Aallon visuaalisen viestinnän muotoilu – näillä töillä huippupisteet pääsykokeissa!

Viktor Teodosin visuaalisen viestinnän muotoilu Aalto

Aallon visuaalisen viestinnän muotoilu on yksi haastavimmista kouluista päästä sisään. Kovasta hakijajoukosta erottuvat ne, jotka pystyvät vakuuttamaan arvostelijat omilla taidoillaan ja pääsykoetöillään. Katso, millaisilla töillä Teho-Opiston käynyt Viktor pääsi tänä vuonna sisään tälle halutulle linjalle.
Vain 5% ensisijaisista hakijoista pääsee aloittamaan opintonsa Aallon visuaalisen viestinnän muotoilun linjalla ensi syksynä. Yksi heistä onnellisista on Viktor Teodosin, joka nappasi tänä vuonna huippupisteet pääsykokeissa. Huikea onnistuminen pääsykokeissa ei kuitenkaan tullut ilman kovaa treeniä ja harjoittelua.
Teho-Opiston Maxi-kurssin käynyt Viktor harjoitteli pääsykokeisiin päämäärätietoisesti koko viime syksyn ja kevään. Hän treenasi erilaisia pääsykoetyyppisiä tehtäviä, sai Tehon opettajilta palautetta ja hioi omia tekniikoitaan kuntoon. Kun pääsykokeet vihdoin koittivat, oli tehty kaikki, mitä ennen varsinaisia pääsykoepäiviä pystyi tehdä. Enää täytyi vain onnistua pääsykokeissa.
Ennen pääsykokeita Viktor totesi itselleen:

”Duunit on nyt tehty, en voi enää tämän enempää treenata tai oppia.”

Pääsykokeisiin hän lähti tekemään parhaansa ja tsemppasi itseään läpi tärkeiden päivien. Teho-Opistolla muutamaa päivää ennen pääsykokeita tehty pääsykoe-simulaatio oli auttanut virittäytymään oikeaan mielentilaan koepäiviä varten. Pääsykoetilannetta vastaavassa simulaatiossa hän pääsi harjoittelemaan tehtävien tekoa tarkoissa aikarajoissa ilman taukoja, ja keskittymään täysin omaan tekemiseen – toimimaan kuten pääsykokeissa.

PÄÄSYKOKEET 2019

Tämän kevään Aallon visuaalisen viestinnän muotoilun pääsykokeissa hakijakokelaiden osaamista testattiin seitsemässä tehtävässä ja yksilöhaastattelussa. Monet tehtävistä muistuttivat edellisten vuosien pääsykoetehtäviä ja Teho-Opiston kursseilla tehtyjä harjoitustehtäviä.

”Noin vuosi sitten joku oli kysynyt visu-opiskelijalta vinkkejä kokeisiin. Vastaus oli ollut: ”En mä tiiä, mä vaan tein mitä mä halusin”. Silloin kohautin olkapäitäni ja ajattelin, että mitä hyötyä tuosta muka on. Nyt kuitenkin ymmärrän mitä hän tarkoitti. Pääsykokeissa ei pidä liikaa miettiä mitä arvostelijat tehtävissä hakee. Ne ovat kokeneita tällä alalla ja varmasti avoimia uusille erilaisille tyyleille. Sitä mäkin lähdin lopulta tavoittelemaan – omaa tyyliä ja omia juttuja. Tein mitä mä halusin.”

Ja se kannatti! Näillä töillä Viktor nimittäin nappasi loistavat pisteet tämän kevään pääsykokeissa. Katso kuvat kaikista Viktorin töistä ja lue kommentit ja ajatukset jokaisesta tehtävästä.
  

TEHTÄVÄ 1

OPASTEMERKKI

Suunnittele kampuksella käytettävät merkit tai symbolit seuraaville kohteille:

A) hiljainen työtila yhteiskäyttöisessä monitilatoimistossa
B) lainaamo suunnittelijan työvälineille
C) opiskelijoiden ryhmätyötila

Toteutustapa
Valitse kaksi kolmesta vaihtoehdosta ja suunnittele ja sommittele molemmat merkit vierekkäin A3 paperille, siten että ne ovat yksivärisiä, helposti erottuvia ja käyttökelpoisia sekä suuressa että pienessä koossa eri viestintäkanavissa. Molempien merkkien tulee olla suuressa koossa 18 cm halkaisijaltaan ja pienessä koossa 2 cm halkaisijaltaan.

Välineet: Musta huopakynä tai musta maali tai tussi ja sivellin

Aikaa: 4 tuntia

Arviointiperusteet
Omaperäisyys, pelkistämiskyky, erottuvuus ja selkeys, merkin käyttökelpoisuus eri kanavissa.

Visuaalisen viestinnän muotoilu

PISTEET: 5/10

Viktorin kommentit:

”Pääsykokeiden ensimmäinen tehtävä oli suunnitella kampuksella käytettäviä opastemerkkejä. Pääsin nopeasti jyvälle mitä haluan tehdä, mutta neljän tunnin aika raja hämäsi hieman. Otin turhan rennosti suunnittelu- ja sommitteluvaiheen ja aliarvioin, miten kauan työn tussaaminen kestää. Tuli aika hemmetin kova kiire.
Senttimetrien tarkkuudella toteutettava työ vaati paljon odotettua enemmän aikaa, ja niinpä jouduin tekemään tässä työssä yhden oleellisen osan jossain viidessä minuutissa. Tämä ei ollut ihan optimaalinen alku pääsykokeisiin ja jäi vähän huono maku ajankäytössä.
Ensimmäinen työ oli heikon työni pääsykokeissa. Harmillisesti toteutus jäi vähän sotkuiseksi, sillä värittäessä kiireessä mustia alueita tussilla väritys meni vähän yli. Sotkuisuus varmasti laski pisteitäni. Toisaalta pystyin muissa tehtävissä muistelemaan tässä tehtävässä tehtyä virhettä ja tiesin, etten voinut jäänyt jaarittelemaan missään muussa tehtävässä.”
 

