Tällainen oli minun ennakkotehtävä

Ennakkotehtävien palautus oli viime viikolla ja odottelen täällä jännityksellä huomenna julkaistavia tuloksia. Ennakkotehtävän läpäistyään pääsee toukokuussa järjestettävään matematiikan kokeeseen ja matikan kokeen läpäistyään pääsee kesäkuussa pidettävään nelipäiväiseen piirustus- ja suunnittelukokeeseen.
 
Ennakkotehtävän tehtävänanto:
Tehtävä 1.
Avaruuteen on lähetetty tutkimusalus Diana kohteenaan kaukaista tähteä kiertävä planeetta. Alus on miehittämätön ja varustettu robotiikalla, jonka tarkoitus on etsiä elollista elämää. Tutkimusalus on suunniteltu tekemään planeetalla seuraavat tehtävät: laskeutuminen, ympäristön dokumentointi ja näytteiden keräys. Näitä varten aluksessa on erilaisia ulokkeita.
Rakenna tutkimusaluksen pienoismalli käyttäen: Enintään 50 valkoista korvakkeellista pahvimukia, 50 valkoista halkaisijaltaan 15 cm pahvilautasta ja yksi 20 metrin rulla 30 cm leveää alumiinifoliota.
Tehtävä 2.
Esitä näkymä jossa on laskeutuva aluksesi, planeetan pintaa ja kaksi tai kolme planeetan kuuta. Piirrä ja/tai maalaa kuva vaakasuuntaisena A3-kokoon vapaavalintaisella tekniikalla.
Tehtävä 3.
Laskeutumisvaiheessa aluksesi saa pahoja vaurioita. Repeytymät aluksessa mahdollistavat sisäänpääsyn, jolloin planeetan oliot tulevat tutkimaan alusta. Esitä aluksen sisätilanäkymä tilanteessa jossa oliot tulevat alukseen. Piirrä ja/tai maalaa kuva vaakasuuntaisena A3-kokoon vapaavalintaisella tekniikalla.
 
Miten meni omasta mielestä?
Täytyy todeta, ettei ollut minulle mikään helpoin tehtävä. Minulla oli aluksi selvä visio aluksesta, mutta onneksi jatkoin kertakäyttöastioiden pyörittelyä monta viikkoa, sillä ensimmäinen versioni oli aivan liian pelkistetty ja folio oli aina rypyssä vaikka yritin siitä mitä. Keittiön pöytä oli pitkään täynnä paperisilppua ja purettuja kertakäyttöastioita. Palat alkoivat loksahdella viikko toisensa jälkeen paremmin paikalleen ja olin aluksen lopputulokseen tyytyväinen.
cof
Piirtäminen olikin sitten tämä suurin kompastuskivi. Käytin aluksen tekemiseen niin paljon aikaa, että piirtäminen jäi viimeiselle viikolle tai melkein voisin sanoa että viimeiseen yöhön, kun piirsin 18 h taukoamatta. Huonoin idea ikinä! Valvoin koko yön, mutta paniikin vallitessa koko väsymys unohtui. Toisille piirustusversioille ei ollut aikaa vaan sen yhden ainoan version oli onnistuttava.
cof
Olin kyllä miettinyt heti ennakkotehtävien julkaisusta asti mielessäni, että millaiset piirustukset piirrän ja minulla oli alusta asti selvä visio, että tuntemattoman maan asukkaat muistuttavat käveleviä katkarapuja. Sain piirrettyä avaruusmaisen taivaan omasta mielestä hyvin, kunnes ensimmäinen kompastuskivi, maan pinta! Ai vitsit mitä tuskaa tuo tuotti minulle. Olin kolme tuntia väsännyt pelkkää taivasta ja suurin pelkoni oli, että pilaan tuon koko työn.  Tein piikikkään näköisen maanpinnan ja totesin että ei toimi. Mitäs nyt kun olin piirtänyt sen peiteväreillä!? Millä saan sen peittoon? Ei ole aikaa alkaa tehdä toista piirustusta joten hätä keinot keksii ja 10 kerrosta mustaa väriä päälle. Mitäs sitten kun innostuit mustan kanssa ja huomaat tehneesi ala-asteelaisen mokan, kun olet laittanut horisontin leikkautumaan keskeltä paperia. Teki mieli itkeä, mutta ei voi mitään se on nyt sellainen ja päätän sen vain olevan valmis.
cof
Sisätilan piirtäminen oli toinen nautinnon paikka. Minulla oli paljon suurilinjaisempi idea, mutta neljältä yöllä piirtäessä oli jo fiilis, pakko saada vain valmista ja jatkoin piirustusta mihin olin tehnyt jo yhden olion valmiiksi. Alkuperäinen mahtipontinen ideani ei toiminut tuon katkaravun asettelun takia, joten aloin piirtää vain jotain ja lopputuloksen kolmiulotteisuudessa on kaikkea muuta kuin kehuttavaa. Suurimman osan ajasta käytin kierivän pilarin piirtämiseen, missä ei taas ollut yhtään mitään järkeä, mutta kun sitä oli kiva piirtää.
cof
Näillä mennään. Toivottavasti tuo omasta mielestäni onnistunut alus pelastaisi nuo yön pikkutunteina piirretyt töherrykset.
-Johanna


 

Minkälaisilla töillä menestyy pääsykokeissa?


Luovien alojen pääsykokeille on tavallista, että samantyyppiset pääsykoetehtävät toistuvat vuosittain pienellä twistillä. Kaikki Teho-Opiston kurssitehtävät onkin kehitetty aikaisempien vuosien ennakko-ja pääsykoetehtävien pohjalta. Tekemällä kaikki tehtävät, saat vankan rutiinin pääsykokeisiin ja opit ymmärtämään mitä eri alojen pääsykoetehtävissä haetaan.

