Pääsinkö kouluun?

Kesä on pyöräytetty käyntiin ja pääsykoejännitys on jo kaukana takana päin. Oma pääsykoepäiväni Lahdessa oli pitkä ja henkisesti tietysti uuvuttava, sillä olen kova jännittäjä ja stressaaja. Päivästä kuitenkin selvittiin kuin selvittiinkin ja aloitin kesäni nollaamalla ajatukset täysin kaikesta siitä jännityksestä ja keskittymällä ihan muihin juttuihin. Ajattelin, että paras tapa on vain antaa asian mennä omalla painollaan ja keskittyä Opintopolun kyttäämisen sijaan ihanaan kesään ja lämpimiin keleihin.

Lähdin ystävieni kanssa kesäkuussa Varsovaan reissuun ja viimeisenä päivänä monet tutut Suomesta päivittelivät saaneensa päätöksiä opiskelupaikoistaan. Noh päätin siinä sitten itsekkin asian jo hieman unohtaneena vilkaista, josko omassa Opintopolussani olisi uutta tietoa. Ja hyvä, että katsoinkin, sillä koulupaikkahan sieltä napsahti!

Alkureaktio oli shokki, koska en voinut uskoa, että luin vihreää palkkia, joka sanoi “Hyväksytty”. MITÄ! Tuuletuksien kannattelemana päädyinkin maistelemaan Puolassa ehkä maailman parhainta omenapiirakkaa. Soitto vanhemmille ja kohti uutta ja tuntematonta. Syksyllä muuttaisin Lahteen, minusta tulisi medianomiopiskelija ja olisin jälleen askeleen lähempänä unelmiani.

Nyt onkin edessä, sitten aivan uusi luku. Viime kesän muutto Helsinkiin( itselleni täysin vieraaseen kaupunkiin)auttoi tässä tilanteessa, sillä muutto tuntemattomaan Lahteen ei tunnu oikeastaan yhtään haastavalta. En malta odottaa mitä tuleva tuo tullessaan ja motivaationi opiskeluun on katossa. Voin ihan rehellisesti sanoa tämän vuoden Teholla auttaneen minua suunnattoman paljon. Itsevarmuus pääsykokeita varten kasvoi, ja sain myös paljon uusia oppeja ihan perus tekniikoista ja teorioista. Koin olevani valmiimpi kuin aikaisemmilla hakukerroilla.

Ihanaa loppukesää kaikille ja tsemppiä koulun aloittaville! Isot jaksamiset myös niille, joilla ei opiskelupaikka vielä auennut. Tunne on hirveä ja suru on suuri. Minä kyllä tiedän ‘been there, done that’, mutta ei saa lannistua. Ala on haastava ja vaikea päästä. Äitini on aina opettanut ettei saa luovuttaa ekalla kerralla, joten jos jäit ilman koulupaikkaa ja koet halua vielä yrittää suosittelen enemmän, kuin mielelläni Tehon kursseja. Useisiin aloihin voi hakea vain kerran vuodessa, joten miksi ei käyttäisi aikaa hyödykseen kertaamalla tuttuja juttuja ja oppimalla paljon uutta!

70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!



Näillä töillä Graafisen suunnittelun pääsykokeisiin!

Keväällä 2023 juna suuntasi Lahteen kohti pääsykokeita. Päivä oli pitkä ja jännitys suuri, mutta siitä selvittiin. Tässä postauksessa en kuitenkaan meinannut kertoa jännittävästä päivästäni Lahdessa, vaan niistä töistä joilla sain kutsun pääsykokeisiin! Jatka lukemista ota selvää, millaisilla töillä pääsykoekutsu kilahti!

Graafisen suunnittelun ennakkotehtävät

Pidin ennakkotehtävistä todella paljon ja niitä oli kiva tehdä. Graafisen suuunnittelijan koulutukseen oli kolme tehtävää ja vaikka hyvin itsekriittinen olenkin, olen silti ihan ylpeä töistäni.

Tehtävä 1.

