PIIRUSTUSKILPAILU: SUOMI 100 – SUOMI MUOTOINA

Kutsu Teho-Opiston piirustuskilpailuun

Suomi 100 juhlavuoden kunniaksi halutaan luoda pysyviä muistoja ympäri Suomea. Suomi on tunnettu nuorista suunnittelijoistaan esimerkiksi arkkitehtuurin, muotoilun ja graafisen suunnittelun aloilla. Haluammekin haastaa sinut mukaan suunnittelemaan tulevaisuuden Suomi-designia.
Tämän vuotisen piirustuskilpailun tarkoituksena on kunnioittaa 100-vuotiasta Suomea ja rohkaista pohtimaan, miten kulttuuri, arvot ja itsenäisyys näkyvät taiteessa. Toivomme myös, että kilpailu herättää keskustelua ja pohdintaa siitä, mitä Suomi meille merkitsee.

TEHTÄVÄ:

Suunnittele kolmiulotteinen taideteos omaan kotikaupunkiisi.
Tehtävänä on suunnitella kolmiulotteinen taideteos omaan kotikaupunkiisi.Tarkoituksena on pohtia Suomea ja suomalaisuutta sekä abstrahoida se muodoiksi. Teos voi olla kaupunkitilallinen, maisemallinen tai vaikkapa interaktiivinen. Se voi olla veistos, paviljonki tai kohtauspaikka.  Suomi muotoina voi olla ihan mitä vaan, anna mielikuvituksesi lentää!
Arvosteluperusteina ovat luovuus, mielikuvitus ja idean pelkistäminen muodoiksi. Työn toteutustapa ja tekniikka on vapaa, tarkoituksena on luoda kolmiulotteinen pienoismalli. Valmiista työstä otetaan valokuva. Myös valokuvaukseen kannattaa panostaa ja kuvia saa halutessaan käsitellä.
Palkitsemme kolme voittajaa ilmaisella valmennuskurssilla, joka valmentaa arkkitehtuurin, muotoilun ja taidealojen pääsykokeisiin. Yksi voittajista valitaan yleisöäänestyksen perusteella.

OSALLISTUMINEN:

Lähetä meille valokuva ”Suomi muotoina”-pienoismallista. Kilpailutyöstä toimitetaan valokuva sähköpostiin sini@teho-opisto.fi. Kilpailuun voi osallistua ainoastaan valokuvalla pienoismallista.
Kaikki viimeistään 22.2.2018 toimitetut työt osallistuvat mukaan kilpailuun. Kilpailutyöt jäävät järjestäjälle. Kilpailun järjestäjällä on oikeus julkaista ja käyttää kilpailutöitä muun muassa koulutuksessa ja markkinoinnissa. Voit toki kieltää tämän selkeällä merkinnällä työsi yhteydessä. Tällöin työsi kilpailee ainoastaan tuomariston palkinnoista, eikä osallistu yleisöäänestykseen.

VOITTAJAN VALINTA:

Arkkitehdeistä, muotoilijoista ja taidekasvattajista koostuva tuomaristo valitsee voittajat. Raatiin kuuluvat kuvataidekasvattaja ja muotoilualan yrittäjä Eeva Jokinen, joka on voittanut vuonna 2015 arvostetun Muoto-palkinnon, kansainvälisesti palkittu arkkitehti ja taidekasvattaja Sini Koivisto sekä arvostetun ja palkintoja niittäneen lasten ja nuorten arkkitehtuurikoulu Arkin rehtori Pihla Meskanen.

PALKINNOT:

Palkitsemme kolme voittajaa ilmaisella valmennuskurssilla, joka valmentaa arkkitehtuurin, muotoilun tai taidealojen pääsykokeisiin:

  1. Pääpalkinto Vapaavalintainen Teho-Opiston valmennuskurssi (arvo jopa 1590€)
  2. Kunniamaininta Teho-opiston Teho- tai Finaali-kurssi (arvo 850€)
  3. Yleisöäänestys Vapaavalintainen Teho-Opiston valmennuskurssi (arvo jopa 1590€)

Voittaja voi valita palkintokurssin ja osallistumisvuoden vapaasti.

