Skip to content

Ajatuksia ennakkotehtävistä

Viime vuonna Aalto-yliopiston sisustusarkkitehtuurin ennakkotehtävät aiheuttivat minulle lievää paniikkia ja epätoivoisia ajatuksia. Tehtäviä oli kolme ja sain kun sainkin ne ajoissa palautettua Arabian kampukselle. Tässä minun tulkintani viime vuoden ennakkotehtävistä!
Ensimmäisenä tehtävänä oli piirtää lyijykynällä selfie A3-kokoiselle paperille. Arviointiperusteina oli ilmaisuvoima, tilan vaikutelma, tunnelma, sommittelu, sekä valo ja varjo. (Nämä ovat usein myös arviointiperusteina Midi-kurssin harjoitustöissä!)
Tehtävän suurin haaste oli toteuttaa työ A3-kokoisena. Tykkään keskittyä yksityiskohtiin, joten tämän tehtävän tekeminen vei ennakkotehtävistä ehdottomasti eniten aikaa. Kurssilla pääsääntöisesti kaikki työt suoritetaan A3-kokoon, joten tänä vuonna on varmasti helpompi aloittaa työskentely ennakoissa ja kokeissa!
Toisessa tehtävässä tuli ilmaista riemu maalaten. Toteus jälleen A3-paperille. Arviointiperusteina persoonallinen ja kuvallinen ilmaisu, tunnelma, sekä värien käyttö.
Susannan ennakkotehtävä Aalto-yliopiston sisustusarkkitehtuurin linjalle 2015 - lyijykynäpiirros selfie-aiheesta A3-kokoon toteutettuna
Tehtävän haaste oli ehdottomasti tekniikka. Minun vesivärien käyttö ala-asteen jälkeen on laskettavissa valehtelematta yhden käden sormilla. Nyt kurssin myötä olen kuitenkin antanut mahdollisuuden myös siveltimille! On mukavan terapeuttista kun työt valmistuvat nopeasti! Kurssilla on painotettu idean merkitystä ja mielestäni tässä työssä hyvä idea (“ilo irti”) on toteutettu tyydyttävästi.
Kolmas tehtävä oli minulle ideallisesti haastavin, koska oman tulkinnan varaan jätettiin niin paljon. Tehtävänä oli suunnitella ja rakentaa C3-kokoiseen kirjekuoreen mahtuva reliefi, joka oli tehty kahdesta materiaalista. Työn nimen tuli olla “Yhteensopivat”, materiaali ja tekniikka oli tehtävässä vapaa.
Susannan ennakkotehtävä Aalto-yliopiston sisustusarkkitehtuurin linjalle 2015 - savireliefi
Toteutin tehtävän muotoilusavesta ja pienistä oksista. Haastavinta oli muotoilusaven käyttö, sillä se kuivui supernopeasti, vaikka yritin pitää sen työstettävänä. Lisäksi työn pakkaaminen niin että se pysyisi ehjänä arviointiin asti oli melko haastavaa – itse käytin muistaakseni mm. auki leikattuja maitotölkkejä työn suojana. En ollut työhön tyytyväinen, mutta luin että useampi jätti ennakot tekemättä tämän tehtävän vuoksi, joten olen vain iloinen, että sain tehtävän tehtyä ja ennakot palautettua!
Tällä hetkellä viime vuoden paniikki on vaihtunut innostukseen ja malttamattomuuteen! Lahden muotsikan ennakkotehtävänä on portfolio ja olen superinnoissani siitä! Portfolion tekeminen on mielestäni mielenkiintoista ja toisaalta myös todella työlästä, mutta siinä pääsee todella näyttämään oman osaamisensa! Eniten nyt ketuttaa, etten tajunnut ottaa esimerkiksi tuosta Aallon selfie-tehtävästä parempaa kuvaa tai skannia – siinä olisi näkynyt todellinen pipertäjä-minä.
Aallon ennakkotehtävät julkaistaan yhteishaun alkaessa 16.3, joten niitä saadaan vielä jännätä hetki! Teholta tuli muuten mainio postaus, jossa kerrotaan laajemmin tämän vuoden ennakkotehtävistä – kannattaa kurkata!
Aurinkoista viikkoa!


 

Minkälaisilla töillä menestyy pääsykokeissa?


Luovien alojen pääsykokeille on tavallista, että samantyyppiset pääsykoetehtävät toistuvat vuosittain pienellä twistillä. Kaikki Teho-Opiston kurssitehtävät onkin kehitetty aikaisempien vuosien ennakko-ja pääsykoetehtävien pohjalta. Tekemällä kaikki tehtävät, saat vankan rutiinin pääsykokeisiin ja opit ymmärtämään mitä eri alojen pääsykoetehtävissä haetaan.

Rutiinin ja tekemisen lisäksi saat kursseilla korvaamatonta henkilökohtaista ohjausta ja ammattilaisten kommentteja oman tekemisen kehittämiseksi. Maksimoi mahdollisuutesi onnistua pääsykokeissa ilmoittautumalla kurssillemme!



Aalto yliopisto arkkitehtuurin pääsykoetehtävä

NO, KUINKA KÄVI?

Suureksi ilokseni voin ilmoittaa, että Lahden ammattikorkeakoulu ja sisustusarkkitehtuurin opinnot kutsuvat syksyllä!!! Pääsin 1. hakuvaihtoehtooni! Olen niin onnellinen ja helpottunut!

Lue lisää »
Susanna Kinnunen, opiskelijablogaaja

Lahti ja Muotoiluinstituutti

Pääsykokeisiin valmistautumista mm. rästitehtävien avulla. Työn tehtävänantona oli suunnitella Valon Voima -näyttelytila. Arviointiperusteina oli tilan ja valon kuvaaminen, suunnittelutaito, sekä ideointi.

Lue lisää »
Ensivaikutelma New Yorkista oli aika huikea, kun saavuimme illalla hotellille! Etualalla uusi Oculus-asema ja oikealla edessä One World Trade Center.

New York inspiraatiota!

Ensivaikutelma New Yorkista oli epätodellinen, kun saavuimme illalla hotellille! Etualalla uusi Oculus-asema ja oikealla edessä  One World Trade Center. Matkustimme

Lue lisää »