Tavoitteita vuodelle 2022

Vuosi 2021 oli täynnä seikkailuja, jännitystä, iloja, suruja, pettymyksiä ja onnistumisia. Päällimmäinen fiilis koko vuodesta on super hyvä ja viimeistä päivää viedään joten onkin aika asettaa tavoitteita uudelle vuodelle! En tykkää tehdä lupauksia, koska kaikkeen ei välttämättä voi itse vaikuttaa mutta tässä mun muutamia tavoitteita vuodelle 2022.

Päästä opiskelemaan sisustusarkkitehtuuria

Varmaan aika ilmiselvä ja isoin tavoite on päästä opiskelemaan sisustusarkkitehtuuria. Sitä varten onkin jo viime kevät ja tää syksy harjoiteltu ja sama jatkuu ens vuoden puolella. Oon tässä syksyn aikana miettinyt että hakisinko myös graafiseen suunnitteluun, mutta ainakin tällä hetkellä selkeesti ykkösenä mielessä sisustusarkkitehtuuri. Super jännittävää nähdä riittääkö mun taidot kevään ennakkotehtävissä ja pääsykokeissa, mut kaikkeni aion yrittää ja alkaa harjoittelemaan entistä kovemmin!

Panostaa kurssin kotitehtäviin täysillä

Syksyn mittaan mulla on jäänyt jonkun verran rästitehtäviä ja oonkin sen vuoksi päättänyt, että ensi vuonna on pakko ottaa itseäni niskasta kiinni ja tsempata. Oon yleensä tehnyt aina yhden kotitehtävän per viikko, mutta keväällä otan tavoitteeksi tehdä molemmat kotitehtävät, jotta saan enemmän harjoitusta.

Opetella aikatauluttamaan ja pysymään aikatauluissa

Niin kuin edellisessä postauksessa mainitsinkin, niin mun syksyn isoin ongelma on ollut aikataulutus. En meinaa millään keretä tekemään kaikkea tai sitten “tahallaan” jätän asiat usein ihan viime tinkaan. Tää on mun tosi huono tapa josta voisin yrittää ees vähän päästä eroon ens vuonna. En aio asettaa tavoitteeksi aikatauluttaa mun viikon kaikkia päiviä tunneittain, koska se ei oo mulle toimiva tapa. Aion kuitenkin päättää päivät jolloin keskityn kurssijuttuihin ja katsoa, että jää aikaa myös levolle, sosiaalisen elämän ylläpitämiselle ja liikunnalle.

Nauttia matkasta kohti unelmia

Vaikka päätavoitteena onkin päästä kouluun ja kaikki etenkin alkuvuoden asiat keskittyy siihen, niin pyrin kuitenkin pitämään mielessä että elämässä on myös muuta. Aion tehdä paljon töitä sen eteen että pääsen kouluun, mutta itseni tuntien siitä ei tuu mitään, että rajottaisin kaiken muun elämästä pois sen ajaksi. Koskaan ei kuitenkaan tiedä miten käy niin haluan nauttia matkasta, oppia paljon lisää, nauttia blogin kirjoittamisesta ja kurssitehtävien tekemisestä, enkä vaan stressata arvosanoja ja tulevia pääsykokeita. Stressi tulee varmasti olemaan hyvin läsnä kevään aikana, mutta mulla sen lievittämiseen auttaa nimenomaan tasapainottelu kaikkien arjen osa-alueiden välillä. Haluan myös että voin katsoa takaisin tätä pääsykokeisiin harjoittelun aikaa ja nähdä, kuinka paljon kehityin, mitä kaikkea opin ja ennen kaikkea haluan että voin huomata myös nauttineeni tästä urakasta. Ainakin tähän mennessä kiireestä, pettymyksistä ja ongelmista huolimatta voin sanoa, että mulla on ollut tosi kiva syksy ja oon nauttinu kurssista ja tän blogin kirjottamisesta paljon enemmän kuin ajattelin että nauttisin.

Kiitos 2021!<3

Tähän onkin hyvä päättää vuosi 2021. Odotan super innolla mitä uusi vuosi tuo tullessaan! Ihanaa Uutta Vuotta 2022 <3

Haaveiletko sinäkin arkkitehdin urasta?


Tule treenaamaan pääsykokeisiin meidän kanssa! Yksilöllisessä valmennuksessamme kehität oman persoonallisen tyylisi ja nostat taitosi pääsykokeissa vaaditulle tasolle yhdessä ammattitaitoisten ja kannustavien opettajiemme kanssa. Kursseilla valmistautuminen on tavoitteellista, mutta hauskaa ja opettajiemme innostus tarttuvaa! Liity mukaan treenaamaan Tehon huippuporukkaan!



Huh mikä syksy!

Vuosi lähenee loppuaan ja aattelin et olis kiva kertoo mun fiiliksiä kuluneesta syksystä ja samalla näätte vielä osan mun syksyn kurssitöistä, jos ette oo vielä niihin aiemmin törmännyt. Tuntuu hurjalta et syksy on jo ohi ja aika menee niin nopsaa kohti kevättä. Onneks on kuitenkin vielä paljon aikaa harjoitella pääsykokeita varten koska täytyy myöntää että en ois kyllä vielä valmis niihin.

Tussitekniikat: Erilaiset kaverukset (arvosana 4) Värikynätekniikat: rajattu näkymä (tekniikkaharjoitus, ei arvosanaa)

Pelkkää ruusuilla tanssimista?

Sanoisin että mun osalta syksy ei tosiaan ollut ruusuilla tanssimista… Etenkin alkusyksystä mulle tuntu tosi vaikeelta alottaa mitään töitä, kun oli semmonen fiilis etten kuitenkaan osaa. Noh tää tunne on osittain vieläkin tallella mutta koen myös että oon aika hyvin saanut lievitettyä sitä fiilistä. Mun mielestä (tai ainakaan mun tapauksessa) tosta fiiliksestä ei pääse mitenkään muuten yli eikä ympäri kuin tekemällä. Siksi oonkin tyytyväinen, että vaikka välillä onkin tuntunut etten haluaisi tehdä jotakin tehtävää, niin oon yleensä silti edes yrittänyt tehdä. Tosin mulla on edelleen jonkin verran (liikaa) tehtäviä rästissä, mutta yritän olla ottamatta niistä liikaa stressiä.