KILPAILUAIKA & OSALLISTUMISOIKEUS:

Kilpailuun voi osallistua 14.12.2017–22.2.2018 välisenä aikana. Voittajat julkistetaan 1.3.2018 Teho-Opiston nettisivuilla sekä sosiaalisessa mediassa. Facebookissa käytävä yleisöäänestys  alkaa heti ensimmäisten töiden saavuttua ja jatkuu 28.2.2018 asti. Kaikille voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Kilpailu on avoin lukiolaisille, lukiosta valmistuneille ja muille luovien alojen opiskelusta haaveileville.

LISÄTIETOJA:

Annamme mielellämme lisätietoja sini@teho-opisto.fi ja numerossa 040-5545595. Kilpailun ohjeet sekä lisätietoa kursseista löytyy myös nettisivulta www.teho-opisto.fi. Oikeudet muutoksiin pidätetään.
 

Arkkitehtiopiskelijan päivät saattavat venyä

Lukiossa Aber Amiri kävi läpi pitkän matikan ja innostui viiden vuoden tauon jälkeen piirtämisestä. Tulevaisuudessa hän toivoi pystyvänsä yhdistämään nämä vahvuudet – katse suuntautui arkkitehtuuriin. Yliopistoon haku ei mennyt kerralla purkkiin, mutta epäonnistumiset pääsykokeissa oikeastaan vain vahvistivat hänen haluaan päästä arkkitehtuurin alalle. Kolmanteen kertaan hän päätti laittaa kaiken peliin. Nyt Aber opiskelee ensimmäistä vuottaan Oulun yliopiston arkkitehtuurin linjalla.
Aberin vinkit pääsykokeisiin:

  • Treenaa ajan käyttöä. Kun harjoittelet pääsykokeisiin, anna työskentelyyn aikaa vain niin kauan kuin siihen annetaan aikaa pääsykokeessakin. Siten oppii hallitsemaan ajankäyttöä. Pääsykokeissa tiesin täysin, miten pysyä aikataulussa.
  • Hanki treenikaveri. Itse löysin treenikaverin Teholta. Treenikaverin kanssa teimme ylimääräisiä harjoitustehtäviä yhdessä kotoa käsin. Lähetimme työt toisillemme, kommentoimme ja annoimme vinkkejä. Työskentelyssä oli ihan erilainen teho, kuin yksin puurtamisessa. Mukaan tuli vielä kolmaskin kaveri. Ryhmässä tuli entistäkin parempia töitä, kun sai niihin useamman näkökulman. Nyt olemme kaikki sisällä!
  • Pidä pieni tauko ennen pääsykokeita. Itse olin ihan loppu viikkoa ennen pääsykokeita. Kroppa alkoi pettää ja eikä oikein kiinnostanut. Ajattelin, että pääsykokeissa en jaksa piirtää viivaakaan. Kaikki meni puuroksi, visuaalisuus kärsi enkä jaksanut enää tehdä mielenkiintoisia töitä. Päätin pitää viikon tauon ennen pääsykokeita. Se kannatti, sillä pääsykokeissa olin täydessä vireessä.

 

Arkkitehdin koulutus

Koulutuksen suunniteltu kesto on viisi vuotta, monilla se voi kuitenkin venähtää seitsemäänkin vuoteen. Päivät ovat aina erilaisia ja mielenkiintoisia. Perinteisesti päivän lukujärjestyksessä on luento ja siihen liittyvä tehtävä, jonkinlainen projekti. Luennoilla ei ole läsnäolopakkoa, mutta opetukseen kannattaa ehdottomasti osallistua. Kaikki kokeilut ja harjoitukset tehdään kuitenkin yliopistolla. Siellä tuleekin vietettyä paljon aikaa ja päivät saattavat venyä iltamyöhään. Onneksi yliopistolla ovet ovat auki ympäri vuorokauden ja myös viikonloppuisin. Opiskelu on Aberin mielestä kuitenkin ollut tähän mennessä  rennompaa kuin oli kuvittelut.
”Arkkitehdin opinnot ovat olleet jopa kivemmat kuin kuvittelin. Opiskelu on ollut rentoa. Vähemmän lukemista, enemmän tekemistä. Kokeillaan ja harjoitellaan. Mielestäni just tekemällä oppii parhaiten!”
Oulun yliopiston arkkitehtuurin linjalla aloitti tänä syksynä 40 opiskelijaa. Opiskelijat on jaettu vakituisiin ryhmiin, joissa kokeiluja ja harjoitustöitä tehdään. Porukasta on tullut tiivis ja vietämme paljon aikaa yhdessä. Hyvä ryhmähenki jatkuu yliopiston ulkopuolella ja porukka liikkuu paljon yhdessä myös vapaa-ajalla.
Aber Amiri, arkkitehtuuri opiskelija Oulun yliopisto. Kuva Ella Pitkäkoski
(Kuva: Ella Pitkäkoski)

