Keskiviikkona katselin toista ennakkotehtävien piirustus- ja maalaustehtävistä ja siinä oli korjattavaa. Katsoin kelloa, se näytti yhtätoista. Päätin kokeilla, ehtisinkö fiksata työtä. Pensselit esiin ja pikaisesti hommiin! Halusin antaa ennakkotehtäville ihan kaikkeni, jottei jälkikäteen tarvitsisi jossitella. Muutamien Outolinnun pesän parissa vietettyjen öiden jälkeen sekä lapsen kanssa sairaalassa vietetyn ajan päätteeksi voimani olivat vähissä, mutta viime metreillä en antaisi periksi unelmasta. Perfektionisti sisälläni kannusti sinnikkäästi rutistamaan loppuun asti.

Ennakkotehtävät piti olla ladattuina Opintopolussa klo 14.59, 14.42 sain viimeisen korjauksen valmiiksi ja aloin ladata uutta pdf:ää systeemiin. Silloin Opintopolku kaatui. Sain varmistettua, että alkuperäinen liite oli yhä järjestelmässä, mutta harmitti, ettei korjattu versio latautunut sinne. Lähetin heti sähköpostia ja seuraavana aamuna selvisi, että voisin yrittää lähettää liitteen hakemaani yliopistoon. Vielä en tiedä, hyväksyvätkö he siellä keskiviikkona klo 14.42 tallennetun liitteen vai eivät (tiedostosta näkee, ettei sitä ole sen jälkeen muokattu).

Reilun kolmen viikon päästä selviää, pääsenkö pääsykokeisiin vai en. Yritän pysyä sinne saakka toiveikkaana, enkä pistä päätä pensaaseen. Treenaaminen jatkuu – tällä viikolla teen Maxi-kurssin rästiin jääneitä tehtäviä valmiiksi ja pyrin psyykkaamaan itseäni siten, että pääsykokeita kohti tässä mennään, vaikkei se ole laisinkaan varmaa. Onneksi kurssi rytmittää arkea ja epävarmuuden keskellä eläminen kasvattaa paineensietokykyä.

Tsemppiä kaikille samassa tilanteessa oleville! <3: Iina C.

15.2.21 alkaen, eli siitä päivästä lähtien kun arkkitehtuurin ennakkotehtävät julkaistiin, ne ovat olleet mielessä yötä päivää. Mietin paljon ja hartaasti sopivia materiaaleja tehtävään. Valitsin kaksi, jotka mielen maisemassa näyttivät hyviltä keskenään. Mutta niiden työstö ei sujunutkaan ihan niin kuin visioin. Sitten mietin, mikä näyttäisi oikeasti kauniilta ja löysin upean materiaalikombon. Ja näitä pyörittelin ja pyörittelin. Kun iltaisin olisi pitänyt käydä nukkumaan, en saanut Outolinnun pesää mielestäni ja valvoin yön pikkutunneille saakka. Silti lopputuloksessa oli aina jotain pielessä. Joko se ei näyttänyt hyvältä, oli mielestäni tehtävänannon rajamailla tms. Kroppa ja mieli kävivät ihan ylikierroksilla ja se piti pysäyttää vaikka deadline lähestyykin kovaa vauhtia. Karkasimme tunturiin.

Yövyimme hotelleissa, joissa moderni puuarkkitehtuuri oli isossa roolissa. Kaunispään huipulla olevassa huoneessamme tuuli ujelsi nurkissa ja lumi pöllysi ikkunan edessä. Olo oli kuin arktisella linnulla ja pohdiskelin tehtävänantoa, imin inspiraatiota ympäröivistä rakennuksista ja luonnosta. Tarkoitus oli edistää pienoismallia pienten nukkuessa, mutta lapsiperheessä tyypillisesti sattuu ja tapahtuu ja omaa aikaa ei ollutkaan.

Palasimme takaisin kaupunkiin ja purin autosta pienoismallivälineet. Kaksi uutta yritystä… ja ta-daa: pienoismallin rakenne taitaa viimein olla valmis. Ennakkotehtävien palauttamiseen on noin kaksi viikkoa eli nyt täytyy kiireen vilkkaa siirtyä valokuvaamisen ja piirto-/maalaustehtävien pariin.

Yöllä kotiin ajaessa kajahti soimaan Robinin Kipinän hetki -biisi ja sen sanoihin samaistuu nyt valtavan hyvin: “Mitä ikinä sun unelmat onkaan et saavuta niitä unessa koskaan. Ota ittees niskast kii. Kelaa mitä haluut ja tee lista siit. Ja sit elät sitä aamuta iltaan ja kun yöllä oon saanut taas virtaa. Teet taas kaikkes sen eteen ja vaikka välillä se vaikeeks menee.”

Täysillä ennakkotehtäviä tehden, Iina C.