TEHTÄVÄ 2

MINÄ

Saat eteesi päivän sanomalehden. Käytä sitä materiaalina muodostamaan itsestäsi kuva, joka kertoo sinusta ihmisenä. Voit leikellä, repiä, liimailla tai muokata sanomalehteä haluamallasi tavalla, mutta rakenna kuvasi erilliselle paperiarkille.

Toteutustapa
Luo annetulla välineistöllä A2-pystyarkille omakuva. Muiden materiaalien käyttö on kielletty.

Välineet: Sanomalehti, sakset, liima ja A2-paperiarkki

Aikaa: 4 tuntia

Arviointiperusteet
Ilmaisu, materiaalin käyttö, sommittelu, omaperäisyys

Visuaalisen viestinnän muotoilu

Pisteet: 9/10

Viktorin kommentit:
”Tykkäsin tästä kollaasi-tehtävästä. Olin tehnyt aiempien vuosien pääsykokeita ja saman tyyppinen tehtävä oli toistunut siellä. Myös minä-aiheiset tehtävät ovat olleet visuaalisen viestinnän muotoilun pääsykokeissa yleisiä. Koin tämän kuitenkin helpommaksi kuin edellisen vuoden infografiikka-tehtävän, sillä nyt täytyi tehdä vain kuva, joka kertoo minusta ihmisenä. Oletin myös, että pääsykokeissa monet tehtävät ovat A2-kokoisia, sillä myös se oli toistunut viime vuosien aikana.
Päätin tehdä tästä työstäni hieman surrealistisen. Ei tuntunut kovin luovalta ja omaperäiseltä tehdä itsensä näköistä kuvaa. Näin ollen päätin koittaa esittää fiilistä, joka mulla iskee, kun teen juttuja tai koitan olla luova.
Oli aika epämääräinen tunne, kun lähdin tekemään tätä tehtävää. Silti ilman selkeää visiota, luotin siihen, että tiedän mitä teen. En halunnut näköistä millään tavalla, joten yhdistelin kuvia, jotka olivat minusta siistejä. Selaisin sanomalehden ja leikkasin siistit kuvat talteen. Kuvista muodostui pikkuhiljaa visiota siitä, mitä lähden työstämään.
Tässä tehtävässä onnistuin paljon paremmin ajankäytön kannalta kuin ensimmäisessä tehtävässä. Keskityin omaan tekemiseeni, mutta palautusvaiheessa näin muiden töitä ja näin ettei kukaan muu ollut lähestynyt tehtävää tästä kulmasta. Musta tämä oli yksi onnistuneimmista tehtävistä ja tätä oli niin hauska tehdä!”
 

TEHTÄVÄ 3

TUOTEPERHE

Luonnostele viiden tuotteen tuoteperhe teemalla Kierrätys. Voit vapaasti päättää, mitä ja millaisia nämä ”tuotteet” ovat.

Toteutustapa
Nimeä tuoteperheesi ja visualisoi eri tuotteet samalle A2-arkille.

Välineet: Vapaa

Aikaa: 4 tuntia

Arviointiperusteet:
Sisällölliset ideat, omaperäisyys, sarjallisuus, viestivyys

Pisteet 10/10

Viktorin kommentit:
”Jälleen tehtävä A2-arkille!
Aloitin tehtäväni brainstormaamalla ideaa paperille. Kirjoitin alas kaikki ajatukset ja yksittäiset sanat mitä ”kierrätys” toi mieleeni. Aluksi tuntui haastavalta saada oma idea syntymään, mutta tiesin että kyllä mä sen keksin.
Fokukseni oli heti alusta alkaen keksiä jotain lapsille. Mietin aluksi olisiko ne kierrätettäviä leluja… Unohdin kuitenkin leluidean, kun keksin lelumaiset kierrätysastiat. Tavoitteeni oli tehdä hauskojen tuotteiden avulla kierrätyksestä hauskaa lapsille.
Tein kierrätysastiat tusseilla erilliselle paperille, josta leikkasin ne irti. Nimesin jokaisen kierrätysastian ja loin niistä hahmot. Muutamat saivat kunnian kantaa omien kavereideni nimiä, kuten esimerkiksi Paperi-Pake.
Halusin luoda ehjän kokonaisuuden, mitä arvostetaan suunnittelussa yleensäkin. Tuotteiden lisäksi tein työlle otsikon, sommittelin tuotteet arkille ja kirjoitin kuvaukset tyypeille. Viimeistelin tuotekonseptin niin hyvin kuin se oli mahdollista tuossa aikarajassa.”
  

TEHTÄVÄ 4

TUOTTEELLE PAKKAUS

Jatkona edelliseen tehtävään, muotoile sinulle annetulla välineistöllä jollekin edellisessä tehtävässä luonnostelemallesi tuotteelle sopiva ja edustava kolmiulotteinen pakkaus, joka suojaa ja esittelee tuotteen.

Toteutustapa
Tee kolmiulotteinen pakkaus ilman tekstejä tai kuvituksia. Liitä pakkauksen sisälle käyttöohje, josta tulee käydä ilmi minkä tuotteen pakkauksesta on kyse.

