Skip to content

Heippu! Viimeisiä viedään: nyt on Tehon Maxikurssi tullut päätökseen ja pääsykokeet häämöttävät jo ihan parin päivän päässä. Edessä on kolme intensiivistä päivää, ja mua jännittää itse asiassa aika paljon. Kokeen suorittaminen etänä tuo vielä ihan oman jännityksensä – meillä on esim. taloyhtiössä niin surkea netti, että jännitän aika paljon sitä miten itse koetilanne onnistuu kännykän omalla yhteyspisteellä. 😀

Ennen pääsykokeita oon vielä koittanut treenailla ahkerasti, erityisesti rakentelua, koska se on mielestäni ollut oma heikkouteni. Sen lisäksi olen koittanut vähän tutustua Aallon muotoilun kokeen tarvikelistassa pyydettyihin materiaaleihin ja tutkaillut, mitä niistä voisi saada aikaan. Erityisesti rautalanka, silkkipaperi ja kertakäyttöastiat ovat sellaisia materiaaleja joihin en ollut aikasemmin tutustunut yhtään. Olin kyllä ennen Tehon maksikurssia aivan hukassa rakentelun kanssa, ja nyt ennen kokeita luentovideoiden ja harjoitustehtävien tekemisestä on ollut tosi paljon hyötyä. 

Rakentelun lisäksi olen tehnyt vielä yhden pääsykoesimulaation, joka tosin sekin oli rakentelutehtävä. Se meni ilokseni hyvin, vaikka aluksi meinasinkin olla aika hukassa tehtävässä annetun kaavan kanssa, josta piti muodostaa kolmiulotteinen kappale. Simulaatiosta sai vielä kivasti itsevarmuutta ennen kokeita. Tehon harjoitustehtävien lisäksi oon koittanut myös matalalla kynnyksellä iltaisin piirrellä ihmisiä ja paikkoja eri kuvakulmista ja koostaa sellaista pientä ideapankkia luonnosvihkoon. Nyt maanantain ja tiistain ajattelin ottaa ihan rennosti ja lepäillä töiden jälkeen, että olisin sitten keskiviikkona hyvässä iskussa – vaikka tekis vieläkin mieli vähän treenata, mutta nyt ehkä jo hyväksyttävä, että työ on jo tehty ja kerätä vaan energiaa kokeisiin! 

 

Tässä vielä näytille kurssin vika pääsykoesimulaatio:

HAURAS TASAPAINO

Toteutus: Rakenna kartongista tehtävän liitteenä olevan piirroksen mukainen kappale ja muodosta sitä ja korkeintaan kymmenentä puista grillitikkua käyttämällä vapaasti pöydällä seisova veistos annetusta teemasta. Saat käyttää veistoksen kokoamisessa teippiä ja liimaa, kunhan teet sen huomaamattomasti

Arviointiperusteet: Tilallinen hahmotuskyky, tarkkuus ja siisteys, luova ongelmanratkaisu

Palauta veistoksesta kuva vähintään kahdesta eri suunnasta kuvattuna.


Arvio:

5
+hieno malli, jossa pysähtyneen liikkeen tunnelma, joka syntyy kierteisten puutikkujen avulla.

 

Ihailen kyllä miten moni vetää tänä vuonna useammatkin kokeet. Siinä kyllä melkoinen urakka, kun itsestä tämä yksikin koe tuntuu aikamoiselta rutistukselta 🙂 Toisaalta jännittää, että hain vain yhteen paikkaan, eli tää on nyt mun kohdalla tänä vuonna ainoa mahis, mutta mun unelma on Aaltoon pääseminen ja jos nyt ei ekalla kerralla nappaa niin sitten yritän ensi vuonna uudestaan – kaikki tai ei mitään.

Tsemppiä kaikille tuleviin kokeisiin!!

-Eve

Hopee on häpee?

Kuten joku on radiohiljaisuudesta saattanut päätellä, ovet Aaltoon eivät auenneet tällä kertaa ja kovasti tavoiteltu opiskelupaikka jäi tänä vuonna saamatta.

Lue lisää »

Pääsykokeet kutsuu

Matka jatkuu: nimittäin Aallon Muotoilun pääsykokeisiin! Eilen oli kyllä tosi hermojaraastava päivä, sillä tieto valinnoista tuli vasta noin puoli kuuden

Lue lisää »