Kotitehtävä askel askeleelta

Huhtikuu on täällä ja aurinko paistaa ihanasti! Ennakkotehtävät on palautettu ja yhteishaku tehty, joten nyt on aikaa keskittyä harjoittelemiseen. Mulla jäi muutama kotitehtävä tekemättä, kun aika ei yksinkertaisesti enää riittänyt ennakkotehtävien teon lomassa. Päätin kuitenkin tehdä rästiin jäänet kotitehtävät, koska harjoitusta ei voi olla koskaan liikaa!

Kotitehtävänä oli luoda uudenlainen leikkimökki, joka olisi helposti siirreltävissä. Kuvassa täytyi näkyä viimeistelyä vaille valmis oleva mökki ja lisäksi mökin sisätilaa leikin tiimellyksessä. Hetken ideoituani, tiesin, että lähtisin työstämään muovista, kevyttä ja 70-lukua henkivää, muotokieleltään pyöreää leikkimökkiä. Palautin tehtävän ja sain arvosanaksi 4,5! Alla video, kun teen kotitehtävän askel askeleelta.

70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!



Näin toteutin 5/5 arvosanan pääsykoetyyppisen kotitehtävän onnistuneesti!

Moikka! Tällä viikolla saatiin palautteet väritekniikka kerran kotitehtävistä ja sain mun ensimmäisen 5/5 arvosanan! Ajattelinkin tässä postauksessa kertoa teille miten toteutin pääsykoetyyppisen kotitehtävän onnistuneesti.

Tehtävänanto

Tällä kertaa pääsykoetyyppisen kotitehtävän aiheena oli ” abstrakti näkymä”. Tehtävänanto kuului näin: Kuvittele itesi seisomaan maalaukseen merkityn vasemman puoleisen sinisen tähden kohdalle, suorakaiteen muotoisen kappaleen päälle. Katsot maalauksen tilan halki kohti oikeanpuoleista sinistä tähteä. (Tähdet eivät ole osa maalausta). Tee kuva näkymästä. Mittakaava on vapaasti valittavissa, mutta eräänä mittojen lähtökohtana voi pitää suorakaidetta jonka päällä seisot. Sen lyhyt sivu on n. 3m leveä. Korkeussuunnassa mitat ovat vapaat. Maalauksen värejä ei tarvitse noudattaa, vaan kuvittele tilaan myös tietty hetki tai tunnelma, joka vaikuttaa tilaan ja muotojen väreihin. Sijoita johonkin kuvan kohtaan yksi ihmishahmo tekemään jotain. Toteutus A3 kokoiselle arkille vapaavalintaisella tekniikalla. Työskentelyaika 3h.

Suunnittelu ja luonnostelu

Kun olin lukenut tehtävänannon huolellisesti aloin miettimään, että miten toteutan tehtävän. Täytyy myöntää että tän tehtävän aikana meni kyllä aivot niin pahasti solmuun että huhhuh.. Tän kaltaiset tehtävät vaatii todella paljon hahmottamiskykyä, että ymmärtää miltä näkymä kuvan sisällä voisi näyttää. Mulla menikin työn hahmotteluun jonkin verran aikaa, kun piti tarkkaan yrittää miettiä että mihin suuntaan mikäkin laatikko tai ympyrä menee kun katsotaankin ihan eri suunnasta. Vaikka aivot menikin solmuun niin tykkäsin tehtävästä tosi paljon sillä koin, että se antoi tosi hyvää haastetta ja sai tosissaan harjoittaa hahmotuskykyä.

Miten toteutus sujui?

Kun olin hahmotellut kuvan pienemmän version niin lähdin toteuttamaan sitä A3 kokoiselle paperille. Kuvan sai toteuttaa vapaavalintaisilla välineillä joten valitsin vesivärit, koska mun mielestä ne sopi hyvin tähän tehtävään ja sen vuoksi valitsin vesiväreille sopivan paperin. Olin tehnyt pienen suunnitelman vain silmämääräisesti mutta tähän varsinaiseen versioon piirsin “laatikot” perspektiiveihin, jotta ne näyttää uskottavilta. Vaikeinta olikin ajatella, että mikä elementti menee mihinkin suuntaan ja mikä elementti on minkäkin elementin edessä. Onnistuin kuitenkin mielestäni hyvin hahmottamaan kuvaa ja sain perspektiivit toimimaan myös hyvin.

Valmis työ ja opettajien palaute

Olin tosi tyytyväinen lopputulokseen mutta ennen palautteiden saamista olin vähän epävarma että oonkohan hahmottanut kuvan oikein vai onko se mennyt pieleen… Värejä en ihan loppuun asti ollut suunnitellut mutta ne selkeytyi siinä tehdessä ja olin niihinkin tyytyväinen.

