Skip to content

Mistä inspiraatio syntyy? Meneekö aina kerralla putkeen? Entä mistä lähden liikkeelle?

Tällä viikolla ajattelin kirjoitella teille luovasta prosessista. Oon Tehon kurssin aloitettuani ahminut Netflixistä Abstract -sarjaa, ja ajattelin jakaa teille pari oivallusta jotka jäivät sarjasta mieleen. Kannattaa muuten tutustua sarjaan, superinspiroivaa katsottavaa!

Kakkostuottarin 5. jaksossa kurkataan Ian Spalterin matkassa Instagramin brändiuudistuksen ja alustan uudelleensuunnittelun kulisseihin ja vaiheisiin. Jaksossa oli siistiä huomata, että Instagramin yksinkertaisen logon takana oli varmaan kaksisataa erilaista versiota. Tästä oivalsin, miten tärkeä osa suunnitteluprosessia on vaan alkaa luomaan jotain ja testailla erilaisia ideoita. Ykköstuottarin kuvitusta käsittelevässä jaksossa taas seurailtiin Christoph Niemannia. Christoph kertoi jaksossa, että tärkeä osa hänen työskentelyään on vaan ottaa päivästä aikaa ja alkaa piirtämään ja kokeilemaan erilaisia juttuja. Eli toisin sanoen antaa edellytykset ja mahdollistaa se, että kuningasidea voi syntyä.

Usein sitä itse kärsii tyhjän paperin pelosta ja luomisen aloittaessa ajattelee heti valmista lopputulosta ja sen käyttötarkoitusta. Itse ainakin sorrun usein tähän ja saan hirveät paineet, että sen mitä olen tekemässä pitäisi heti olla tajunnanräjäyttävää ja käyttövalmista kamaa. Todellisuudessahan tää ei tietenkään mene näin vaan vanha kunnon ja trial & error toimii pätee myös luovistelussa.

Lopuksi ajattelin tän pohdinnan tuloksena jakaa teille muutamia juttuja, mitä olen huvin vuoksi duunaillut ja jakaa mitä valmiin lopputuloksen taustalla on ollut.

Tässä mun kesällä ipadilla piirtämäni omakuva 🙂 Videolla näkyy, mistä lähdin liikkeelle ja mitä eri vaiheita kuvan taustalla oli. Tässä käytin pohjana valokuvaa itsestäni.

Syksyn aikana Kurssitehtävien lisäksi on huomannut, että on tullut kiinnitettyä enemmän huomiota ympäristöön inspiraation näkökulmasta ja on tullut esim. lunnosteltua enemmän. Iltoina jolloin en oo jaksanut paneutua kurssitöihin oon silti saattanut sängyssä ennen nukkumaanmenoa vähän piirrellä, ja luulen että se on hyvää harjoutusta sekin. Pääsykoehan on siitä poikkeuksellinen tilanne, että siellä aikaa on hyvin rajallisesti, eli aikaa mokailulle ei ole. Silti on hyvä siin lyhyessäkin ajassa ottaa tilaa erilaisten idisten kokeilulle ennen kuin ryntää täyttämään sitä pääsykoearkkia.

Tässä vielä pari tällaisen päämääröttämän iltaluonnostelun lopputulosta 🙂
luonnos vihkoon:

lopputulos:


luonnos ideasta vihkoon:

ja valmis kuva:
 

Sellaista tällä kertaa, kivaa viikkoa teille!

t. Eve

IG: @evoleena & @evoleenacreative


 

Aikainen lintu opiskelupaikan nappaa!


Kuka vaan voi onnistua, joka on valmis tekemään töitä unelmiensa opiskelupaikan eteen! Sisäänpääsyn todennäköisyys kun korreloi suoraan harjoittelun määrään. Pitkällä kurssillamme lähtötasollasi ei ole merkitystä, sillä harjoittelemalla ahkerasti ehdit nostaa osaamisesi, vaikka nollasta pääsykoetasolle.

Tutustu kursseihimme ja tule mukaan treenaamaan itsesi huippukuntoon ennen luovien alojen hakua ja pääsykokeita. Kannattaa olla nopea, sillä suositut ryhmät täyttyvät aikaisin. Varmista paikkasi tänään!



Hopee on häpee?

Kuten joku on radiohiljaisuudesta saattanut päätellä, ovet Aaltoon eivät auenneet tällä kertaa ja kovasti tavoiteltu opiskelupaikka jäi tänä vuonna saamatta.

Lue lisää »

Pääsykoejännä

Heippu! Viimeisiä viedään: nyt on Tehon Maxikurssi tullut päätökseen ja pääsykokeet häämöttävät jo ihan parin päivän päässä. Edessä on kolme

Lue lisää »

Pääsykokeet kutsuu

Matka jatkuu: nimittäin Aallon Muotoilun pääsykokeisiin! Eilen oli kyllä tosi hermojaraastava päivä, sillä tieto valinnoista tuli vasta noin puoli kuuden

Lue lisää »