Välineet: Jaettavat materiaalit: kartonki, paperi, naru

Aikaa: 4 tuntia

Arviointiperusteet

Idea, prototyypin toteutus, kolmiulotteisen muodon taju, viestivyys

Visuaalisen viestinnän muotoilu
Visuaalisen viestinnän muotoilu

Pisteet 10/10

Viktorin kommentit:
”Tässä tehtävässä juju oli se, että jaettujen materiaalien lisäksi ei saanut käyttää mitään muuta materiaalia. Ei liimaa, ei teippiä, ei mitään. Tehtävä oli todella out-of-the box ja tosi haastava.
Mietin, että mitäköhän tästä tulee. Mun tuotteet olivat käytännössä isoja koreja, joita ei ollut järkeä laittaa mihinkään laatikkoon. Yleensä tämän tyyppisissä tuotteissa on korkeintaan joku etiketti tai kantokahva.
Päätin, että teen tuotteelle jonkinlaisen kehikon, jonka avulla tuote pysyy kiinni ja josta sitä voi kantaa. Valitsin tuotteeksi Ongelma-Oliverin, jonka kansi oli lohikäärmeen pää. Tein sille pakkaukseksi kehikon, jolla suun sai pysymään kiinni ja pakkaus toimisi samalla kantokahvana.
Mulle jäi tästä aika huono fiilis lopuksi, kun lopputuloksesta tuli jotenkin tosi epäsiisti. En tiennyt kumpaa arvostetaan enemmän toteutusta vai ideaa. Ideaan olin edelleen tyytyväinen ja keksin jotain erilaista. En toteuttanut kaikilta puolilta suljettua boxia, vaan jotain mikä sopii oikeasti tuotteella. Toteutus puolestaan oli mielestäni vähän tökerö.
En todellakaan odottanut täysiä pisteitä tästä tehtävästä. Ilmeisesti arvosteluissa painotettiin ideaa ja sen sopivuutta aikaisempaan tehtävään. Toteutuksessa annettiin nähtävästi armoa, koska pelkällä narulla on vaikeaa askarrella. Hyvä näin!”
 

TEHTÄVÄ 5

TYPOGRAFINEN JULISTE

Suunnittele mustavalkoinen typografinen mainosjuliste uudelle sosiaalista mediaa käsittelevälle dokumenttielokuvalle ”Hysteria”. Julisteessa tulee olla ainakin Hysteria-sana, joka on samalla elokuvan logo.

Voit käyttää vain kirjaimia ja merkkejä julisteessa. Leikkaa kirjaimet ja merkkejä paperista ja liimaa ne paikoilleen.

Toteutustapa
Luo annetulla välineistöllä A2-pystyarkille juliste.

Välineet: Musta ja valkoinen paperi, sakset ja liima

Aikaa: 2 tuntia

Arviointiperusteet
Erottuvuus, viestivyys, ilmaisu typografisin keinoin, omaperäisyys, sommittelu, muodon taju.

Visuaalisen viestinnän muotoilu

Pisteet: 8/10

Viktorin kommentit:
”Viides tehtävä oli ainut kahden tunnin mittainen. Kaksi tuntia on tosi lyhyt aika ja tiesin että tässä on pakko päästävä nopeasti hommiin. Aloin miettimään sommittelua siltä kannalta, että jos on A2- kokoinen valkoinen paperi, voisin täyttää maksimissaan puolet mustalla.
Puolet mustaa, puolet valkoista ei kuitenkaan sommitelmallisesti ole kauhean hyvä. Päädyin pitämään julisteen enimmäkseen valkoisena ja jättämään siihen tyhjää tilaa. Halusin jotain dynaamista, joten kallistin tekstit ja pyrin tekemään niistä energiset ja sommitellullisesti mielenkiintoiset. Halusin mustan suunnikkaan valkoisen tekstin taakse. En ollut täysin varma kiertääkö tämä tehtävänannon, joten keksin, että voin tehdä tekstin taustasta huutomerkin. Lisäsin mustan pallon julisteeseen ja loin samalla huutomerkin.
Olin tyytyväinen, eikä kahden tunnin aikarajassa tullut kiire. Vaikka pari tuntia on lyhyt aika, tehtävään annettu hyvin rajattu välineistö piti huolen, että oli luotava yksinkertainen ja toimiva työ. Uskon, että arvioitsijoiden odotukset ottivat huomioon tehtävänannon. Perus hyvä työ, mutta omia pisteitäni saattoi laskea, ettei työssäni käynyt ilmi dokumentin aihe, eli sosiaalinen media.”
 

TEHTÄVÄ 6

MOTIVAATIOKIRJE

Kerro ja kirjoita, miksi haet opiskelemaan juuri visuaalisen viestinnän muotoilua. Millä osa-alueilla koet olevasi vahvimmillasi ja millainen suunnittelija haluaisit olla tulevaisuudessa?

Toteutustapa
Kirjoittaen kaksi sivua A4-koossa

Aikaa: 1:45 tuntia

Arviointiperusteet
Kirjallinen esitystaito, kyky analysoida ja eritellä lyhyesti. Motivaatio.

