Mitä kuuluu kukkuluuruu

Moi! Olipas luova otsikko, heh. Syksy on mennyt hirmuista vauhtia ja tällä viikolla ollaan saatu jo avata ensimmäiset joulukalenterin luukut. Sieltä se joulu tulla puksuttaa!
Mitäs tänne arjen aherruksen keskelle siis kuuluu?
Tehon Maxi-kurssilla ollaan siirrytty eri maalaus- ja piirrustustekniikoista rakennustekniikoihin. Ollaan rakennettu pahvista ja puusta, väännetty rautalangasta ja käännelty savesta. Harmikseni oon joutunut missaamaan parit viimeiset kurssikerrat pikkujoulujen ja ulkomaanreissun takia. Käyn lähikurssilla perjantai-iltaisin, joka on muuten tosi kätevä aika tällaiselle päivätyöläiselle, mutta välillä osuu väkisinkin ilta- ja viikonloppumenoja päälle. 🤪 Onneksi Teholla voi katsoa luentoja myö jälkikäteen ja tehtäviä saa palautella myös etänä.
Pikkujouluissa tanssahtelujen ja ulkomaanreissujen lisäksi oon tällä viikolla käynyt työmatkalla Oulussa (siellä oli jo ihana talvi💙) ja yrittänyt ahkerasti työstää rästiin jääneitä kurssitehtäviä.

Erehdyin tokassa postauksessani kirjoittamaan, että kurssitöitä arvosteltiin mielestäni lepsusti ja kennellekään ei annettu töistä kolmosta huonompaa. No, pilkka osui omaan nilkkaan ja tämän jälkeen arvostelu on huomattavasti tiukentunut. 😅 Nyt arvosanoja on annettu asteikolla 1-5, ja alun pehmeän startin jälkeen opettajat ovat olleet kriittisempiä. Ajattelin vielä ennen joulua kirjoitella teille postauksen, johon koostan kaikki työni ja niistä saamani arvosanat ja kritiikin. Aika karseaa oikeastaan jakaa näitä julkisesti koska en ole kaikista kovin ylpeä, mutta tekee hyvää! Tällä hetkellä oon ollut aika jumissa kehityksen kanssa ja tuntuu että sitä ei oikeastaan oo ollut. Oon saanut kaikista töistä arvosanoja 3-4, ja se mystinen täysien pisteiden raja on vielä jäänyt saavuttamatta. Aika turhauttavaa, mutta ehkä se että jaan tämän turhautumisen täällä blogissa tsemppaa jotakin muutakin, kenelle ei ole vielä vitosia kurssitöistä napsahdellut. 🙂 Ei auta muuta kuin treenata!

-Eve


 

Minkälaisilla töillä menestyy pääsykokeissa?


Luovien alojen pääsykokeille on tavallista, että samantyyppiset pääsykoetehtävät toistuvat vuosittain pienellä twistillä. Kaikki Teho-Opiston kurssitehtävät onkin kehitetty aikaisempien vuosien ennakko-ja pääsykoetehtävien pohjalta. Tekemällä kaikki tehtävät, saat vankan rutiinin pääsykokeisiin ja opit ymmärtämään mitä eri alojen pääsykoetehtävissä haetaan.

Rutiinin ja tekemisen lisäksi saat kursseilla korvaamatonta henkilökohtaista ohjausta ja ammattilaisten kommentteja oman tekemisen kehittämiseksi. Maksimoi mahdollisuutesi onnistua pääsykokeissa ilmoittautumalla kurssillemme!



Motivaatio- Onko sitä vai ei?

