Uusi yritys – Miten meni toinen pääsykoesimulaatio?

Miten meni toisella yrittämällä pääkoesimulaatio? Blogissa pohdin, opinko edellisestä kerrasta mitään, entä vaikuttiko tekniikan valinta negatiivisesti suoritukseeni.

Heii! Vihdoin täällä kirjoittamassa pitkän tauon jälkeen. Sairastuin sitkeään kevätinfluenssaan enkä voinut muuta kuin levätä. Yhden kevään pääskykoesimulaatioista missasin, mutta sentään toiseen pääsin. Nyt yritän hiukan kiriä ja julkaista blogeja tiuhempaan tahtiin. Sairastelusta huolimatta kesäkuu on onneksi alkanut ja terdekausi on korkattu!

Tehtävänä oli piirtää kuuden kuvan sarjakuva runosta “For sale. Baby shoes. Never worn.” Aikaa 3h. Tekniikkana sai käyttää joko lyijykyniä tai harmaan sävyisiä tusseja. Itse valitsin lyijykynät sillä tusseistani oli loppunut muste. Hyvän työn kriteerejä oli muun muassa tarpeeksi voimakas kontrasti, mielenkiintoinen ja helppolukuinen tarina, kuvallinen ilmaisu sekä tekninen toteutus.

Sama juttu kuin viime kerrallakin, aika loppui kesken. Tällä kertaa käytin suunnitteluun vain 20 minuuttia ja itse toteutukseen loput ajasta. Ehdin piirtämään 4,5 kuvaa kuudesta. Jälkikäteen ajateltuna olisin luultavasti ehtinyt saada työni lähemmäksi valmista käyttämällä tusseja lyijykynien sijaan. Tusseilla on nopeampi tehdä suurempaa pintaa ja taustaa. Lyijykynillä taas on kivempi varjostaa ja niillä saa tarvittaessa aikaan pehmeämpää jälkeä.

Oma ideani oli, että vanhassa linnassa asuvalla haamulla on hienot lastenkengät. Kauppias tutkii hylättyä linnaa ja löytää pelkät kengät sillä ei voi nähdä haamuja. Viimeisessä, piirtämättömäksi jääneessä kuvaruudussa hän myisi torilla löytämänsä kengät. Toisin kuin moni muu, jätin puhekuplat, tekstit ja symbolit pois. Koska kuitenkin kyseessä oli sarjakuva, teksti olisi varmasti ollut ok. On silti hyvä muistaa, että päätavoitteena on hyvä kuvallinen ilmaisu, eikä teksti saa viedä liian suurta huomiota työstä.

Ekan kuvan piirtäminen vaati aluksi hakemista. Toisessa kuvassa taas tiiliseinä oli huono valinta. En keksinyt parempaa vaihtoehtoa joten tein pikaisen tiiliseinätaustan. Kiireen huomaa hieman vinoutuneessa perspektiivissä. Kolmas kuva on oma suosikkini. Siinä onnistui minusta varjostus ja materiaalin tuntu. Neljännen ja viidennen kuvan kuvakulmat valitsin ajan säästämiseksi.

Arvosanaksi sain 2,5 eli tällä kertaa työni arvioitiin keskeneräisenä. Plussaa tuli persoonallisesta tyylistä ja lupaavasta tarinasta, mutta koska työ on keskeneräinen, ei tarina välity kokonaan. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä, olisiko juoni välittynyt valmiista työstä. Ei ollut lemppari tekniikoitani tai parhaita töitäni, mutta ehkä jo ensi kerralla ehtisin tekemään koko työn valmiiski.

Lämmintä kesän alkua!

Älä pilaa koesuoritustasi huonoilla välineillä – Katso video ja lue kuvisopen ohjeet!