Ensimäinen tehtävä oli tehdä kolmen kuvan kuvasarja aiheesta pelko. Kuvasarja tehtävät ovat yleisiä alalla ja itse kyllä ihan pidän niistä. Kolme kuvaa on suppea määrä ruutuja kertomaan tarinaa. Siksi ajattelin, että turvallisinta oisi mennä simppelillä aiheella. Ideoita palloteltuani en muista mistä idea loppujen lopuksi tuli, mutta ajattelin sen mahtuvan hyvin kolmeen kuvaan. Toteutstapana oli mustavalkoinen haluamallasi tekniikalla.

Tehtävä 2.

Toisena tehtävänä oli tehdä juliste jostain faktatiedosta (esim. kettu on kaikkiruokainen). Juliste tehtävät ovat omia suosikkejani, vaikkakin tähän tehtävään en niinkään ollut tyytyväinen. Faktan valittuani halusin siihen jotain ns “toiminnallista”. Jotain sellaista joka saisi katsojan jäämään kuvan pariin hieman pidemmäksi aikaa. Toteutustapa oli jälleen vapaa, mutta kuvan piti olla värillinen ja kuvakoko oli ilmoitettu tehtävänannossa.

Tehtävä 3.

Kolmantena tehtävänä oli luoda konseptikuva hahmosta kuvitteeliseen animaatioelokuvaversioon H.C. Andersenin sadusta Lumikuningatar. Pidän itse suuresti hahmosuunnittelusta ja tulevaisuudessa olisikin hienoa jos jollain tavalla se kuuluisi omaan työkuvaan. Ajattelin tehdä viimeisen kuvan digitaalisena versiona koska sitä on helpompi muokata. Luonnostelin hahmon ensin käsin ja siirsin sen piirto-ohjelmaan. Toteutustapa oli jälleen vapaa, kuvan piti vain olla värillinen.

Pääsykokeet

Oma pääsykoepäiväni Lahdessa oli pitkä ja henkisesti tietysti uuvuttava, sillä olen kova jännittäjä ja stressaaja. Päivästä kuitenkin selvittiin kuin selvittiinkin ja aloitin kesäni nollaamalla ajatukset täysin kaikesta siitä jännityksestä ja keskittymällä ihan muihin juttuihin. Lähdin ystävieni kanssa kesäkuussa Varsovaan reissuun ja viimeisenä päivänä monet tutut Suomesta päivittelivät saaneensa päätöksiä opiskelupaikoistaan. Noh päätin siinä sitten itsekkin asian jo hieman unohtaneena vilkaista, josko omassa Opintopolussani olisi uutta tietoa. Ja hyvä, että katsoinkin, sillä koulupaikkahan sieltä napsahti!

70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!



Ennakkotehtävien jälkeen…

Nyt on kuukausi vierähtänyt ennakkotehtävien lähettämisestä. Itselläni ainakin on ollut viimeiset viikot hyvin vaihtelevat fiilikset. Tehtävien lähettämisen jälkeinen helpotus ei kestänyt kauaa. Epäröinnit omista töistä ja sen myötä taidoista alkoivat miltein heti. Nyt kun aikaa on kulunut on vain täytynyt hyväksyä, että työt on lähetetty ja asialle ei tässä vaiheessa mahda enää muuta.

Tein myös ison päätöksen tehtäviä tehdessäni. Päätin olla hakematta Aaltoon. Kokopäiväisenä työntekijänä tiesin aikaa olevan valmiiksi jo rajoitetusti ja Aallon ennakkotehtävät olivat itselle erityisen haastavat. En oikein päässyt edes alkuun niiden kanssa ja päätin, että jätän tehtävät viimeiseksi, jos jää aikaa. Loppujen lopuksi tulin päätökseen, että olisi parasta keskittyä toisiin tehtäviin. Aloin myös epäröimään, että tulisinko edes pärjäämään koulussa jos olen näin jumissa jo ennakkotehtävien kanssa. En yleensä luovute helpolla asioiden suhteen ja tämä olikin iso päätös, mutta pystyin sitä kautta aikatauluttamaan paremmin aikani muille tehtäville.