Noh ei se tainnut pieleen mennä sillä sain arvosanaksi 5/5! Oon super ylpee itestäni, koska tää oli eka kerta kun sain kotitehtävästä täydet pisteet! Opettajien palaute: “Upea kuvaus teoksen sisältä. Hyvä kolmiulotteisuus. Elementtien perspektiivi vaihtelu tuo hyvän lisän työhön”. Huikee fiilis saada näin hyvä palaute ja jäi kyllä tosi onnistunut olo. Tää kyllä motivoi mua jatkamaan harjoittelua ja kohta pääseekin ennakkotehtävien pariin…iik! Vähän jänskää mutta hyvillä fiiliksillä ja ootan innolla että pääsee näkemään mitä on niiden suhteen luvassa.

Valon ja varjon tasapaino – niksit onnistuneeseen pääsykoetehtävään!

Huh hei, nyt ollaan taas täyttä höyryä painamassa eteenpäin kohti kevättä! Tuntuu hullulta ajatella, että syksy on takana ja ennakkotehtävien julkaisupäivä on viikon kuluttua!

Harjoitteita on kertynyt jo kivasti, mutta aina on uutta opeteltavaa ja jokaisella tunnilla kokee sellaisen “AHAA” elämyksen. Tuntuu hyvältä oppia ja oivaltaa. Toisaalta samalla on paniikki siitä, että ei ole harjoitellut tarpeeksi ja aika tuntuu olevan todella kortilla. Muutamia vinkkejä on kuitenkin jäänyt mielen sopukoihin ja tässä niistä muutama;

  1. Kun teet työtä mustalle paperille, tarkista, että paperi on tarpeeksi karheaa. Karhealle paperille jää kynien pigmentti kiinni paremmin, sileässä paperissa kynä vaan liukuu, eikä tartu.
  2. Varmista, että kynäsi ovat tarpeeksi pigmenttisiä. Hailakkailla kynillä tehty työ on väljähtänyt ja näyttää keskeneräiseltä.
  3. Kontrastit kaakkoon, tärkeetä, että työssä on sitä mustinta mustaa ja ihan valkoista.

Alla video, missä teen kotitehtävää mustalle paperille. Pidin mielessäni nää vinkit ja sainkin tästä työstä arvosanaksi 5! Tsemppiä kaikille tähän kevääseen!

Näin teen kirjan kannen kollaasitekniikalla!

Heippa vaan, ajattelin tehä videon, missä kuvaan mun kotitehtävän etenemistä luonnoksesta, valmiiksi työksi. Käytän usein samankaltaista tapaa tehdä kurssitöitä tehtävänannosta riippumatta.

Hyvä rutiini tehtävien teossa auttaa siihen, että aika riittää teoksen valmiiksi saamiseen. Tässä muutama vinkki:

1.Käytä aikaa luonnosteluun kunnolla. Mietin työn idea tai sanoma ja rajaa/zoomaa asioita tarpeeksi, jotta idea välittyy, mutta työ on mahdollista toteuttaa annetussa ajassa.

2.Toteuta työ laadukkailla välineillä. Taiteen tekeminen on välineurheilua. Hyvin toimivat ja asiansa hoitavat välineet nopeuttavat työn tekemistä.

3.Viimeistele. Voit lisätä jotain mukavaa pientä yksityiskohtaa, mutta yleensä selkeä esitystapa toimii parhaiten.

Ihanaa uutta vuotta kaikille!

Aikainen lintu opiskelupaikan nappaa!


Kuka vaan voi onnistua, joka on valmis tekemään töitä unelmiensa opiskelupaikan eteen! Sisäänpääsyn todennäköisyys kun korreloi suoraan harjoittelun määrään. Pitkällä kurssillamme lähtötasollasi ei ole merkitystä, sillä harjoittelemalla ahkerasti ehdit nostaa osaamisesi, vaikka nollasta pääsykoetasolle.

Tutustu kursseihimme ja tule mukaan treenaamaan itsesi huippukuntoon ennen luovien alojen hakua ja pääsykokeita. Kannattaa olla nopea, sillä suositut ryhmät täyttyvät aikaisin. Varmista paikkasi tänään!



Rautalankatekniikka hallussa? Näin toteutin työn onnistuneesti

Moikka! Tänään ajattelin kertoo teille että miten toteutan kurssilla saatavan pääsykoetyyppisen kotitehtävän. Viime viikon aiheena oli rautalankatekniikat ja pääsykoetyyppisen kotitehtävän aiheena oli “Jännite”. Pyydettiin toteuttamaan rautalangasta kaksi asiaa joiden välillä on jännite ja kiinnittämään ne 21x21cm kokoiselle tukevalla alustalle.

Suunnittelu

Aloitan tehtävän tekemisen lukemalla tehtävänannon tarkasti useampaan kertaan, ja usein myös kirjotan ylös arvosteluperusteet niin muistan pitää ne mielessä tehtävää tehdessä. Sitten teen mindmapin muutamista eri ideoista mitä tulee mieleen ja pyrin olemaan käyttämättä ekoja ideoita koska ne on usein liian tavanomaisia. Joskus käytän ideointiin paljonkin aikaa mutta välillä tulee nopeastikin mielestäni hyvä idea ja alan suunnittelemaan sitä. Piirsin muutaman hahmotelman ideasta jonka jälkeen pääsenkin toteutuksen pariin. Tässä rautalankatyössä suunnitteluun ja hahmotelluun en käyttänyt kovin paljoa aikaa, koska sain hyvän idean nopeasti ja tiesin että tarvitsen enemmän aikaa toteutukseen.