Ihanaa Joulukuuta kaikille! Joko on joulukalenterin 3. ensimmäistä luukkua avattu? Itse olen hommannut kaksi erilaista kalenteria. (Mitenniin jouluihminen?). Tottakai hommasin tänäkin vuonna Veikkauksen arpakalenterin mutta myös löytyy itse ideoima joulusukka- kalenteri. Saa luvan kanssa herkutella hieman joka päivä jotain kun itse sujauttaa sukkaan suklaata !🎅❤️
Mutta sitten itse aiheeseen eli motivaatioon. En olekkaan vielä kirjoittanut siitä että miten minulta löytyy motivaatiota vai löytyykö sitä edes aina silloin kun sitä eniten tarvitsen.
Koko syyskauden ajan motivaatiota on ollut todella paljon. Usko omaan tekemiseen ja omaan kehittymisen polkuun on kasvanut kurssin aikana. Vaikkakin on tullut hetkiä kun kotitehtävien arvioinnista on tullutkit alhaisempia pisteitä, ei se ole horjuttanut motivaatiotani paljoakaan. Päinvastoin, se kasvattaa ns. ulkoista motivaatiota. Kun saa oikeasti kritiikkiä omasta tekemisestä, oppii niin paljon! Niinkuin olen aikaisemminkin painottanut kritiikin tärkeyttä. Ulkoinen motivaatio perustuukin palautteeseen ja palkintoihin ympäristöstä, tällaisia ovat esimerkiksi arvosanat ja kehu joilla on lähinnä välinearvo. Mutta mainitsen myös sen että olen positiivisesti yllätynyt kuinka monesta tehtävästä on tullutkin niitä täysiä pisteitä! Eli kehitystä havaittavissa!
Motivaatiota on monenlaista, oli se sitten työmotiivaatiota, itsemotivaatiota tai kyky motivoida muita. Teho-opiston opettajilla on kyllä uskomaton kyky motivoida kurssilaisia. Palautteen anto, heidän rento, mutta ammattitaitoinen ja luotettava asenne tarttuu myös meihin kurssilaisiin. Kiitos kuuluu siitä teille opettajille!
Sisäinen motivaatio on puolestaan sitä, mikä lähtee meiltä sisältäpäin. Se ohjaa meitä tekemään asioita, jotka koemme palkitsevana ja saamme siitä sisäistä mielihyvää. Sisäistä motivaatiota itseltä kyllä löytyy aivan todella paljon! Jos saisin päättää, piirtäisin ja maalaisin joka päivä mutta aina en vain ehdi. Toivon että tämä motivaatio säilyy pitkälti kevääseen, kohti pääsykokeita.
Lisäksi meitä ihmisiä on monenlaisia. Eikä olekkaan yhtä oikeaa tapaa toimia arjessa. Siksi olisikin tärkeää löytää se oma tapa ja rytmi arkeen, jonka avulla motivaatio pysyisi yllä. Toiselle meistä sopii tarkasti järjestetty ja ennakoitava arki, toinen meistä taas kukoistaa luovan kaaoksen ja seikkailujen äärellä. Itse olen kyllä tuota ensimmäistä tyyppiä. Tykkään järjestää asioita tarkkaan, joiden mukaan päivärytmi pysyy. Silloin pysyn helpommin aikataulussa eikä “viime hetken” paniikkia synny. Viime kevät meni ns. kaaoksen keskellä kun oli monta asiaa yhtäaikaa meneillään, ja eihän siitä oikein mitään tullut. Ja se näkyin pääsykokeissa. Nyt aioin tehdä toisin, niinkuin itselle paremmin sopii. Toivottavasti se tuottaakin tulosta. Lisäksi itselleni on tärkeää säännöllinen liikunta, sillä pysyn siten virkeänä ja keskittyminenkin pysyy kun ahertaa kurssitehtäviä. Liikunta onkin oma avain arjessa jaksamiseen.
Oma vinkkini onkin teille ; Etsikää siis itsellenne sopiva tapa toimia. Jos tuntuu, että motivaatio alkaa kadota niin pysähtykää hetkeksi ja miettikää pystyisittekö muuttamaan jotain arjessa, joka voisi lisätäkkin motivaatiota!❤️

Ihanaa viikon jatkoa!


 

Syksyn puoliväli saavutettu- millä fiiliksillä eteenpäin?