Pisteet 9/10

 
Viktorin kommentit:
”Osasin odottaa myös tänä vuonna kirjoitustehtävää. Kirjoitin motivaatiokirjeeseen aika paljon asiaa. Päätin, etten mieti liikaa vaan puhun suoraan sen, mitä haluan kysymyksiin vastata. Teksti luisti hyvin. En ollut koskaan aiemmin kirjoittanut motivaatiokirjettä, mutta harjoituksen vuoksi kirjoitin muutamaa päivää ennen päiväkirjaan, miten vastaisin näihin juttuihin. Pystyin hyödyntämään niitä ajatuksia ja sanamuotoja sekä motivaatiokirjeessä että haastattelussa. Itselleni kirjoittaminen on aina ollut hyvä tapa selkeyttää omia ajatuksia.
Haastatteluja pidettiin pitkin pääsykoepäiviä ja itselleni se sattui toisen pääsykoepäivän aamuksi. Koska haastattelutilanteessa ei saanut sanottua ihan kaikkia juttuja, pystyin motivaatiokirjeessä selkiyttämään omia ajatuksia sekä lisäämään haastatteluissa sanomatta jääneet asiat.”
 

TEHTÄVÄ 7

UUDENLAINEN MIELLEKARTTA

Miellekartta eli mind map on ideointia ja asioiden jäsentämistä varten suunniteltu esitystapa. Miellekarttaa voi käyttää opiskeltavan asian havainnollistamiseen, asian rakenteiden ja yhteyksien selkeyttämiseen, muistiinpanojen tekemiseen tai ideointiin.

Tehtävänäsi on keksiä ja suunnitella uudentyyppinen visuaalinen miellekartta, joka kuvaa oman luovuuden maailmaasi.

Toteutustapa
Värillinen, piirtäen tai maalaten, muuten vapaa. Koko: A3-arkki

Aikaa: 4 tuntia

Arviointiperusteet
Idea, visuaalinen esitys, värien käyttö.

Visuaalisen viestinnän muotoilu

PISTEET 9/10

Viktorin kommentit:
”Tämä tehtävä oli uppo-outo ja tuntui jotenkin tosi epämääräiseltä. Pyydetäänkö tässä tosiaan suunnittelemaan uudenlaista miellekarttaa? Miten ihmeessä se muka onnistuu? Haluaako nämä vain yllättyä positiivisesti antamalla laajan tehtävänannon ja odottavat, että joku keksii jotain siistiä?
Mä lähdin miettimään tehtävää visuaalisesti, sitä millaisella tyylillä voisin tehdä brainstormausta. Miellekartasta halusin visuaalisesti näyttävän ja käytännöllisen – sellaisen, jota voisin oikeasti käyttää luovan projektin brainstormaukseen. Miltä prosessi näyttäisi ja miten voisin käyttää siinä miellekarttaa apuna?
Tein käytännössä ihan mind mapin, jossa ei kuitenkaan ollut perinteisiä palloja ja viivoja, vaan yhtä kuplivaa massaa, josta irtoaa palloja. Ne asiat, jotka ovat työn yläreunassa ovat kaukana tulevaisuudessa, ehkä jopa kaukaa haettuja. Värikoodien avulla pystyy seuraamaan, miten joku idea muuttuu alaspäin tultaessa. Mitä alemmaksi työssä mennään sen pienemmiksi paloiksi ideat jakautuvat – konkretisoituvat.
En täysin tiennyt mitä tällä tehtävällä haettiin, mutta olin ihan tyytyväinen lopputulokseen, joka näytti paremmalta luonnossa kuin tuossa kuvassa. Erikoinen tehtävänanto heijastui myös arvosteluun, sillä pisteiden valossa arvostelu jakautui vahvasti kahtia, suurin osa sai joko todella hyvät tai todella huonot pisteet tästä. Eniten arvosteluissa oli kolmosia, nelosia ja ysejä.
Jossain vaiheessa pääsykokeita paine vain katosi ja aloin tekemään mitä haluan. Mun kehittyneimmät taidot ovat kuvittaminen ja piirtäminen. Viime vuonna haku tyssäsi varmaan siihen, kun nojauduin liikaa pelkkiin vahvuuksiini. Graafisessa suunnittelussa tarvii paljon muutakin kuin kuvittamis- ja piirustustaitoa! Tänä vuonna vasta tässä viimeisessä tehtävässä maalasin ensimmäisen kerran. Mulla oli pakattuna kaksi laukullista ja yksi kangaskassi erilaisia maalausvälineitä, mutta niitä ei tullut käytettyä ennen tätä tehtävää.”
 

HAASTATTELU

Jokainen hakija haastatellaan vuorotellen 12 minuuttia. Haastattelut jakautuvat 3 päivälle ja ennakkotehtävää käytetään haastattelussa materiaalina.

Kysymykset:

  1. Esittele itsesi lyhyesti (muutamassa minuutissa).
  2. Miksi olet hakenut opiskelemaan juuri visuaalisen viestinnän muotoilu?
  3. Mitä tekemäsi ennakkotehtävä kertoo sinusta ja miten se kuvaa sinua tekijänä?
  4. Mikä on mielestäsi suurin vahvuutesi, ja mikä on heikkoutesi?
  5. Millaisia odotuksia sinulla on koulutusohjelmalta ja millaista työtä haluaisit tehdä tulevaisuudessa?
  6. Onko vielä jotain mitä haluaisit nostaa esille tai mitä haluaisit kysyä meiltä? (jos jää aikaa)

Arvioidaan haastattelukokonaisuus sisältäen motivaation ja sopivuuden ohjelmaamme (1-5).