Toteutus

Aloitin tässä työssä toteutuksen sudenkorennon vartalosta jonka tein kieputtamalla rautalankaa kynän ympärille. Sen jälkeen tein jalat kieputtamalla rautalankaa itsensä ympärille ja kiinnitin ne vartaloon. Siivet tein hennomman näkoiseksi mutta halusin kuitenkin niissäkin kieputtaa rautalankaa itsensä ympärille ja se toimi mielestäni paremmin kuin pelkät “ääriviiva”siivet. Lopuksi kiinnitin vielä siivet vartaloon. Sen jälkeen tein ihmishahmon taivuttelemalla ensin muodon kaksinkertaisesta rautalangasta, jonka jälkeen kieputin rautalankaa hahmon ympärille saadakseni ihmisen kolmiulotteisen muodon.

Alusta ja kiinnitys

Tehtävänannossa pyydettiin kiinnittämään työ tukevalle alustalle. Päädyin taittelemaan paksummasta paperista alustan jonka sisälle sain kiinnitykset piiloon. Merkkasin paperiin kohdat josta kiinnitän sudenkorennon sekä hahmon ja työnsin rautalangat läpi merkeistä ja käänsin toiselta puolelta ne kiinni. Lopuksi liimasin alustan kasaan.

Valmiin työn kuvaaminen

Lopuksi vielä otin kuvat työstä parista eri suunnasta jotta työstä saisi hyvän kokonaiskäsityksen. Työn kuvaamisessa tärkeintä on kuvakulma, hyvä valaistus ja taustan siisteys, jotta työ tulee mahdollisimman hyvin edukseen. Muokkaan lopuksi yleensä vielä kirkkautta ja tarvittaessa kontrasteja puhelimen editointisovelluksella.

Loppufiilikset

Olin lopputulokseen oikeastaan tosi tyytyväinen. Olisin halunnut sudenkorennon peräpäätä ylöspäin jotta asento olisi hyökkäävämpi, mutta en oikein keksinyt miten sen saisin toteutettua (tässä olisi varmasti auttanut etukäteen asian suunnittelu) ja aika loppui kesken. Kokonaisuudessaan työn tekemiseen mulla meni noin 3h joka on pääsykoetyyppisissä tehtävissä suosituskin, jotta saa hyvää harjoitusta pääsykokeita varten. Opettajien palaute: Arvosana 4,5/5. Plussat: Teknisesti tosi onnistunut työ. Upeaa rautalangan työstöä: muodot ovat hyvin uskottavat ja korennon hennot siivet tuovat visuaalista kontrastia yhdistettynä kiinteämpiin muotoihin. Työssä selvä jännite. Miinukset: Jännite olisi vielä suurempi, jos korennolla olisi uhkaavampi asento.

Kokonaisuudessaan oon kyllä tosi tyytyväinen työhön, arvosanaan ja palautteeseen ja mikä tärkeintä, tätä oli tosi kiva tehdä. Parasta on kun saa rakentavaa palautetta niin se motivoi tekemään ja siitä oppii mikä toimii ja mikä ei!

-Hanna

Treenaamaan yhdessä?


Pääsykokeisiin valmistautuminen on raskas prosessi ja välillä voi tuntua, ettei itse tiedä mitä töissään voisi enää parantaa. Töitään kannattaakin rohkeasti näyttää muille, sillä subjektiivisen arvioinnin saaminen on ensisijaisen tärkeää kehittymisen kannalla. Teho-Opiston valmennuskursseilla saat jatkuvasti ammattilaisten palautetta töistäsi, jonka avulla kehityt harppauksin. Aloita matkasi kohti unelmien opiskelupaikkaa Teho-Opiston tukemana!



Kotitehtävä valmiiksi

Moi!

Ajattelin tosiaan, että kertoisin miten toteutan mun yhden kurssin kotitehtävistä. Nappasin videolle, kun tein viime viikon jääveistos tehtävää.

Aihe jääveistos näyttelystä oli tosi mieluinen ja akvarelleillä oli yllättävän mukavaa maalata. Panostin laadukkaaseen paperiin ja siveltimiin, joten värit sekä vesi liukuivat soljuvasti maalauksessa. Suosittelen ehdottomasti hieman satsaamaan työvälineisiin, jotta tehtävien teko sujuu helpommin ja reippaammin.

Ajatuksena tässä työssä oli luoda kokonaisvaltainen kokemus taiteesta ja tuoda se mahtipontisesti esille perspekstiivillä, väreillä ja pienillä mittakaava ihmisillä. Mun ajatus oli kuitenkin menny hieman tehtävänannon ohi ja sainkin kotityöstä vain 2,5 pistettä. Opettajat perustelivat hyvin, että jääveistosmaisuus uupuu ja nyt työssä näkyy vain jääluola. Palautteen annossa rattaat alkoivat heti raksuttelemaan, miten omaa työtä olisi voinutkin muokata vielä paremmaksi.

