Piirustuskokeet säilyvät, mutta kevenevät tulevaisuudessa

Arkkitehti valinta

DIA ilmoitti uudistavansa sekä diplomi-insinööri- että arkkitehtuurivalintoja. Suuremmat muutokset tulevat myllertämään DI-valintakokeissa, mutta DIA ilmoitti tekevänsä muutoksia myös arkkitehtivalintaan – mahdollisesti jo vuoden 2020 valintakokeissa.
Arkkitehtuurin hakuprosessi tulee siis säilymään vuoden 2019 valinnoissa samanlaisena. Prosessi koostuu ennakkotehtävistä, matematiikan kokeesta sekä piirustus- ja suunnittelukokeesta. Tämän lisäksi maisema-arkkitehdiksi hakevat testaavat omaa luonnontietämystään luonnontieteen kokeessa.
DIA ilmoitti, että tulevaisuudessa piirustus- ja suunnittelukokeet tulevat keventymään ja lyhenemään. Kuitenkin vielä ensi kevään pääsykokeissa kokelaiden on suoritettava nelipäiväiset valintakokeet. Maisema-arkkitehdeilla puristus on vielä puoli päivää pidempi.
Arkkitehti hakijan polku

Ennakkotehtävät

Ennakkotehtävät julkaistaan noin kuukausi ennen hakuaikaa. Ennakkotehtävät ovat ensimmäinen etappi kohti opiskelupaikkaa. Niillä mitataan hakijoiden motivaatiota, ideointikykyä ja hahmotuskykyä. Ennakkotehtävien perusteella hakijat pääsevät joko jatkoon tai hylätään. Vain hyväksytyt hakijat valitaan seuraavaan vaiheeseen, eli arkkitehtimatematiikan kokeeseen.
Tutustu viime vuoden arkkitehtuurin ennakkotehtäviin ja Tehon opettajien analyysiin täältä.
Teho-Opisto järjestää keväällä valmennuskurssin ennakkotehtävien tekemisen boostaamiseen. Kurssilla keskitytään esivalintatehtävien hyväksytyn suorittamisen kannalta keskeisiin taitoihin, tekniikoihin ja sisältöihin. Piirustus- ja ilmaisutekniikoiden lisäksi kiinnitämme huomiota ideoinnin ja oman tyylin kehittämiseen. Kurssilla saat palautetta tekemistäsi harjoitustöistä mikä auttaa ymmärtämään, mitä ennakkotehtävissä ja pääsykokeissa odotetaan.

Matematiikan koe

Matematiikan koe on arkkitehtuurin valintakokeiden ensimmäinen osa. Matematiikan koe koostuu lukion matematiikan pitkän oppimäärän tasoisista tehtävistä, joten pitkän oppimäärän erinomainen hallinta on avain kokeessa menestymiselle ja kokeesta saataville valintapisteille.
Matematiikan kokeessa on 6 tehtävää, joista jaossa max. 36 pistettä. Valintapisteiksi tehtävien pisteet muuttuvat kaavalla (omat pisteet/12), eli max. 3 pistettä. Kynnysehtoja jatkoon pääsylle on vähintään 0,4 x valtakunnallinen keskiarvo.
Arkkitehtimatematiikan valmennuskurssilla voi treenata matematiikan koetta varten.

Piirustus- ja suunnittelukoe

Piirustus- ja suunnittelukoe on nelipäiväinen rutistus, jossa hakijat suorittavat 7 tehtävää. Näistä huomioidaan kuitenkin vain 6 parasta, joista tarjolla max. 30 koepistettä. Koepisteet muutetaan valintapisteiksi jakamalla ne kahdella, eli max. 15 valintapistettä. Kokeesta on kuitenkin saatava vähintään 7/15 valintapistettä.
DIA:n pääsykoearkistosta on nähtävillä viime vuosien valintakoetehtäviä. Toistaiseksi piirustus- ja suunnittelukokeissa on noudatettu hyvin samanlaista kaavaa, joten vanhojen tehtävien tekeminen on erinomaista harjoitusta pääsykoetta varten.

Luonnontieteen koe

Luonnontieteen koe kuuluu vain maisema-arkkitehtien hakuprosessiin. Piirustus- ja suunnittelukoe järjestetään valintakokeiden viimeisen päivän iltapäivän. Jaossa on vielä 30 pistettä, jotka muuntuvat valintapisteiksi jakamalla omat pisteet 10:llä. Eli maksimissaan luonnontieteen kokeesta on tarjolla 3 valintapistettä.
 
