Skip to content

Huh, kevään isoin rutistus takana, nimittäin ennakkotehtävät on nyt palautettu! Pääsiäisen pitkien vapaiden aikana oon vähän huilannut ja keskittynyt remppahommiin, mutta tällä viikolla aion taas palata harjoittelun pariin. Nyt pitäisi jaksaa treenata ahkerasti tuli sitten kutsua pääsykokeisiin tai ei. Toivottavasti sielläkin saatiin ennakot kunnialla maaliin ja olette ehtineet myös vähän hengähtää pääsiäisen aikana 🙂

 

Kevään aikana ollaan jännitetty, miten pääsykokeet tullaan järjestämään. Sitä ennen tietysti jännitetään, tuleeko kutsua kokeisiin ylipäänsä. Opintopolussa ilmoitettiin jo, että perinteisellä tavalla kokeita ei voida valitettavasti järjestää. Erityisesti jännittää, tullaanko kokeita järjestämään ollenkaan! Toivon sydämestäni, että järjestetään eikä turvauduta esimerkiksi lukion papereihin tai pelkkien ennakkojen perusteella valintoihin! Mutta nyt ei auta muu kuin pysyä toiveikkaana ja harjoitella ahkerasti.

Mikä fiilis sitten jäi ennakoista? Toisena päivänä hyvä, toisena karsea, kolmantena epävarma. Panostin kyllä tehtävien tekoon ja mietin niiden toteuttamista ajatuksella. Oikeastaan oon melko itsevarma omista ideoistani, mutta olisin toivonut että toteutukseen olisi jäänyt enemmän aikaa. Teknisessä puolessa siis olisi ehkä vielä ollut parannettavaa. Toisaalta ainahan sitä voi vertailla ja kritisoida omia töitä loputtomiin. Tein käytettävissä ajassa parhaani, joten ehkä koitan nyt vaan rauhoittua ja olla tyytyväinen omaan panostukseeni, kävi miten kävi. 😉

Kivaa viikkoa, Teholla jatketaan etätreenailua näiden iloisten naamojen kanssa! 🙂

<3- Eve

 


 

Aikainen lintu opiskelupaikan nappaa!


Kuka vaan voi onnistua, joka on valmis tekemään töitä unelmiensa opiskelupaikan eteen! Sisäänpääsyn todennäköisyys kun korreloi suoraan harjoittelun määrään. Pitkällä kurssillamme lähtötasollasi ei ole merkitystä, sillä harjoittelemalla ahkerasti ehdit nostaa osaamisesi, vaikka nollasta pääsykoetasolle.

Tutustu kursseihimme ja tule mukaan treenaamaan itsesi huippukuntoon ennen luovien alojen hakua ja pääsykokeita. Kannattaa olla nopea, sillä suositut ryhmät täyttyvät aikaisin. Varmista paikkasi tänään!



Hopee on häpee?

Kuten joku on radiohiljaisuudesta saattanut päätellä, ovet Aaltoon eivät auenneet tällä kertaa ja kovasti tavoiteltu opiskelupaikka jäi tänä vuonna saamatta.

Lue lisää »

Pääsykoejännä

Heippu! Viimeisiä viedään: nyt on Tehon Maxikurssi tullut päätökseen ja pääsykokeet häämöttävät jo ihan parin päivän päässä. Edessä on kolme

Lue lisää »

Pääsykokeet kutsuu

Matka jatkuu: nimittäin Aallon Muotoilun pääsykokeisiin! Eilen oli kyllä tosi hermojaraastava päivä, sillä tieto valinnoista tuli vasta noin puoli kuuden

Lue lisää »