Pisteet 10/10

Viktorin kommentit:
”Haastattelut oli jaettu kolmelle päivälle. Mun haastattelu sattui toisen päivän aamuun, joten ehdin pohtimaan vastuksia kysymyksiin kotona ensimmäisen pääsykoepäivän illalla. Itsestä kertominen on aina ollut mulle vaikea kysymys, sillä pohdin aina mitä sillä todellisuudessa halutaan tietää. Haastattelu oli tosi rento tilanne ja haastattelevat lehtorit olivat mukavia. Rupattelin niiden kanssa ja kerroin lyhyesti itsestäni. Olin tosi tyytyväinen!
En tiennyt etukäteen, että ennakkotehtävät otetaan materiaaliksi vielä haastatteluun. Kerroin, että tykkään filosofisista jutuista, ja siksi käsittelin niitä myös ennakkotehtävissäni. Haastattelijat tarttuivat fantasia-tyyliini ja kerroin, että pidän fantasiasta, surrealismista ja filosofiasta, sekä siitä miten ne voidaan liittää oikeaan maailmaan. Sivulause sai heidän kirjaamaan innoissaan jotain ylös. Ilmeisesti se oli kiinnostavaa kuultavaa. Kokonaisuudessaan haastattelusta jäi hyvä fiilis, ja niin näköjään heillekin. Siistiä!”
 

KOKONAISUUDEN ARVIOINTI

”Yksittäisten tehtävien lisäksi pääsykokeissa arvioitiin myös kaikkien töiden kokonaisuus. Sain siitä 9 pistettä! Kukaan ei ollut saanut täysiä, ja ysejäkin oli vain kolme. Täytyy olla kyllä tosi tyytyväinen!
Teholla ollaan useasti sanottu, että yksi pieleen mennyt tehtävä ei vielä kaada pääsykokeita. Oletin kuitenkin ensikertalaiskiintiön takia, että omassa tapauksessa en voi tyriä yhtäkään. Hienoa nähdä että näin ei ollut.”
  

Teho-Opistolta kritiikkiä, rutiinia ja hyviä tyyppejä

Ehdottomasti hyödyllisintä kurssilla oli kritiikit! Se, että oikeasti sai jotain palautetta omista tehtävistä ja samalla myös muiden ideoista. Kurssilla pääsi näkemään selkeästi, onko omat ideat massasta erottuvia – erottuvatko ne siitä, miten muut tekee ja ajattelee. Tietysti valmennuskurssille hakeutuu tietynlaisia tyyppejä, jotka haluavat panostaa hakuprosessiin tosissaan. Mutta kun erottuu jopa valmennuskurssilaisten joukosta, niin varmasti erottuu pääsykokeissa muista kokelaista.
Kritiikkien jälkeen ehdottomasti suurin valmennuskurssilta saatu hyöty oli rutiini. Se, että Maxi-kurssilla joka viikko niin syksyllä kuin keväällä pidettiin kirkkaana mielessä, mikä on tavoite. Arjessa helposti unohtuu mitä tavoittelee ja koska pääsykokeet ovat vain kerran vuodessa se voi tuntua syksyllä vielä kaukaiselta. Teholla oli jatkuvasti mielessä, mitä kohti ollaan menossa.
Lisäksi iso etu valmistautumisessa niin ennakkotehtäviin kuin pääsykokeisiin oli ne tyypit siellä. Ei tarvinnut yksin vertailla omia töitä omiin töihin, vaan pystyi näkemään itsensä muiden joukossa ja näkemään muiden töitä. Se antoi tosi paljon kuvaa siitä, miltä näyttää hyvä työ.” 
 


 
UPEA SUORITUS VIKTORILTA!
Syksyn ja kevään ahkera ja määrätietoinen valmistautuminen palkittiin. Nämä työt nähtyä ei ole ihme, että tuomaristokin hurmioitui hänen taidoistaan ja potentiaalistaan visuaalisen viestinnän muotoilijana. Paljon tsemppiä alkaviin opintoihin Viktorille ja kaikille muille Teholaisille, jotka aloittavat Viktorin opiskelukavereina!
Haaveleitko sinäkin opinnoista visuaalisen viestinnän muotoilun linjalla? Haluatko sinäkin valmistautua ammattilaisten ohjauksessa ja onnistua pääsykokeissa, aivan kuten Viktor? Aloita valmistautuminen tutustumalla kursseihimme ja varaamalla paikkasi valmennuksessamme!
 
[mk_button dimension=”flat” size=”large” icon=”mk-moon-arrow-right-5″ url=”https://teho-opisto.fi/midi-valmennuskurssi-arkkitehtuuri-muotoilu-taide/”]TUTUSTU MIDI-KURSSIIN![/mk_button]
 
 
 

Näillä töillä sisään Aallon muotoiluun

Inka Mattila aalto muotoilu

Inka Mattila haki Aallon muotoiluun toista kertaa. Viime vuoden jälkeen hän pohti omaa sisäistä motivaatiotaan. Lopputuloksena hän sai varmuuden siitä siitä, että oma ala oli löytynyt. Nyt Inka esittelee meille pääsykoetyöt, joilla unelmien opiskelupaikka napattiin.
“Heti pääsykokeiden alussa tultiin ilmoittamaan, että tänä vuonna pääsykokeet järjestetään vähän eri tavalla. Pääsykokeet oli muutettu kolmipäiväisiksi aiemman neljän päivän sijaan.
Pääsykokeissa mulla oli kokoajan voitokas fiilis ja tunne siitä, että olen todellakin hakemassa oikealle alalle. Tehtävät tuntuivat kaikki tosi kivoilta! Myös tehtävissä käytetyt välineet ja materiaalit olivat minulle tuttuja, joten paniikkia ei syntynyt missään vaiheessa”, Inka muistelee tämän kevään pääsykoepäiviä.
Millaisia tehtävät sitten oikein olivat Aallon muotoilun pääsykokeissa? Alla kaikki pääsykoetehtävät sekä Inkan kommentit ja kuvat sisäänpääsyyn johtaneista töistään.