Jo väärällä paperivalinnalla taitavinkin tekijä voi pilata työnsä. Tähän postaukseen on listattu Teho-opiston opettajan ja tarvikemestarin, Heini Lindvallin “tietäjät tietää” – tyyppiset sisäpiirivinkit parhaisiin taidetarvikkeisiin ja niiden oikeaoppiseen käyttöön. Katso videolta kuvisopen tarvikevalinnat ja lue, miten saat niistä kaiken irti pääsykokeissa!

Lyijykynät, Stomppi & Hiilikumi

Pääsykokeisiin kannattaa varata mukaan lyijykynälajitelma, joka sisältää kovia, keskikovia ja pehmeitä kyniä. Kovat kynät tekevät hailakampaa jälkeä, jonka avulla voidaa luoda vaaleampia sävyjä. Pehmeillä kynillä voidaan puolestaan luoda hyvinkin tummia sävyjä. Jos halutaan tehdä terävää viivaa, tulee kynää pitää pystyasennossa. Jos taas halutaan värittää isompia alueita, tulee kynää pitää lappeellaan. Esimerkiksi Täysgrafiittikynä toimii parhaiten juuri isojen alueiden värittämiseen. Jos värityksen rakeisuutta halutaan pehmentää, kannattaa käyttää Stomppia, jolloin saadaan huomattavasti tarkempaa jälkeä, kuin esimerkiksi sormella.

Lyijykynien ohella tarvitaan myös kumeja. Tavallisten pyyhekumien lisäksi myös Hiilikumi toimii loistavasti esimerkiksi silloin, jos väritettyyn pintaan halutaan luoda valokohtia. Hiilikumi voidaan nipistää erilaisiin muotoihin, joka mahdollistaa erilaisten valokohtien tekemisen.

Puuvärit & Vesiväripuuvärit

Jos pääsykokeissa tarvitaan puuvärjeä, kannattaan napata mukaan vesiväripuuvärit. Vesiväripuuvärit ovat paljon tavallisia puuvärjeä monipuolisempia, sillä niitä voidaan tarpeen mukaan myös laveeraata. Jos vesiväripuuväreillä väritettyä kohtaa halutaan esimerkiksi levittää, voidaan apuna käyttää vettä ja sivellintä. Lopputuloksena syntyy vesivärimäistä jälkeä. Vesiväripuuvärejä voidaan kuitenkin käyttää myös aivan kuten tavallisiakin puuvärejä. Puuvärien kanssa on hyvä muistaa, että niitä on aina mahdollista sekoittaa keskenään mielenkiintoisemman lopputuloksen saavuttamiseksi!

Minkälaisilla töillä menestyt pääsykokeissa?


Rutiinin ja tekemisen lisäksi saat kursseilla korvaamatonta henkilökohtaista ohjausta ja ammattilaisten kommentteja oman tekemisen kehittämiseksi. Maksimoi mahdollisuutesi onnistua pääsykokeissa ilmoittautumalla kurssillemme!



Tussit

Erilaisia tusseja erilaisilla kärjillä – Niitä kannattaa napata mukaan pääsykokeisiin. Sivellintussilla on mahdollista luoda eläväistä jälkeä, kun taas pyöreäkärkisellä tussilla päästään tasaisempaan lopputulokseen. Kalligrafiatussi toimii loistavasti esimerkiksi tekstin tekemiseen ja Finelinerilla saadaan aikaan hyvin ohutta viivaa. Erisävyisillä Marker-tusseilla voidaan puolestaan luoda erilaisia varjostuksia ja kerrostuksia.

Tussien kanssa “hankalaa” on se, että aina voi tummentaa mutta ei vaalentaa. Apuna voidaan kuitenkin käyttää esimerkiksi valkoista puuväriä, maalitussia tai geelikynää. Valkoisen puuvärin avulla voidaan vaalentaa tummia kohtia pehmeästi, kun taas valkoisella geelikynällä tai maalitussilla saadaan aikaan vahvoja vaaleita kohtia hyvinkin tummaan pohjaan.