Johonkin suuntaan se on ainakin auttanut sillä sähköpostiin kilahti kutsu pääsykokeisiin Lahteen Lab:iin. Vielä odottelen jos Metropoliasta kuuluisi hyviä uutisia, mutta viesti Lahdesta nostatti kyllä luottoa omaan tekemiseen ja lähetettyihin töihin. Hyvä kuitenkin muistaa, että isoin on vasta edessä. On hyvä, että tehon tunnit jatkuvat vielä hetken, sillä se auttaa pitämään harjoitusrutiinia yllä.

70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!



Päivitystä ennakkotehtävistä

Noniin! Viimeisiä viedään ja jo ensiviikolla onkin palautusten deadline. Tässä postauksessa kerron miten mun tehtävien tekoprosessi on edennyt. Mitkä asiat ovat luoneet haasteita ja niin päin pois.

Itselle niinkuin varmasti monelle muullekkin aika on ollut isoimpana ongelmana. Teen paljon töitä ja juuri tälläkin hetkellä takana on seitsemän työpäivän putki yhdellä vapaalla… Tuossa alkuviikosta tulikin pieni itkukohtaus, kun paineet alkoivat kasaantua. Nukuin huonosti ja todella vähän, työmäärään ja päivien pituuteen nähden. Toimin itse parhaiten paineen alla, mutta joskus paine voi ollu myös liian suuri. Luovuutta ei oikein voi pakottaa ja kun sitä yrittää aikatauluttaa jo kiirreellisen arjen kanssa, uusien ideoiden keksimisestä tulee tuskallista.

Tähän alkuviikon “artblock”:iin auttoi rauhoittuminen ja muiden asioiden tekeminen. Kun yrittää neljän tunnin ajan pakottaa aivoja keksimään uusia luovia ideoita, päätyy se ainakin omalla kohdalla useiden rypistettyjen paperipallojen kasaan, sekä hermoromahdukseen. Päätinkin siis, ettei nyt ole luova olo ja parempi ratkaisu on mennä iltapuuhiin ja hyvissä ajoin nukkumaan. Seuraava päivä alkoi ihan eri fiiliksellä. Paremmin levänneenä ja asioihin uusin silmin heränneenä työt alkoivat rullaamaan aivan erilaisella tahdilla ja sainkin muutamassa tunnissa paljon enemmän aikaan, mitä koko edellispäivänä.

Itse tekovaihe on sujunut hyvin. Helppoahan se on kun tietää mitä tehdä. Siksi juuri ideointi vaiheen tärkeyttä ei voi liikaa toitottaa. Käytän myös töiden tekoon itselle helpoimpi ja mieluisimpia tekniikoita. Tämä ei ehkä ole se tilanne missä lähtisi testailemaan uusia tapoja tehdä työt. Tässä vaiheessa suurin osa töistä on viimeisiä silauksia vaille valmiita ja onneksi ensiviikolla on myös enemmän vapaapäiviä.

Tsemppiä loppurutistukseen kaikille ennakkotehtäviä tekeville!

70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!



Mihin kouluihin haen?

Noniin! Nyt olemme kevään jännittävien aiheiden parissa, nimittäin ennakkotehtävät ovat julkaistu. Tässä postauksessa käyn läpi kouluja joihin itse haen ja mitä mieltä olen tehtävistä. Ajattelin prosessin edetessä päivitellä myös rehellisiä fiiliksiä myöhemmin ennen tehtävien palautusta.

Olen päättänyt tänä vuonna hakea kolmeen kouluun. Aaltoon, Metropoliaan, sekä Lab:iin. Selvennykseksi vielä olen siis hakemassa opiskelemaan visuaalista viestintää ja nyt käyn läpi ajatuksiani kunkin koulun ennakkotehtävistä.

Aalto

Aallon ennakkotehtävät ovat joka vuosi mielestäni muista kouluista hyvin poikkeavat, sillä tehtävänannot ovat haastavat. Aallossa on useasti myös nähty isompia ja laajempia tehtäväkokonaisuuksia parin erillisen tehtävän sijaan. Tänä vuonna tehtäviä on kuitenkin kaksi, eivätkä ne liity toisiinsa. Ensimäisessä tehtävässä pyydetään kirjoittamaan yhden virkeen pituinen teksti ja esittämään se kahdella eri tavalla ulkotilassa. Molemmat esitystavat kuvataan ja lähetetään pdf:n. Toinen tehtävä on kaikilta osin hyvin vapaa, sillä tehtävänannossa ei ole muuta ohjeistusta, kuin : ” 1+1=3″.