Projekti ideasta valmiiksi työksi videolla, ihanaa viikkoa kaikille!

Kritiikki ja kuinka ottaa sitä vastaan

Terve! Taas on tovi vierähtänyt, joten olisi paikallaan käsitellä tämän kerran aihetta, eli kritiikkiä. Yksi isoista syistä miksi tulin Teholle, oli töistä saatavat palautteet. Olen kokenut, että opetuskerroilla annettava kritiikki on ollut yksi isoimmista vaikuttavista tekijöistä kehittymiseni kannalta.

Miten Teho-Opistolla annetaan kritiikkiä?

Teho-Opistolla työt arvostellaan asteikolla 0-5. Huomioitavaa kuitenkin on, että puolikkaita pisteitä voidaan myös antaa. Tämä pohjautuu siihen, että monilla luovilla aloilla joihin Teho-Opisto valmentaa pisteskaala on 0-10. Puolikkaiden pisteiden myötä arviointi tapahtuu siis samalla tavalla, kuin oikeissa pääsykokeissa. Aikaisemmin arkkitehtuurin arvioinneissa on käytetty 0-5 pisteytystä, mutta nyt seuraavissa pääsykokeissa se päivitetään myös 0-10.
Lähikurssilla on yleensä aina kaksi opettajaa arvioimassa töitä, mikä on tosi kiva ettei arvosana muodostu vain yhden ihmisen mielipiteen pohjalta. Itse pääsykoetöitä arvioi myös useammasta henkilöstä koostuva raati.
Palautettavat tehtävät kannattaa aina yrittää tehdä 3 tunnin aikarajan mukaan, ei yli tai alle. Itse olen pariin otteeseen rykäissyt työn alle tuntiin, oli syynä sitten se, että ei tahdo löytyä aikaa tai ei ole hyvää ideaa työhön. Tälläisissä tapauksissa en voi väittää, että huono arvosana olisi tullut yllätyksenä.
 

 

Miten ottaa kritiikkiä vastaan?

Kirjoitin seuraavan kappaleen edellisenä viikonloppuna: ”Olen saanut paljon erilaisia pisteitä töistä kakkosesta neloseen asti. Yhtään vitosta, eli korkeinta arvosanaa en ole vielä saanut, mutta en ole sellaista odottanutkaan omilta töiltä sellaisina, kun olen ne palauttanut. Vitosta päin ollaan kuitenkin askel askeleelta menossa ja toivon mukaan se jostakin työstä tipahtaa tulevaisuudessa”.
Tämän viikon maanantaina sain kuitenkin ensimmäisen vitosen työstä! Se tuntui erityisen hyvältä, koska takana on kuitenkin muutama kakkonen, jotka ovat jättäneet huonon maun suuhun. Olen mielestäni ihan hyvä ottamaan palautetta vastaan. Ei silti tunnu hyvältä saada kakkosia, vaikka tietääkin syyt ja on monesti samaa mieltä opettajien kanssa. Välillä taas tuntuu, että on panostanut työhön enemmän, mutta idea ei kuitenkaan ole kantanut pitkälle.
Joskus yksinkertaisimmat asiat ovat kaikista vaikeimpia sisäistää. Itselleni vaikeuksia tuottaa tehtävänannon noudattaminen + sen rajoissa pysyminen ja arvosteluperusteiden tarkka huomionti. Riskejä voi myös tehdä, mutta se pitää tehdä erittäin harkitusti ja lopputuloksen pitää oikeuttaa mahdollinen ylilyönti, jonka työssä tekee. On hyvä olla ovela, mutta välillä se ei myöskään kannata.
Minusta on kuitenkin kehittävämpää saada risuja, kuin ruusuja, koska opettelemassa tässä ollaan ja haluan nostaa omaa tasoani huomattavasti korkeammalle ennen seuraavia arkkitehtuurin pääsykokeita. Tämän takia palaute ja siinä ilmenevät korjausehdotukset ovat todella tärkeitä. Opettajien palautteista on turha ottaa itseensä, sillä kritiikistä on tarkoitus oppia. Tehon opettajien arviointeja ei kannata ottaa myöskään kiven kovina järkähtämättöminä totuuksina. Kannattaa ottaa mahdollisimman paljon kehittämisehdotuksia vastaan hautumaan ja synnyttämään uusia sekä entistä parempia ideoita.
-Jesse
Instagram: @tehoopisto @jesservaus
 


 

Minkälaisilla töillä menestyy pääsykokeissa?


Luovien alojen pääsykokeille on tavallista, että samantyyppiset pääsykoetehtävät toistuvat vuosittain pienellä twistillä. Kaikki Teho-Opiston kurssitehtävät onkin kehitetty aikaisempien vuosien ennakko-ja pääsykoetehtävien pohjalta. Tekemällä kaikki tehtävät, saat vankan rutiinin pääsykokeisiin ja opit ymmärtämään mitä eri alojen pääsykoetehtävissä haetaan.