Vesivärit, Guassit & Maskineste

Vesivärit mielletään usein melko herkiksi taidevälineiksi, mutta niilläkin on mahdollista saada aikaan hyvinkin vahvoja sävyjä esimerkiksi pyörittelemällä sivellintä reippaasti värinapissa. Pääsykokeisiin kannattaakin varata mukaan erikokoisia siveltimiä. Leveillä siveltimillä saadaan helposti ja nopeasti tehtyä esimerkiksi taustoja, kun taas ohuempien avulla voidaan keskittyä yksityiskohtiin. Muista varata kokeisiin mukaan myös iso vesikuppi! Vettä voi nimittäin käyttää muuhunkin, kuin vain värien levittämiseen. Esimerkiksi saippuaveden avulla saadan aikaan “räjähdysmäisiä” efektejä, kun sitä roiskautetaan väritetyn pinnan päälle.

Guassit ovat tuubivärejä ja toisin kuin vesivärit, ne sisältävät peittäviä pigmenttejä. Guassin avulla voidaan saada aikaan sekä vahvempaa, että herkempää jälkeä riippuen siitä, kuinka paljon väriä ohennetaan vedellä. Näin ollen Guassit ovat siis melko monipuolisia, mutta muutoin hyvin samankaltaisia, kuin vesivärit. Vesivärejä ja Guasseja voidaan myös yhdistää esimerkiksi maalamalla kuivuneen vesivärin päälle valokohtia valkoisella Guassilla.

PRO TIP! Jos kokeissa tarvitaan vesivärejä, nappaa matkaan myös valkoinen Guassi-tuubi!

Maskineste toimii ikäänkuin “nestemäisenä pyyhekumina”, sillä sen avulla voidaan suojata niitä alueita, joihin värin ei haluta tarttuvan. Maskinesteellä ja siveltimellä voidaan maalata esimerkiksi ympyrän muotoinen kuvio ja antaa kuivahtaa. Tämän jälkeen kuvion päälle voidaan surutta maalata esimerkiksi vesiväreillä tai guasseilla. Väri tarttuu kuivuneeseen maskinesteeseen, jonka saa pois repäisemällä (Katso video!).

Paperit

Niinkin itsestäänselvällä asialla, kuin paperilla saattaa olla kriittinen vaikutus työn lopputulokseen. Oikeanlaisen paperin valinta eri tekniikoihin onkin äärimmäisen tärkeää. Jos esimerkiksi vesiväreillä maalataan tavalliselle kopiopaperille, väri imeytyy paperin läpi ja saa aikaan lähinnä sotkua. Tällöin paperin pinta myös nukkaantuu, rypistyy ja reikiintyy helposti.

Vesiväreillä maalatessa paperin tulisi sisältää puuvillakuitua ja olla riittävän paksua, jotta se kestää vedellä lotraamisen. Vesiväripapereissa on usein myös karkea pinta, joka toimii hyvin maalien kanssa.

Piirtämiseen käy ohuempikin paperi, mutta riittävän paksu, jotta se kestää kumittamisen. Myös piirrustuspaperissa on hyvä olla hieman karkeampi tekstuuri, sillä kiiltävään pintaan kynän jälki ei tartu. Vesiväripaperin tekstuuri on kuitenkin liian karkea kynällä piirtämiseen.

Tusseille puolestaan sopii kiiltäväpintainen ja tiiviiksi puristettu paperi. Huokoinen piirrustuspaperi vain imisi arvokasta tussia itseensä.

Tsemppiä kokeisiin!

Tässäpä oli muutama vinkki ja pro-tipsi tarvikkeiden valintaan ja niiden hyödyntämiseen! Muista kuitenkin tututstua huolellisesti myös korkeakoulujen tarvikelistoihin. Edellä mainittujen tarvikkeiden lisäksi esimerkiksi terävät sakset, teipit ja viivottimet tulevat varmasti tarpeeseen alasta riippuen. Käy lukemassa lisää pääsykoevinkkejä blogista! Tsemppiä kokeisiin!