Rehellisesti sanottuna itsellä lyö varsinkin ensimäisen tehtävän kohdalla pää täysin tyhjää. Yritän parhaani mukaan ideoida miten tulisin tehtävät toteuttamaan, mutta vielä tässä vaiheessa ihan hirveästi ei ole luonnosvihon sivut täyttyneet.

Metropolia

Tänä vuonna Metropolian ennakkotehtävänä on suorittaa hyväksytysti avoimen ammattikorkeakoulun kurssi. Näistä hyvillä pisteillä kurssin suorittaneista 100 kutsutaan pääsykokeisiin. Ensimäinen tehtävä on tehdä propagandajuliste jostain nykypäivän suuresta haasteesta toisen maailmansodan aikaisten “we can do it” julisteiden tyyliin. Pidän tosi paljon juliste tehtävistä ja useat ideat ponnahtelivat heti mieleen. Toisena tehtävänä on tehdä kuvasarja “Heikkisen katoamisesta”. Miksi ja miten Heikkinen katosi. Hauska aihe, josta mielestäni helppo lähteä ideoimaan mitä mielenkiintoisimpia tarinoita. Kolmantena on perinteinen esittely teksti, jossa hakija kertoo itsestään ja miksi haluaa alalle.

LAB

Lahden Lab ammattikorkeakouluun on erikseen visuaalisen viestinnän koulutus, mutta selaillessani ennakkotehtäviä huomasin mediasuunnittelu linjan tehtävät itselle mielenkiintoisemmiksi. Joten päätin hakea Lab:in mediasuunnitteluun visuaalisen viestinnän sijaan. Ensimäinen tehtävä on tehdä kolmen kuvan kertomus teemana “pelko”. Toisessa tehtävässä tulee valita yksi faktatieto (esim. kettu on kaikkiruokainen) ja tehdä sen pohjalta kerronallinen juliste. Viimeisessä tehtävässä Lumikuningatar- sadusta tehdään animaatioelokuva, jolle tulee suunnitella yksi päähenkilöistä. Hahmon luonteenpiirteet ja ominaisuudet tulee näkyä ja se tulee esittää elokuvaan sopivassa ympäristössä. Tehtävät ovat mielestäni hauskoja, inspiroivia ja juuri sellaisia millaisten parissa toivoisin tulevaisuudessa työskenteleväni.

Tässä oli läpikäyntiä tehtävistä joiden parissa tulen seuraavan kuukauden viettämään. Päivittelen matkalta vielä mietteitä, fiiliksiä ja ajatuksia!

70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!



Kurssien monimuotoisuus

Moikka moi! Nyt alkaa jännitys ja työn tohina, sillä ennakkotehtävät on nyt julkaistu! Mutta ennen kuin siirrymme kevään jännittäviin aiheisiin haluaisin nopeasti puhua hieman Tehon kurssien monimuotoisuudesta.

Vaikka kurssikerrat ovat omalla kohdallani ainoastaan joka keskiviikko, välillä elämä kulkee liian tiukalla aikataululla. Teen täysiä työviikkoja ja vaikka olenkin saanut järjesteltyä keskiviikkoillat vapaiksi, välillä esimerkiksi sesonkiaikoina voi olla hektisempää. Jouduin loppuvuodesta jättämään muutaman kerran välistä, mutta onneksi tunnit voi käydä myös etänä!

Vaikka itse pidän enemmän lähiopetuksesta, Teho-Opisto on tehnyt erittäin toimivan tehoverkko nimeä kantavan sivuston kurssilaisille. Sinne päivittyy aina päivän aihe teorioineen ja sieltä pystyy helposti käymään kohta kerrallaan opetetut asiat. Olit sitten livekurssilainen tai etänä käyvä, myös kotitehtävät löytyvät samasta kansiosta. Kurssimuotoja löytyy siis jokaisen erilaiseen arkeen. Tästä on ollut itselle todella iso apu ajoittain kuormittavan elämän ympärillä.