Arkkitehtuuri - valintaväylät
Arkkitehtivalinnassa säilyy edelleen kaksi valintaväylää: yhteispistevalinta ja koepistevalinta.
Yhteispistevalinnan kautta arkkitehtuuria pääsee opiskelemaan 75% uusista opiskelijoista. Pisteytys pohjautuu entiseen tyyliin yo-kirjoituksiin ja valintakokeista saatuihin pisteisiin.
Koepistevalinnassa otetaan sisään 25% uusista opiskelijoista. Tämän väylän kautta opiskelupaikka napataan onnistuneilla pääsykoesuorituksilla yo-kirjoituksista välittämättä. Vuonna 2019 valintakoe tulee pysymään vielä entisellään, eli 7 tehtävän kokeena, joista 6 parasta huomioidaan lopullisessa pisteytyksessä. Parhaiten matematiikan kokeen ja valintakokeen kuusi tehtävää suorittanutta valitaan pelkillä koepisteillä.
 

MUUTOKSIA VUODELLE 2020

Muutoksia hakuprosessiin on siis tiedossa jo vuodelle 2020.
Arkkitehtivalinnoissa tulee edelleen olemaan samat valintaväylät käytössä kuin aiemminkin: yhteispistevalinta ja koepistevalinta. Arkkitehtuurivalinta pidetään edelleen vapaana todistusvalinnasta, sillä nähdään että yo-tutkinto ei mittaa niitä taitoja, joita arkkitehtuurin alalla vaaditaan, kuten esimerkiksi piirustustaitoa. Yhteispistevalinnassa yo-pisteytys tulee muuttumaan yhtenäiseen valtakunnalliseen pistetaulukkoon, jota hyödynnetään muidenkin alojen hakukohteissa.

Nelipäiväisiä valintakokeita halutaan keventää ja lyhentää.

Nykyisiä nelipäiväisiä valintakokeita halutaan keventää. Hakuprosessi tulee säilymään ennallaan. mutta piirustus- ja suunnittelukoetta tullaan lyhentämään. Mahdollisesti jo vuonna 2020. Kaikin puolin valintaa ja koetta pyritään muokkaamaan modernimpaan suuntaan. Entistä enemmän pyritään hyödyntämään sähköisiä toimintoja, joita voidaan käyttää esimerkiksi ennakkotehtävien palautuksessa.
 


 

Mallivastaukset: Arkkitehtivalinnan matematiikan koe 2017

Arkkitehtivalinnan matematiikan koe

Arkkitehtivalinnan ennakkotehtävät julkaistiin pari viikkoa sitten, joten matka kohti pääsykokeita on alkanut. Arkkitehtuurin ja maisema-arkkitehtuurin pääsykokeiden ensimmäinen osa on matematiikan koe, johon kutsutaan ennakkotehtävien perusteella. Matematiikan koe koostuu lukion matematiikan pitkän oppimäärän tasoisista tehtävistä, joten pitkän oppimäärän erinomainen hallinta on avain kokeessa menestymiselle ja kokeesta saataville valintapisteille.
Hyvää treenausta tämän kevään matematiikan kokeeseen on laskea aiempien vuosien kokeita. Kokeiden taso on vaihdellut viimeisten vuosien varrella yllättävänkin paljon, joten suosittelemme harjoittelemaan mahdollisimman monen vuoden tehtäviä. Opettajamme Jarnon laskemat mallivastaukset vuoden 2016 arkkitehtuurivalinnan matematiikan kokeeseen löytyvät täältä ja vuoden 2017 mallivastaukset alta.
[pdf-embedder url=”https://teho-opisto.fi/wp-content/uploads/2018/02/mallivastaukset-matematiikan-koe-2017.pdf”]
 

Jarnon kommentteja viime vuoden tehtävistä:

Vuoden 2017 koe oli kokonaisuutena hiukan keskimääräistä helpompi. Yleisestä linjasta poiketen ensimmäinen tehtävä oli aika teoreettinen, kun yleensä tehtävät ovat enemmän käytännön ongelmanratkaisua. Se testasi kuitenkin ihan perusasioita, joten ei sikäli kovin vaikea. Muutoin koe oli erittäin tavanomainen, yksi tasogeometria-tehtävä (t. 2) ja yksi avaruusgeometria-tehtävä (t. 5). Kuten yleensäkin, mukana oli se yksi pakollinen todennäköisyyslaskennan tehtäväkin (t. 3). Tällä kertaa viimeisenä oli avaruusgeometriaa ja derivaattaa yhdistelevä tehtävä, jossa piti selvittää pallon sisään asetetun suoran ympyräkartion suurin mahdollinen tilavuus. Viimeinen tehtävä olikin yleistä linjaa vaikeampi. Derivaattaa tai ingtegraalia tai muitakaan vaativampia alueita kun ei joka vuosi kokeessa ole.

