Välitilinpäätös

Kirjanpitäjillä on alkamaisillaan kiireisin aika vuodesta, sillä useiden yritysten tilikausi vaihtuu vuodenvaihteessa. Meillä Teho-Opistolla alkoi puolestaan nyt tänään virallisesti joululoma. Syyslukukausi keskityttiin Maxi-kurssilla erilaisten tekniikoiden haltuun ottamiseen ja keväällä tullaan syventymään omaan hakukohteeseen syväluotaavammin. Kirjanpidon hengessä ajattelin tehdä itseni kanssa pienen välitilinpäätöksen. Ensin minun on kuitenkin pakko palata lyhyesti viime viikon pääsykoesimulaatioon (lue fiiliksistäni ennen koetta täältä), koska se kuvastaa hyvin tätä saavutettua välietappia.

Luettuani tehtävänannon, ajattelin haasteen olevan hauska. Meille arkkitehtuuria opiskelemaan haluaville esitettiin kaksiulotteinen maalaus, josta piti valita kohta ja esittää se kolmiulotteisena tilana. Aloin heti suunnitella työtä ja yht’äkkiä tuntui, etten osaakaan piirtää perspektiivissä ja hetken pohdin, miten ihmeessä saan visualisoitua visioni. Käytin aikaa luonnosteluun peräti 38 minuuttia, mikä tuntui itsestä pitkältä ajalta. Minulla oli yksinkertainen konsepti ja pohdin, oliko se jopa liian minimalistinen.

Pääsykoesimulaatio alkamassa: tarvikkeet esillä

2 tuntia 7 minuuttia testin alun jälkeen olin jo pitkällä työni kanssa ja aloitin loppusilauksen tekemisen. 10 minuuttia ennen testin päättymistä katselin työtäni, enkä osannut lisätä siihen enää mitään. Aloin kuvata työtä ja sitten huomasin muutaman pienen asian ja lisäsin ne pikavauhdilla. Aika riitti siis suureksi yllätyksekseni todella hyvin.

Työni 2 h 7 min testin aloituksen jälkeen – 53 minuuttia aikaa jäljellä työn palautukseen.

Sain juuri palautteen työstäni. Sitä kehuttiin näkemykseltään rohkeaksi, tyylitellyksi ja heijastavista pinnoista tuli kiitosta. Kehittäväksi kritiikiksi sanottiin, että sommitelmaa voisi hioa siltä osin, että jokin elementeistä olisi lähempänä katsojaa. Työ ylsi omien töideni kärkijoukkoon. Tästä olenkin erityisen iloinen: pystyin suorittamaan omalla tasollani pienen paineen alla. Heti kun palautin työni, olin sitä mieltä, ettei se ole kaikista parhain toteutukseni, mutta se on tyylikäs. Kesällä ennen kurssin aloitusta en olisi kuuna päivänä yltänyt tällaiseen suoritukseen. Ilmaisuni oli hyvin haparoivaa, enkä saanut tyylikästä aikaan, en sitten millään. Ja nyt, vaikka hetken tehtävän alussa tuntui, että mikään taito ei ole hallussa, onnistuin näinkin hyvin. Parempaa joululahjaa en olisi osannut toivoa; toivoa nimittäin. Tämä luo uskoa tulevaan ja siihen, että saatan pystyä jopa pääsykokeissa ilmaisemaan itseäni vahvasti. Tässä kun vielä muistaa sen, että minulla on kokonaiset viisi kuukautta aikaa treenata ammattilaisten rautaisessa ohjauksessa.

Valmis, pääsykoesimulaatiossa tekemäni työ.

Oma pääoma:
+ osaan visualisoida ajatuksiani hyvin
+ oma tyyli on lähtenyt kehittymään
+ olen ottanut itselle entuudestaan täysin uusia tekniikoita haltuun (quashit, lyijykynä-, tussi-, paperi-, puutikku- ja rautalankatekniikat)
+ viikkorytmini on pitänyt hienosti kutinsa
+ tekemiseni on nopeutunut noin puolella alun harjoitustöiden tekemisestä
+ olen hypännyt monella tapaa pois omalta mukavuusalueeltani (opin jopa visualisoimaan graffiteja!)
+ etäkurssi on ollut täydellinen valinta elämäntilanteeseeni ja se on tuonut valtavasti iloa (lue postaukseni aiheesta täältä)
+ olen saanut onnistumisten lisäksi epäonnistua ja oppia virheistä turvallisessa, kehittävässä ympäristössä (lue isoimmasta mokastani)
+ tapaamani uudet ihmiset ovat inspiroineet tekemään töitä unelman eteen (yksi heistä on Fanni Schildt, jota sain haastatella)

Olen itselleni velkaa:
– jatkamisen samaan malliin ja itseasiassa jatkuvan petraamisen
– itseluottamuksen kasvattamisen
– tekniikoiden hiomisen
– lisätehtävien tekemisen, jotta harjoitusta kertyy monipuolisesti
– arkkitehtimatematiikan haltuun ottamisen

Tätä tekemiseni tasetta katsoessa todettakoon tuloksen olevan reilusti ylijäämäinen ja uuteen tilikauteen voi suunnata iloisin mielin. Syksyn tulos on sen verran lupaava, että kevääseen kannattaa investoida rohkeasti lisää aikaa (ja siis aina unelmien eteen kannattaa, vaikka ne tuntuisivat miten kaukaisilta tahansa!), sillä harjoitteluun käytetty aika maksimoi varmasti onnistumisprosentin pääsykokeissa. Kiitos Teho-Opistolle tästä mahdollisuudesta käydä Maxi-etäkurssia ja saada jakaa tätä matkaa blogissa. Kiitos kaunis sinulle, joka kuljet matkassa mukana. Jos et ole jo Teholla, ehkä nähdään siellä pian? 😉 <3: Iina C.