Välillä tällaisia nopeita päivityksiä, mutta ensikerralla voisin käydä läpi enemmän ennakkotehtäviä ja mihin kouluihin aion itse hakea!

Pysykää kuulolla !

70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!



Omat unelmat…

Uusi vuosi kolkuttelee jo ovella ja tämän vuoden viimeisessä postauksessa ajattelin puhua hieman omista unelmista ja haaveista taidealalle hakevana. En hirveän useasti puhu ääneen omista tulevaisuuden suunnitelmistani, sillä siinä hetkessä kun joku muu kuulee niistä, mieleni kääntää ne ikään kuin lukkoon lyödyiksi päätöksiksi. Ja jos sitten suunnitelmiin tuleekin muutoksia tai vaihdan mielipidettäni tuntuu se hieman siltä, että luovuttaisin.

Olen nyt keväällä hakemassa opiskelemaan visuaalista viestintää/graafista suunnittelua kouluihin, jotka opetusta tarjoavat, mutta olen myös päättänyt siinä ohella hakea kohteisiin, joista uskon olevan myös paljon hyötyä tulevaisuudessa. Yksi pitkä aikainen unelmani olisi toimia joskus yrittäjänä taidealalla. Tiedän sen olevan haastavaa, eikä yrittäjäksi ruveta yhdessä yössä, mutta haave siitä, että voisin työskennellä alalla, joka minua ihan oikeasti kiinnostaa ja vielä niin, että työllistän itsenä ja pystyisin päättämään työn määrästä motivoi minua tavoittelemaan tuota haavetta.

Olen tässä muutamien vuosien aikana saanut pienen määrän jo kokea millaista on tehdä esimerkiksi tilaustöitä. Joka kerralla, kun minuun otetaan näissä merkeissä yhteyttä vaikka somen kautta ajattelen, kuinka ihanaa ja niin oma juttu tämän kaltainen ammatti olisi. Myös asia mikä sai minut kiinnostumaan yrittäjyydestä on vapaus luoda sitä omaa tyyliä kuvaavia töitä.

Vaikka olen aika varma alasta johon haen, huomaan myös kiinnostukseni heräävän useasti myös muita taiteenmuotoja, kuten animointia kohtaan. Taide on itsessään hyvin monimuotoista ja sitä pystyykin toteuttamaan lukemattomin eri tavoin. Välillä törmään ajatukseen, kuinka voin valita vain yhden kiinostuksen kohteen, kun palo uuden oppimisesta syntyy monta eri asiaa kohtaan. Tätä ns “tuskaa” on päässyt hyvin purkamaan Teho-opiston Maxi-kurssilla, sillä joka kerralla käydään uusia läpi uusi aihealua ja tekniikka.

Tässä oli hieman höpöttelyä ja pintapuolista ajatusen avaamista tulevaisuudesta ja sen haaveista. Ihanaa uutta vuotta kaikille ja palataan asiaan uuden postauksen kanssa, jossa ajattelin puhua tarkemmin Maxi-kurssin rakenteesta ja moninaisuudesta.

70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!



PÄÄSYKOESIMULAATIO

Syksyn kurssikerrat on nyt taputeltu ja viimeisellä kerralla luvassa oli pääsykoesimulaatio. Itse en töiden takia päässyt tekemään simulaatiota paikan päälle, mutta onneksi tehtävän tekeminen ja palautus onnistui myös itsenäisesti kotoa käsin. Visuaalisen viestinnän aiheena oli “kolme näkökulmaa yllätyksiin” ja tässä postauksessa ajattelin käydä vaiheita, joita itse tein tehdessäni tehtävää.

  1. aiheeseen perehtyminen

Tehtävään kuului lukea ensin Mikko Dufvan kirjoittama teksti kolmesta näkökulmasta yllätyksiin. Tekstistä tuli napata pääkohdat: yllätyksiin varautuminen, ajattelun avartuminen ja toiminta ja niiden myötä luoda tekstille kuvituskuvat. Aluksi teksti tuntui haastavalta lukea, sillä aikapaine ja lukihäiriö eivät kulje käsi kädessä. Muutaman kerran käytyäni aineiston läpi ja perehtymällä tehtävän aiheeseen siirryin seuraavaan vaiheeseen.