Arkkitehdin työskentely

Aber on kuullut arkkitehdin työskentelyn olevan melko itsenäistä. Päivät voivat olla pitkiä ja työt tehdään suurelta osin yksin. Erilaisten projektien läpivientiin vaaditaan pitkäjänteisyyttä ja kärsivällisyyttä. Näitä ominaisuuksia tarvitaan myös alalle hakevalta.
Arkkitehtien työllistymistilanne näyttää hyvältä. Opiskelujen ohella on mahdollista työskennellä ja kartuttaa työkokemusta. Arkkitehdeistä on pulaa ja työpaikkoja riittää niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Vaihtoehtoja on valtavasti ja mahdollisuudet suuntautua omien mielenkiinnonkohteiden ja kiinnostusten mukaan.
Aberin kasvanut kiinnostus taiteeseen ohjailee hänen tulevaisuuden urasuunnitelmiaan.  Hän tahtoisi yhdistää tulevaisuudessa taidealan ja arkkitehtuurin. Yliopistosta hän saa hankittua itselleen akateemisen koulutuksen, jota aikoo laajentamaa itsenäisten opiskelujen avulla.
 
Aber Amiri. Arkkitehtiopiskelija. Kuva: Ella Pitkäkoski
(Kuva: Ella Pitkäkoski)

Teho-Opiston valmennuksessa onnistuttiin myös henkisellä puolella

”Kurssilla oli hyvä meininki! Tehtiin kovasti duunia, mutta ymmärrettiin ottaa välillä myös rennosti.  Valmennuksessa onnistuttiin loistavasti myös henkisellä puolella.
Harjoitustöille annetun kritiikin avulla ymmärsi, mitä teki väärin ja pystyi korjaamaan omia virheitään.  Kurssilla annettiin vihjeet ja vinkit töiden toteuttamiseen, niillä lähdettiin taistelemaan myös kevään pääsykokeessa. “

 


 

Kutsumus graafikoksi

anni sairio graafisen suunnittelun opiskelija aalto yliopisto

Graafinen suunnittelu on laaja ala, jossa idearikkaat ja uteliaat tyypit ovat kovaa valuuttaa. Aalto-yliopistossa graafisen suunnittelijan koulutus kulkee nykyään nimellä visuaalisen viestinnän muotoilu. Muuttuvalla ja jatkuvasti laajenevalla alalla on paljon suuntautumisvaihtoehtoja. Anni Sairio valottaa miksi haki alalle, mikä alassa kiehtoo ja millaista opiskelu on ollut.

“Minua kiinnostaa se, miten suuri vaikutus visuaalisuudella on viestinnässä. Miten visuaalisuus vaikuttaa meihin, ja miten sillä voidaan selkeyttää viestiä. Koen graafisen suunnittelun sopivaksi alaksi itselleni, koska olen kiinnostunut juurikin visuaalisten kokonaisuuksien luomisesta.”

Graafinen suunnittelu tuli Annille tutuksi lukion jälkeen käydyssä kansanopistossa. Ala tuntui omalta ja hän halusi jatkaa opintoja visuaalisen viestinnän muotoilun puolella Aalto-yliopistossa. Tehon MIDI-kurssilta vauhtia hakenut toisen vuoden opiskelija nauttii nyt opiskelusta ja aikoo suuntautua tulevaisuudessa animaatioon.
Graafinen suunnittelija Anni Sairio
Annilla on aina ollut kiinnostus luovalle alalle – voidaan puhua jopa kutsumuksesta. Graafisen suunnittelun monipuolisuus ja laaja-alaisuus vetivät häntä puoleensa. Alalla on huima määrä suuntautumisvaihtoehtoja, esimerkkeinä typografia, kuvittaminen, animaatio, taittaminen, pakkaussuunnittelu, logosuunnittelu ja infografiikka.
”Opiskelu on ollut tosi kiireistä ja tahti juuri niin tiukka kuin odotin. Samalla se on kuitenkin ollut mielenkiintoista ja palkitsevaa. Jälkeenpäin on aina hienoa huomata, mitä kaikkea siistiä on tullut tehtyä. Päivät ovat monipuolisia ja aina erilaisia. Opinnot ovat vastanneet odotuksiani, mutta voisin sanoa oppineeni enemmän kuin osasin edes odottaa.” Anni kokoaa yhteen fiiliksiään.
Opintojen ensimmäinen vuosi on aika kokeilevaa, taidejaksoja ja yhteisiä kursseja muiden alojen opiskelijoiden kanssa. Toisena vuonna keskitytään enemmän oman alan juttuihin. Opinnot kostuvat mielenkiintoisista projekteista. Lisäksi opiskelijoille on jatkuvasti tarjolla työmahdollisuuksia, joihin on mahdollista tarttua.

