Näillä töillä Saara sai opiskelupaikan Aallon Design-ohjelmasta!

Saara Abdi kävi vuoden pituisen Maxi-kurssin ja sai tänä keväänä opiskelupaikan Aalto yliopiston englanninkielisestä muotoilun ohjelmasta Bachelor’s Programme in Design:sta! Saara kertoo nyt matkastaan tähän pisteeseen, tavoitteistaan tulevaan sekä esittelee menestyksekkäimmät ennakkotehtävänsä ja pääsykoetyönsä.

Muotoilua lääkiksen sijaan

Saaran kiinnostus taiteeseen ja muotoiluun alkoi vuonna 2015 hänen ollessaan TET-harjoittelussa Kiasmassa. Silmiä taidemaailmaan avasi myös kesätyö Amos Rexissä, jossa Saara toimi mm. oppaana ja kirjoitti myös blogia.

“Abivuonna aloin miettimään enemmän mitä haluan tulevalta. Olen aina ollut kiinnostunut lääkiksestä ja se on ollut se mun juttu, mutta abivuoden alussa tajusin, että se oli ehkä enemmän laitettu mun päähän. Kiinnostava ala se oli, mutta ei kuitenkaan se mitä haluan tulevaisuudessa tehdä. Pakotin itseni tutkimaan eri aloja ja tein tuntikausia tutkimusta kaikista eri vaihtoehdoista. Muotoilu ja taidealat vaikuttivat monipuolisimmilta, joten aloin pohtia hakevani jonnekin sinne.”

Saara sai myös lisää itsevarmuutta haettuaan ja päästyään Amos Rexin Generation 2020 näyttelyyn, jossa hänellä on esillä neljä digitaalista teosta. “Silloin tajusin, että olen oikeasti ihan hyvä tässä. 2020 keväällä hain myös opiskelemaan visuaalista viestintää. En kuitenkaan ehtinyt tehdä ennakkotehtäviä valmiiksi, koska koneella tekeminen oli mulle silloin vielä niin uutta ja monet jutut piti opetella alusta asti.”

Hakuprosessi ja työt

Kyseisen hakukevään jälkeen Saara ilmoittautui Tehon Maxi-kurssille ja päätti hakea Aallon muotoilun englanninkieliseen ohjelmaan.

“Päätin, että haen englanninkielisen muotoilun ohjelmaan koska se oli laaja, eikä siellä tarvinnut heti valita tekeekö visuaalista viestintää, palvelumuotoilua vai mitä. Ajattelin myös, että kansainvälistyn helpommin koska ohjelma oli englanniksi. Olen myös todella kiinnostunut käyttöliittymäsuunnittelusta, missä on paljon termejä englanniksi niin ajattelin, että on hyödyllistä opiskella englanniksi alusta lähtien.”

Ennakkotehtävä: Here and now

Design a campaign concept for public communication to raise awareness about an issue of your choice. 

“Ennakkotehtävät olivat tammikuussa ja niistä sain melkein täydet pisteet. Omasta mielestäni kuitenkin yksi tehtävistä meni huonommin ja kaksi taas hyvin. Mulla on ehkä enemmän ongelmanratkaisutaitoja ja luovuutta, mutta ei niin paljoa sellaista taiteellista osaamista. Olin sairaan yllättynyt, että pääsin jatkoon, koska ajattelin että kaikkien kolmen tehtävän pitäisi olla ihan täydellisiä.”

Hyödyin tosi paljon siitä kun Teholla sanottiin, että menestys ei välttämättä ole kiinni siitä kuinka taiteellinen on, vaan jos löytää ongelman ja pystyy ratkaista sen luovasti, se riittää. Sanottiin, että yritä saada vaan sun ajatukset siihen paperille.

Saara

Ennakkotehtävien jälkeen jatkoon päässeet saivat pääsykoetehtävät, joita oli aikaa tehdä kaksi viikkoa. Tehtävät sisälsivät kolme muotoilun ja visuaalisen viestinnän tehtävää, sekä videon, jossa piti kertoa tekemistään töistä ja osoittaa englannin kielen taitonsa.

