Skip to content

Nyt olisi seuraavaksi vuorossa viime kevään visuaalisen viestinnän pääsykokeista.

Kokeet koostuivat yhteensä neljästä tehtävästä ja haastattelusta, sekä kestivät kaksi päivää. Viime kevään teemana oli Olympialaiset 2036 ja paikkana olisi kuvitellusti Helsinki. Pääsykoe alkoi aamupäivällä yhteisellä tervehdyksellä ja ohjeiden jakamisella. Aika pian siirryttiin tehtävien jakoon, jotka vetäjät kävivät myös kaikkien kanssa läpi.

ENSIMMÄINEN PÄIVÄ

Ensimmäinen tehtävä: Ilme olympialaisiin

Ensimmäinen pääsykoepäivä alkoi tehtävällä luoda ilme vuoden 2036 Helsingin olympialaisiin. Saimme myös lisätietona, että tätä työtä tultaisiin käyttämään myös muissa pääsykokeiden tehtävissä. Työhön piti suunnitella logo, sekä olympialaisissa käytettävä värimaailma.

Aluksi olin aika hämilläni, sillä rupesin ehkä liikaa analysoimaan tehtävänantoa. Mitä halutaan nähdä ilmeessä? Minulla ei ole tämän tyylisistä tehtävistä niinkään kokemusta ja senkin takia työ tuntui jotenkin “luonnosmaiselta”. Aloitin miettimällä ensin värimaailman ja sitten logon. Väreiksi valikoin luonnonläheisiä värejä, sillä mielestäni ne kuvaavat hyvin Suomea. Logoa suunnitellessani mietin yleisiä Helsinkiläisiä asioita ja niin minulla, kuin myös varmasti monilla muilla tuli ensimmäisenä mieleen tuomiokirkko. Logosta halusin yksinkertaisen, jotta sitä olisi helppo käyttää tulevissa tehtävissä.

Toinen tehtävä: juliste Olympialaiset 2036 Helsinki

Toinen tehtävä oli juliste, joka on alan pääsykokeissa hyvin yleistä. Tehtävänantona oli luoda juliste joka tulee sisältää olympiarenkaat, tekstin Helsinki 2036, sekä ensimmäisen tehtävän ilmeen.

Ensin ajattelin, että JES julistetehtävät ovat yksiä omia suosikkejani, mutta pian ilo vaihtuikin tuskaksi. Ideani ei toteutunut aivan, kuin olin suunnitellut ja aikaa oli enää niukasti. Jouduinkin tekemään viimehetkellä isoja muutoksia, jotka eivät mielestäni juurikaan pelastaneet työtä. Viimeistely jäi vähäiselle enkä ollut lopputulokseen tyytyväinen.

TOINEN PÄIVÄ

Kolmas tehtävä: Olympialaisten kauppatavaran myyntipiste

Tarkoituksena oli näyttää myyntipiste, josta katsojat pääsevät ostamaan Helsinki 2036 maskotteja, sekä kuvata ärtynyt turisti tämän asioidessa myyntipisteellä. Myös tässä tehtävässä tuli käyttää ensimäisen päivän logoa ja värimaailmaa.

Päätin toteuttaa tehtävän digitaalisesti, sillä se on nopeaa ja tehtävänannossa sanottiin työskentelytavan olevan vapaa. Lopputulos ei tietystikkään ole normaalien töideni tasoa jälleen kerran aikarajan takia, mutta koen saaneeni ideani näkyviin.

Neljäs tehtävä: kuvakäsikirjoitus

Viimeisenä tehtävänä oli tehdä kahdeksan kuvan sarja, jonka pohjalta tehtäisiin olympialaisiin mainosvideo/animaatiopätkä, joka näytettäisiin televisiossa. Kuvasarjassa piti tuoda esiin järjestäjäkaupunkia, sekä olympialaisten arvoja. Jälleen tehtävään tuli myös sisällyttää logo, sekä Helsinki 2036.

Ajattelin käsikirjoituksen alussa tuoda ilmi kaunista luontoa, joka kertoo isäntämaasta. Sarjan edetessä loppua kohti tulevat esiin olympialaisten arvot. Sisällytin logon ja tekstin kuvaan osaksi tarinaa, mutta myöhemmin pohdittuani totesin, että ne olisi kannattanut tuoda esiin irrallisemmin ja näkyvämmin.

Tehtävien lisäksi oli myös haastattelu. Se osio jännitti minua ehkä eniten, sillä siihen osasin vähiten valmistautua. Kirjoitin joitankin asioita ylös, kuten urahaaveeni tai suosikki tekijöitäni. Jännitys oli loppupeleissä aivan turhaa. Tilanne oli hyvin rento ja päädyimme puhumaan oikestaan kaikesta muusta, kuin mitä olin ajatellut. Siitä jäi positiivinen muisto.

Pääsykokeet noin muuten olivat kyllä itselleni kovaa psyykkistä rasitetta. Paineensietokykyäni koeteltiin hurjasti, ja olin aivan poikki toisen päivän päätyttyä. Päivien välissä oli onneksi ruokatauko, jonka aikana sai nollata aivot ja hengähtää. Hyvät eväät kannattaa olla mukana ja runsaasti vettä. Itse unohdin syödä hyvin kaiken jännityksen keskellä, jonka takia olin vielä enemmän loppu.

Alkukesästä opintopolkuun napsahti tieto varasijasta 1. Se ei siitä kesän mittaan liikkunut, mutta osasinkin sen jo aavistaa. Taide aloille on todella vaikeaa päästä, joten todennäköisyys, että peruutuspaikkoja aukeaisi on pieni. Mutta tässä, sitä ollaan. Nälkä on ja palo kouluun pääsystä on kovempi, kuin koskaan, joten toivottavasti taitoni ovat sen varran karttuneet tämän vuoden aikana, että pääsisin kohti unelmiani.

Pääsinkö kouluun?

Kesä on pyöräytetty käyntiin ja pääsykoejännitys on jo kaukana takana päin. Oma pääsykoepäiväni Lahdessa oli pitkä ja henkisesti tietysti uuvuttava,

Lue lisää »

Ennakkotehtävien jälkeen…

Nyt on kuukausi vierähtänyt ennakkotehtävien lähettämisestä. Itselläni ainakin on ollut viimeiset viikot hyvin vaihtelevat fiilikset. Tehtävien lähettämisen jälkeinen helpotus ei

Lue lisää »