Lyijykynätekniikat: Kerro kerro kuvastin (arvosana 3,5) Peiteväritekniikat: Selkouni (arvosana:4,5)

Lisää tunteja vuorokauteen kiitos

Mun isoin ongelma syksyn aikana on ollut aikataulutus… tai pikemminkin sen puutos, saati sitten aikatauluissa pysyminen. Tuntuu että aika loppuu aina kesken enkä kerkeä tekemään niin paljon valmennuskurssin eteen kun haluaisin. Oon tosiaan nyt syksyn aikana tehnyt ihan täystuntista työviikkoa kahvila/lounasravintolassa, tehnyt tehon valmennuskurssia, kirjoittanut tätä blogia ja siinä lomassa yrittänyt pitää mun sosiaalista elämää yllä ja edes jossain välissä harrastaa liikuntaa. Nyt kun kirjotan näitä mun arkeen kuuluvia asioita ylös niin ehkä osaan olla vähän armollisempi itselleni ja ymmärtää, että ei ihmekkään jos ei aina kerkeä kaikkea. Se on myös täysin ok jos aina ei vaan jaksa, vaikkei oiskaan superisti ohjelmaa. Nyt vuodenvaihteessa vähennän työtunteja kahvilalla, niin sitten riittää enemmän aikaa pääsykokeisiin harjoitteluun. Silti mun toive uudelle vuodelle on lisää tunteja vuorokauteen 😀

3D-paperitekniikat: Suklaa Springles (arvosana: 4) 3D-paperitekniikat: modulaarinen pikatehtävä (ei arvosanaa)

Mikä motivoi eteenpäin?

Vaikka syksy onkin tuntunut hurjan työntäyteiseltä ja hetkittäin rankalta niin on siinä ollut myös paljon hyvää. Mulla on ehdottomasti varmempi fiilis mun taidoista kuin alkusyksystä. Oon kehittynyt vähän kaikilla osa-alueilla mutta eniten kehitystä on ehdottomasti mun asenteessa. Oikeestihan on mun mielestä aika hölmöä et jättäisin jotain tekemättä sen takia etten muka osaa… Eihän kukaan oo pro syntyessään ja ei voikkaan osata jos ei harjoittele. Oon myös sitä mieltä, että kun asenne on kohdallaan niin se vie pitkälle! Syksyn aikana myös mun kurssitöiden arvosanat on parantunut ja oon saanut hyvää palautetta, joka on motivoinut mua eteenpäin. Hyvä ja rohkaiseva palaute herättelee mussa sitä fiilistä, että ehkä musta oikeesti on tähän. Myös kun oon kertonut mun läheisille tästä kurssista ja millasia tehtäviä me tehdään, tai kuinka innoissani oon jostain ollut, niin he on myös sanonut että Hanna nyt vaikuttaa siltä et oot menossa just oikeeseen suuntaan. Kiitos siis mun ihanille ystäville ja perheelle kun jaksatte mun höpöttelyitä ja kannustatte mua eteenpäin <3 Koen myös että tää blogin kirjottaminen auttaa mua jaksamaan ja on ihanaa kun saa jakaa ajatuksia tänne.

Pääsykoesimulaatio sisustusarkkitehtuuri: Bussipysäkki (arvosana 3,5) Rautalankatekniikat: Jännite (arvosana 4,5)

Tässä oli tosiaan muutamia mun Maxi-kurssilla tehtyjä töitä, joista oon kuvia ottanut. Varmasti tulee vielä paljon paljon lisää tehtyä kevään aikana ja ootan innolla että pääsen näkemään mun kehitystä ja mitä kaikkea vuosi 2022 tuo tullessaan…

70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!



Pääsykoesimulaatio, hitti vai huti?

Moikka! Joulu vietetty hyvässä seurassa rentoutuen ja jouluherkkuja syöden ja nyt päästäänkin takasin kurssijuttujen pariin. Meillä oli ennen joululomaa pääsykoesimulaatio josta mainitsin lyhyesti viime postauksessa mutta aattelin nyt kertoa teille lisää siitä.

Mikä on pääsykoesimulaatio?

Pääsykoesimulaation ajatuksena on harjoittaa meitä kurssilaisia pääsykoetilannetta varten. Siinä tehdään valvotusti samankaltainen tehtävä kuin oikeissa pääsykokeissa saattaisi tulla vastaan. Mulla simulaatio oli Zoomin kautta. Heti alussa saatiin lupa katsoa tehtävänanto ja sitten oli 3 tuntia aikaa toteuttaa tehtävä. Etukäteen oli tietysti kerrottu mitä tarvikkeita tarvitsee simulaation toteuttamista varten. Eri aloille hakeville oli erilaiset tehtävät ja meille sisustusarkkitehtuuriin hakeville tarvikkeiksi oli kerrottu puutikut ja kartonkia.

Tehtävänanto ja ideointi

Sisustusarkkitehtuuriin hakeville tehtävänä oli suunnitella ja rakentaa uuden bussipysäkin pienoismalli puutikuista ja kartongista. Tehtävää pohjustettiin sillä, että koronarajoitusten päättymisen myötä tarve bussipysäkeille lisääntyisi. Pysäkistä pyydettiin näyttävää, katettua ja sinne täytyisi mahtua ainakin muutama ihminen istumaan. Arviointiperusteet olivat ideointi, muodon taju, rakenteellisuus, toiminnallisuus ja mallin siisteys. Lähdin ideoimaan tehtävää ja päädyin suunnittelemaan kaksiosaista bussipysäkkiä. Ajattelin että kaksiosainen olisi mielenkiintoisempi kuin perinteiset bussipysäkit.

Helpommin sanottu kuin tehty?

Tosiaan ajatuksena oli tehdä kaksiosainen pysäkki mutta aika nopeasti huomasin, että pienoismallin rakentaminen vie huomattavasti enemmän aikaa kuin ajattelin. Noh päätin sitten, että en ala edes yrittämään tehdä kahta pysäkkiä, kun ne jäisi kuitenkin kesken. Päädyin siis tekemään vain toisen puolen suunnitelmastani ja yritin panostaa siihen, että saisin sen valmiin näköiseksi. Tein ensin rungon ja seinän “rimat” ja liimasin ne yhteen, jonka jälkeen lisäsin kartongista tehdyn katon ja penkit. Lopuksi tein mittakaavahahmot. Vaikeinta oli ehdottomasti saada seinän rimoista oikean pitusia ja liimata ne yhteen. Sain työn onneksi valmiiksi annetussa ajassa vaikeuksista huolimatta.

Minkälaisen palautteen sain?

Pääsykoetyyppiset tehtävät arvostellaan arvosanoin 1-5 ja niin oli tässä simulaatiossakin. Sain arvosanaksi 3,5, johon oon kyllä ihan tyytyväinen. Olisi voinut toki mennä paremminkin ja mua jäi tietysti mietityttämään, että mitenköhän olisi vaikuttanut työn arviointiin, jos olisin kerennyt toteuttaa alkuperäisen ideani kaksiosaisesta bussipysäkistä. Työstä sai myös sanallisen arvion. Plussaa sain yhtenäisestä muotokielestä ja seinien käsittelystä. Tehon opettajat pitivät siitä, että eri suunnista katseltuna muodostuu erilaisia rytmejä. Miinusta sain katoksesta. Se oli muodoltaan lähellä perinteistä bussipysäkkiä ja muotoilulta olisi kaipailtu lisää irrottelua.