TEHTÄVÄ 1.   4 pistettä

HAVAINNOI JA TULKITSE
Valitse Otaniemen kampukselta mielestäsi mielenkiintoinen esimerkki vuorovaikutuksesta. Tee vuorovaikutteisesta kohtaamisesta muistiinpano ja tulkitse siitä omalla paikallasi teos.
Arviontiperusteet: Vuorovaikutuksen tulkinta ja tulkinnan ilmaisu
Aalto muotoilu pääsykokeet 2018 tehtävä 1
Kyseessä oli aika perinteinen tehtävä. Piti lähteä liikkeelle, luonnostella ja tulla takaisin omalle paikalle tekemään tehtävä loppuun. Tässä kohtaa erotti ensimmäisen kerran hakijat, joilla oli havaittavissa hämmennystä siitä, että oikeasti lähdettiin pois omalta paikalta.
Tein viime vuonna saman tyyppisessä tehtävässä virheen ja valitsin liian ison kohteen. Huomasin silloin  monen muunkin valinneen samaisen kohteen, mikä vaikeutti erottautumista. Tänä vuonna lähdin kulkemaan ympäriinsä ja mietin, mitä voisin tehdä toisin kun viime vuonna. Valitsin rajatumman kohteen – minut avaamassa Aallon ovea. Halusin kuvaan punatiilistä rakennusta ja Alvar Aallon suunnittelemat kahvat. Mielestäni hieno kontrasti kovan ja pehmeän sekä perinteisen ja nykyajan välillä.
Tehon kurssilta muistan opettajien kritiikeistä sen, että ihminen on hyvä sijoittaa kuvaan. Ei kuitenkaan koskaan vain seisomaan tyhjänpanttina. Päätinkin tuoda tehtävään oman käteni, jolloin siinä olisi mukana toimintaa ja vuorovaikutusta. Ottamalla kuvan konkreettisesta tilanteesta sain hyvän muistijäljen mukaani myös toteutuspaikalle. Tehtävän tekemisessä tuli vähän fiilis, että aika ei riitä. Onneksi Teholla oli painatettu, että kiireettä täytyy vain pelkistää ja abstrahoida.
Onnistuin mielestäni ihan kivasti ensimmäisessä tehtävässä. Se, että sain kertoa työstäni ja avata ideaani myös sanallisesti vaikutti varmasti positiivisesti. Jäi hyvä fiilis!
 

TEHTÄVÄ 2.    2 pistettä

KOLMIULOTTEINEN AJATTELU
Rakenna kolmesta kappaleesta koostuva silta. Sillan tulee ylittää vähintään 40cm pituinen matka.
Arviointiperusteet: Tilallinen hahmotuskyky, tarkkuus, luova ongelmanratkaisu
Aalto muotoilu pääsykokeet 2018 tehtävä 2
Tehtävänä oli siis suunnitella kolmen kappaleen sarja, joista rakentaa silta. Meille annettiin rakennettavaksi tehtävänannossa määritelty kappale, jonka lisäksi täytyi suunnitella ja rakentaa kaksi muuta kappaletta. Kappaleiden valmistamisessa sai käyttää liimaa.
Minulla ei ollut hankaluuksia hahmottaa kappaletta, mutta vaikeuksia tuotti se, miten se toimisi ja miten sitä lähtisi työstämään. Itseäni hämäsi hieman annettu suhde kahden suhde yhteen, joten tein tehtävät tuplakoossa. Tämä saattoi olla miinus tässä tehtävässä.
Lopputuloksesta tuli mielestäni hieman tylsä.
Osalle hakijoista tehtävän suorittamiseen annettiin hieman lisäjännitystä. Puoli tuntia tehtävän aloittamisen jälkeen tuli ilmoitus, että kuumaliiman käyttö kielletty. Ellei mukana ollut kuin kuumaliima, valvojilta tuli ohjeistus hakea läheisestä kaupasta muuta liimaa. Itseeni tämä ei onneksi vaikuttanut, koska olin varautunut monenlaisilla liimoilla. Pääsykokeiden tarvikelistaa ei oltu tarkkaan määritelty eikä rajattu, joten jokainen oli tehnyt hankinnat oman harkinnan mukaan. Mutta nähtävästi pääsykokeissa kaikkeen täytyy varautua!
 

TEHTÄVÄ 3.    5 pistettä

KOKOELMA-AJATTELU
Tehtävänäsi on ideoida ja luonnostella 20 tuotteen kokoelma tai tuoteperhe. Kokoelman teema on nuoruus.
Arviointiperusteet: Teeman ja tuoteideoiden yhteensopivuus. Ideointikyky. Ideoiden monipuolisuus. Värien käyttö.

Ensimmäiset ajatukset, kun luin tehtävän:

  • 20 tuotetta on tosi paljon!
  • Aihe tosi abstrakti: nuoruus.
  • Mitä kaikkia tuotteita nuoret käyttävät? Aurinkolasit, kännykänkuori, sandaalit, nappikuulokkeet…
  • Mutta miten näistä löytää 20 tuotteen kokoelman?