Rutiinin ja tekemisen lisäksi saat kursseilla korvaamatonta henkilökohtaista ohjausta ja ammattilaisten kommentteja oman tekemisen kehittämiseksi. Maksimoi mahdollisuutesi onnistua pääsykokeissa ilmoittautumalla kurssillemme!



Kitspiraatio – Kurssitöiden jatkotyöstäminen

Omista töistä saatu palaute on kullan arvoista

Joka kurssikerta alkaa kotitehtävien kritiikillä. Tämä prosessi tehdään käytännössä niin, että kaikkien kotona tehdyt työt asetellaan pöydälle ja opettajat käsittelevät vuorotellen jokaista työtä. Työt pisteytetään samalla tavalla kuin pääsykokeissa, eli niitä verrataan toisiinsa ja näin muodostuvat niiden pisteytykset. Jokaisella kurssikerralla saamme siis palautetta ja vinkkejä omien töiden parempaan toteutukseen. Ennen osallistumistani valmennuskurssille, minulla ei ollut minkäänlaista käsitystä siitä, minkälaisia töitä sisäänpääsyyn vaaditaan. Teho-opistolla saa tilaisuuden oppia muilta ja nähdä erilaisia toteutuksia, ideoita ja näkökulmia tehtävänantoihin.
Minulla oli tällä viikolla aikaa miettiä parin tehtävän kohdalla, miten niitä saisivat vaikuttavammat.

Taidepelikortit

Tehtävänannossa pyydettiin tekemään kaksi pelikorttipakkaa, jossa annettua teemaa käsitellään kahden eri näkökulman kautta. Tehtävänanto oli minusta erittäin vaikea. Pohdin monta päivää mitä maalaisin.  Minusta oli erittäin vaikeaa löytää avainsanat tehtävänannosta, mutta lopulta raapustin suttupaperille “arvot”, “eurooppa” ja “oma tarina”. Valitsin oman työni teemaksi marjat. Siinä yhdistyy luontoarvot ja omat muistoni marjastuksesta.
Jokaista korttia piti olla 13 kappaletta, joten aloin hahmotella erilaisia kuvituksia. Päätin tehdä kolme kuvituskorttia jonka aiheena ovat yhdessäolo ja metsä. Loput korteista tekisin kuvia erilaisista marjoista. Tehtävän aikaraja oli 3 tuntia, joten yritin olla mahdollisimman tehokas työskennellessäni. Tein ensin kuvitukselliset kortit. Kun olin valmis kuvituksen kanssa huomasin nopeasti, että alkuperäinen ideani erilaisista marjoista ei tulisi toimimaan. Idea oli tylsä. Aloin nopeasti hahmottelemaan uusia kortteja. Lopputuloksesta tuli todella monipuolinen. Yritin miettiä aihetta mahdollisimman eri kulmista, eri vuodenajoista ja eri kuvakulmista. Huomasin tässä että aikaisempi työkokemukseni esimerkiksi lyhytelokuvien ja valokuvauksen parissa auttoi minua todella paljon hahmottamaan tarinaa.

Opettajien mielestä erityisesti mustikkameri oli hieno kuva. Opettajat miettivät että kuvansarja ja sen aihe olisi sopinut hyvin metsäoppaassa.Hämmennyin kun kuulin, että opettajien mielestä teokseni oli hyvin tarinallinen ja sarjakuvamainen. Ensimmäinen mieleeni tullut ajatus oli, että enhän minä nyt mitään sarjakuvia osaa tehdä! Mielikuvani sarjakuvista oli, että ne ovat mustavalkoisia ja tekstillisiä peräkkäisiä ruutuja.
Kun katselin uudestaan työtäni, huomasin punaisen langan kuvien välillä. Esimerkiksi kuvassa syntyy tarina mustikoista, metsästä jossa niitä löytää, niden pomimisesta ja lopputuloksena on makea piirakka. Huomaan vahvasti sen, että opiskeluni kulttuurituottajan tutkintoon on opettanut minua huimasti tarinankerronnassa. Olen myös ollut mukana opiskeluni aikana lyhytelokuvien kuvauksissa ja nähnyt niitä paljon, jonka kautta olen oppinut tarinankerronnasta paljon.
Tehtävänantoon nähden lopulta toteutus ei oikein vastannut tehtävänantoa. Vasemmanpuolinen metsämaisema ei ollut tarpeeksi abstrahoitu, ja se pelata samaan teemaan oikeanpuolinen pelikorttisarjan kanssa. Tehtävänannossa oli pyydetty eurooppalaista kulttuuriperintöä, ei vain suomalaista. Opettajat ehdottivat esimerkiksi käyttämään jonkun toisen maan marjaa, vaikka kahvia toisena teemana. Pelikortit olisi kannattanut leikata pois paperista ja liimata uudelle, joten reunat olisivat kunnolla täyttyneet. Sain tehtävästä 4/5 pistettä.
Kun nyt työstin uudestaan työtäni, en käyttänyt aikaa toisen pelikorttipakan suunnitteluun. Aloin työstää maisemakortteja uudeksi palapeliksi. Opettajat ehdottivat esimerkiksi korttien uudelleen asettelua, jotta työ olisi enemmän abstrakti.
 

