Kurssilaisen arkea

Moikkamoi!

Julkasin pitkästä aikaa uutta videota! Siinä jutustelen perusarjesta kurssilla ja kotitehtävistä, joiden tekeminen tuntuu hieman haastavammalta kuin syksyllä. Pääsykokeet alkaakin jo häämöttää, mutta muistetaan myös lepäillä opiskelujen ohella ja nauttia näistä hyvistä säistä, kun niitä on☀️

Mukavaa viikkoa!!

-Elisa

Esteistä eteenpäin

Mistä lähteä liikkeelle, kun mikään ei vaan tunnu sujuvan? Kynä käteen ja no stress kotitehtävän kimppuun. Motivaatio ei aina riitä ja itsekriittisyys on ehkä pahin inspiraation musertaja. Lähdin tekemään yhtä rästiin jäänyttä kotitehtävää, enkä ottanut paineita tiettyyn aikaan suorittamisesta, jotta saisin sen varmasti tehtyä loppuun saakka. Monella painaa varmasti ennakkotehtävät niskaa, mutta on hyvä muistaa jaksaa harjoitella myös ihan perus kotitehtäviä.

Tehokasta viikkoa! -Elisa

Erotu joukosta ja kasvata itsevarmuuttasi!


Tuntuuko jokin tekniikka vielä vieraalta tai mietitkö miten erottua suuresta hakijajoukosta? Ei hätää! Kuka vain voi saada unelmiensa opiskelupaikan kunhan on valmis tekemään töitä sen eteen!

Tule mukaan Tehon kursseille, löydä omat vahvuutesi ja kasvata itsevarmuuttasi! Kannattaa olla nopea, sillä suositut ryhmät täyttyvät aikaisin. Aloita matka kohti unelmiesi opiskelupaikkaa jo tänään!



Kokemuksia ennakoista ja vinkkejä tulevaan!

Moikka!

Haastattelin paria kaveriani heidän kokemuksistaan ennakkotehtävistä. Nyt, kun ennakot on julkastu, on ehkä mietinnässä jo mitä oikein tekisi ja mitkä mahtaisivat olla yleisimmät virheet tekemisen suhteen. Tässä videossa Dilek, Enni, Emmi ja Sonja kertovat omat vinkkinsä tälle vuodelle.

Mukavaa viikonloppua!

-Elisa

Ennakkotehtävistä eteenpäin

Moi!

Mulla on takanani jo kahdet ennakkotehtävät ja kolmannet häämöttää jo ihan näköetäisyydellä! Muistan olleeni kovin epätietoinen ensimmäistä kertaa hakiessani, eikä netistä tuntunut löytyvän mitään fiksua apua. Nyt kuitenkin tiedän paremmin, että tietoa kyllä löytyy kun osaa vain etsiä😄

Kannattaakin käydä tsekkaamassa tehon blogista löytyvät opettajien analyysit ennakkotehtävistä ja vanhoja ennakkotehtäviä pääset katselemaan dia.fi arkistosta: https://dia.fi/haluan-arkkitehdiksi/arkisto/

Tässä videossa kerron omia kokemuksiani ennakoista. Toivottavasti niistä on sulle apua ja löydät ehkä jotain samaistuttavaa 🙂

Tsemppiä ennakkotehtäviin!💫

-Elisa

Tukea ennakkotehtävien läpäisyyn?


Haluatko kasvattaa todennäköisyyttäsi läpäistä ennakkotehtävät ja jatkaa matkaasi kohti pääsykokeita sekä lopullista päämäärääsi: unelmien opiskelupaikkaa?

Pääsykoeuudistuksen myötä ennakkotehtävien merkitys opiskelijavalinnassa on noussut ja jatkoon pääsee entistäkin pienempi osa hakijoista. Tämän vuoksi tarjoamme Ennakko-kurssista tiiviskurssin lisäksi pitkää kurssia, joka tukee sinua ennakkotehtävien julkaisusta aina niiden palautukseen asti.

Tutustu Ennakko-kurssin vaihtoehtoihin alta ja liity mukaan treenaamaan alansa ammattilaisten ohjauksessa!



Takaisin kurssin pariin

Moi!

Teholla kurssit on alkanut rullaamaan kivasti ja niin myös mulla on alkanut arki. Kuvasin sen perjantai päivän, kun mulla oli ensimmäinen tunti joululoman jälkeen. Miltä näytti meijän sommittelun pikatehtävän tuotokset? Se selviää videosta😉

Mukavaa viikkoa kaikille!🌟

-Elisa

Haaveiletko sinäkin arkkitehdin urasta?


Tule treenaamaan pääsykokeisiin meidän kanssa! Yksilöllisessä valmennuksessamme kehität oman persoonallisen tyylisi ja nostat taitosi pääsykokeissa vaaditulle tasolle yhdessä ammattitaitoisten ja kannustavien opettajiemme kanssa. Kursseilla valmistautuminen on tavoitteellista, mutta hauskaa ja opettajiemme innostus tarttuvaa! Liity mukaan treenaamaan Tehon huippuporukkaan!



Pääsykoesimulaatio. Yllätyitkö?