Aivan hurjaa vauhtia syksy meni ja nyt saadaan nauttia lumesta! Täällä Oulussa onkin jo ihan talvi! Tosiaan syksyn puoliväli on takana ja iso pinkka kurssitehtäviä on tehty ja kokemuksia on kertynyt. Toisissa olen onnistunut ja toisista olen saanut todella rakentavaa palautetta. Tällä hetkellä en koe epäonnistuneeni tehtävissä, vaikka ei ole nyt niitä täysiä pisteitä ropissut, päinvastoin olen oppinut sitä missä minulla on eniten kehittävää.
Lyijykynä-, tussi-, skissi-, värikynä-, akvarelli-, peiteväri- sekä paperitekniikat ovat läpikäytynä eli aivan super paljon asiaa! Paljon on vielä kehitettävää ja olen kiitollinen siitä, että kritiikin avulla tietää paremmin mihin kannattaa omassa työskentelyssä kiinnittää huomiota, jotta saisi aikaan parhaan mahdollisen luomuksen.  Lisäksi Tehon inktober -kuukausi oli hauska kokemus! Siinä sai aidosti antaa mielikuvituksen lentää. En käyttänyt aikaa niihin hirveästi vaan keskityin juuri siihen ideointiin, jota myös pääsykokeissa tarvitaan. Alla näette parit otokset inktober töistä.
Fiilikset kaiken kaikkiaan on tosi hyvät ja oon niin onnellinen että olen mukana Maxi-etäkurssilla. Olen tykännyt tosi paljon, että etäkurssia voi käydä oman aikataulun mukaisesti, käyn kuitenkin töissä joka on kaksivuorotyötä. Eli aina keskiviikko iltaisin, kun uudet materiaalit etäkurssilaisille tulee, en ole kotona. Etäkurssin ansioista pystyn kurssikerran käymään oman aikataulun mukaan! Mahtavaa!
Piakoin alkaa myös ahkera matematiikan opiskelu. Päätin, että lähden korottamaan matematiikan yo- arvosanaa ensi keväänä.  Näin saan intessiivisen ja tehokkaan treenauksen myös arkkitehti matematiikan pääsykokeeseen. Viime keväänä jännitin matikkaa todella paljon, sillä en ole ollut koskaan mikään paras matikassa. Mutta hyvin kuitenkin pärjäsin kokeessa ja läpäisin tieni piirustus ja suunittelukokeisiin. Nyt aion treenata myös matikkaa niin, että voin luottavaisin mielin astella pääsykokeisiin.
Vaikkakin tämä syksy on ollut todella hektistä ja aikataulu on tiukkaa, olen kiitollinen että minulla on läheiset ihmiset aina kannustamassa eteenpäin ja nyt teholaisten yhteishenki, jossa ponnistellaan porukalla kohti unelmiamme! Päivä päivältä lähempänä pääsykokeita ja  toivottavasti sitä omaa unelma-ammattia. Luottavaisin mielin siis kohti kevättä.
Ihanaa joulun odotusta ja tsemppiä kaikille! Nyt jatkan paperitekniikoiden parissa. Tehon ig ;ssä tulette sitten näkemään mitä saan papereista aikaan!
~Netta

 


 

Aikainen lintu opiskelupaikan nappaa!


Kuka vaan voi onnistua, joka on valmis tekemään töitä unelmiensa opiskelupaikan eteen! Sisäänpääsyn todennäköisyys kun korreloi suoraan harjoittelun määrään. Pitkällä kurssillamme lähtötasollasi ei ole merkitystä, sillä harjoittelemalla ahkerasti ehdit nostaa osaamisesi, vaikka nollasta pääsykoetasolle.

Tutustu kursseihimme ja tule mukaan treenaamaan itsesi huippukuntoon ennen luovien alojen hakua ja pääsykokeita. Kannattaa olla nopea, sillä suositut ryhmät täyttyvät aikaisin. Varmista paikkasi tänään!



Kurkkaus välineisiin

Heissan! Ihana kun olet tullut lukemaan mun postausta! Ja ihan mahtava juttu, että sain yhteydenoton yhdeltä etäkurssin opiskelijalta! On niin mahtava päästä jakamaan ajatuksia. Elikkäs rohkeasti vaan juttelemaan ja jakamaan ajatuksia! Ollaan toistemme tukena ja tsempataan toisiamme kohti unelmiamme.
Ajattelin tässä postauksessa esitellä teille minun taidetarvikkeitani. En väitä, että välineeni olisivat maailman parhaita, mutta itse olen päässyt rustailemaan näillä ihan onnistuneitakin töitä! Samalla laitan kuvaa minun pienestä opiskelunurkkauksestani, joka täältä minun kotoa löytyy.🖊️🎨

LYIJYKYNÄT 🖊️

Ensiksi lyijykynät. Lyijykynistä minulta löytyy Derwentin Graphic 9B-H. Kynät ovat olleet kovassa käytössä, sillä samat kynät olivat jo viime pääsykokeissa. Derwentin pakkauksen lisäksi olen täydentänyt lyijykyniäni eri H- vahvuuskynillä. Sillä tämä 9B-H pakkaus on todella pehmeää lyijyä ja  kovempaakin lyijyä piirroksissa tarvitaan.

VÄRIKYNÄT 🖍️

Värikyniä löytyy minulta runsaasti. Itselläni on ollut käytössä Derwentin Studio sekä Inktense kynät.
Derwent Inktense-värikynät ovat voimakasvärisiä, läpikuultavia mustevärikyniä. Monipuoliset värikynät soveltuvat erinomaisesti esimerkiksi akvarellitöihin ja kuvitustöihin. Värejä voi sekoittaa keskenään kostutetun siveltimen avulla, jolloin piirtojälki muuttuu vesivärimäiseksi. Kuivuttuaan värit ovat vedenkestäviä.
Derwent Studio kynät soveltuvat erityisesti tarkkaan piirtämiseen, sillä ne voidaan teroittaa todella teräviksi. Derwent Studio kynät ovat hieman kovempia kuin esimerkiksi Derwent Inktense kynät.
Molemmat kynät ovat todella hyviä kyniä, ainakin itse olen niin todennut. Olen testataillut erilaisia kyniä ja etsinyt niitä kyniä joilla parhainta jälkeä saisin aikaan. Suosin todella testaamaan kyniä. HUOM! aina ei tarvitse hankkia koko pakettia kerralla. Muistakaa kysästä rohkeasti vaikkapa kurssikaverilta saisitko testailla muutamaa kynää ja kysyä mielipiteitä mitä muut ovat kynistä mieltä.