Tuntuuko siltä, että kaipaisit kertausta tai apua tulevaa matematiikan koetta varten? Onko pallo matematiikan osalta hukassa?
Arkkitehtuurivalinnan matematiikkaTeho-Opisto järjestää eri mittaisia arkkitehtuurimatematiikan valmennuskursseja. Tehon pitkä arkkitehtuurimatematiikka järjestetään tammi-toukokuussa. Lyhyempi kurssi on 7 viikon, mittainen perehdytys arkkitehtimatematiikan keskeisiin teemoihin. Molemmille kursseille on mahdollisuus osallistua myös etänä, jolloin voit opiskella omaan tahtiin, omien aikataulujen mukaan. Ilmoittautuminen kursseille onnistuu täältä!
Tehon arkkitehtimatematiikan kursseilla matematiikan opettajamme Jarno ja Daniel varmistavat kurssilaisillemme yksilöllisen opetuksen. Ei ole väliä oletko lukenut lukiossa pitkän vai lyhyen matematiikan oppimäärän, kursseillamme tärkein tavoite on nostaa jokaisen matemaattiset taidot pääsykokeiden vaatimalle tasolle. Lisäksi kursseilla valmennetaan siihen, miten pääsykokeessa toimitaan ja saadaan maksimoitua omat pisteet hyvällä koetekniikalla ja ajankäytöllä.
 
[mk_button dimension=”flat” size=”large” icon=”mk-moon-arrow-right-5″ url=”https://teho-opisto.fi/arkkitehtimatematiikka-valmennuskurssi/”]TUTUSTU ARKKITEHTIMATEMATIIKAN VALMENNUSKURSSIIN[/mk_button]

Minkälainen on arkkitehtivalinnan matematiikan koe?

Arkkitehtimatematiikan pääsykokeen ratkaisut 2016

Nyt, kun arkkitehtuurin ja maisema-arkkitehtuurin ennakkotehtävät on palautettu ja pahin ennakkotehtävästressi on laantunut, voi katseen kääntää kohti seuraavaa haastetta, eli matematiikan koetta. Nyt on hyvä aika tarkastella, miten omilla taidoilla selviäisi kokeesta. Kokeen vaikeustaso on vaihdellut vuosittain melko paljonkin. Viime vuoden koe oli varmasti helpoin ainakin kahteen vuosikymmeneen, siksi yksin sitä ei kannata pitää mittana omalle osaamiselle. Kannattaa silti tarkistaa Arkkitehtuurin matematiikan kokeen 2016 tehtävien ja malliratkaisujen avulla, miten hyvin olisit osannut ns. helppona vuonna. Vuoden 2015 koe oli taas ehdottomasti vaikeimmasta päästä, jonka tehtävät ja malliratkaisut löydät myös sivuiltamme. Suosittelemme, että katsot kummatkin kokeet läpi, näin saat hyvän kuvan kokeen vaikeustason vaihtelusta. Keskimääräinen vaikeustaso on jossain näiden kahden kokeen välimaastossa.
Itse koe perustuu lukion pitkän matematiikan vuoden 2003 valtakunnallisen opetussuunnitelman pakollisiin kursseihin (kurssinumerot 1-10). Kokeessa on kuitenkin vahva painotus geometrialla ja laskennon perusteilla. Siinä on kuusi tehtävää, jotka arvostellaan pistein 0-6. Kokeessa on aina vähintään yksi tasogeometrian ja yksi avaruusgeometrian tehtävä.
Jos omat taidot epäilyttävät, niin kannattaa harkita matikan kurssin käymistä. Aloitimme työskentelyn kurssilla jo viime viikon tiistaina, mutta mukaan mahtuu vielä. Seuraavat kerrat ovat ensi viikon maantai ja tiistai, minkä jälkeen kurssi on säännöllisesti tiistaisin. Erityisesti iltapäiväryhmässä (klo 14.30-17.30) on vielä hyvin tilaa.
Opiskelu kurssilla on hyvin yksilölähtöistä. Materiaalimme ovat sähköisessä muodossa, mikä mahdollistaa sen, että tehtäviä on 600+ kappaletta, joista suurimpaan osaan on malliratkaisut, lisäksi on paljon teoriaa ja videoita. Tehtävät tehdään kuitenkin ihan perinteiseen tapaan kynällä ja paperilla ja tarkistus hoituu omatoimisesti malivastauksen avulla. Kurssilla voi edetä omaan tahtiin riippumatta lähtötasosta. Kurssillamme on osan ajasta kaksi opettajaa, joten kaikille riittää aikaa yksilölliseen opastukseen. Yksilöllisen ohjaamisen lisäksi käymme yhteisesti läpi muutamia tärkeitä aihealueita geometriasta ja pääsykokeisiin valmistautumisesta.
Meillä on rento meininki ja kärsivälliset opettajat. Ei tarvitse hävetä tai pelätä, vaikka matikka olisikin päässyt unohtumaan. Me olemme kurssilla kaikkia oppilaita varten. Matikkaahan ei opiskella kurssilla pelkästään pääsykokeisiin vaan myös ihan elämää varten. Jos taas tavoittelet parempia pisteitä ja niistä saatavia 1-3 valintapistettä, voit harjoitella myös vaativimpia tehtävätyyppejä. Tehtäväkokoelmastamme löytyy siis sekä ihan perustehtäviä että hyvin vaativia tehtäviä.


 

70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!