Skip to content

Mielipiteitä tarvikelistasta arkkitehtuurin pääsykokeisiin

Arkkitehtuurin pääsykokeiden ensimmäisiin kokeisiin on aikaa enää alle viikko, joten tässä vaiheessa on hyvä tehdä pientä päivitystä, että miten pääsykokeisiin harjoittelu sujuukaan. Kotitehtäviä ja harjoituskokeita olen tehnyt minkä töiltä olen kerennyt ja yrittänyt henkisesti valmistautua tuleviin kokeisiin :D.
Myös pääsykokeisiin tarvittava tarvikelista on postitettu kaikille hakijoille jo viimeviikolla, mutta tänne Berliiniin asti posti ei ole vielä ehtinyt. Sain kuitenkin Tehon sähköpostista jo aika paljon tietoa, mitkä välineet ovat tänä vuonna sallittuja. Kuulakärkikynät ovat yksi mielenkiintoisimmista välineistä tänä vuonna ja vähän pelottaa, kun niillä piirtämistä en itse ainakaan ole aikaisemmin oikeastaan ollenkaan harjoitellut. Tähän saatiin Tehon opeilta ainakin sellaista vinkkiä, että mukaan kannattaa ottaa myös muun värisiä kuulakärkikyniä sen perus sinisen lisäksi.Arkkitehtuurin pääsykoesimulaatio niitit ja paperi
Myös viime vuoden inhokkini eli niitit ovat mukana myös tänä vuonna. Niittaamalla oli ainakin omasta mielestäni viime vuoden pääsykokeissa todella vaikea saada siistiä jälkeä, eli tätä pitää mun vielä ennen pääsykokeita kokeilla ja harjoitella. Yksi mikä myös harmittaa, on värillisten papereiden puuttuminen tarvikelistasta. Värillisellä paperilla saa helposti luotua tunnelmaa ja oman työn erottumaan joukosta. Mutta saa nähdä, ehkä pääsykokeissa päästään käyttämään kuitenkin jossain tehtävässä väripaperia.
Arkkitehtuurin pääsykoesimulaatio niitit ja paperi
Muut välineet tälle vuodelle (ainakin ne mistä tiedän :D) vaikuttivat aika tavalliselta pääsykoemateriaalilta. Akvarellejä, peitevärejä, lyijykyniä ja sivuleikkureita on tullut tämän lukuvuoden aikana sen verran käytettyä, että kyllä niillä taiteilu pitäisi onnistua. Pääsykokeiden tekijät ovat näköjään tänä vuonna myös innostuneet tulitikkuaskeista, mutta tätä onneksi päästiin jo harjoittelemaan ennakkotehtävissä.
Mitä mieltä muut on tämän vuoden tarvikelistasta? Alkaako pääsykokeet jo jännittämään? Itse olen tähän mennessä pysynyt ihmeellisen rauhallisena, mutta enköhän mäkin pienen pääsykoepaniikin vielä ehdi kokea. Onnea kaikille myös ensiviikon matikankokeisiin!
 
Veera


 

Minkälaisilla töillä menestyy pääsykokeissa?


Luovien alojen pääsykokeille on tavallista, että samantyyppiset pääsykoetehtävät toistuvat vuosittain pienellä twistillä. Kaikki Teho-Opiston kurssitehtävät onkin kehitetty aikaisempien vuosien ennakko-ja pääsykoetehtävien pohjalta. Tekemällä kaikki tehtävät, saat vankan rutiinin pääsykokeisiin ja opit ymmärtämään mitä eri alojen pääsykoetehtävissä haetaan.

Rutiinin ja tekemisen lisäksi saat kursseilla korvaamatonta henkilökohtaista ohjausta ja ammattilaisten kommentteja oman tekemisen kehittämiseksi. Maksimoi mahdollisuutesi onnistua pääsykokeissa ilmoittautumalla kurssillemme!



Arkkitehtuurin pääsykokeisiin harjoittelua Berliinissä

Arkkitehtuuria Berliinissä osa 2

Ensimmäisen Arkkitehtuuria Berliinissä blogipostauksen pääset lukemaan tästä. Edellinen postaus keskittyi siis enemmänkin tunnetuihin rakennuksiin ja kiinnostaviin paikkoihin Berliinissä kun taas

Lue lisää »