Moi!

Toivottavasti sulla oli mukava joulu, joskin mahdollisesti hieman erilainen kuin yleensä. Palaisin vielä vähän kertomaan edellis viikkoisesta pääsykoesimulaatiosta. Se nimittäin yllätti todenteolla!

Odotin sitä melko varmoin fiiliksin, koska pääsykoetilanne oli tuttu. Nykyisen tilanteen takia pääsykoesimulaatio järjestettiin etänä, mikä oli mielestäni ihan toimiva ratkaisu. Vaikka epäilen viime pääsykokeiden perusteella kovasti, että arkkitehtuurin pääsykokeita etänä järjestettäisiin niin on silti hyvä testata tämäkin tapa.

Miten voisin kerrata pikaisesti syksyn aikana opitut jutut ennen simulaatiota?
Ehkä suunnittelun tärkeys on jäänyt tärkeimmäksi mieleen. Se, että jaksaa miettiä sommittelua kunnolla ja muistaa tehokkaan rajauksen. Ja kuten kaikkialla aina toitotetaan, niin less is more. Varsinkin kun aikaa ei ole paljoa. Tämä on semmoinen vinkki mikä meinaa useasti unohtua itseltä. 

Hah just kidding noiden vinkkien kanssa. Kirjaimellisesti juoksin huoneeseeni ja kasasin tarvikkeet vasta tasan aikoihin (milloin zoom puhelu alkoi). Mielikuvaharjoitteet, rauhoittuminen ja pikainen kertaus opituista asioista jäivät siis täysin unohduksiin. Ehkä sitten ensi kerralla?

Aloitin tehtävän miettimällä, mihin sijoittaisin itseni kyseisessä värien, viivojen ja muotojen maailmassa. Ensimmäinen idea oli laskea liukumäkeä keskellä olevassa kaarteessa, mutta totesin sen olevan mahdollisesti liian yleinen päätös ja en todennäköisesti olisi osannut rajata kuvaa tarpeeksi tiukasti. Sitten tuli mieleen, että voisin olla alhaalla olevassa oranssissa pallossa, jolloin teoksesta tulisi yksivärinen ja siten erottuva. Kolmas idea oli kävellä yhden mustan viivan päällä (ylhäällä) ja katsella alaspäin. Tällöin tunnelma olisi ollut hieman hutera ja tavallaan myös vauhdikas. 

Tässä vaiheessa oli mennyt noin puoli tuntia. Sitten tuli ehkä kriittisin virheeni: antauduin väsymykselle ja laiskuus miettiä suunnitelma loppuun vei voiton. Päätin lähteä kehittelemään kakkosideaani. Tein ainoastaan yhden luonnoksen ja sitten aloitinkin hahmottelun isolle paperille. Tein ensin hennon oranssin pohjavärin ja lähdin sitten sävyttämään ”värillisiä” osia (taas yksi virhe, sillä vesiväreissä ei oikein voi maalata päälle skarpisti). Maalasin suurempia miettimättä silmämääräisesti ajan loppuun asti. Sain monesti korjata jälkiäni kun värit levisivät liian veden takia. Lopputulos: pallon muoto ei välity kunnolla ja kontrasti on jäänyt puuttumaan. Tilallisuus ei välity ja tunnelmaa ei tunnu olevan lähimaillakaan. 

Työtä palauttaessani en todellakaan ollut tyytyväinen tekeleeseeni. Pidin värimaailmasta ja etualan kädet tuntuivat onnistuneilta. Näin päässäni kuitenkin niin hyvän selkeän kuvan, mitä halusin työni olevan ja kun toteutus ei ollut täysin sitä, petyin.

ARVIOINTI

En todellakaan osannut odottaa tällaista numeroa. Kritiikissä luki seuraava:

4

+tunnelmallinen valon hehku

+viittaus annettuun maalaukseen on ymmärrettävä, siitä on otettu sopiva rajaus jotta oma näkökulma välittyy

+-Kädet ihan etualalla tuovat kuvaan lisää tilantuntuta, mutta suurin osa muista elementeistä keskittyy keskialalle. Sommittelua voisi siinä kohtaa vielä hioa niin, että työssä olisi selkeämpi etu-, keski- ja takatila -sommitelma

Olen kyllä täysin samaa mieltä tuosta viimeisestä. Ehkä olisin voinut tarkemmin esittää kuvioita päällekkäin. En tullut edes ajatelleeksi, että kädet etualalla toivat siihen paljon. Tämän tehtävän pystyi toteuttamaan todella monella tavalla ja muiden totetutukset olivatkin ihan super hienoja ja melko erilaisia!

Tässä kun kirjoittelin tätä kirjotusta ja mietin tosissani omia tekemistapojani, tulin oppineeksi yllättävän paljon ajatustavastani. Suosittelen siis testaamaan! Miettiä mitä päätöksiä teki ja miksi. Mikä oikeasti onnistui teoksessa ja mitä olisi voinut kehittää vielä ja tärkein: miten?

Näillä mielillä on hyvä pitää pientä taukoa ja muhia syksyn aikana opittuja taitoja. Muistetaan myös levätä nyt kunnolla ja nauttia näistä loppuvuoden juhlinnoista. Hyvää Uutta Vuotta!