2. suunnittelu/luonnostelu

Tekstin pääkohdat, joista kuvat tulisi piirtää olivat hyvin abstrakteja käsitelmiä. Pääni löi ensimäiset 10 minuuttia täysin tyhjää, mutta aloin vain luonnostelemaan kaikkia ideoita, joita mieleeni juolahti. Aiheet ovat hyvin vapaita eikä niitä kuvaa vain jotkin tietyt asiat, joten mieleeni muodostui metaforia kuvastamaan Dufvan nostamia kohtia. Halusin, että kuvat toimisivat yhtenäisenä jatkumona ja jotenkin päädyin aiheeseen, josta työni loppupeleissä tein. Luonnosteluun ja ideointiin käytin vajaa tunnin verran.

3. Tehtävän teko

Tekniikka oli tehtävässä vapaa, joten päädyin käyttämään tusseja, sillä koen niiden olevan nopein tapa. Kuvia tuli tehdä yhteensä kolme ja teinkin jokaisen piirrustuksen samalla tahdilla. Ensin luonnostelin ensimäisen kuvan, mutta en jatkanut siitä pidemmälle, vaan luonnostelin seuraavan ja sitten vielä viimeisen. Seuraavaksi piirsin ohuella tussilla ääriviivat, mutta ennen kuin aloin värittää ensimäistä kuvaa tein saman vaiheen toiselle ja kolmannelle kuvalle. Näin onnistuin jakamaan aikaa tasaisesti kuvien välillä, sekä sain ns. taukoa aina yhdestä kuvasta. Sen jälkeen kun olin työstänyt hetken yhtä kuvaa sain nähdä seuraavan taas uusin silmin. Tämä toimi mielestäni paremmin kuin, että olisin tehnyt aina yhden kuvan kerralla loppuun.

4. lähettäminen

Tämä meni yllätys yllätys hieman tiukille. Pääsykokeissa aion jättää enemmän aikaa tehtävän palautuksen, mutta simulaatiossa aikaa jäi neljä minuuttia… Ei kannata ottaa riskiä, että tehtävä jäisi palauttamatta jonkin esimerkiksi teknisen vian vuoksi.

Noh miten sitten kävi?

Sain pisteet 5/5! Jännitti hieman metaforallinen lähestymistapa tehtävään, mutta juuri siitä sain positiivista palautetta. Tämä kyllä boostasi itsetuntoa kevättä ajatellen ja sai taas herättämään ajatuksen siitä, että mitäs jos ne unelmat voisivat oikeasti toteutua.

70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!



Kokemukset pääsykokeista

Nyt olisi seuraavaksi vuorossa viime kevään visuaalisen viestinnän pääsykokeista.

Kokeet koostuivat yhteensä neljästä tehtävästä ja haastattelusta, sekä kestivät kaksi päivää. Viime kevään teemana oli Olympialaiset 2036 ja paikkana olisi kuvitellusti Helsinki. Pääsykoe alkoi aamupäivällä yhteisellä tervehdyksellä ja ohjeiden jakamisella. Aika pian siirryttiin tehtävien jakoon, jotka vetäjät kävivät myös kaikkien kanssa läpi.

ENSIMMÄINEN PÄIVÄ

Ensimmäinen tehtävä: Ilme olympialaisiin

Ensimmäinen pääsykoepäivä alkoi tehtävällä luoda ilme vuoden 2036 Helsingin olympialaisiin. Saimme myös lisätietona, että tätä työtä tultaisiin käyttämään myös muissa pääsykokeiden tehtävissä. Työhön piti suunnitella logo, sekä olympialaisissa käytettävä värimaailma.

Aluksi olin aika hämilläni, sillä rupesin ehkä liikaa analysoimaan tehtävänantoa. Mitä halutaan nähdä ilmeessä? Minulla ei ole tämän tyylisistä tehtävistä niinkään kokemusta ja senkin takia työ tuntui jotenkin “luonnosmaiselta”. Aloitin miettimällä ensin värimaailman ja sitten logon. Väreiksi valikoin luonnonläheisiä värejä, sillä mielestäni ne kuvaavat hyvin Suomea. Logoa suunnitellessani mietin yleisiä Helsinkiläisiä asioita ja niin minulla, kuin myös varmasti monilla muilla tuli ensimmäisenä mieleen tuomiokirkko. Logosta halusin yksinkertaisen, jotta sitä olisi helppo käyttää tulevissa tehtävissä.