Pääsykoesimulaatiosta jäi kyllä ihan hyvä fiilis! Nyt tiedän, että pitää harjoitella lisää ajankäyttöä ja etenkin puutikkujen kanssa työskentelyä, jotta siitä tulisi nopeampaa. Koin simulaation tosi hyödylliseksi ja mun mielestä oli hyvä että simulaatio oli jo nyt ja toinen vielä tulossa keväällä. Tästä onkin hyvä jatkaa harjoittelua kevättä kohti. Hauskaa loppuvuotta 2021!

Minkälaisilla töillä menestyy pääsykokeissa?


Luovien alojen pääsykokeille on tavallista, että samantyyppiset pääsykoetehtävät toistuvat vuosittain pienellä twistillä. Kaikki Teho-Opiston kurssitehtävät onkin kehitetty aikaisempien vuosien ennakko-ja pääsykoetehtävien pohjalta. Tekemällä kaikki tehtävät, saat vankan rutiinin pääsykokeisiin ja opit ymmärtämään mitä eri alojen pääsykoetehtävissä haetaan.

Rutiinin ja tekemisen lisäksi saat kursseilla korvaamatonta henkilökohtaista ohjausta ja ammattilaisten kommentteja oman tekemisen kehittämiseksi. Maksimoi mahdollisuutesi onnistua pääsykokeissa ilmoittautumalla kurssillemme!



Millaista palautetta kurssitöistä saa? +Muut kiperät kysymykset (osa2)

Moikka! Nyt päästäänkin takaisin kysymysten pariin. Meille bloggaajille ja Tehon opettajille voi tosiaan milloin vaan laittaa kysymyksiä esim. Instagramissa @tehoopisto ja vastaillaan niihin mielellään.

Mikä on ollut kivoin työ tähän mennessä?

Hmm.. vaikee valita yhtä joten kerron kaksi suosikkia. Toinen on rautalankatekniikka kerran pääsykoetyyppinen kotitehtävä jossa aiheena oli “jännite”. Siitä oonkin tehnyt erillisen postauksen joten jos kiinnostaa nähdä miten toteutin sen niin kannattaa käydä kurkkaamassa! Toinen suosikki on peitevärityö jossa aiheena oli “selkouni”. Näihin molempiin sain suhteellisen nopeasti mielestäni hyvän idean ja toteutuskin sujui hyvin joka teki töistä mieleiset.

Mikä on ollut vaikein työ tähän mennessä?

Vaikein työ tähän mennessä oli mun mielestä pääsykoesimulaation työ, jossa piti puutikkuja ja kartonkia käyttämällä tehdä bussipysäkki. Syy siihen miksi koin tän vaikeaksi on se, että puutikut ei oo mulle kovinkaan tuttuja eikä tosiaan mun vahvinta osaamis aluetta. Mulla oli suunnitelmana tehdä kaksiosainen bussipysäkki mutta haukkasin liian ison palan, enkä siis kerennyt 3 tunnin aikana tekemään kuin toisen puolen… No sattuuhan näitä. Työstä tuli silti valmiin näköinen ja olin ihan ok tyytyväinen siihen mutta olisihan ollut kiva, että olisin ehtinyt toteuttaa ideani kunnolla.

Oikealla näkyy miten olin ajatellut kokonaisuuden syntyvän, mutta toteutuksessa piti vähän soveltaa kun ei ois mitenkään aika riittänyt…

Opiskellaanko kurssilla muuhun kuin taiteeseen liittyviä asioita?

Teho-opiston kurssit on taidealoille valmistavia kursseja eli pääpaino kursseilla on tietysti taiteeseen liittyvissä asioissa. Tehon opettajat opastavat myös ajanhallintaan liittyvissä asioissa ja kursseilla oppii myös muista hakualoihin liittyvistä asioista. Osa Tehon apuopettajista on taidealojen opiskelijoita, joten heiltä saa myös ajankohtaista tietoa kouluihin ja aloihin liittyen. Mun mielestä on myös mahtavaa, että he ovat olleet samassa tilanteessa ja käyneet hakuprosessin läpi yleensä useampaankin kertaan, joten heiltä saa hyvää tukea kouluun hakemisessa.

Millaista palautetta kurssitöistä saa?

Kursseilla tehdään kotitehtäviä jotka Tehon opettajat arvostelee. Tehtäviä on kahden tyyppisiä, tekniikkaharjoituksia sekä pääsykoetyyppisiä kotitehtäviä. Tekniikkaharjoituksista saa sanallisen arvostelun eli kerrotaan töiden plussat ja miinukset. Pääsykoetyyppiset tehtävä arvostellaan asteikolla 1-5 ja niistä saa myös sanallisen arvostelun. Palaute kurssitöistä on aina todella rakentavaa, eikä mulle ainakaan oo koskaan tullut huonoa fiilistä palautteista, vaikka työ ei olisikaan onnistunut niin hyvin kuin olin toivonut. Palautteessa saa aina hyviä vinkkejä siitä, mitä työssä voisi kehittää ja usein myös ehdotuksen, että mikä voisi toimia hyvänä lisänä. Opettajat usein myös mainitsevat jos jokin aihe on toistuva tai jos jonkin asian tai kohdan olisi voinut jättää työstä kokonaan pois. Kaiken kaikkiaan palaute on aina super hyödyllistä. Jos työt palauttaa ajallaan, niin ne arvostellaan aina kurssikerran alussa ja etäkurssilaisten työt arvostellaan kritiikkivideoilla. Jos töitä palauttaa jälkikäteen niin niistä saa sähköpostilla kattavan arvostelun. Palautteen saaminen on todella tärkeä osa kurssia sillä sen avulla oppii tietämään, että mitkä asiat toimivat ja missä osa-alueissa on eniten kehitettävää.

Kiitos kaikista kysymyksistä ja toivottavasti mun vastauksista oli jotain hyötyä! Suosittelen selailemaan myös muiden bloggaajien blogeja sekä Teho-opiston Instagramia ja Facebookia, sieltä löytyy lisää hyödyllistä tietoa kursseihin ja pääsykokeisiin liittyen. Ihanaa jouluviikkoa kaikille!

Minkälaisilla töillä menestyy pääsykokeissa?


Luovien alojen pääsykokeille on tavallista, että samantyyppiset pääsykoetehtävät toistuvat vuosittain pienellä twistillä. Kaikki Teho-Opiston kurssitehtävät onkin kehitetty aikaisempien vuosien ennakko-ja pääsykoetehtävien pohjalta. Tekemällä kaikki tehtävät, saat vankan rutiinin pääsykokeisiin ja opit ymmärtämään mitä eri alojen pääsykoetehtävissä haetaan.