TUSSIT 🖌️

Tusseissa minulla on sama homma kuin värikynissä. Olen testaillut ja etsinyt itselleni sopivia tusseja. Minulta löytyy Promarkerin sekä Copicin tusseja. Entuudestaan löytyi jo Promarkerit mutta kurssin opettajien suosituksesta päätin testailla Copic- tusseja. Olen tykännyt kyllä molemmista mutta Copic saa ääneni tällä kertaa sillä Copicit ovat uudelleentäytettävät ja Promarkerit eivät.
Tussitekniikoita olemme jo harjoitelleet. Niistä sai taas suunnattomasti hyviä vinkkejä tehon opettajilta!

VESIVÄRIT 🎨

Vesiväreistä minulta löytyy Cotman WATER COLOURS -setti. Aiemmin itselläni on ollut myös käytössä tuubimaiset akvarellivärit mutta olen tykästynyt enemmän palettimaiseen settiin. Vesiväritekniikoita olemme juuri harjoitellemassa. Vesiväreillä saa uskomattoman nopeasti jälkeä aikaan.
Ihan uskomatonta miten paljon on tullut lisää infoa erilaisista välineistä kurssin myötä. Muistan sen ajan kun ajattelin, että värikynät on aina värikyniä ja niissä ei poikkeuksia ole😂. Viimeisenä pääsette näkemään pienen opiskelunurkkauseni, joka minulta täältä kotoa löytyy. Täytyyhän sitä olla paikka jossa pääsee treenailemaan😜.

Kiitos kun luit! Jos kysymyksiä herää niin saa tulla jutustelamaan! Ihanaa sunnuntaita ja tulevaa viikkoa!🥰
~Netta


 

70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!



Onnenkyyneleitä jo tässä vaiheessa?

Heissan! Viikko on hurahtanut taas ihan silmänräpäyksessä. Fiilis on tällä hetkellä aika hyvä! Uusi työ on alkanut tosi mukavasti ja kurssilla pysyn mukana aikataulussa. Hyvällä vauhdilla valmennuskurssilla ollaan menty eteenpäin ja paljon on taas tullut hyvää oppia ja kritiikkiä.

No onnenkyyneleitä jo tässä vaiheessa?

Hetken mietin että mistä mä tällä kertaa höpöttäisin teille ja päädyin siihen että haluan jakaa mun yhden onnistumisen tällä viikolla. Tosiaan meillä oli kurssilla tehtävänä suunnitella Teho-opiston opiskelijoille jaettavaan kangaskassiin kuva. Työ toteutettiin tussitekniikoin. Työssä sai käyttää ainoastaan kahta eri väriä ja niitä pystyi sekoittelemaan rasterien avulla. Tehtävää tehdessäni en olisi voinut uskoa, että työ äänestettäisiin parhaaksi ja se painettaisiin kangaskassiin. No näin juuri kävi minun työni tullaan siis näkemään teholaisten kangaskassissa (kuva työstä alhaalla). Ja ehkäpä sen takia tämä herätti niin suuret tunteet itsessäni on se, että kevään epäonnistumisen jälkeen on ollut todella vaikea uskoa omiin taitoihin. +Iso kiitos teille äänestäjille!
Halusin jakaa tämän uutisen just sen takia teille, vaikka tulee epäonnistumisia ja on hetkiä että tuntuu ettei osaa mitään, niin kyllä tulee se aika kun onnistuu. Ja se, että ei todellakaan tarvitse tehdä työtä samoin ideoin kuin muut. Voi olla että juuri se sinun idea on se paras. Joten antakaa teidän mielikuvituksenne laukata ja uskaltakaa antaa ideoinnin mennä laatikon ulkopuolelle. Myöskään se ei haittaa jos epäonnistut, minulle on käynyt niin useasti. Voit pitää epäonnistumisia tietopankkina. Kun tehtävässä tulee  epäonnistuminen, kritiikin myötä muistat mitä voit kehittää ja mitkä ovat sinun vahvuutesi. Olen saanut useastakin tehtävästä täydet pisteet. Tämä on ollut yllättävää sillä pääsykokeissa pisteeni eivät olleet maailman parhaimmat. Siitä huolimatta että täysiä pisteitä on tullut olen kiitollinen siitä miten myös rakentavaa kritiikkiä olen saanut. Ei sitä muulla tavalla oppisikaan jos ei saisi muiden näkökulmia ja kritiikkiä tehtävistä. “Aina on parannettavaa” ja se on mielestäni hyvä
Mutta sanomani pähkinän kuoressa on se, että uskokaa itseenne, antakaa lupa epäonnistua ja pitäkää epäonnistumiset tietopankkina sekä iloitkaa pienistäkin onnistumisista.
Nöyrin askelin kohti kevättä.
~Netta