Toinen tehtävä: juliste Olympialaiset 2036 Helsinki

Toinen tehtävä oli juliste, joka on alan pääsykokeissa hyvin yleistä. Tehtävänantona oli luoda juliste joka tulee sisältää olympiarenkaat, tekstin Helsinki 2036, sekä ensimmäisen tehtävän ilmeen.

Ensin ajattelin, että JES julistetehtävät ovat yksiä omia suosikkejani, mutta pian ilo vaihtuikin tuskaksi. Ideani ei toteutunut aivan, kuin olin suunnitellut ja aikaa oli enää niukasti. Jouduinkin tekemään viimehetkellä isoja muutoksia, jotka eivät mielestäni juurikaan pelastaneet työtä. Viimeistely jäi vähäiselle enkä ollut lopputulokseen tyytyväinen.

TOINEN PÄIVÄ

Kolmas tehtävä: Olympialaisten kauppatavaran myyntipiste

Tarkoituksena oli näyttää myyntipiste, josta katsojat pääsevät ostamaan Helsinki 2036 maskotteja, sekä kuvata ärtynyt turisti tämän asioidessa myyntipisteellä. Myös tässä tehtävässä tuli käyttää ensimäisen päivän logoa ja värimaailmaa.

Päätin toteuttaa tehtävän digitaalisesti, sillä se on nopeaa ja tehtävänannossa sanottiin työskentelytavan olevan vapaa. Lopputulos ei tietystikkään ole normaalien töideni tasoa jälleen kerran aikarajan takia, mutta koen saaneeni ideani näkyviin.

Neljäs tehtävä: kuvakäsikirjoitus

Viimeisenä tehtävänä oli tehdä kahdeksan kuvan sarja, jonka pohjalta tehtäisiin olympialaisiin mainosvideo/animaatiopätkä, joka näytettäisiin televisiossa. Kuvasarjassa piti tuoda esiin järjestäjäkaupunkia, sekä olympialaisten arvoja. Jälleen tehtävään tuli myös sisällyttää logo, sekä Helsinki 2036.

Ajattelin käsikirjoituksen alussa tuoda ilmi kaunista luontoa, joka kertoo isäntämaasta. Sarjan edetessä loppua kohti tulevat esiin olympialaisten arvot. Sisällytin logon ja tekstin kuvaan osaksi tarinaa, mutta myöhemmin pohdittuani totesin, että ne olisi kannattanut tuoda esiin irrallisemmin ja näkyvämmin.

Tehtävien lisäksi oli myös haastattelu. Se osio jännitti minua ehkä eniten, sillä siihen osasin vähiten valmistautua. Kirjoitin joitankin asioita ylös, kuten urahaaveeni tai suosikki tekijöitäni. Jännitys oli loppupeleissä aivan turhaa. Tilanne oli hyvin rento ja päädyimme puhumaan oikestaan kaikesta muusta, kuin mitä olin ajatellut. Siitä jäi positiivinen muisto.

Pääsykokeet noin muuten olivat kyllä itselleni kovaa psyykkistä rasitetta. Paineensietokykyäni koeteltiin hurjasti, ja olin aivan poikki toisen päivän päätyttyä. Päivien välissä oli onneksi ruokatauko, jonka aikana sai nollata aivot ja hengähtää. Hyvät eväät kannattaa olla mukana ja runsaasti vettä. Itse unohdin syödä hyvin kaiken jännityksen keskellä, jonka takia olin vielä enemmän loppu.

Alkukesästä opintopolkuun napsahti tieto varasijasta 1. Se ei siitä kesän mittaan liikkunut, mutta osasinkin sen jo aavistaa. Taide aloille on todella vaikeaa päästä, joten todennäköisyys, että peruutuspaikkoja aukeaisi on pieni. Mutta tässä, sitä ollaan. Nälkä on ja palo kouluun pääsystä on kovempi, kuin koskaan, joten toivottavasti taitoni ovat sen varran karttuneet tämän vuoden aikana, että pääsisin kohti unelmiani.