Rutiinin ja tekemisen lisäksi saat kursseilla korvaamatonta henkilökohtaista ohjausta ja ammattilaisten kommentteja oman tekemisen kehittämiseksi. Maksimoi mahdollisuutesi onnistua pääsykokeissa ilmoittautumalla kurssillemme!



Pitääkö kurssilla osata ennestään jotain? +Muut kiperät kysymykset (osa1)

Hello! Tehon Instagramissa on tullut muutamia kysymyksiä kurssiin liittyen niin tässä postauksessa kerronkin mun vastauksia niihin. Jos jatkossakin mietityttää mikä vaan niin kysykää ihmeessä esim Tehon Instagramissa @tehoopisto tai suoraan mun omalla tilillä @hhannaerikaa. Vastailen kysymyksiin mielelläni ja jos en osaa vastata niin varmasti löytyy joku joka osaa!

Pysyykö aikataulussa helposti?

Käyn itse Maxi-kurssia ja se on aikataulutettu niin, että kerran viikossa on 3 tuntia kestävä kurssikerta. Kurssikerralta saa kotitehtävän (halutessaan voi tehdä kaksi), joka palautetaan seuraavan viikon kurssikertaan mennessä. Tää on mun mielestä sopiva aika kotitehtävän tekemiseen vaikka arki olisikin kiireistä. Oon tehny tässä syksyllä ihan täystuntista työviikkoa eli oon ollu tosi kiireinen ja välillä tuntuu ettei energia vaan yksinkertaisesti riitä kaikkeen. Mulla on kuitenkin melkein aina sunnuntaina vapaa niin se on muodostunut hyväksi päiväksi tehdä kotitehtävä. Toki mulla on rästissä jonkun verran tehtäviä, mutta oon pyrkinyt tekemään aina edes toisen kotitehtävän. Eli kyllä aikataulussa on mun mielestä helppo pysyä vaikka olisi muutakin tekemistä kuin kurssi, mutta silloin täytyy vaan opetella aikatauluttamaan arkea ja löytämään sopiva hetki kurssitöiden tekemiselle.

Kuinka paljon kurssitehtävien teko vie aikaa viikossa?

Mainitsinkin jo että kurssikerralta saa kaksi kotitehtävää joista voi valita kumman haluaa tehdä tai sitten jos aikaa ja energiaa riittää niin voi tehdä molemmat. Toinen on pääsykoetyyppinen kotitehtävä, johon on asetettu aikarajaksi 3 tuntia. Näihin tehtäviin kannattaa siis käyttää se 3 tuntia eikä enempää niin saa hyvää harjoitusta kokeita varten. Toinen tehtävistä on tekniikkaharjoitus johon ei ole asetettu aikarajaa. Tehon opettajat on kuitenkin vinkannut että tähän voisi käyttää 1-2 tuntia, koska esim arkkitehtuurin pääsykokeissa on myös tunnin, ja kahden tunnin tehtäviä niin tämä voisi valmistaa hyvin niihin. Toiset siis käyttää näihin tehtäviin tunnin, toiset jopa 5 tuntia. Kurssilla tehdään myös pikatehtäviä, mutta me Live-verkkokurssilla tehdään ne Zoom-tunnin aikana eli siihen ei mene ns. ylimääräistä aikaa. Kuitenkin olisi hyvä tehdä erilaisia harjoituksia ja pikatehtäviä myös kotitehtävien lisäksi. Mun on siis aika vaikee sanoa paljon aikaa tarkalleen menee mutta minimissä se 3 tuntia ja maksimissaan ihan niin paljon kun on aikaa käytettäväksi.

Onko jokin asia yllättänyt kurssilla?

Kurssi on vastannut ainakin mun odotuksia hyvin ja sen suhteen ei mitään huonoja ylläreitä ainakaan. Ehkä mua eniten yllätti se miten paljon parempi kurssimuoto Live-verkkokurssi on mulle kuin etäkurssi. Tää siis varmasti täysin riippuu siitä, että mistä ite tykkää mutta mä koen olevani huomattavasti motivoituneempi ja Zoom-tuntien jälkeen oon aina tosi inspiroitunut. Kun taas viime keväänä kävin asioita itsenäisesti läpi etäkurssilla ja se tuntu työläämmältä eikä samalla tavalla motivoinut mua. Mutta tää on nimenomaan mun kokemus asiasta ja jollain toisella saattais olla päinvastainen fiilis, jos tykkää opetella asioita itsenäisesti.

Pitääkö kurssilla osata ennestään jotain?

Tää varmasti saattaa mietityttää niitä, jotka ehkä vasta vähän myöhemmin on tajunnut haluavansa opiskelemaan luovalle alalle. Mun mielestä Tehon kurssille tullessa ei tarvitse osata etukäteen piirtää tai ylipäätään omata huikeita taiteellisia lahjoja. Nää kurssit on nimenomaan sitä varten, että ne valmistaa luovien alojen pääsykokeita varten ja auttaa kehittämään niissä tarvittavia taitoja. Kuitenkin jos koet, että et omaa kovin hyvää pohjaa luovien alojen kokeita varten tai jos taidot on vähän ruosteessa, niin varmasti joudut tekemään enemmän töitä. Tää saattaa tulla myös esille kotitehtävien kritiikeissä ja saatat alussa saada huonompia arvosanoja tai kokea olevasi muita huonompi mutta se on täysin normaalia ja arvosanatkin varmasti paranevat kurssin edetessä! Tehon kurssit on siitä ihan mahtavia että niiden aikana kehittyy ihan jokainen huimasti. Tällä hetkellä Teho-Opisto tarjoaa myös piirtämisen perusteet kurssia, joka on tarkoitettu niille, jotka haaveilee luovasta alasta, mutta joilla ei oo aiempaa harrastuneisuutta kuvan tekemisestä. Tää on mun mielestä super hyvä lisä Tehon kurssivalikoimaan ja auttaa varmasti tosi hyvään alkuun. Eli rohkeesti vaan mukaan vaikka oiskin semmonen “enhän mä osaa mitään” fiilis, oppimassa täällä kaikki on! Tässä alla hyvä esimerkki mun kehityksestä alkuvuoden ja alkusyksyn välillä. Paljon kehitettävää toki vielä on mutta tästä huomaa esim miten oon oppinu tummuusasteiden vaikutusta syvyysvaikutelmaan ja kolmiulotteisuuteen.

Noniin ettei tää mee liian pitkäksi tarinoinniksi yhellä kertaa niin teen teille loppuviikosta toisen osan missä vastaan lisää kysymyksiin! Eli jos tulee jotain mikä mietityttää nii laittakaa ihmeessä tällä viikolla mulle Instagramissa viestiä niin voin vastailla. Kivaa viikkoa kaikille ja tsemiä pääsykoesimulaatioihin muille kurssilaisille joilla se vielä tällä viikolla edessä!