Ilmasto 2020

Tehtävänannossa pyydettiin juliste ilmastokonferenssille. Julisteen piti olla kokonaan abstrakti tai osittain abstrahoitu. Käytin tehtävän pohjana edellistä abstrahoitua työtäni kaupunkimaisemasta.

Opettajien mielestä kuvan aihe on aika kulutettu. Ilmastomuutoksessa on kyse suuremmasta ilmiöstä kuin vain päästöistä. Opettajat kannustavat aina siihen, ettei tehtävissä kannata käyttää ensimmäistä ideaansa. Ensimmäinen idea se on yleensä samanlainen kuin mitä muutkin miettivät. Työssäni abstrahointi oli onnistunut, mutta teksti ei ollut vetovoimainen. Opettajat ehdottivat, että kuvassa esimerkiksi sumu olisi voinut tehdä tekstin. Jotta kuva saisi jatkuvuutta, sumun pitäisi jatkua myös kuvan ulkopuolelle. Sain tehtävästä 4/5 pistettä. Kokeilin opettajien ehdotusta uudesta tekstistä.

Lopputuloksesta tuli vähän suttuinen koska en suunnitellut sitä tarpeeksi. Olin käyttänyt jo paljon aikaa tehtävän tekemiseen kokonaisuudessaan. Mietin haluavani vain tehdä nopeasti muutokset, jotta näkisin eron alkuperäisen ja jatkotyöstetyn työn välillä.

Ihmiset liikkeessä

Tehtävänannossa pyydettiin tekemään pysäytyskuva tilanteesta, jossa on käynnissä ihmisen kehittämän liikkumistavan harjoitukset. Kuvassa piti näkyä kuusi ihmistä. Sain nopeasti idean tehdä uintiaiheisen kuvan, joka kritiikissä osoittautui aika yleiseksi aiheeksi. Opettajat kannustavat aina siihen, ettei käytä ensimmäistä ideaansa tehtävissä. Ensimmäinen idea se on yleensä samanlainen kuin mitä muutkin miettivät. Käytin veden kuvaamisessa märkä paperi + märkä maali tekniikkaa, joten siihen syntyi todella hieno pinta. Olin kipeä viime tunnilla, joten latasin kuvan sähköiseen oppimisympäristöömme ja sain sieltä kirjallisesti palautetta tehtävästä.

Opettajan mielestä näkökulma on toimiva. Sain palautetta onnistuneista monimuotoisista liikeradoista, upeasta veden kuvauksesta ja tilallisuudesta. Olin erityisen iloinen tilallisuuden onnistuneisuudesta, koska se on minusta vaikeaa. Uimareiden käsissä puuttuu varjostukset jotka tekevät niistä letkumaiset. Toinen asia mitä voisi työstää enemmän oli kysymystä herättänyt tumma loiske hyppäävän uimarin  ympärillä. Tumman alueen  tarkoitus oli siis näyttää uimahousuilta, epäonnistuin niiden kuvaamisessa kun aihe  ei tullut ilmi. Sain tehtävästä 4/5 pistettä.

Lisäsin varjoja ja käytin valkoista peittävää guassiväriä uimashortsien pienentämiseksi. Käytin tämän tehtävän paranteluun tosi vähän aikaa. Jos olisi tehnyt tehtävää kauemmin lopputulos olisi vieläkin hienompi!
Kaikki työt tulivat onnistuneimmiksi palautteen jatkotyöstämisen avulla!
Kitty



 

Aikainen lintu opiskelupaikan nappaa!


Kuka vaan voi onnistua, joka on valmis tekemään töitä unelmiensa opiskelupaikan eteen! Sisäänpääsyn todennäköisyys kun korreloi suoraan harjoittelun määrään. Pitkällä kurssillamme lähtötasollasi ei ole merkitystä, sillä harjoittelemalla ahkerasti ehdit nostaa osaamisesi, vaikka nollasta pääsykoetasolle.

Tutustu kursseihimme ja tule mukaan treenaamaan itsesi huippukuntoon ennen luovien alojen hakua ja pääsykokeita. Kannattaa olla nopea, sillä suositut ryhmät täyttyvät aikaisin. Varmista paikkasi tänään!