Annin mielestä taiteellisen lahjakkuuden lisäksi alalle hakevalla täytyy olla kyky tuottaa nopeasti hyviä ideoita paineen alla. Uteliaisuus ja kiinnostunut moniin asioihin auttaa menestymään laajalla alalla. On tärkeää pystyä hallitsemaan kokonaisuuksia ja olemaan idearikas.

Annin vinkit graafiseksi suunnittelijaksi hakeville

Pääsykokeissa pärjää parhaiten, kun ei yritä olla jotain muuta kuin mitä oikeasti on. Arvioijat arvostavat persoonallista ilmaisua. Epäonnistumisista ei pidä lannistua, ne kuuluvat osaksi kehitystä. Kannattaa harjoitella ahkerasti alan monia eri osa-alueita.

“Luota rohkeasti itseesi ja siihen omaan juttuun.”

Teho-Opistolta Anni sai eniten apua siihen, miten asiat kannattaa esittää pääsykoetilanteessa. Ideoinnissa auttoi se, kun näki muiden kurssilaisten töitä. Palautteen myötä oppi jättämään pois kliseisimpiä juttuja ja erottumaan paremmin. Graafinen suunnittelija Anni Sairio

Näin Teholaiset täyttävät aloituspaikat

Teho-Opistolle saapuu vuosittain iso pino iloisia uutisia, kun Teholaiset ilmoittavat päässeensä haluamiinsa opiskelupaikkoihin. Tavoitelluimmilla aloilla, kuten Aalto-yliopiston arkkitehtuurin ja sisustusarkkitehtuurin linjoilla taso on hurja. Juuri näillä aloilla prosentuaalisesti huomattavan osan aloituspaikoista onnistuvat nappaamaan meidän Teholaiset.
Opiskelijat ilahduttavat Tehon valmennustiimiä vuosittain onnistuessaan pääsykokeissa erinomaisesti. Viime vuosina Aalto-yliopiston sisustusarkkitehtuurin opinnot aloittaneista opiskelijoista huima prosenttiosuus on ollut Teho-Opiston valmennuskurssin käyneitä.
Sisustusarkkitehtuuri aloituspaikat Aalto-yliopistoTänä keväänä (2017) Aalto yliopiston sisustusarkkitehtuurin aloituspaikan napanneista 43% oli Teholaisia. Myös edeltävinä vuosina onnistumiset pääsykokeissa ovat olleet ihailtavia. Sekä vuonna 2016 että 2015 Aallossa sisustusarkkitehtuurin opinnot aloittaneista 57% on ollut Tehon valmennettavia.
Arkkitehtuuri aloituspaikat Aalto-yliopistoViime vuosina Teholaisten menestys on ollut vakuuttavaa myös Aalto-yliopiston arkkitehtuurin alalla. Aloittaneista opiskelijoista lähes puolet ovat käyneet Teho-Opiston valmennuskurssin. Vuonna 2017 Aallon arkkitehtuuriin sisäänpäässeista 41% oli Teholaisia. Vuonna 2016 Tehon valmennettavien prosenttiosuus aloittaneista oli 38% ja edeltävänä vuonna 42%.  Saamme olla äärimmäisen ylpeitä Teholaisten onnistumisista pääsykokeissa vuosittain!

Aikainen lintu opiskelupaikan nappaa!


Kuka vaan voi onnistua, joka on valmis tekemään töitä unelmiensa opiskelupaikan eteen! Sisäänpääsyn todennäköisyys kun korreloi suoraan harjoittelun määrään. Pitkällä kurssillamme lähtötasollasi ei ole merkitystä, sillä harjoittelemalla ahkerasti ehdit nostaa osaamisesi, vaikka nollasta pääsykoetasolle.