Treenaamaan yhdessä?


Pääsykokeisiin valmistautuminen on raskas prosessi ja välillä voi tuntua, ettei itse tiedä mitä töissään voisi enää parantaa. Töitään kannattaakin rohkeasti näyttää muille, sillä subjektiivisen arvioinnin saaminen on ensisijaisen tärkeää kehittymisen kannalla. Teho-Opiston valmennuskursseilla saat jatkuvasti ammattilaisten palautetta töistäsi, jonka avulla kehityt harppauksin. Aloita matkasi kohti unelmien opiskelupaikkaa Teho-Opiston tukemana!



Rautalankatekniikka hallussa? Näin toteutin työn onnistuneesti

Moikka! Tänään ajattelin kertoo teille että miten toteutan kurssilla saatavan pääsykoetyyppisen kotitehtävän. Viime viikon aiheena oli rautalankatekniikat ja pääsykoetyyppisen kotitehtävän aiheena oli “Jännite”. Pyydettiin toteuttamaan rautalangasta kaksi asiaa joiden välillä on jännite ja kiinnittämään ne 21x21cm kokoiselle tukevalla alustalle.

Suunnittelu

Aloitan tehtävän tekemisen lukemalla tehtävänannon tarkasti useampaan kertaan, ja usein myös kirjotan ylös arvosteluperusteet niin muistan pitää ne mielessä tehtävää tehdessä. Sitten teen mindmapin muutamista eri ideoista mitä tulee mieleen ja pyrin olemaan käyttämättä ekoja ideoita koska ne on usein liian tavanomaisia. Joskus käytän ideointiin paljonkin aikaa mutta välillä tulee nopeastikin mielestäni hyvä idea ja alan suunnittelemaan sitä. Piirsin muutaman hahmotelman ideasta jonka jälkeen pääsenkin toteutuksen pariin. Tässä rautalankatyössä suunnitteluun ja hahmotelluun en käyttänyt kovin paljoa aikaa, koska sain hyvän idean nopeasti ja tiesin että tarvitsen enemmän aikaa toteutukseen.

Toteutus

Aloitin tässä työssä toteutuksen sudenkorennon vartalosta jonka tein kieputtamalla rautalankaa kynän ympärille. Sen jälkeen tein jalat kieputtamalla rautalankaa itsensä ympärille ja kiinnitin ne vartaloon. Siivet tein hennomman näkoiseksi mutta halusin kuitenkin niissäkin kieputtaa rautalankaa itsensä ympärille ja se toimi mielestäni paremmin kuin pelkät “ääriviiva”siivet. Lopuksi kiinnitin vielä siivet vartaloon. Sen jälkeen tein ihmishahmon taivuttelemalla ensin muodon kaksinkertaisesta rautalangasta, jonka jälkeen kieputin rautalankaa hahmon ympärille saadakseni ihmisen kolmiulotteisen muodon.

Alusta ja kiinnitys

Tehtävänannossa pyydettiin kiinnittämään työ tukevalle alustalle. Päädyin taittelemaan paksummasta paperista alustan jonka sisälle sain kiinnitykset piiloon. Merkkasin paperiin kohdat josta kiinnitän sudenkorennon sekä hahmon ja työnsin rautalangat läpi merkeistä ja käänsin toiselta puolelta ne kiinni. Lopuksi liimasin alustan kasaan.

Valmiin työn kuvaaminen

Lopuksi vielä otin kuvat työstä parista eri suunnasta jotta työstä saisi hyvän kokonaiskäsityksen. Työn kuvaamisessa tärkeintä on kuvakulma, hyvä valaistus ja taustan siisteys, jotta työ tulee mahdollisimman hyvin edukseen. Muokkaan lopuksi yleensä vielä kirkkautta ja tarvittaessa kontrasteja puhelimen editointisovelluksella.

Loppufiilikset

Olin lopputulokseen oikeastaan tosi tyytyväinen. Olisin halunnut sudenkorennon peräpäätä ylöspäin jotta asento olisi hyökkäävämpi, mutta en oikein keksinyt miten sen saisin toteutettua (tässä olisi varmasti auttanut etukäteen asian suunnittelu) ja aika loppui kesken. Kokonaisuudessaan työn tekemiseen mulla meni noin 3h joka on pääsykoetyyppisissä tehtävissä suosituskin, jotta saa hyvää harjoitusta pääsykokeita varten. Opettajien palaute: Arvosana 4,5/5. Plussat: Teknisesti tosi onnistunut työ. Upeaa rautalangan työstöä: muodot ovat hyvin uskottavat ja korennon hennot siivet tuovat visuaalista kontrastia yhdistettynä kiinteämpiin muotoihin. Työssä selvä jännite. Miinukset: Jännite olisi vielä suurempi, jos korennolla olisi uhkaavampi asento.

Kokonaisuudessaan oon kyllä tosi tyytyväinen työhön, arvosanaan ja palautteeseen ja mikä tärkeintä, tätä oli tosi kiva tehdä. Parasta on kun saa rakentavaa palautetta niin se motivoi tekemään ja siitä oppii mikä toimii ja mikä ei!

-Hanna

Treenaamaan yhdessä?


Pääsykokeisiin valmistautuminen on raskas prosessi ja välillä voi tuntua, ettei itse tiedä mitä töissään voisi enää parantaa. Töitään kannattaakin rohkeasti näyttää muille, sillä subjektiivisen arvioinnin saaminen on ensisijaisen tärkeää kehittymisen kannalla. Teho-Opiston valmennuskursseilla saat jatkuvasti ammattilaisten palautetta töistäsi, jonka avulla kehityt harppauksin. Aloita matkasi kohti unelmien opiskelupaikkaa Teho-Opiston tukemana!



Mitä teen toisin hakiessani toista kertaa?

Helou! Mainitsinkin jo ekassa postauksessa että hain viime keväänä ekaa kertaa opiskelemaan sisustusarkkitehtuuria, mutta en päässyt ennakkotehtäviä läpi. Oonkin paljon pohtinut että mitä kaikkee opin viime keväältä. Mikä meni pieleen, mitä tekisin erilailla ja mitkä asiat toimii ja miten voisin parantaa mun sisäänpääsymahdollisuuksia tällä kerralla?

