Skip to content

Kitspriaatio – Monotypia

Monotypia – ainutkertainen vedos kuvasta

Taidegrafiikka on kuvataidetta, jonka luomiseen käytetään erilaisia painotekniikoita. Monotypia on taidegrafiikkaa, jossa luodaan yksi ainutkertainen vedos kuvasta. Käytännössä maalataan tai muulla tavalla käsitellään (esim. raaputetaan) tasainen pinta. Pintaan syntyvä kuva painetaan paperille grafiikkaprässin avulla. Laitteessa on vastapaino, jonka läpi laatta ja paperi painetaan. Laite toimii samanlaisella tavalla kuin esim. lakanoiden suoristamiseen tarkoitettu mankeli. Laatasta painettu kuva tulee peilikuvana paperille.
Wikipediassa löytyy suomenkielinen artikkeli aiheesta, jossa mainitaan että isäni on yksi suomalaisista taiteilijoista joka käyttää tätä tekniikkaa. Olen ensimmäistä kertaa kokeillut monotypioiden tekemistä jo ennen koulukäynnin aloittamista. Nyt viime kerrasta kuitenkin oli jo monta vuotta. Teimme työpaikallani (kuvataidepainotteinen iltapäiväkerho) lasten kanssa monotypioita pari viikkoa sitten. Silloin sain muistutuksen siitä, miten tekniikkaa käytetään. En ehtinyt työn keskellä itse tehdä monotypioita. Odotin innolla tilaisuutta jolloin voin kokeilla tehdä itse omia töitä tekniikalla.

Grafiikkaprässi. Tämä kyseinen laite oli alunperin isoäitini.
Kaivoin kaapeista painovärit, metallilevyt, telat, pensselit sekä paksun paperin. Painoväreinä löytyy erilaisia vesipohjaisia- tai akryylivärejä. Metallilevyjä käytetään kuvan maalamiseen. Pensselit ovat tukevasta materiaalista, jotta väri ei tarttuisi niihin liikaa. Paperi liotetaan vedessä ja juuri ennen painamista, se kuivatetaan sanomalehden välissä.
Minulla ei ollut minkäänlaista mielikuvaa siitä, minkälaisen teoksen haluaisin tehdä. Katsoin ympärilleni ja huomasin kukkakimpun joka oli jo hieman nuukahtanut. Sain heti idean käyttää kukkien lehtiä teoksessani.

Koska tein itsenäisesti monotypioita, eikä kumpikaan vanhemmistani ollut paikalla neuvomassa, joistain vedoksista tuli hieman erilaisia kuin mitä olin ajatellut. Yhdessä vedoksessa laatassa oli liikaa väriä, jonka seurauksena väri tursui reunoista yli. Toisessa vedoksessa grafiikkaprässin vastus oli liian kovalla, joten kukat ”räjähtivät” painatuksen seurauksena.
 Levy asetetaan kuivatun paperin päälle.  Levyn ja paperin päälle laitetaan paperia sekä paksu kangas.

Väri painautuu paperille
Kukkia joita käytin oli neilikoita sekä ruusut. Valitettavasti kukkakimpusta löytyi ainoastaan kaksi neilikkaa jotka ”räjähtivät” ensimmäisessä vedoksessa, joten tein ainoastaan yhden työn niiden kanssa
Telan avulla saa aikaan tasainen maalipinta.  Teloilutekniikkani ei ollut oikeaoppinen, koska väri pitäisi pyörittää telalle erillisessä astiassa. Tämän jälkeen telasta siirrettäisiin väri metallilevylle. Laitoin itse värit suoraan metallilevylle.  Värit sekoittuivat keskenään, eikä niistä pystynyt enää erottelemaan eri sävyjä. Tämä ei siis oikeastaan ollut tarkoitukseni, mutta olin tyytyväinen lopputulokseen.

 

Leikkasin ruusun kahtia, jotta se ei räjähtäisi painatessa kuten aikaisemmat vedokseni.

Ensimmäisen vedoksen jälkeen ruusun pinnat jäivät hienosti metallilevyn pintaan. Tein myös tästä oman vedoksen.

Räjähtäneet kukat. Grafiikkaprässin vastus oli liian suuri. 
Lopputuloksesta tuli hieno, mutta kukan osia jäi kiinni paperiin. Odotan värin kuivimista, niin pääsen raaputtamaan pois kukkaosat ennenkuin ne alkavat homehtumaan tai värjäämään paperia ruskeaksi.

Minua kiinnosti nähdä, minkälaisista osista kukka rakentuu. Asettelin kukan terälehden niin, että näyttää siltä että ne on poimittu yksitellen kukasta irti.
On todella jännittävää nähdä, minkälaisia vedoksia tuli. Ei voi etukäteen tietää, miltä ne näyttävät valmiina. Tai tietysti sitten kun on harjoitellut tekniikkaa enemmän niin osaa säädellä värin määrää jne. mutta lopputulosta ei kuitenkaan voi tietää varmasti. Tehdessäni monotypioitani luulin, että joku vedos tulisi erityisen hienoksi. Kuitenkin kävi usein juuri toisinpäin, että ne vedokset josta odotin tulevan hienoja eivät onnistuneet yhtä hyvin kuin toiset!
 

Kitty


 

Minkälaisilla töillä menestyy pääsykokeissa?


Luovien alojen pääsykokeille on tavallista, että samantyyppiset pääsykoetehtävät toistuvat vuosittain pienellä twistillä. Kaikki Teho-Opiston kurssitehtävät onkin kehitetty aikaisempien vuosien ennakko-ja pääsykoetehtävien pohjalta. Tekemällä kaikki tehtävät, saat vankan rutiinin pääsykokeisiin ja opit ymmärtämään mitä eri alojen pääsykoetehtävissä haetaan.

Rutiinin ja tekemisen lisäksi saat kursseilla korvaamatonta henkilökohtaista ohjausta ja ammattilaisten kommentteja oman tekemisen kehittämiseksi. Maksimoi mahdollisuutesi onnistua pääsykokeissa ilmoittautumalla kurssillemme!