Skip to content

Arkkitehtiopiskelija näyttää miten onnistua tehtävissä paremmin! Esimerkki työmallista

Tuntuuko, että on vaikea lähteä hahmottamaan ja piirtämään erilaisia muotoja ja niiden mittasuhteita? Tai haluaisit tarkastella työhösi tulevia elementtejä eri suunnista ennen kuin ryhdyt varsinaiseen työhön? Tämä on monelle tuttua ja aivan normaalia, joka tulee myös luovien alojen ammattilaisille vastaan. Tähän löytyy ratkaisu työmalleista.

Luovilla aloilla, etenkin arkkitehtuurissa työmallit ovat suuressa roolissa suunnitteluprojektia. Työmalleja tehdään useita suunnitellun edetessä. Työmallit helpottavat hahmottamaan massoja, niiden muodostamia tiloja ja sijoittumista ympäristöönsä. Työmallit ovat tukena myös piirtämisessä, mallia tarkastellessa eri katselukulmista se on helpompi lähteä piirtämään. Työmallia voidaankin pitää avaimena parempaan ja toimivampaan lopputulokseen.

Miksi ottaa työmalli osaksi työskentelyä?

  • Piirtäminen helpottuu ja nopeutuu
  • Hahmotat paremmin miltä kappaleet näyttävät eri katselukulmista
  • Hahmotat millaisia varjoja ja tiloja syntyy

Mikä on se työmalli sitten oikein on?

Työmalli on suuntaa antava kolmiulotteinen malli suunnitelman muodosta. Materiaali voi olla mikä vaan, voit esimerkiksi valita materiaalin sen mukaan mikä luonnistuu itseltäsi helpoiten. Pääsykokeissa voit hyödyntää mukana oleviasi materiaaleja ja välineitä. Työmallin ei tarvitse olla viimeistelty ja siisti, vaan tärkeintä on se, että pystyt hahmottamaan erilaisia muotoja ja tutkia niitä eri katselukulmista. Työmalli toimii siis apuvälineenäsi varsinaiseen tehtävään, oli kyseessä sitten kolmiulotteisen mallin suunnittelu/rakentaminen tai piirtämis-/maalaustehtävä.

Esimerkiksi tämän vuoden Arkkitehtuurin ennakkotehtävissä työmallin teko on todella suuri apu. Kuvittaessa erilaisia esineitä, niiden muotoja ja sommittelua ympäristöönsä työmalli toimii erinomaisena apuvälineenä.

”Työmallin teko auttaa hahmottomaan muodonantoa sekä mittasuhteita. Jos tehtävänä on piirtää jokin rakennelma, on helppoa aloittaa työmallin teosta. Sitä voi sitten käännellä eri asentoihin halutun kuvakulman mukaan.”

~IINA C.

Alla olevalla videolla Tehon opettaja, toisen vuoden Arkkitehtiopiskelija Netta näyttää kuinka tehdä työmalli pääsykoetyyppisestä tehtävästä.

Tehtävänanto:

Hiiren kotikolo/pesä

Veljekset Maltti ja Valtti ovat kohdanneet kotipihassaan hiiren. Veljeksiä alkoi harmittamaan, sillä he huomasivat ettei hiirellä ole kotikoloa/pesää johon mennä. Maltti keksi, että heidän olisi hyvä rakentaa kotikolo hiirelle. Veljekset kiiruhtivat etsimään tarvikkeita, joista voisi kotikolon rakentaa. Leikkimökistään Maltti ja Valtti löysivät lapioita, sankkoja ja hieman ränsistyneen pulkan.

Löytämistään tarvikkeista veljekset alkoivat rakentaa kotikoloa.

Toteutus: Kuvaa minkälaisena Hiiri näki kotikolon/pesän saapuessaan kohti kotikoloa. Piirrä tai maalaa näkymä niin, että tehtävässä kuvatut pesätarpeet tai niiden osat ovat tunnistettavissa. (Vaakasuuntainen A3-arkki).

Treenaamaan yhdessä?


Pääsykokeisiin valmistautuminen on raskas prosessi ja välillä voi tuntua, ettei itse tiedä mitä töissään voisi enää parantaa. Töitään kannattaakin rohkeasti näyttää muille, sillä subjektiivisen arvioinnin saaminen on ensisijaisen tärkeää kehittymisen kannalla. Teho-Opiston valmennuskursseilla saat jatkuvasti ammattilaisten palautetta töistäsi, jonka avulla kehityt harppauksin. Aloita matkasi kohti unelmien opiskelupaikkaa Teho-Opiston tukemana!