 

Teho-Opiston tutustumisilta

Hei! Tässä olisi lyhyt ja ytimekäs katsaus viime viikon torstaina pidettyihin Teho-Opiston tutustumisbileisiin. Ajattelin piipahtaa siellä työpäivän jälkeen ja katsoa millainen meininki oli. En oikein tiennyt mitä odottaa, mutta olen iloinen, että päätin mennä.
Ajattelin alkuun, että kyseessä olisi huomattavasti pienemmät kekkerit ja olin epävarma siitä, kuinka moni kurssilainen tulisi loppujen lopuksi paikalle. Ennakkoluulot murenivat kunnolla, mutta hyvällä tavalla. Keskustelujen äänet raikasivat hyvin portaikkoon, kun kapusin paikalle. Ihmisiä oli saapunut paljon enemmän tutustumisiltaan, kuin kuvittelin. Juomaa ja naposteltavaa löytyi hyvin ja tunnelma oli katossa!
 

 

Illan aikana pääsin keskustelemaan monenlaisten ihmisten kanssa useista eri aiheista. Opettajien kanssa oli kiinnostavaa keskustella ja saada esimerkiksi katsausta siihen, millaista opiskelu voi olla eri kaupungeissa. Paikalle oli tullut paljon porukkaa niin pidemmän matkan takaa, kuin lähemmiltä paikkakunnilta, mutta siitä huolimatta melkein kaikki olivat uusia naamoja. Oli todella mukavaa tavata myös kaikkia muita Teholaisia, keitä ei omalla lähikurssilla näe.

 
Teho-Opiston opettajia:                                          Teho-Opiston sangriaa (nam): 

 

 

Tärkeänä huomiona haluaisin nostaa esiin tutustumisillan huikean ilmapiirin. Ihmiset olivat innokkaita tutustumaan toisiinsa ja kaikilla vaikutti olevan hauskaa! Tehon ensimmäiset bileet olivat kaiken kaikkiaan erittäin hyvä kokemus ja odotan innolla tulevia pikkujouluja!

 
 
 
 
 
 
 
Instagram: @tehoopisto @jesservaus

 

 


 

Maxi-kurssin meininkiä

Heippahei! Tehon Maxi-kurssi on pyörähtänyt täysillä käyntiin, ja tällä viikolla istuin jo kolmannella oppitunnilla. Maxi-kurssilla käytetään ensin syksy erilaisten tekniikoiden opetteluun, ja keväällä kuvauksen mukaan syvennytään ilmaisun vahvistamiseen ja oman persoonallisen tyylin kehittämiseen. Kurssi starttasi lyijykynätekniikoilla, sen jälkeen hypättiin tusseihin ja nyt uiskennellaan skissi- eli luonnostelutekniikoiden maailmassa.

Joka kerran jälkeen kurssilaisille annetaan kaksi pääsykoetyyppistä kotitehtävää, joiden toteuttamiseen pitäisi käyttää max 3 tuntia aikaa ja pari pikatehtävää, joiden tekemiseen on annettu noin 30 min per tehtävä. Itselläni siitä on tosi pitkä aika, kun oon viimeksi piirtänyt lyijäreillä tai tusseilla mitään muuta kuin parin minuutin tuherroksia paperin reunaan, ja huomaa kyllä, että taidot on aika pahasti ruosteessa. Kurssilla onkin jo tähän mennessä tullut tosi hyvin kerrattua tärkeitä asioita kuten perspektiivistä, valööreistä, kontrastista ja vastaväreistä. Joka kurssikerralla edellisviikon tehtävät arvioidaan tunnilla anonyymisti ja jokainen työ saa arvosanan asteikolla 3-5. Oon huomannut, että Teholla ollaan tässä aluksi oltu ehkä suhteellisen lepsuja arvosanojen suhteen, ja että arvosanan 3 sisään mahtuu isolla skaalalla vaihtelua. 🙂 Nelosen tai vitosen saaminen onkin sitten vaatinut työltä jo paljon. Mielestäni juuri nämä kritiikkisessiot ovat olleet kurssin parasta antia, kun on pystynyt vähän peilaamaan millä tasolla omat työt menevät suhteessa muihin. Kurssilla on kyllä ihan mielettömän lahjakkaita tyyppejä, ja välillä omista suherruksista tulee kyllä suorastaan alemmuuskompleksi ja alkaa puntti tutisemaan. On kuitenkin lohdullista miettiä, että eletään vasta lokakuuta ja tässä on vielä rutkasti aikaa hioa omat skilssit kondikseen.

