Mitä haluaisin tehdä arkkitehtina?

Olen bongannut Helsingin Sanomien kirjoittaneen tänä syksynä useampaan kertaan puurakentamisesta. Helsingin kaupunki aikoo muun muassa lisätä puukerrostalojen rakentamista ja puurakentamisen ympäristövaikutuksista on ollut vilkasta keskustelua HS:n mielipideosastolla. Vieraillessamme taannoin Arkkitehdit Soini & Hortolla, yksi mieleenpainuvimmista asioista oli toimiston yksi nurkkaus, missä tuoksui puu. Siellä oli työn alla maailman korkeimman puurakenteisen toimistorakennuksen suunnittelu. Mielenkiinnosta olen selaillut arkkitehtuurikilpailujen toimeksiantoja ja myös niissä painottuu ekologisten materiaalien käyttö. Puurakentaminen on selkeästi nosteessa. Olen tästä kehityssuunnasta hyvin innoissani, sillä haaveilen, että arkkitehtina saisin olla mukana suunnittelemassa tyylikkäitä ja funktionaalisia puurakennuksia.

Suunnittelemani lintutornin pienoismalli puutikuilla toteutettuna.

Teho-Opistolla meillä on par’aikaa käynnissä puutikku-tekniikat. Aihe on kyllä vienyt mennessään. Toisessa viikkotehtävässä meidän tuli suunnitella lintutorni ja toisessa vapaavalinteinen teline. Edellisen viikon paperitekniikat-tehtävä jäi puolestaan keskinkertaiseksi – taidanpa siis viikonloppuna keskittyä harjoittelemaan lisää paperin taittelua.

Viikonlopputerkuin, Iina