Skip to content

Motivaatio- Onko sitä vai ei?

Ihanaa Joulukuuta kaikille! Joko on joulukalenterin 3. ensimmäistä luukkua avattu? Itse olen hommannut kaksi erilaista kalenteria. (Mitenniin jouluihminen?). Tottakai hommasin tänäkin vuonna Veikkauksen arpakalenterin mutta myös löytyy itse ideoima joulusukka- kalenteri. Saa luvan kanssa herkutella hieman joka päivä jotain kun itse sujauttaa sukkaan suklaata !🎅❤️
Mutta sitten itse aiheeseen eli motivaatioon. En olekkaan vielä kirjoittanut siitä että miten minulta löytyy motivaatiota vai löytyykö sitä edes aina silloin kun sitä eniten tarvitsen.
Koko syyskauden ajan motivaatiota on ollut todella paljon. Usko omaan tekemiseen ja omaan kehittymisen polkuun on kasvanut kurssin aikana. Vaikkakin on tullut hetkiä kun kotitehtävien arvioinnista on tullutkit alhaisempia pisteitä, ei se ole horjuttanut motivaatiotani paljoakaan. Päinvastoin, se kasvattaa ns. ulkoista motivaatiota. Kun saa oikeasti kritiikkiä omasta tekemisestä, oppii niin paljon! Niinkuin olen aikaisemminkin painottanut kritiikin tärkeyttä. Ulkoinen motivaatio perustuukin palautteeseen ja palkintoihin ympäristöstä, tällaisia ovat esimerkiksi arvosanat ja kehu joilla on lähinnä välinearvo. Mutta mainitsen myös sen että olen positiivisesti yllätynyt kuinka monesta tehtävästä on tullutkin niitä täysiä pisteitä! Eli kehitystä havaittavissa!
Motivaatiota on monenlaista, oli se sitten työmotiivaatiota, itsemotivaatiota tai kyky motivoida muita. Teho-opiston opettajilla on kyllä uskomaton kyky motivoida kurssilaisia. Palautteen anto, heidän rento, mutta ammattitaitoinen ja luotettava asenne tarttuu myös meihin kurssilaisiin. Kiitos kuuluu siitä teille opettajille!
Sisäinen motivaatio on puolestaan sitä, mikä lähtee meiltä sisältäpäin. Se ohjaa meitä tekemään asioita, jotka koemme palkitsevana ja saamme siitä sisäistä mielihyvää. Sisäistä motivaatiota itseltä kyllä löytyy aivan todella paljon! Jos saisin päättää, piirtäisin ja maalaisin joka päivä mutta aina en vain ehdi. Toivon että tämä motivaatio säilyy pitkälti kevääseen, kohti pääsykokeita.
Lisäksi meitä ihmisiä on monenlaisia. Eikä olekkaan yhtä oikeaa tapaa toimia arjessa. Siksi olisikin tärkeää löytää se oma tapa ja rytmi arkeen, jonka avulla motivaatio pysyisi yllä. Toiselle meistä sopii tarkasti järjestetty ja ennakoitava arki, toinen meistä taas kukoistaa luovan kaaoksen ja seikkailujen äärellä. Itse olen kyllä tuota ensimmäistä tyyppiä. Tykkään järjestää asioita tarkkaan, joiden mukaan päivärytmi pysyy. Silloin pysyn helpommin aikataulussa eikä “viime hetken” paniikkia synny. Viime kevät meni ns. kaaoksen keskellä kun oli monta asiaa yhtäaikaa meneillään, ja eihän siitä oikein mitään tullut. Ja se näkyin pääsykokeissa. Nyt aioin tehdä toisin, niinkuin itselle paremmin sopii. Toivottavasti se tuottaakin tulosta. Lisäksi itselleni on tärkeää säännöllinen liikunta, sillä pysyn siten virkeänä ja keskittyminenkin pysyy kun ahertaa kurssitehtäviä. Liikunta onkin oma avain arjessa jaksamiseen.
Oma vinkkini onkin teille ; Etsikää siis itsellenne sopiva tapa toimia. Jos tuntuu, että motivaatio alkaa kadota niin pysähtykää hetkeksi ja miettikää pystyisittekö muuttamaan jotain arjessa, joka voisi lisätäkkin motivaatiota!❤️

Ihanaa viikon jatkoa!