Ajankäyttö

Ajankäyttö – sen kanssa on ollut eniten haasteita. Perus päivätöissä eli toimistorottana oon töissä joka arkipäivä noin klo 8-17. Tämän lisäksi mulla on kaksi muuta harrastusta tiistai- ja keskiviikkoiltaisin ja Tehon kurssi perjantai-iltaisin. Tähän yhtälöön tulisi mahduttaa 6h Tehon kotitehtäville, blogin kirjoittamiselle ja ideaalitilanteessa vielä liikkumiselle ja lepäämiselle, että kasetti pysyy kunnossa. 😄 Katsotaan kuinka väsynyttä tätiä sitä ollaan keväällä. Tähän mennessä oon ehtinyt tehdä kolme neljästä kotitehtävästä, ja oon tähän ihan tyytyväinen realiteetit huomioiden. Oon asettanut itselleni realistisen tavoitteen tehdä vähintään yksi kotitehtävä viikossa, ja siinä aion pysyä. Omiin kurssitöihini en oo vielä tässä vaiheessa ollut supertyytyväinen. Koitan tässä vaiheessa vielä ottaa aika rennosti ja saada vain jotain tehtyä, että tulee treenattua. 🤞 Töistä oon saanut arvosanat 3.5, 4 ja 4. Suunta on ylöspäin ja eteenpäin mennään!
Kivaa viikkoa kaikille 💞
-Eve


 

Aikainen lintu opiskelupaikan nappaa!


Kuka vaan voi onnistua, joka on valmis tekemään töitä unelmiensa opiskelupaikan eteen! Sisäänpääsyn todennäköisyys kun korreloi suoraan harjoittelun määrään. Pitkällä kurssillamme lähtötasollasi ei ole merkitystä, sillä harjoittelemalla ahkerasti ehdit nostaa osaamisesi, vaikka nollasta pääsykoetasolle.

Tutustu kursseihimme ja tule mukaan treenaamaan itsesi huippukuntoon ennen luovien alojen hakua ja pääsykokeita. Kannattaa olla nopea, sillä suositut ryhmät täyttyvät aikaisin. Varmista paikkasi tänään!



Mitä kuuluu etäkurssille?

Miten mulla menee?🍂

Voi vitsi tätä väriloistoa ulkona. Syksyssä ehdottomasti on parasta luonnon väriloisto ja lämpimät villapaidat! Vaikka syksyn pimeys ja kylmyys vie virtaa niin silti kalenteri näyttää siltä että väsymykselle ei saa antaa valtaa. Paras keino onkin rentoutua arjen askareista on lähteä syksyisiin maisemiin ulkoilemaan koiran kanssa.
Pikku hiljaa alkaa rutinoitumaan lukusuunnitelma ja muut askareet. Hyvin olen päässyt vauhtiin valmennuskurssissa ja tehtävätkin palautuu ajallaan. Ja viikonpäästä aloitan ihan uudet työt uudessa työpaikassa. En malta odottaa!

Mitä kuuluu valmennuskursille?

Valmennuskurssi on tosiaan lähtenyt tosi mukavasti käyntiin. Aivan mielettömän hyvä asia että on mahdollistettu valmennuskurssi myös etäkurssiksi. Ensimmäisellä viikolla aiheena oli lyijykynä tekniikat. Vaikka jo paljon lyijykynillä on tullut piirreltyä, niin kyllä tuli todella paljon lisä oppia, mistä en aiemmin ollut edes kuullut.  Kotitehtävät olivat kanssa tosi mielenkiintoisia. Onnistuin niissä ihan hyvin. Toisessa paremmin mutta kuitenkin se on hyvä muistaa että virheistä oppii ja kritiikille on hyvä antaa tilaa. Se miten hyvin voikaan oivaltaa annetusta kritiikistä on uskomatonta. Tälläistä opetusta olisin jo tarvinnut aiemmin. Vaikka kurssia ollaankin menty vasta pari viikkoa niin voin silti varmana sanoa sen, että kurssille meneminen on yksi elämäni parhaista päätöksistä.
Viime viikolla aiheena oli tussitekniikat. Hyviä vinkkejä tuli myös tussitekniikoista. Käytössä on itselläni Copic- merkkiset tussit, joita tehon opettajatkin suosittelivat. Ihana miten nopeasti siistiä jälkeä tusseilla saa aikaan! Yksi asia minkä olen tässä vaiheessa oppinut on se, että työt pitää tehdä omalla tavalla, eikä muiden töitä omiin töihin kannata verrata liikaa. Tottakai se on joissakin tapauksissa hyvä asia, ei siinä. Mutta kuitenkin kannattaa keskittyä omiin vahvuuksiin ja omaan ideointiin, silloin työt saavat lisää loistoa.
+Alhaalla näettekin tekemiäni kurssitöitä.
Huomenna, keskiviikkona jatkuu taas hommat kun kolmas etäkurssi kerta pärähtää käyntiin. Uusi päivä ja uudet kujeet. Innolla odotan, että mitä kaikkea tässä kurssin aikana voikaan oppia! Vaikka tosiaan etäkurssia käynkin niin luentovideoita katsellessa tuntuu kuin itse olisin luokkahuoneessa. Isopeukku tälle etäkurssille. Jos mietityttää yhtään pitäisikö etäkurssille lähteä niin lämpimästi suosittelen…
PS. Tänään 1.10 pärähti käyntiin inktober 2019. Käykää kurkkaamassa Teho-opiston instagramista, mistä on kyse ja lähtekään mukaa! Luovaa lokakuuta !✏️✒️