Ajankäyttö

Viime keväänä tajusin toki suhteellisen myöhään että haluun hakea sisustusarkkitehtuuriin ja en ollut piirtänyt kunnolla moneen vuoteen. Eli oli p a l j o n tehtävää ja noh.. liian vähän aikaa. En sano etteikö yhden kevään harjoittelulla voisi päästä kouluun, varmasti voi, mutta mun lähtökohdat ois vaatinut huomattavasti enemmän aikaa harjoittelulle. Mun “ajanpuutteeseen” paljolti vaikutti se että olin tosiaan Au Pairina Sveitsissä ja vapaa-ajallani oli liikaa uusia paikkoja mitä halusin nähdä ja asioita joita halusin kokea. Tästä johtuen en malttanut harjoitella niin paljon kuin ois pitänyt. Tällä kertaa oonkin päättänyt että täytyy aikatauluttaa paremmin ja priorisoida kouluun hakeminen. Täytyy kyl myöntää et tällä hetkellä oon ehkä vähän liikaa töissä ja pimeä syksy tuntuu vievän viimisetkin energiat mitä töiden jälkeen on jäljellä. Nyt ollaankin pomojen kanssa sovittu että heti tammikuusta lähtien vähennän työtunteja, jolloin mulla jää tarpeeksi aikaa ja energiaa kurssitehtävien tekemiseen ja muuhun kouluunhakemiseen liittyvään.

Kurssimuoto

Viime keväänä olin etäkurssilla, jossa ei ollut Zoom-ominaisuutta, eli sain Teholta materiaalit, mutta kävin kaikki asiat itsenäisesti läpi ja sain kritiikit tehtävistä sähköpostilla. Tää voi varmasti olla hyvä muoto joillekkin, mutta mulle se anto ehkä liikaa “vapautta” kun sai itse päättää milloin käy asiat läpi. Siinä ei myöskään tullut vuorovaikutusta muiden kurssilaisten kanssa. Nää on oikeestaan isoimmat syyt miksi tällä kertaa valitsin Maxi Live-verkkokurssin. Siitä saa hyvän rytmin tekemiseen ja vuorovaikutusta muiden oppilaiden, sekä opettajien kanssa Zoomin välityksellä. Meidän Zoom-tunnit kestää 3 tuntia joka maanantaina . Tunnin alussa käydään aina edelliskerran kotitehtävät läpi joka motivoi tekemään kotitehtävät ajallaan niin niistä saa kritiikkiä heti tunnilla eikä aina vaan sähköpostilla.

Tältä näytti mun työpiste tän viikon Zoom-tunnilla, kun harjoteltiin rautalankatekniikoita.

Ennakkotehtäväkurssi

Viime kerralla ennakotehtävistä sai kysyä palautetta tehon opettajilta kolme kertaa per tehtävä. Tänä vuonna ennakkotehtäväosio on eroteltu Maxi-kurssista ja on tullut erillinen ennakkotehtäväkurssi, jossa keskitytään ennakkotehtäviin tarkemmin. Oon ilmoittautunut Ennakko-Liveverkkokurssille joka on Zoomin välityksellä kerran viikossa 3 tuntia. Uskon että tästä on tosi paljon apua ennakoiden tekemisessä. Ennakoiden tekoprosessi oli viimevuonna aika raskas, eli vertaistuki ja opettajien tuki tulee varmasti erittäin tarpeeseen. Ennakko-kurssista on myös omatoimikurssi jossa saa materiaalit sähköpostilla, mutta se ei sisällä henkilökohtaisia tapaamisia ja on sen takia myös edullisempi vaihtoehto. Päädyin itse tohon Ennakko Zoom-kurssiin viime keväästä viisastuneena, kun totesin että kokonaan yksin työskentely ei oo ehkä ihan mun juttu.

Alaan liittyvät ajankohtaiset asiat

Varmasti kaikille luoville aloille hakiessa on erittäin tärkeää olla perillä ajankohtaisista aiheista, trendeistä ja merkittävistä tekijöistä. Se, että on perillä alaan liittyvistä asioista auttaa varmasti pääsykokeissa aina, mutta uskon että se on erityisen tärkeetä aloilla joihin on myös haastattelu. Sisustusarkkitehtuuri on yksi näistä aloista ja viime vuonna en ois kyllä todellakaan ollut valmis haastatteluun. Koen, että se kun pystyt osoittamaan haastattelussa edes jonkin tason tietämystä alaan liityvistä asioista kertoo paljon sun motivaatiosta ja halusta päästä opiskelemaan kyseistä alaa. Haastattelu on myös oiva tilaisuus erottua muista, joten on tärkeetä osata perustella miksi haluat kyseiselle alalle ja miksi oisit sinne sopiva ja tätä on vaikee perustella jos ei tiedä alasta mitään.

Inspiraatiota Pinterestistä

Tässä oli tän hetkiset ajatukset siitä mitä oon oppinut viime kevään hakuprosessista oman kokemuksen ja asiasta kuullun sekä luetun perusteella. Oon kuunnellut Sekaisin Designista podcastia ja niillä on hyviä jaksoja just sisustusarkkitehtuuriin hakemiseen liittyen ja ne pätee varmasti muillekkin aloille, joten suosittelen kuuntelemaan, sieltä saa varmasti hyviä vinkkejä!

Mistä inspiraatiota?

Moikka! Voin olla ihan varma että kaikilla tulee joskus fiilis ettei meinaa keksiä ideoita kurssitöihin tai muuten vaan on inspiraation tarpeessa. Aattelinkin tässä postauksessa kertoa teille mitkä jutut inspiroi mua ja mistä kaikkialta inspiraatiota voi etsiä.

Museot ja taidenäyttelyt

Rakastan käydä museoissa ja taidenäyttelyissä ja viime vuoden aikana kun asuin Sveitsissä kävinkin enemmän museoissa, kun varmaan mun koko elämän aikana yhteensä. Asuin Baselissa ja siellä on tosi paljon eri tyylisiä museoita ja niissä vaihtuvia näyttelyitä. Ehdottomaksi suosikkimuseoksi Baselissa tuli Fondation Beyeler ja syy siihen on oikeastaan rakennus itsessään sekä museon piha-alue. Siellä on tunnettuja ja upeita taideteoksia, mutta eniten vaikutuin sen arkkitehtuurista ja miten siellä oli vaihtuvia näyttelyitä joissa rakennus muuntui myös niiden mukana. Tästä esimerkkinä Olafur Eliassonin “Life” näyttely, jossa aiemmin sisätilaa olevan tilan yhden sivun seinät oli poistettu ja lattia oli täytetty vihreällä nesteellä. Tämän tyyliset yllättävät näyttelyt ovatkin enemmän mun mieleen kuin ns. perinteiset taidenäyttelyt.

Matkustelu

Matkustellessa näkee ja kokee niin paljon uusia asioita, että on mahdoton olla inspiroitumatta. Uusissa kaupungeissa kävely, erilaisten pukeutumistyylien näkeminen, upeat rakennukset, puistot, ihanat kahvilat ja erilaisten kulttuurien mukanaan tuomat uudet asiat kiehtovat ja vievät mennessään. Tiedostan, että matkustelu on etuoikeus johon kaikilla ei ole mahdollisuutta tai toisilla harvemmin kuin toisilla, mutta jos siihen mahdollisuus on niin se kannattaa käyttää, koska se on mun mielestä ehdottomasti paras tapa löytää inspiraatiota. Matkustelun ei myöskään aina tarvitse tarkoittaa uuteen maahan lähtemistä, vaan jo Suomessa uudesta tai ennestään tutustakin kaupungista löytää varmasti mielenkiintoisia juttuja kun vaan jaksaa etsiä.