Tutustu kursseihimme ja tule mukaan treenaamaan itsesi huippukuntoon ennen luovien alojen hakua ja pääsykokeita. Kannattaa olla nopea, sillä suositut ryhmät täyttyvät aikaisin. Varmista paikkasi tänään!



Olisiko minusta maisema-arkkitehdiksi?

Aino Nissinen maisema-arkkitehti

OLISIKO MINUSTA MAISEMA-ARKKITEHDIKSI?
Saman kysymyksen ympärillä pyöri aiemmin myös Aino Nissinen. Nykyään hän on ensimmäisen vuoden maisema-arkkitehtuurin opiskelija Aalto-yliopistossa. Teho-Opiston MIDI-kurssille osallistunut tuleva maisema-arkkitehti kertoo; mikä sai hakemaan juuri kyseiselle alalle, millaista opiskelu alalla on ja millaisia ominaisuuksia alalle hakevalta toivotaan.
Maisema-arkkitehti Aino Nissinen

Aino opiskeli lukion jälkeen röntgenhoitajaksi ja teki alan töitä muutaman vuoden.

“Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen on minulle tärkeää, mutta kaipasin työhön, jossa voisin hyödyntää enemmän luovaa puoltani.  Minua kiinnostaa arkkitehtuuri, taide, luonto, ihmisten hyvinvointi ja suunnittelutyö. Maisema-arkkitehtuurissa pystyisin yhdistämään nämä kaikki. Hienointa olisi, jos voisin tulevaisuudessa tuottaa hyvinvointia maisema-arkkitehtuurin kautta.”

Maisema-arkkitehtien ensimmäinen vuosi on pääosin yhteinen arkkitehtiopiskelijoiden kanssa. Tämän jälkeen opinnot suuntautuvat enemmän maisema-arkkitehtuuriin.

“Opiskelujen alku on ollut intensiivistä, sisältäen muun muassa taideopintoja sekä arkkitehtuurin ja maisema-arkkitehtuurin perusteita. Viimeisimpänä alkoi rakennusopin perusteiden kurssi. Tähän asti olemme tehneet erilaisia pienempiä harjoitustöitä, tulevaisuudessa ne tulevat laajenemaan ja konkretisoitumaan maisema-arkkitehtuurin kenttään. Tällä hetkellä olen kiinnostunut kulttuurihistoriallisesti tärkeiden maisemien hoidosta ja suojelusta, mutta toisaalta myös uuden luomisesta esimerkiksi kaupunkisuunnittelussa.”

Entä millainen ihminen sopisi maisema-arkkitehtuurin alalle?

“Maisema-arkkitehti työskentelee tiimeissä eri alojen edustajien kanssa, ja jo opiskeluaikana tehdään paljon ryhmätöitä. Alalle pyrkivän täytyy tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Maisema-arkkitehtuurissa yhdistyy monta alaa, ja uskon, että maisema-arkkitehdiltä vaaditaan laaja-alaista kiinnostusta asioihin.”

Lopuksi vielä Ainon kommentteja Teho-Opiston ajoilta: 

” Parasta oli opettajilta saatu palaute –

Teho-opiston opettajien antama kritiikki sekä itselle että muille opetti paljon.  Palaute auttoi katsomaan omia töitä pääsykoearvioitsijoiden silmin. Luennoilta sai hyvin tukea kurssilla tehtävien töiden tekoon. ”

Maisema-arkkitehti Aino Nissinen Aalto yliopisto
Tutustu maisema-arkkitehtuuriin lisää täältä.


70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!



Vuoden nuori muotoilija 2017 Reeta Ek – Tärpit Habitareen

Habitare 2017: Vuoden nuori muotoilija Reeta Ek

Habitare on täällä taas! Vuoden nuori muotoilija 2017 Reeta Ek nostaa esille omat tärppinsä sekä osastojen että puhujien osalta tämän vuoden messukävijöille.