 
 

Minkälaisilla töillä menestyy pääsykokeissa?


Luovien alojen pääsykokeille on tavallista, että samantyyppiset pääsykoetehtävät toistuvat vuosittain pienellä twistillä. Kaikki Teho-Opiston kurssitehtävät onkin kehitetty aikaisempien vuosien ennakko-ja pääsykoetehtävien pohjalta. Tekemällä kaikki tehtävät, saat vankan rutiinin pääsykokeisiin ja opit ymmärtämään mitä eri alojen pääsykoetehtävissä haetaan.

Rutiinin ja tekemisen lisäksi saat kursseilla korvaamatonta henkilökohtaista ohjausta ja ammattilaisten kommentteja oman tekemisen kehittämiseksi. Maksimoi mahdollisuutesi onnistua pääsykokeissa ilmoittautumalla kurssillemme!



Fiilikset kurssin alkamisesta

Moikka taas! Nyt on pari kurssikertaa takana ja on ollut yleisesti tosi hyvät fiilikset. Olen tykännyt opetuksesta, ilmapiiristä ja harjoituksista, joita olemme kurssikerroilla työstäneet. Elämä on kuitenkin ollut paikoittain aika hektistä. Töiden, harrastusten ja kaiken muun vapaa-ajan (ja miten sen käyttää) kanssa pallottelu voi olla aika vilkasta ja puuduttavaa. Tehon valmennuskurssi tuo onneksi arkeen iloa ja kiinnostavuutta.
Kotitehtävät olen saanut valmiiksi, vaikka on myös tullut tehtyä alle tunnissa hutaistuja töitä, joiden laatuun ja ideointiin en ole tyytyväinen. Viimeiselle hetkelle ei kannata luonnollisesti jättää mitään aikaavievää. Kolme tuntia on yleinen standardi aikarajalle pääsykokeissa ja Teholla se koitetaan iskostaa selkärankaan.
Joissakin töissä taas kolme tuntia ei ole halunnut millään riittää. Ajankäyttö on itselleni vaikea asia, koska joskus hyvän idean saamisessa voi kestää ja totta kai huolellisesti tehty toteutus on tärkeää. Onneksi tässä on pitkä aika ja monia harjoituksia edessä, kunnes pääsykokeet koittavat. Toivon, että siihen mennessä ajankäyttöä ei tarvitse juuri edes miettiä, koska siihen on vain sopeutunut.

 

Lyijykynät ja tussit

Muutamalla ensimmäisellä kurssikerralla olemme käyneet läpi lyijykyniä ja tusseja. Koen itse lyijykynät hyvin vaikeiksi. Oma kärsivällisyys ei tahdo riittää ja lyijykyniä pitäisi käsitellä aika rennosti, tai ainakin sellainen kuva minulla niistä on. Niiden oppiminen on kuitenkin tärkeää, sillä lyijykynien käyttö on tärkeä perustaito sekä monen muun asian perusta esimerkiksi luonnosteluun. Tusseista tykkään taas niiden helppokäyttöisyyden ja pysyvyyden takia, koska niillä saa tehtyä nopeasti isojakin kokonaisuuksia, mutta mokia ei voi kumittaa pois. Virheet pitää joko hyväksyä tai mukauttaa osaksi teosta, sekä tekemisessä täytyy olla itsevarmuutta.
 
Instagram: @tehoopisto @jesservaus


 

Minkälaisilla töillä menestyy pääsykokeissa?