Sosiaalinen media

Sosiaalinen media on ehdottomasti helpoin ja nopein tapa löytää inspiraatiota. Käytän itse paljon Pinterestiä, kun tarvitsen ideoita kurssitöitä tai muita projekteja varten. Sieltä löytää helposti ja monipuolisesti kaikkea ja pystyy tallentamaan niitä myöhempää varten. Instagram ja Tiktok on myös hyviä sosiaalisen median alustoja inspiraation löytämiseen, mutta sinne usein jää huomaamattaan selailemaan turhuuksia ja hups yhtäkkiä tajuut et oot kattonu söpöjä koiravideoita puoli tuntia… (en tuomitse, koiravideot best). Tän takia kuitenkin etsin taidejuttuihin mielummin ideoita Pinterestistä, mutta Instagramissa tykkään siitä että huomaamattaan inspiroituu ihmisistä ja heidän ottamista kuvista. Sosiaalisen median kautta pystyy myös hyvin saamaan inspiraatiota maailmalta, jos matkustelu ei ole mahdollista. Myös virtuaaliset taidenäyttelyt on lisääntynyt paljon ja niiden kautta voi saada samankaltaista inspiraatiota kuin museoista, jos niihin paikanpäälle lähteminen ei ole vaihtoehtona. Sosiaalisessa mediassa mua viehättää myös se miten ihmiset saa arkipäiväisetkin asiat näyttämään mielenkiintoisilta ja niidenkin myötä voi inspiroitua ja löytää inspiraation lähteitä omastakin arkielämästä.

Tästä voidaan oikeastaan todeta, että mikä vaan meidän ympärillä oleva asia voi inspiroida ja joskus saattaa jopa yllättää miten yksinkertaisistakin asioista voi saada uusia ideoita ja inspiraatiota. Toivottavasti saitte tästä jotakin vinkkejä inspiraation löytämiseen. Kivaa syksyn jatkoa ja tsemiä pimeisiin syysiltoihin!

Fiilikset ekoista kurssiviikoista

Moi! Ekat kurssiviikot on takanapäin ja niistä on jäänyt tosi hyvä fiilis. Oon siis Maxi Live-verkkokurssilla aina maanantaisin ja se on kyllä mulle just sopiva kurssimuoto. Zoomin kautta pääsee jakamaan ajatuksia muiden kurssilaisten kanssa, kysymään opettajilta asioista jotka mietityttää ja pääsee myös kommentoimaan muiden kurssitöitä. Saattaa kuulostaa pelottavalta tai ahdistavalta että muut kommentoi sun töitä tai sä niiden, mutta sitä se ei kyllä ollenkaan ole. Päinvastoin, palautteiden antaminen on ainakin mun mielestä ollut tosi positiivinen ja rakentava osa tunnin alkupuoliskolla ja siitä oppii super hyvin mitkä ideat ja toteutukset toimii ja mitkä taas ei. Ja työt käydään läpi nimettöminä eli sen puolestakaan ei tarvii asiasta stressiä ottaa. Päästiin myös skissitekniikka tunnilla ideoimaan ryhmissä mikä oli tosi kiva. Saa ihan uusia näkemyksiä kun käy tehtävänantoa läpi toisen kanssa ja pystyy täydentämään toistensa ideoita ja ajatuksia, ja tätä varmasti tuun käyttämään jatkossakin jos tuntuu että on jumissa kotitehtävien ideoinnin kanssa. Skissitekniikoiden lisäksi ollaan tähän mennessä käyty läpi lyijykynä-, tussi- ja värikynätekniikat.

Eroon lyijykynätöiden inhosta?

Ensimmäisellä kurssikerralla käytiin läpi lyijykynätekniikkaa josta olikin hyvä lähteä liikenteeseen, koska kun se on hallussa niin sillä saa yksinäänkin aikaan ihan huikeita teoksia. Mulla on ehkä ennestään ollu semmonen lievä inho lyijykynätöitä kohtaan koska oon ajatellut että se on hidasta ja yksitoikkoista, mutta se ainakin lieveni huomattavasti (jos ei jopa kadonnut kokonaan), kun tuntui että alkoi ymmärtämään aiheesta enemmän ja oppimaan eri tekniikoita ja tyylejä. Kotitehtävästäkin sain arvosanaksi 3,5 johon olin oikein tyytyväinen. Tehtiin myös tunnilla hauska pikatehtävä jossa piirrettiin omakuvaa. Ensin katsottiin vaan peilistä itseään mutta ei paperiin, sitten vaan paperiin mutta ei mallia ja lopuksi sai katsoa myös peilistä itseään ja varjostaa tarkemmin yhden yksityiskohdan. Näistä tuli tosi hauskoja ja tää tehtävä muistutti siitä ettei kurssitehtäviä tai taidetta ylipäätään kannata ottaa liian vakavasti vaan on hyvä hassutella ja kokeilla uutta.

Tussit vai värikynät?

Nyt kun ollaan käyty läpi tussitekniikat ja värikynätekniikat niin voin todeta että tussit on ainakin tällä hetkellä enemmän mun mieleen. Niillä saa nopeammin hyvää jälkeä ja hyvien tussien kanssa työskentely on tosi mielekästä. Kävin ostamasta Temperasta Copicin tusseja ja ei niitä kyllä turhaan kehuta, se sivellinpää on ihan huippu! Tussikerran pääsykoetyyppinen kotitehtävä oli mun mieleen. Siinä piti suunnitella lasten opetuspeliin kaksi hahmoa joista toinen on surullinen ja toinen iloinen. Sain mun työstä hyvää palautetta ja arvosanaksi 4! Sanomattakin selvää että olin siis tosi tyytyväinen ja työstä tuli mun mielestä hauska ja tehtävänantoon oikein osuva. Värikynätunnilla käytiin läpi miten värikynät käyttäytyy valkoisella ja mustalla (jota mulla ei vielä ollut..) paperilla ja näissä testeissä niillä oli mun mielestä kiva piirtää, mutta kotitehtävää tehdessä huomasin että suuremmassa mittakaavassa on kyllä mun taidoissa hiottavaa. Eli lisää harjoittelua vaan! Värikynissä tosin pidin siitä,että vesiliukoisilla värikynillä saa ihanan maalauksellistakin jälkeä.

Aina ei voi onnistua..