Rutiinin ja tekemisen lisäksi saat kursseilla korvaamatonta henkilökohtaista ohjausta ja ammattilaisten kommentteja oman tekemisen kehittämiseksi. Maksimoi mahdollisuutesi onnistua pääsykokeissa ilmoittautumalla kurssillemme!



INNOLLA TEHOLLE

Hain Teho-opistolle opiskelijabloggaajaksi ja odottelin viikon kuumeisesti puhelua opistolta. Valittu bloggari pääsisi Maxi-valmennuskurssille Tehon-opiston tarjoamana. Juuri sille kurssille mistä olin haaveillut jo pari vuotta.

Monta outoa numeroa soitti viikon aikana ja kaikki olivat järjestään puhelinmyyjiä. Kunnes vihdoin se toivottu puhelu ja minun kerrottiin tuleen valituksi, koska vaikutin niin innokkaalta. JES! Olivat osanneet tulkita oikein rivien välistä. Olin niin innoissani, etten osannut sanoa puhelimeen oikein mitään. Vasta puhelun loputtua tajusin ja päästin riemunkiljahdukset työpaikan pihassa. Olo oli kuin Hannu Hanhella. Itseäni askarrutti miten saan hoidettua työn, koulun, valmennuskurssin ja blogaamisen, mutta päätin että se on nyt onnistuttava kun tällainen mahdollisuus on tarjottimella nenän edessä!

Hymy herkässä otin tuumasta toimeen ja menin suorinta tietä hakemaan itselleni tarvikkeet seuraavana päivänä alkavaa valmennuskursia varten. Kuinka maltoin odottaa! Jotenkin hassusti tuntui siltä kuin olisin jo muka saanut sen opiskelupaikan, vaikka edessä on vielä kova työ. 😀 Tuntui vain niin hyvältä päästä vihdoin tekemään jotain omien haaveidensa eteen, eikä kaikki jää vain puheiksi niin kuin tähän saakka. Oli pakko laittaa myös Lotto vetämään, mutta sinne asti tuo hyvä onni ei yltänyt.

IMG_20161007_002726 7.10.2016 0-27-28
Väri-ilottelua meidän luokkahuoneessa


 

Maxi-kurssi on siis kokonaisen lukukauden mittainen taidealojen valmennus yhtenä arki-iltana tai -iltapäivänä viikossa. Kurssilla on arkkitehtuurin, muotoilun ja taiteiden aloille pyrkiviä. Kurssin syksy painottuu piirustustekniikoiden harjoitteluun, kevät askarteluun ja rakenteluun.

Olin kuullut Teho-opistosta työkaveriltani joka oli myös tehon valmennuksessa ja sai opiskelupaikan arkkitehtuuriin. Tämä kurssi tuntui minulle sopivalta vaihtoehdolta, sillä viime maalauskerroista on jo aikaa, enkä muutenkaan ole mikään Picasso. Pitkän aikavälin harjoitteleminen valmentaa henkisesti paremmin kevään Arkkitehdin pääsykoetta varten. Viikon aikana ehtii pureutua oppimaansa ja täten kasvattaa omaa tyyliään millä erottua pääsykoetehtävillään massasta.

Kurssi on jo kovassa vauhdissa. Mentyäni ensimmäiselle tunnille, katsoin muiden oppilaiden tekemiä lyijykynätöitä ihastellen. Eipä auttanut tässä joukossa, että ala-asteella voitin piirustuskilpailuja. 😀  Kauhusta kankeana mietin, onko arkkitehtuurin pääsykokeissa taso näin korkealla.  Teho-opistolta sanottiin luottavaisin mielin, että tämän kurssin jälkeen kaikki osaamme piirtää. Tuo oli lohduttava tieto, mutta siihen ei auta kuin laittaa kynät laulamaan jos meinaa päästä sisään. Kova työ on edessä, mutta tämä on niin mielekästä tekemistä ettei se edes haittaa.

IMG_20161007_002722 7.10.2016 0-27-26
Teholaisia tutustumisillassa


 
Ilmapiiri kurssilla on mukavan rento. Viime viikolla kurssin jälkeen oli tutustumisilta mikä jatkui yli puolen yön. Juteltavaa olisi riittänyt vaikka amuun saakka. Kilistelimme maljat alkaneen kurssin kunniaksi, herkuttelimme ja saattoipa jokunen ottaa myös tanssiaskeleet alleen. Kurssilla on eri taidealoille pyrkiviä ihmisiä, mutta kiva huomata miten samat ajatukset löytyivät monelta kurssikaverilta. Olemmehan kaikki samassa veneessä. Kaikki tuntui olevan tyytyväisiä päätökseen, että ovat aloittaneet valmistautumisen jo nyt eikä vasta viimeisenä kuukautena niin kuin yleensä. Moni kertoi hakevansa toista kertaa ja minä tietenkin imaisin kaiken informaation itse pääsykoetilanteesta. Olin nimittäin kuvitellut sen mielessäni aivan erilaiseksi.
Kurssilla on mukavia ihmisiä ja kaikki kannustavat toisiaan. Jaetaan hyvät ja huonot kokemukset kaikkeen tähän valmistautumiseen liittyen. Kurssi on kaikin puolin vaikuttanut todella kattavalta paketilta.
 
malja
 

P.S. Haluan sen opiskelupaikan!

-Johanna