Sitten laajensi ajattelua sisustukseen. Nuoria kiinnostaa sisustaminen ja tuoteperhettä voisi lähteä rakentamaan sisustusjulisteista. Vesivärimaalaus on mulla vahvin osa-alue ja ajattelin, että sitä voisi hyödyntää erilaisten taidejulisteiden suunnittelussa. Maalasin kaksi A3 julistetta, joista leikkasin julisteet. Viimeistelin julisteet vielä hopealla ja mustalla tussilla.
Tehtävään kuului myös inspiraatiokollaasin kokoaminen. Keräsin annetuista lehdistä juttuja, jotka miellyttivät omaa silmää (olenhan itsekin kohderyhmää). Värimaailmasta tuli harmaansininen, keltaisilla yksityiskohdilla. Näin sain teksteistä julisteisiin mukaan myös typografiaa. Julisteista tuli samantyylisiä yhtenäisen värimaailman myötä, mutta yksilöinä erilaisia. Lopuksi mietin, miten saisin mukaan myös hieman high-techia. Keksin, että julisteet muuttuisivat tunnelman ja puheen vaikutuksesta. Esimerkiksi painostavassa tunnelmassa ne muuttuisivat tummanpunaisiksi ja kuullessaan ilouutisen liikkuisivat ja tanssisivat mukana. Julisteet olisi mahdollista asettaa myös staattiseen tilaan.
Tässä tehtävässä onnistuin mielestäni erityisen hyvin. Sain vietyä ideaa pidemmälle ja hyödynnettyä Teholla aiemmin ideoimaani harjoitustehtävää. Palkinnoksi sainkin täydet 5 pistettä.
 

TEHTÄVÄ 4.    3 pistettä

MAALAUSVÄLINE
Suunnittele ja toteuta uudenlainen maalausväline, jolla maalaat kolmen värin kuvan.
Arviointiperusteet: Maalausvälineen kekseliäisyys, kuvallinen ilmaisu, sommittelu, värien käyttö.
Aalto muotoilu pääsykokeet 2018 tehtävä4 maalausvälineAalto muotoilu pääsykoe 2018 tehtävä 4 maalaus
Tämä oli erikoinen ja hauska tehtävä. Olin innoissani, että pääsen maalaamaan. Olin tehnyt vähän tämän tyyppisen harjoitustehtävän aiemminkin, joten ajatuksia toteutuksesta syntyi heti.
Meille annettiin noin metrin mittainen jäätelötikkua muistuttava puutikku, kumilenkkejä ja kolme A4:sta. Pätkin tikun ja tein ristin, jossa oli ikään kuin neljä maalauspäätä. Tehtävien 3 ja 4 suorittamiseen annettiin yhteensä 9 tuntia aikaa, ja koska kolmostehtävään meni vähän enemmän aikaa, tämän tehtävän maalaukset jäivät vähän tiukille. Sain kuitenkin kolmosen, joka oli ihan ok ja riitti tällä kertaa.
 

TEHTÄVÄ 5.   3 pistettä

RYHMÄTEHTÄVÄ
Ryhmätehtävässä meidän jaettiin noin 4 hengen ryhmiin. Ryhmätehtävällä mitattiin ryhmädynamiikkaa, sillä muotoilussa toimitaan usein muiden ihmisten kanssa ja ryhmässä työskentely on välttämätöntä.
Tehtävässä meillä oli 8 minuuttia aikaa suunnitella luokkaretkisarja ja esitellä se 2 minuutissa. Tehtävässä ei sinällään ollut rajoitteita, eikä edes budjettia. Ideoimme koululaisille retket kaatopaikalle, kierrätyskeskukseen ja Venäjälle, tavoitteena lisätä ympäristötietoutta ja laajentaa kuvaa kierrätyksestä. Otin ryhmätehtävän esittelyssä roolin ja kerroin mitä saatiin aikaan ja mitkä jutut jäivät vielä auki. Ideointia tyhjänpäälle olisi voinut viedä mielestäni pidemmällekin. Tämä olisi mielestäni voinut mennä paljon paremminkin.
 

TEHTÄVÄ 6.    3 pistettä

KNOK KNOK
Suunnittele ja toteuta Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun Väre-rakennukseen dekaanin (”rehtorin”) huoneen oveen luonnollisen kokoinen ovikolkutin.
Arviointiperusteet: Materiaalin käsittely, muodon taju, yhteys käyttökontekstiin.
Aalto muotoilu pääsykokeet 2018 tehtävä 6
Päätin heti, etten missään nimessä tee mitään perinteistä kolkutinta. Suunnittelin uuteen rakennukseen tyylimaailmallisesti sopivan aaltoilevan, S-kirjaimen muotoisen kolkuttimen. Savesta tehdyillä palleroilla rakensin muodon ja pujotin sisään rautalangan. Muotokielisesti siitä tuli mielestäni tosi kiva ja toimiva, mutta pisteet jäivät kuitenkin vain kolmoseen.
 

TEHTÄVÄ 7.    2 pistettä

PITKÄLLE
Suunnittele ja rakenna laite, joka liikkuu itsenäisesti valvojien pöydän luona olevaa kaltevaa tasoa alaspäin mahdollisimman pitkän matkan.
Arviointiperusteet: Kekseliäisyys, suorituskyky, rakenteen kestävyys
Aalto muotoilu pääsykokeet 2018 tehtävä 7
Meille annettiin 4 muovista kertakäyttömukia, 4 kumilenkkiä, pätkä rautalankaa ja pätkä narua.
Kiinnitin kaksi mukia pohjista kiinni. Ne vierivät ihan hyvin, mutta tarvitsivat lisää painoa. Mietin, miten saisin laitteen painavammaksi ja keksin hakea ulkoa kiviä. Koska liikkumista ei oltu rajoitettu, lähdin ulos ja palatessa piilottelin kiviä muilta hakijoilta. En halunnut muiden näkevän omaa ideaani. Koska aikaa tehtävän suorittamiseen oli aika paljon, huomasin myös monien muiden keksineen samaisen idean myöhemmin. Muutin lopuksi kivet aiemmassa tehtävässä hyödynnettyyn saveen, jonka koin vieläkin paremmaksi vaihtoehdoksi.
Laite liukui tosi pitkälle ja ajattelin, että arviointiperusteet täyttyivät hyvin. Pisteitä sain kuitenkin vain kaksi, joten ajattelisin kekseliäisyyden olleen vähän heikkoa. Kun näin muiden töitä, he olivat rakentaneet myös mm. autonnäköisiä. Yksinkertaisuus ei tällä kertaa tainnut toimia.
 