-Elisa

70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan? Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!



Inspiraatiota omiin teoksiin

Moikka!

Oon tullut huomanneeksi, ettei inspiraation etsiminen ole huonosta varsinkaan kotitehtäviä harjoitellessa. Mikä olisikaan parempi paikka etsiä inspiraatiota kuin kuuluisien tekijöiden teokset?

Tässä videossa kerron tekniikasta miten ottaa inspiraatiota muiden töistä kopioimatta kuitenkaan liikaa. Avaan samalla ajatuksia tekemisprosessista.

Rauhallista joulun odotusta!

-Elisa

Minkälaisilla töillä menestyt pääsykokeissa?


Luovien alojen pääsykokeille on tavallista, että saman tyyppiset pääsykoetehtävät toistuvat vuosittain pienellä twistillä. Kaikki Teho-Opiston kurssitehtävät onkin kehitetty aikaisempien vuosien ennakko-ja pääsykoetehtävien pohjalta. Tekemällä kaikki tehtävät, saat vankan rutiinin pääsykokeisiin ja opit ymmärtämään mitä eri alojen pääsykoetehtävissä haetaan.

Rutiinin ja tekemisen lisäksi saat kursseilla korvaamatonta henkilökohtaista ohjausta ja ammattilaisten kommentteja oman tekemisen kehittämiseksi. Maksimoi mahdollisuutesi onnistua pääsykokeissa ilmoittautumalla kurssillemme!



Maxi-kurssin ajankäytöstä

Moi!

Lähetin maxi-kurssia opiskeleville kyselyn selvittääkseni kauan yleisesti kurssiin menee aikaa viikossa. Tulokset löytyvät videon loppupuolelta ja alussa kerron mikä kaikki vie aikaa viikottaisen kurssikerran lisäksi.

Mukavaa viikkoa!

-Elisa

Treenaamaan yhdessä?


Pääsykokeisiin valmistautuminen on raskas prosessi ja välillä voi tuntua, ettei itse tiedä mitä töissään voisi enää parantaa. Töitään kannattaakin rohkeasti näyttää muille, sillä subjektiivisen arvioinnin saaminen on ensisijaisen tärkeää kehittymisen kannalla. Teho-Opiston valmennuskursseilla saat jatkuvasti ammattilaisten palautetta töistäsi, jonka avulla kehityt harppauksin. Aloita matkasi kohti unelmien opiskelupaikkaa Teho-Opiston tukemana!



Syksyn puoliväli fiiliksiä

Moi!

Kurssin syysosiosta on kulunut yli puolet ja siksi ajattelin, että nyt olisi hyvä hetki katsella taaksepäin ja miettiä mitä olen tähän mennessä saanut kurssista irti.

Tässä videossa kerron onko kehitystä huomattavissa ja mitä fiiliksiä juuri nyt on. Lopussa kerron myös mun vinkit kotitehtäviin, jotka olen tajunnut tässä syksyn aikana. Näytän samalla vanhoja ja uusia kotitehtäviä.

Mukavaa päivää!

-Elisa

Haaveiletko sinäkin arkkitehdin urasta?


Tule treenaamaan pääsykokeisiin meidän kanssa! Yksilöllisessä valmennuksessamme kehität oman persoonallisen tyylisi ja nostat taitosi pääsykokeissa vaaditulle tasolle yhdessä ammattitaitoisten ja kannustavien opettajiemme kanssa. Kursseilla valmistautuminen on tavoitteellista, mutta hauskaa ja opettajiemme innostus tarttuvaa! Liity mukaan treenaamaan Tehon huippuporukkaan!



Vierailu arkkitehtitoimistoon & Sami Horton haastattelu

Moikka!

Teho-opisto järjesti meille bloggaajille aivan mahtavan jutun: pääsimme tutustumaan Soini & Horto arkkitehtitoimistoon sekä haastattelemaan ammattilaisia!

Tässä videossa haastattelen Sami Hortoa ja Anis Souissi kertoo hieman meneillä olevasta projektistaan. 

Musta tää oli aivan super siisti kokemus ja toivottavasti tää herätti sussakin lisää motivaatiota tehdä töitä ahkerammin sitä omaa tavoitettasi kohti!

Kivaa syksyistä viikkoa!!

– Elisa

Kiitos Sinille tämän järjestämisestä sekä Sami Hortolle ja Anis Souissille haastatteluista.

Kiitos myös ystävälleni Emmalle haastattelun suunnitteluavusta.

Haaveiletko sinäkin arkkitehdin urasta?


Tule treenaamaan pääsykokeisiin meidän kanssa! Yksilöllisessä valmennuksessamme kehität oman persoonallisen tyylisi ja nostat taitosi pääsykokeissa vaaditulle tasolle yhdessä ammattitaitoisten ja kannustavien opettajiemme kanssa. Kursseilla valmistautuminen on tavoitteellista, mutta hauskaa ja opettajiemme innostus tarttuvaa! Liity mukaan treenaamaan Tehon huippuporukkaan!