Skip to content

Kuinka ottaa kritiikki vastaan?

Kuinka ottaa kritiikki vastaan?

Varmasti jokainen meistä tietää tunteen, kun olet käyttänyt tunteja johonkin tiettyyn työhön, mutta arvioija tai ohjaaja ei syystä tai toisesta pidä sitä aivan yhtä hyvänä ideana kuin olet oman pääsi sisällä pohtinut. Se tuntuu siltä kuin joku vetäisi maton jalkojen alta ja pettymyksen tunteesta selviäminen voi olla varsinkin aluksi vaikeaa. 
Luovien alojen pääsykokeissa esitetään kuvallisesti tai pienoismallin avulla omia ideoita tuomareille, ja kun töitä ei pääse itse selostamaan, on niissä onnistuminen melkoisen työn takana. Valmistautumiseen tarvitaan paljon aikaa ja intohimoa ja veikkaan, että vahingossa kukaan ei näihin kouluihin pääse opiskelemaan. Tässä kohtaa Teho-opisto onkin korvaamaton apu siinä, kun he kertovat puolestasi tehtävät, joita tekemällä olet lähempänä tavoitettasi ja myös arvioivat työsi. 
 

Voin kertoa kokemuksesta, että ensimmäiset kritiikkitilanteet on kaikkea muuta kuin helppoja. Tilanteeseen saa helpotusta, kun ei ota tehtäviä niin henkilökohtaisesti. Yritin ottaa itse rennon asenteen tämän vuoden pääsykoeprosessiin ja pyrin pitämään hauskaa tehtäviä tehdessä; sillä tulee yleensä paras mahdollinen tulos eikä aikaa kulu turhaan pohtimiseen. Hauskanpito näkyy tehtävistä ja jos ei aseta itselleen niin pahoja vaatimuksia, tekemisestä saattaa tulla yhtäkkiä paljon hauskempaa!
Kritiikkitilanteessa on hyvä pyrkiä miettimään, että teit parhaasi, mutta otat opiksi uusista vinkeistä ja ideoista. Ajattele kritiikkiä lähinnä ohjauksena äläkä arvosteluna työtäsi tai pahimmillaan sinua itseäsi kohtaan. Kritiikki on tehokas tapa oppia ja kehittyä tekijänä, kunhan sen osaa ottaa oikein vastaan ja muistaa myös iloita onnistumisista. Kirjaa esimerkiksi sekä plussat että miinukset paperille, niin ne jää paremmin mieleen ja osaat parantaa juuri näissä asioissa ensi kerralla. Näin saat tilanteesta paljon enemmän irti, turha soimaaminen ei auta ketään! Harjoittelun ja epäonnistumisten kautta voittoon, inspiroivaa maanantaita ❤︎


 

Aikainen lintu opiskelupaikan nappaa!


Kuka vaan voi onnistua, joka on valmis tekemään töitä unelmiensa opiskelupaikan eteen! Sisäänpääsyn todennäköisyys kun korreloi suoraan harjoittelun määrään. Pitkällä kurssillamme lähtötasollasi ei ole merkitystä, sillä harjoittelemalla ahkerasti ehdit nostaa osaamisesi, vaikka nollasta pääsykoetasolle.

Tutustu kursseihimme ja tule mukaan treenaamaan itsesi huippukuntoon ennen luovien alojen hakua ja pääsykokeita. Kannattaa olla nopea, sillä suositut ryhmät täyttyvät aikaisin. Varmista paikkasi tänään!



Pettynyt mutta onnellinen

Pettynyt mutta onnellinen Hei! Tovi on vierähtänyt edellisestä postauksesta, nyt tulosten julkistamisesta alkaa olla jo sen verran aikaa että pahimmat järkytykset

Lue lisää »

KEHITTYMISEN POLKU

Kehittymisen polku Kehittyminen on vaikeaa huomata itse ja juuri näin allekirjoittaneelle on käynyt omalla kohdalla. Viimeksi kerroin, kuinka nykyään tekemäni

Lue lisää »

Pääsykoesimulaatiot

Pääsykoesimulaatiot Kuten viime postauksessa kerroin, Teho-Opiston Maxikurssi alkaa olla taputeltu. Toissa viikon torstaina koittikin kevään ensimmäinen simulaatio ja vaikka tehtäviä

Lue lisää »