HAASTATTELU

Haastattelu oli mulle kaikista mieluisin tehtävä. Olen luonteeltani suunnitelmallinen ja haluan tietää kaiken etukäteen. Mun kavereita on ollut aiemmin samaisissa pääsykokeissa ja utelin heiltä niistä etukäteen. Olin varma, että haastattelu tulee myös tänä vuonna ja Tehollakin oltiin käyty läpi mitä haastatteluissa on aiempina vuosina kysytty.
Olin listannut kysymyksiä valmiiksi ja heti haastatteluihin astuessa kerroin, että ”kaivankin tässä heti lunttilapun valmiiksi.” Haastattelu kääntyi yllättäen toisinpäin, kun he sanoivat: ”no hei, katsotaan mitä kysymyksiä sulla siellä on”.

Sain kysyä itse itseltäni kysymyksiä ja valita niistä just ne, mitkä halusin.

Haastattelijat olivat iloisia, että olin jo etukäteen miettinyt ja pohtinut vähän syvemmin näitä juttuja. Olen hakenut jo aiemmin muotoilijaksi ja ekan hakukerran jälkeen jouduin oikeasti pohtimaan ja kyseenalaistamaan motivaatiotani.
Kun lähdin haastattelusta, toinen haastattelija sanoi, että ”sulla on hyvä meininki!” Kokeesta ja etenkin haastattelusta jäi tosi hyvä fiilis. Mietin, et “Jess! Kyl nää hyvin meni. Kyl mä tänä vuonna pääsen sinne kouluun.”
 

TULOKSET PÄÄSYKOKEISTA

Kun vihdoin – kahden viikon neuroottisen odottelun jälkeen sain tulokset, olin aamulla kotona ja just heränneenä avasin puhelimen. Näin, että opintopaikka vastaanotettavissa. Tuuletin. Mun kissa säikähti tuuletusta ja tippui peppu edellä maahan ja sen jalka jäi jumiin. Se katsoi mua ja selvästi kyseenalaisti mun riehumista heti aamutuimaan.

Mulla tuli fiilis, haluan makustella tätä yksin enkä kertoa heti kenellekään.

Musta on tärkeää pitää eka tietoa itellään, käsitellä sitä hetki ja kertoo vasta sitten muille. Kun on ensin yksikseen sen asian kanssa ja oikeesti muistaa, että tekee sen itseensä varten. Ei vain siksi, että äiti voi kertoa että on ylpeä.
No en mä kovin kauaa malttanut sitä siinä jäänyt makustelemaan. Kävelin kilometrin päähän vanhempieni luo ja otin mukaani edellisenä päivänä leipomani kakun. Iskä huusi ja tuuletti kuin Suomen maailmanmestaruutta juhlien. Äitikin alkoi tuulettamaan ja itkemään. Siinä sit yhdessä muutama kyynel vieräytettiinkin.
Vanhemmat ja mun mies ovat kaikki eläneet täysillä mukana ja antaneet tukea kokoajan. Olen tosi kiitollisessa asemassa, kun he huolehtivat kaikesta kuskaamisesta koko pääsykokeiden ajan. Pääsin vaivattomasti ilman julkisilla matkustamisen stressiä paikalle kaikkien tarvikkeideni kanssa. Jokaisen menestyjän takana on tiimi! Kiitos teille!
Lopulliset pisteet sisäänpääsyyn olivat siis yhteensä 27/40 pistettä pääsykokeista, ylioppilastodistuksesta 3/5 pistettä ja yhteispisteillä 30/45 pääsin sisään! Oli hienoa huomata, että mukaan mahtui muutama kakkonen ja silti oli mahdollisuus päästä sisään. Aivan kuten pääsykokeita ennen sanottiin. Nyt täytyy vain malttaa odottaa muutama kuukausi opiskeluja, joihin lähden motivoituneena ja  innosta puhkuen!”

 

Tehon valmennus

Inka kävi ennen pääsykokeita Teho-Opiston Maxi-kurssin. Siellä hän sanoo oppineensa etenkin ajankäyttöä, sillä oli tehnyt kurssin ajan kaikki tehtävät kolmen tunnin sisällä. Ellei saanut tehtävää valmiiksi aikarajan sisällä, hän palautti tehtävän silti ja kehitti opettajien kritiikin pohjalta omaa työskentelyään.

Kurssin ansiosta sain paljon varmuutta omaan tekemiseeni ja pystyin todella nauttimaan tekemisestä pääsykokeissa. Sain kurssilla paljon kehittävää palautetta. Parasta kurssissa onkin, että siellä käydään perusteellisesti harjoitustyöt läpi. Pääsee näkemään, millaisia juttuja muut on tehnyt ja näkee mikä niissä on ollut hyvää ja mitä voisi vielä kehittää. Kurssi on kaikin puolin erinomainen. Opettajat ovat päteviä, mukavia ja selkeästi haluavat opettaa parhaansa mukaan. Lisäksi Teholla on yleisesti tosi kannustava ilmapiiri ja sinne oli aina kiva tulla. Homma toimii kaikin puolin hyvin. Iso suositus sinulle, joka olet hakemassa arkkitehtuurin tai taiteiden aloille korkeakouluun! Kuulostaa varmaan liian hyvä ollakseen totta, mutta totta sen on 😀 #moneywellspent