Pääsykoetehtävä: Day of Peace – campaign
“Piti suunnitella rauhanpäivä-kampanja ja esittää, miten se näkyy kolmessa eri mediassa. Tein lehden kannen, YouTube-mainoksen ja uuden etusivun MyHelsingin nettisivulle, jossa mainostetaan tätä rauhanpäivää.”

“Pääsykoetehtävät menivät ihan hyvin, osa paremmin ja osa huonommin. Kun toukokuussa tuli sähköpostia, että pääsit jatkoon haastatteluun niin olin ihan shokissa. Haastattelu meni myös ihan hyvin ja vastasin kaikkeen tosi rehellisesti, mutta vähän jäi sellainen fiilis, että jäi jotain sanomatta. Uskon, että erotuin kuitenkin sillä, että puhuin englantia, vaikka haastattelu oli mahdollista tehdä myös suomeksi.”

Yllätyin siitä, että pääsykoetehtävistä sai 60 pistettä ja haastattelusta 40 pistettä. Eli sillä haastattelulla oli loppupeleissä todella iso painotus.

Saara

“Haluan nyt kokeilla kaikkea, mutta olen erityisen kiinnostunut käyttöliittymäsuunnittelusta ja kaikesta, mikä liittyy käyttäjään.”

Pääsykoetehtävä: Day of Peace – campaign
“Rauhapäivä-kampanjaan piti suunnitella myös maskotti. Suunnittelin kyyhkysmaskotin, joka muistuttaa sitä Kiinan uudenvuoden lohikäärmettä, jota kannetaan kepeillä niin, että se vähän niinkuin tanssii. Kyyhkynen asetetaan rauhanpäivä-tapahtuman keskiöön, jossa osallistujat voivat käydä kirjoittamassa valkoiseen maskottiin ajatuksiaan rauhasta.”

Saaran vinkit alaa pohtiville

“Ei kannata ottaa liikaa stressiä, jos ei ole maailman taiteellisin ihminen. Hyvällä ongelmanratkaisukyvyllä pääsee tosi pitkälle, koska oikeastaan jokaisessa tehtävässä oli joku ongelma, joka piti ratkasta. Aika hyvä taktiikka on tehdä tehtävät tehtävänannon mukaisesti, eikä lähteä liikaa sooloilemaan. Ei myöskään kannata miettiä liikaa sitä hakijamäärää ja sisäänpääsyprosenttia. Mullakin tuli ihan paniikki, koska noin 450 haki tähän ohjelmaan ja vaan noin 25 pääsee sisään joka vuosi.”

Tällä alalla voi yhdistää vähän tekniikkaa, luovuutta ja muotoilua, ja siksi tämä sopii varmasti hyvin niille, jotka ei ihan vielä tiedä mitä haluaa tehdä tulevaisuudessa. Kun miettii sitä omaa alaa tärkeintä on, että googlaa paljon eri aloja ja miettii mitä juuri itse haluaa. Sitten kannattaa mennä ostamaan tarvikkeita ja vaan tehdä, harjoitella ja tutkia. Mun isäkin sanoi, että mitään ei tuoda sun syliin, vaan pitää oikeasti tehdä töitä ja harjoitella.

Saara

Haluatko sinä olla seuraava Saara?


Liity Saaran sekä satojen muiden onnistuneiden joukkoon ja tee unelmistasi totta kurssiemme avulla! Säännöllisellä harjoittelulla ja ammattilaisten tuella voit saada juuri sen haluamasi opiskelupaikan.

Autamme sinua löytämään omat vahvuutesi ja kasvattamaan itsevarmuuttasi! Kannattaa olla nopea, sillä suositut ryhmät täyttyvät aikaisin. Aloita matka kohti unelmiesi opiskelupaikkaa jo tänään!