Viime kevään ennakkotehtävät

Lupailin aikaisemmassa postauksessa kertovani omat kokemukseni viime kevään ennakkotehtävistä ja pääsykokeista, eli hypätään suoraan aiheeseen.

Hain viime hauissa Metropoliaan ja Aaltoon graafisen suunnittelun puolelle. Olin myös teho-opiston ennakko-kurssilla, ja siitä oli todella paljon hyötyä. Ennakkotehtävät olivat aika erilaiset näiden kahden koulun välillä, mitä toisaalta osasinkin odottaa. Vaikka aikaa tehtävien tekoon oli reilu kuukausi, päädyin tekemään vielä viime hetken muutoksia edellisen yön. Tätä en suosittele, sillä seuraava päivä oli aika raskas muutaman tunnin unilla heh!

Asioita mitä toisaalta voin suositella tai vinkata ovat: jätä hyvin aikaa palatukseen, tee tehtävät itselle, eikä ajatellen mitä arvioijat haluavat nähdä ja pitäkää kivaa! Tehtävät voivat aiheuttaa stressiä ja jännitystä, mutta kun luottaa rohkeasti omiin ideoihin syntyy varmasti omantyylistä jälkeä. Näitä vinkkejä kuultiin myös MAXI-kurssilla ja ne ovat todella hyödyllisiä ja tärkeitä.

Metropolian ennakkotehtävät

Aiheena oli “Mars matkaan” ja tehtäviä oli kaksi. Ensimäinen tehtävä oli suunnitella juliste teeman mukaisesti. Julisteen tulee sisältää teksti “Mars matkaan” ja viestiä ihmisille hankkeesta matkata Marssiin. Voisin sanoa, että tämän tyyliset tehtävät ovat omia lemppareitani. Yksinkertainen ja selkeä tehtävänanto, mutta silti paljon tilaa luovuudelle ja ideoille.

Toisena tehtävänä oli piirttää kuvasarja matkustusaluksen turvatoimista. Tehtävää tehdessäni halusin pitää yllä samaa “videopelimäistä” tyyliä. Tehtävänanossa sanottii tekniikan olevan vapaa, joten päätin toteuttaa sen digitaalisesti, sillä se on hyvin aikaasäästävä, nopea tapa ja itselle mieluinen.

Aallon ennakkohtehtävät

Aaltoon oli yksi suurempi kokonaisuus. Tehtävänä oli tuoda esiin, jokin yhteiskunnallinen ongelma ja tehdä siitä mainostavat kamppanjakuvat, sekä esittää ne erilaisissa viestintäympäristöissä. Mieleni hyppi ensin isojen aiheiden ympärillä, mutta sain ennakko-kurssilla hyvän vinkin keskittyä pienempään ja ehkä jopa paikalliseen ongelmaan. Niin kuin tätä blogia lukeneet tietävät olen kotoisin Jyväskylästä, joka tunnetaan hyvänä urheilukaupunkina. Kotikaupunkini antaa mahdollisuuksia monien eri lajien harrastamiseen. Mutta vaikka uusia kenttiä ja halleja rakennetaan ja kunnostetaan, törmää useasti tilanteeseen, jossa esimerkiksi jalka- tai koripallokenttien ovet on teljetty tai käyttöaikaa rajoitettu niin, ettei vaikka kavereiden kanssa pääse muuten vain heittelemään. Lyhykäisyydessä tehtävässä vetosin eriarvoistavaan asetelemaan lasten ja nuorten välilllä, sillä kaikilla ei ole mahdollisuutta kustantaa harrastuksia.

Tehtäviin en juurikaan ole tyytyväinen ja niihin käytinkin paljon vähemmän aikaa, mitä Metropolian tehtäviin. Olin aika varma kohtalostani näiden suhteen siinä vaiheessa, kun painoin lähetä.

Noh miten siis kävi? Kutsua pääsykokeisiin ei Aallon puolelta tullut, mutta Metropoliaan kyllä. Seuraava postaukseni onkin sitten kokemukseni pääsykokeista, joten kannattaa pysyä kuulolla!

70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!