Skissitekniikka eli luonnostelutekniikka tunnilla käytiin pääsykoetyyppisten tehtävien tehtävänantoja ryhmissä läpi ja ideoitiin niitä yhdessä. Mun ryhmässä me ei kuitenkaan päästy kovin konkreettisiin ideoihin asti, mutta jaettiin kyllä tosi hyviä ajatuksia siitä, mitä asioita on tärkeää ottaa tehtävää tehdessä ja suunnitellessa huomioon. Sitten selvisikin, että tämän kerran kotitehtävänä on nimenomaan tehdä tehtävä mitä ideoimme ryhmissä. Meidän aihe oli “Uusi aika” eli piti suunnitella jokin uusi tapa mitata aikaa. Tämä oli todella vaikea aihe eikä oikein tullut mitään hyviä ideoita mieleen. Meinasin itseasiassa jättää koko tehtävän tekemättä, kun ajattelin että eihän tästä tuu yhtään mitään. Tein kuitenkin tehtävän ja palautin sen. Sain arvosanaksi 2,5. Plussaa sain siitä että työni oli havainnollistava esitys ja hyvä idea ja olin keksinyt useamman tavan esittää aikaa. Miinusta tuli siitä että ideointia täytyisi kehittää, koska idea ei ollut täysin uusi ja siinä ei ollut annettu kaikkea mitä tehtävänannossa oli pyydetty. Noh ainahan ei voi onnistua ja vaikken ollut työhöni tyytyväinen olen kuitenkin tosi tyytyväinen että tein kotitehtävän. Tehon opettajien palautteiden avulla opin, että mitä voisin tehdä toisin ja “huonommatkin” työt kuitenkin kehittävät piirustustaitojani. Ei tästä siis kannata lannistua vaan ajatella positiivisesti ja ainakin sain lisää motivaatiota treenata taitojani. Hyvillä fiiliksillä siis kohti uusia haasteita!

Treenaamaan yhdessä?


Pääsykokeisiin valmistautuminen on raskas prosessi ja välillä voi tuntua, ettei itse tiedä mitä töissään voisi enää parantaa. Töitään kannattaakin rohkeasti näyttää muille, sillä subjektiivisen arvioinnin saaminen on ensisijaisen tärkeää kehittymisen kannalla. Teho-Opiston valmennuskursseilla saat jatkuvasti ammattilaisten palautetta töistäsi, jonka avulla kehityt harppauksin. Aloita matkasi kohti unelmien opiskelupaikkaa Teho-Opiston tukemana!



Minäkö luovalle alalle?

Moikka ja tervetuloa mun ekan blogipostauksen pariin! Aattelin että olisi näin alkuun varmaan ihan paikallaan kertoa millanen tyyppi täällä ruudun toisella puolella kirjoittelee. Eli mä oon Hanna, 22-vuotias seikkailunhaluinen ja iloinen nuori nainen Kotkasta. Mun lempparijuttuja on matkustelu, ystävien ja perheen kanssa hengailu, koirat, taide, lumilautailu ja nautin kovasti elämästä noin ylipäätään.

Pikakelaus viime vuosiin

Valmistuin lukiosta 2018 joulukuussa ja sen jälkeen oonkin viettänyt yhden talvi- ja yhden kesäkauden Rukalla ravintoladuunissa, matkustellut, tehnyt töitä Kotkassa ja hakenut samalla kauppatieteelliseen, viettänyt tähän mennessä elämäni parhaimman vuoden Sveitsissä Au Pairina, tajunnut etten haluakkaan hakea kauppatieteelliseen ja vaikka mitä muuta siistiä ja noh…vähemmän siistiä. Tässä sitä nyt ollaan, menossa täyttä vauhtia kohti mun taideunelmia.

Luovuus minussa

Olen pienestä asti pitänyt piirtämisestä, maalaamisesta ja oikeastaan kaikesta taiteeseen liittyvästä. Kuvataide oli ala-asteesta lukioon mun lempiaine ja kävin nuorempana myös kuvataidekoulussa vapaa-ajan harrastuksena, mutta sen lopetin ylä-asteella tanssiharrastuksen tieltä. Sen enempää en oikeastaan myöhemmin oo piirrellyt saati sitten uskaltanut ajatella että voisin joskus hakea opiskelemaan taidealalle. Luovuus kuitenkin on aina ollut mun sisällä ja nyt oli sen aika päästä taas ulos. Viime talvena Sveitsissä ollessani päätin että mun täytyy hakea sellaiselle alalle, joka mua oikeasti kiinnostaa. Niimpä päädyin hakemaan Sisustusarkkitehtuuriin. En kuitenkaan päässyt viimevuonna ennakkotehtäviä läpi, joten nyt on aika yrittää uudelleen. Ensi keväänä aion hakea Sisustusarkkitehtuuriin (ensisijaisesti Aalto-yliopistoon) ja sen lisäksi myös Graafiseen suunnitteluun (Lapin yliopistoon) ja varmasti myös näille aloille ammattikorkeakouluihin.

Miksi Teho-Opisto?

Kuulin ensimmäistä kertaa Teho-Opistosta ystävältäni joka haki opiskelemaan Arkkitehtuuria ja hän kertoi että on kehittynyt kurssin ansiosta paljon, joten päätin ottaa Teho-Opiston kurssin viime talvena. Vaikka en päässytkään ennakoita läpi niin koin ehdottomasti että kehityin kurssin aikana ja tiesin että haluan ottaa kurssin uudellen. Otin tällä kertaa Maxi Live-verkkokurssin ja näin ekojen viikkojen jälkeen tää vaikuttaa kyllä just sopivalta kurssimuodolta mulle. Oon super innoissani tulevasta vuodesta kurssilaisena ja sen lisäksi myös Teho-Opiston bloggaajana! Mahtavaa päästä jakamaan mun fiiliksiä omasta kehityksestä, kurssista ja kaikesta muusta tulevasta näin blogipostauksien merkeissä. Toivon että mun blogista olisi hyötyä muille kurssilaisille sekä kurssille ilmoittautumista pohtiville. Vastailen mielelläni kysymyksiin jos joku asia askarruttaa. Mun arkea pääsee tän blogin lisäksi seuraamaan myös Teho-Opiston Facebookissa, Instagramissa @tehoopisto ja mun omassa Instagramissa @hhannaerikaa. Ihanaa syksyn alkua ja tervetuloa seuraamaan mun matkaa kohti unelmia!

Haaveiletko sinäkin arkkitehdin urasta?


Tule treenaamaan pääsykokeisiin meidän kanssa! Yksilöllisessä valmennuksessamme kehität oman persoonallisen tyylisi ja nostat taitosi pääsykokeissa vaaditulle tasolle yhdessä ammattitaitoisten ja kannustavien opettajiemme kanssa. Kursseilla valmistautuminen on tavoitteellista, mutta hauskaa ja opettajiemme innostus tarttuvaa! Liity mukaan treenaamaan Tehon huippuporukkaan!