Lapuan Kankurit

Osastoista Reeta Ek nostaa esille ensimmäisenä Lapuan Kankurit. Lapuan Kankurit on kotimainen kutomo ja perheyritys, joka toimii jo neljännessä sukupolvessa. Heidän tuotteissaan yhdistyvät laadukkaat materiaalit sekä huippudesign. Lapuan Kankureille Reeta on suunnitellut useita kuoseja, mm. Eskimo, Aallonmurtaja, Tulitikku, Twisti ja Uitto. Hänet voi tavata osastolla keskiviikkona klo 12-13.
Habitare 2017: Lapuan Kankurit, Eskimo – Reeta Ek
Lapuan Kankurit, Eskimo – Reeta Ek

Anno Collection

Anno Collectionin tarina saa jatkoa, kun uudistetun brändin mallisto julkistetaan Habitaressa. Uudessa mallistossa kerrotaan olevan skandinaavisia traditionaalisia elementtejä, aikaa ja elämää kestävää suunnittelua sekä yksinkertaista kauneutta. Mukana uutta mallistoa on ollut luomassa myös Susanna Vento. Tämä täytyy käydä tarkistamassa!

Protoshop & Talentshop

Protoshop tarjoaa uusia prototyyppejä ja tuoteideoita Habitaressa jo yhdeksättä kertaa. Protoshopissa on mahdollisuus ihastella nuorten suunnittelijoiden prototyyppejä, jotka eivät vielä ole tuotannossa. Tämä tarjoaa nuorille suunnittelijoille paikan kaupallistaa omia tuotteitaan.
Talentshopissa – Protoshopin sisartapahtumassa nostetaan esille kuusi suunnittelijaa, jotka pääsevät esittelemään laajemmin omaa tuotantoaan. Näillä osastoilla on esillä viime hetken trendejä sekä suunnittelun että muotoilun aloilta.

Muji

Muji – tämä ihanan simppeli japanilainen lifestyle-yritys. Habitaressa avataan Muji Pop Up-myymälä. Vihdoin myös Suomessa on mahdollisuus päästä ostamaan heidän tuotteitaan! Muji on tunnettu kohtuuhintaisista, esteettisesti vähäeleisen kauniista käyttötavaroistaan. Messuilla pääsee kuulemaan myös Mujin pääjohtajaa, Masaaki Kanaia, joka on Habitare 2017 Kansainvälinen ystävä ja yksi tämän vuoden Keynote-puhujista. Puheessaan hän vertailee suomalaisen ja japanilaisen suunnittelun sekä muotoilun eroja ja yhtäläisyyksiä. Tämä siis keskiviikkona klo 14.30.

REETAN PUHUJA-TÄRPIT HABITAREEN

Habitare 2017: Reeta Ek - Toukokuu
Reeta Ek – Toukokuu


TORSTAI – klo 17
Design your Pitch – Pitch your Design
Aalto yliopisto, Habitare ja Finlayson järjestävät yhdessä kilpailun, jossa tarkoituksena on auttaa suunnittelijoita ja taiteilijoita markkinoimaan tuotteitaan. Yrittäjänä Reetaa kiinnostaa kilpailussa käytävät erilaiset myynti- ja kommunikointitavat, joista voisi löytää hyviä vinkkejä myös omaan työskentelyyn.
PERJANTAI – klo 11
Eettisiä valintoja ja kestävyyttä.
Reetasta on mielenkiintoista kuulla, onko tähän ajankohtaiseen aiheeseen tarjolla uusia näkökulmia. Nykypäivänä kun nämä arvot eivät voi jäädä yrityksillä sivurooliin. Mitä kaikkea nämä teesit voivat tarkoittaa sisutusalalla?
LAUANTAI – klo 14
Esineeni syntytarina
Design District Helsingin muotoilijat kertovat, miten klassikko syntyi. Keskustelussa mukana Reetan sisko keraamikko Salla Luhtasela/Kaksikko, Johanna Gullichsen ja Timo Niskanen/Himmee.
SUNNUNTAI – klo 12
United Stories
Collaboration between Finland and China, South Korea and Japan from companies’ perspective. Keskustelua siitä, miten yhteistyö eri maiden yritysten välillä toimii. Reetan mielestä mielenkiintoista on kuulla, miten kansainvälinen yhteistyö fuusioituu globalisoituvassa maailmassa.
Loppuun vielä Reetan terveiset alalle pyrkiville:
”Vuosien kokemuksella: tehkää sitä, mikä tuntuu hyvältä ja omalta. Kannattaa kokeilla eri tekniikoita, jotta löytää oman juttunsa. Luottakaa omaan tekemiseen!”
Habitare 2017: Vuoden nuori muotoilija Reeta Ek
Kuva: Lina Jelanski Duotone