Kitspiraatio – Peiteväriviikko

Peitevärit

Tehon tekniikkakurssilla on joka viikko eri tekniikat käytössä luennon aiheena ja kotitehtävissä. Olemme kurssilla käsitelleet jo mm. tussitekniikat, lyijykynät ja vesivärit. Tällä viikolla teema on peitevärit. Peitevärit ovat siis värejä joissa on peittävä ominaisuus. Tämä mahdollistaa töiden virheiden korjauksen jälkeenpäin ja mehevien kynänjälkien tekemisen.
Akryylivärit, öljyvärit ja guassit ovat esimerkkejä peiteväreistä. Öljyvärien luonteen takia me emme käytä niitä valmennuskurssilla, koska värien kuivumisaika ei ole otollinen kotitehtäville. Akryyliväreillä on samoja ominaisuuksia kuin öljyväreillä, mutta ne ovat kuivuvat huomattavan nopeammin. Minulla ei vielä ole akryylivärejä joten käytin kotitehtävässä guassivärejä. Niitä voi ostaa tuubeissa tai napeissa ja ne ovat melkein samannäköisiä kuin akvarellit.
Minulla oli mielikuva siitä, että en tykkää työskennellä guassien kanssa. Tämän takia siskollani oli ollut meidän yhteinen paletti varmaan jo yli vuoden. Kun tällä viikolla teemana ovat peitevärit niin pääsin uudestaan tutustumaan niihin. Olin todella iloisesti yllättynyt siitä, miten kivaa guassejen kanssa on  maalata! Niillä on samanlaisia ominaisuuksia kuten akvarelleilla, esim. jos paperin kostuttaa märäksi niin saa aikaiseksi hienoja pintoja väriä ripottelemalla.

Kotitehtävä: ihminen tilassa

T’ämän viikon kotitehtävässä aihepiiri on ihmiset erilaisissa tiloissa tai mielentiloissa. Minulle tuli melkein heti mieleen vastasyntynyt lapsi ja äiti. Pääsykokeissa ei aina kannata tehdä työtä ensimmäisestä ideastaan, koska se on mitä todennäköisemmin samankaltainen idea kuin mitä muut tekevät. Olin kuitenkin tyytyväinen aiheeseen, joten päätin tehdä siitä työni.
Haluan harjoitella enemmän ihmisten piirtämisessä joten tiesin, että minun kannattaa käyttää jonkinlaista referenssikuvaa kun vielä olen harjoitteluvaiheessa. Nauroin kovasti kun keksin ottaa referenssikuvan itsestäni nallen kanssa. Kuva toimi kuitenkin erinomaisesti ja antoi minulle mahdollisuuden kokeilla erilaisia asentoja kunnes oikea kulma löytyi! Tabletin kanssa oli myös hyvä työskennellä koska kuvan suhde on sama kuin paperilla.

Rerefenssikuva nallen kanssa.

Aloitin työskentelyn skissaamalla päämuodot paperille. En käyttänyt referenssikuvaa vauvasta, vaan yritin hahmotella kuvaa päästäni. Guassit ovat peitevärejä joten lyijykynänjälkiä ei tarvitse kumata, koska ne eivät tule näkymään maalin alta.

Pitkän pohdinnan jälkeen päätin pitäytyä todenmukaisissa värivalinnoissa. Viime luennolla puhuttiin mm. kontrastien käyttämisestä. Esimerkiksi tässä kuvassa olisi voinut käyttää liilaa ihonvärinä ja keltaista valonlähteen värinä.


En ollut miettinyt taustaa kun aloitin työskentelyn, joka kyllä kannattaa tehdä. Päätin ottaa abstraktin öljyvärimäisen lähstymistavan. Taustaa oli todella kiva tehdä! Tiedostin kyllä että jos olisi ollut enemmän johdonmukainen niin taustasta olisi saanut paremman. Esimerkiksi että vasen puoli kuvasta on sinisävyinen ja oikea punainen.


Peitevärien hyvät ominaisuudet tuli käyttöön erityisesti kun muotoilin uudestaan vauvan leuan ja nenän. Tähän meni tovi koska vauva näytti enemmän vanhvalta mieheltä kuin vauvalta. 

Syvien varjojen tummentaminen ja vauvan kasvopiirteiden viimeistely
Kritiikissä työni sai 4 pistettä (1-5p). Opettajilla ei ollut mitään kommentoitavaa ihmisten mittasuhteista, josta olin erittäin tyytyväinen.  Opettajien mielestä kuvan väritys oli hieno, ja erityisesti äidin ja vauvan erivärinen iho. Opettajien mielestä etenkin vauvan väritys oli hieno, koska punainen väri loistaa vauvan rääkyvän tunnetilan kanssa. Opettajat hahmottivat taustaväritystä niin, että punainen energia olisi vauvan intensiivinen tunnetila. taustalla näkyvä sininen väri olisi äidin rauhallinen energia. Pääsykokeissa tehtävänantoon työni sommitelma ja aihe olisi tylsä, koska se on aika arkinen.  Ja vaikka tehtävänannossa oli vaihtoehtoina “ihminen tilassa tai tunnetila” niin on hyvä hahmoittaa myös tilantuntua kuvaan vaikka valitsisi tunnetilan pääaiheeksi. Olen ylpeä työstäni ja minusta siitä tuli oikein hieno!
Kitty


 

