen. Jos mielessäsi kutkuttaa ajatus siitä, että opinnot arkkitehtuurissa olisivat sinulle niin eikun vain rohkeasti kohti unelmia!

Ehkä ensi syksynä näemme Oulussa arkkitehtuurin opintojen parissa!

Tehon kurssilta kohti unelmien opintoja

Kevään pääsykokeet lähestyvät huomaamatta kovaa vauhtia. Muista aloittaa harjoittelu ajoissa. Teholla löytyy kattava valikoima valmennuskursseja, jotka tukevat ja auttavat sinua saavuttamaan unelmasi! Kevään kurssit alkavat jo pian.