Luovien alojen pääsykokeille on tavallista, että samantyyppiset pääsykoetehtävät toistuvat vuosittain pienellä twistillä. Kaikki Teho-Opiston kurssitehtävät onkin kehitetty aikaisempien vuosien ennakko-ja pääsykoetehtävien pohjalta. Tekemällä kaikki tehtävät, saat vankan rutiinin pääsykokeisiin ja opit ymmärtämään mitä eri alojen pääsykoetehtävissä haetaan.

Rutiinin ja tekemisen lisäksi saat kursseilla korvaamatonta henkilökohtaista ohjausta ja ammattilaisten kommentteja oman tekemisen kehittämiseksi. Maksimoi mahdollisuutesi onnistua pääsykokeissa ilmoittautumalla kurssillemme!



Kuka olen? Miksi arkkitehtuuri?

Tervehdys ja kiitos, kun pistäydyit lukemaan! Tässä ensimmäisessä kirjoituksessa ajattelin avata vähän enemmän, että kuka oikein olen. Tosiaan olen 20 vuotias jätkä Keravalta, mutta pyörin paljon Helsingissä työpaikan ja ystävien takia. Harrastan kuntosalilla käyntiä, mutta minulta löytyy myös pitkä tausta teatterin ja tanssin maailmasta. Valmistuin vuonna 2018 lukiosta ja viime vuoden vietin armeijassa samalla haaveillen arkkitehtuurin opiskelusta.
Hain viime yhteishaussa ensimmäistä kertaa opiskelemaan korkeakouluihin. Pääsin arkkitehtuurin ennakkotehtävistä ja matematiikan kokeesta läpi, vaikka minulla oli hyvin rajoitetusti aikaa työstää tehtäviä ja valmistautua kokeisiin, sillä olin samaan aikaan intissä. Kuitenkin neljä päivää kestävissä piirrustus- ja suunnittelukokeissa tiesin, että tällä hakukerralla en tulisi täyttämään unelmaani. Taso oli todella kova ja tehtävänannot olivat mielestäni aikaisempiin vuosiin verrattuna huomattavasti heikompia luovuuden osalta. En ollut taidoiltani vielä valmis siihen, mikä minua odotti. Ensi kerralla tilanne on toinen.
Minulla on mielestäni varsin matala lähtötaso. En ole koulun kuvistuntien lisäksi saanut ikinä muuta kuvataiteellista opetusta, paitsi nyt tietenkin Teho-Opistolla. Edellisenä keväänä olen varsin epäaktiivisesti, mutta itsenäisesti koittanut päästä jyvälle tietyistä perustekniikoista piirtämisen ja maalaamisen suhteen katselemalla Youtube-videoita. Olen kuitenkin kritiikin ja henkilökohtaisen opastuksen kovassa kaipuussa. Tämän takia vuoden kestävä lähikurssi Teholla on erittäin kiinnostava mahdollisuus. Kouliintuuko minusta sellainen tekijä, kuka pääsee lopulta sisään opiskelemaan arkkitehtuuria, vaikka taustalta ei löydy vuosien kuvataideharrastusta? Uskon, että kyllä, kunhan sen eteen tekee tarpeeksi töitä. Toivon, että voin inspiroida muita, ketkä ovat samanlaisessa tilanteessa ja epävarmoja siitä kannattaako edes yrittää luoville aloille.

Miksi arkkitehtuuri?

Minkä takia minua kiinnostaa niin paljon arkkitehtuurin opinnot, vaikka tiedän jo kokemuksesta, kuinka kova kilpailu on päästä sisään ja taso on todella korkealla?
Sitä oikeaa unelma-alaa olen miettinyt jo vuosia, mutta päätös on aina mennyt arkkitehtuurin puolelle. Tärkeitä seikkoja, mihin olen kohdannut on, että alalla on suhteellisen hyvä työllisyys, mutta työ on verrattain luovaa. Samalla luodaan jotain sellaista, jolla on väistämättä vaikutus ihmisten elämään. Tällöin syntyy tärkeä vastuu miten arkkitehtuuria tehdään. Arkkitehtuurin harmonia ja haasteellisuus on kiehtovaa. Rakennuksen tai ympäristön pitää olla käytännönläheinen, ekologinen, esteetön jne, mutta samaan aikaan sen pitää myös miellyttää silmää ja muita aisteja.
Arkkitehdilla kuuluisi olla hyvä yleissivistys ja tietämystä siitä, miten ihminen toimii ja sopeutuu eri tiloihin. En voi sanoa tietäväni alasta paljoakaan, koska en ole sitä opiskellut tai työskennellyt sen parissa, mutta arkkitehtuuri vaikuttaa yleisesti antoisalta alalta. Eikun vaan sitä kohti tavoittelemaan.
Instagram: @tehoopisto @jesservaus