Kitspiraatio – Ensimmäinen kotitehtävien kritiikki

Kotitehtävien läpikäynti, ensimmäinen kritiikki

Tällä viikolla oli vuorossa ensimmäinen kritiikki. Tämä prosessi k’äy käytännössä niin, että kotona tehdyt työt asetellaan pöydälle. Töissä ei lue näkyvästi kenen tekemät ne on, joten kritiikki on anonyymi.Jokainen saa vuorollaan valita seuraavaksi käsittelyyn otettavan työn. Seuraavaksi opettajat käsittelevät vuorotellen töitä. Opettajat kertovat mitä he näkevät työssä, miten sitä voisi parantaa ja arvioivat miten hyvin tehävä täyttää tehtävänannon.  Tällä kertaa emme saaneet numeroarvosteluita töistämme, joka oli mukava kevyt aloitus kotitehtävien tekemiseen. Työt pisteytetään samalla tavalla kuin pääsykokeissa, eli niitä verrataan toisiinsa ja näin muodostuvat niiden pisteytykset. Ennen osallistumistani valmennuskurssille minulla ei ollut minkäänlaista käsitystä siitä, minkälaisia töitä sisäänpääsyyn vaaditaan. Teho-opistolla saa tilaisuuden oppia muilta ja nähdä erilaisia toteutuksia, ideoita ja näkökulmia tehtävänantoihin.

Opettajat Heini ja Eeva käsittelevät kurssiosallistujan työtä kritiikissä

Palaute omasta työstäni

Vaikka olin itse tyytyväinen tehtäviini, niin kritiikissä kuvani kalpenivat muiden teosten rinnalla. Viime postauksessa kirjoitin siitä, että olin ensin tehnyt työni vääränsuuntaiselle paperille, mutta olin korjannut tilanteen liimaamalla työni toiselle paperille. Kritiikin edetessä selvisi, että työssäni oli mennyt toinenkin asia tehtävänannosta poiketen nimittäin työn aihe. Tehtävänannossa lauseet  ”ilme, joka toistuu kaikissa sen julkaisuissa ja eri tapahtumissa… graafinen ilme ja juliste” olivat antaneet minulle mielikuvan siitä, että tehtävän piti koostua monesta elementistä. Mutta tehtävänannossa olikin haettu ainoastaan julisteen ja sen fontin luomista. Joten työni oli aivan erilainen kuin muiden työt. Opettajat mainitsivat että tehtävänantoa olisi voinut hioa vähän jotta ei olisi tällaisia väärinymmärryksiä tapahtunut. Koetilanteessa olisin toki huomannut että teen poikkeavaa työtä kuin muut, mutta kotitehtävissä ei tietenkään näe muiden töitä.
Rakentava palaute työlleni käsitteli julisteen värivalintoja ja fontin kokoa. Kaukaa katsottuna julisteen fontti/logo ei erottunut selkeästi. Uutta ilmettä rakentaessa on tärkeää, että erityisesti sisältö eli tapahtuman nimi tulee selkeästi esiin. Värivalinnoissa tummempi taustaväri olisi tuonut kuvaan lisäpotkua. Nykyisissä värivalinnoissa sävyt ovat samankaltaiset, joten värit ovat keskenään tasavertaiset. Työ olisi kiinnostavampi jos sommitelma pallojen kanssa olisi erilainen, esimerkiksi niin että julisteessa yksi palloista peittää etualalla olevaa tilaa.

Alkuperäinen kuva

 

Havainnekuva palautteesta. Ylhäällä julisteessa tummempi väri ja isompi fontti. Julisteen vasemmassa kulmassa näköalaa rajoittava elementti. Oikealla jykevämpi fontti joka näkyisi kauas.

Valmennuskurssilla opit huomaamaan töistäsi asioita, joiden työstämisen kautta saat työsi loistamaan

Valmennuskurssille osallistuminen antaa erittäin hyvät valmiudet kehittää omia töitä ja työskentelytapojaan. Kun kotona yksin työskentelee tehtävien parissa, ei omista töistä huomaa asioita samalla tavalla kuin muut. Teho-opistolla saa kommentteja omista töistä, joka on mahtavaa! On todella opettavaista saada omista töistään palautetta teoriatuntien lisäksi. Tämän lisäksi muiden töiden kritiikkiä kuunnellessa oppii paljon. On mahtavaa huomata, miten monella eri tavalla tehtäviä voi toteuttaa.
Toki harmittaa, kun omat työt eivät olleet niin hyviä kuin luulin. Minun täytyy muistutella itseäin, että näiden rehellisten mielipiteiden kautta opin uusia asioita ja pystyn tulevaisuudessa tekemään parempia töitä.
Kitty


 

Aikainen lintu opiskelupaikan nappaa!


Kuka vaan voi onnistua, joka on valmis tekemään töitä unelmiensa opiskelupaikan eteen! Sisäänpääsyn todennäköisyys kun korreloi suoraan harjoittelun määrään. Pitkällä kurssillamme lähtötasollasi ei ole merkitystä, sillä harjoittelemalla ahkerasti ehdit nostaa osaamisesi, vaikka nollasta pääsykoetasolle.

Tutustu kursseihimme ja tule mukaan treenaamaan itsesi huippukuntoon ennen luovien alojen hakua ja pääsykokeita. Kannattaa olla nopea, sillä suositut ryhmät täyttyvät aikaisin. Varmista paikkasi tänään!