Habitare 2016 – tyylikkäämpänä kuin koskaan

Habitare 2016: tyylikäs esillepano

Habitare 2016-tapahtumassa skandinaavisuus näkyi puisissa messuosastojen rakenteissa sekä innovatiiviset valaisimet ja rouheat pinnat vangitsivat katseen. Jo sisään astuessa kiinnitin huomiota ison messuhallin stailaukseen – massiiviset pyöreät designvalaisimet ja valkoisten sekä harmaiden ilmapallojen valtavat kimput täyttivät kauniisti hallin korkeaa ilmatilaa tunnelmaa luoden.
habitare 2016 aula

VALON TÄRKEÄ ROOLI

Valaisimet näyttelivät tärkeää osaa tämän vuoden Habitaressa ja monien osastojen ilme oli kehittynyt entistä inspiroivampaan suuntaan. Valaisimista löytyi nyt aivan uudenlaista kulmaa.
kuutiolamput avaroom habitare
Ava-roomin osastolla ihastuttivat Susan Elon vaneriset Valo-valaisimet.
Lauri Lemmenlehti, Valopilleri näyttelyosasto, Habitare 2016
Lauri Lemmenlehden Valopilleri-valaisin oli saanut kokonaan oman osastonsa: Aalto-yliopiston tuotemuotoilukilpailun voittaja uudistuneella imeellä oli kaunis kuin koru! Samoin koko osasto ja sen graafinen ilme.
laura väre aava habitare 2016
Toinen uskomattoman kaunis valaisin löytyi Luomo-kollektiivin Elina Ulvion ja Laura Väreen yhteisosastolta. Aava-valaisimen haluaisin tämän vuoden Habitaresta ehdottomasti mukaani!
Luomo-kollektiivi on Ulvion ja Väreen sekä muutaman muun suunnittelijan työryhmä, joka voitti Helsinki Designweekin Muoto2016-gaalassa Lupaus 2016 -palkinnon. Kollektiivi oli esillä myös Milanon huonekalumessuilla tänä vuonna.
laura-vare-elina-ulvio-habitare-2016
Ulvion upeat kalusteet ovat myös syy löytää tälle osastolle. Tyylikkäällä osastolla on esillä Milanonkin messuilta tutut kalusteet, joita saa nyt myös itselleen. Eclipse-valaisin ja Divide-pöytä ovat kalusteita joista tulemme vielä kuulemaan!
Kuu-sarjan pöydät, Elina Ulvio, Habitare 2016

TEHON ALUMNIEN LOISTOA HABITAREN KILPAILUISSA

Protoshop-osasto esitteli nuorten nousevien muotoilijoiden töitä, mukana oli muun muassa Tehon alumnin Carlo Raymannin Party-jakkara. Osastolla oli myös Luomon suunnittelijoiden töitä esillä, esimerkkinä Hanna Särökaaren ihana riippuva Kerä-kori.
Carlo Rayman, Party-jakkara, Protoshop-palkinnon voittaja, Habitare 2016

SYLI on Habitare 2016-suunnittelukilpailun voittaja! Huikea saavutus tältä Aalto-yliopiston sisustusarkkitehtiopiskelijoista koostuvalta tiimiltä! Tiimistä 7/12 on Tehon alumneja!!
SYLI-työryhmä Habitare 2016 Messuilla: Sisko Anttalainen, Karita Asmala, Mindele Grant, Paula Hyry, Jenni Inciarte Villaverde, Piia Jalkanen, Noora Katajalaakso, Pinja Koskelin, Sanni Rajapolvi, Miika Ruotsalainen, Sara Urbanski ja Liisa Vuorenpää
Tuhannesti onnea SYLI-työryhmä: Sisko Anttalainen, Karita Asmala, Mindele Grant, Paula Hyry, Jenni Inciarte Villaverde, Piia Jalkanen, Noora Katajalaakso, Pinja Koskelin, Sanni Rajapolvi, Miika Ruotsalainen, Sara Urbanski ja Liisa Vuorenpää!

“Vanhat vaatteet myttyyn, mytyt kasoiksi, kasat keoksi, keko pesäksi, pesä syliksi. Syli kutsuu luokseen, suojaa ja antaa mahdollisuuden yhdessä koettuun hetkeen.”

Pieni vauva nauttii olostaan Sylissä, Habitare 2016, Helsingin Messukeskus

 

PINNOISSA NÄKYI INDUSTRIAL-HENKI

Messuilta löytyy useita näytteilleasettajia, jotka esittelevät toinen toistaan tyylikkäämpiä teollisuushenkisiä pintoja: betonia, mikrosementtiä, kalkkimaalia, rouheaa helmiäishohtoa ja upeita design-muotolevyjä eri materiaaleista.
bellearti habitare 2016 teollisuushenkisiä pintoja betoni sementti kalkkimaali design-muotolevyjä mikrosementti
Belle Artin esillepano oli tyylikäs, ja ihastelimme helmiäisenhohtoisia vaaleita Marmorino-pintoja. Kollegani Annan tuleva oma projekti antoi erityisen syyn tutkia tarkasti kaikki uutuudet! Belle Artin valikoimista löytyi laajasti erilaisia laasteja, kalkkimaaleja ja epoksipintoja. Ja mikä väriskaala! Vaaleiden ja greigejen sekä harmaan sävyjen maailma ihastutti.
betonilamput decorative life habitare 2016 showroom helsinki betonivalaisin
Decorative Life on uusi toimija, joka on avaamassa showroomia Helsingin keskustaan. Valikoimissa on myös laajasti erityyppisiä materiaaleja industrial-pintojen aikaansaamiseksi. Erityisesti betonivalaisimet kiinnostivat, jotka myös tulevat kuulumaan showroomin valikoimiin.

SISUSTUS JA SHOWROOM VALLOITTIVAT

Väriskaalan kauneus ja harmonisuus sekä materiaalien pintastruktuurit ihastuttivat myös Nordic Swan Homen osastolla, jossa pinnat olivat enemmän esillä sisustusmielessä: osastolta löytyi mattoja, säkkituoli-istuimia ja erilaisia kodin tekstiilejä.
Nordic Swan messuosasto, Habitare 2016
Yläkerran uusi Showroom-alue oli erittäin tyylikkääksi laitettu ja avajaisiin oli panostettu – paikalla soittivat dj ja tarjoilut olivat hyvät 🙂
framery Q habitare 2016 showroom
Showroomissa oli esillä messujen tapaan eri suunnittelijoiden ja jakelijoiden tuotteita ja pintoja. Huomiota kiinnitti ensimmäisenä upea muotoiltava tilanjakaja: elävä pinta, joka muodostui kolmioista.
tilanjakaja muunneltava habitare 2016
Sani Miekkalan osasto design-muotolevyineen kiinnittää tyylikkyydellään huomion vuodesta toiseen. Muotolevyt ovat samalla funktionaalisia akustiikkaeoksia, jotka parantavat äänimaisemaa. Todellakin taidetta, jolla on myös funktio.
akustiikkateos sini miekkala habitare 2016 muotolevy
Akustiikkaan liittyen Showroomissa oli esillä Martelan alueella avotoimiston erilaisia kokouskalusteita. Löysimme tiemme Frameryn Q-kokoustilaan, jonka ääneneristys on huippuluokkaa. Q on laajennettu seuraaja Frameryn voitokkaalle O-kopille, jota on myyty useille maailman tunnetuimmille ja suurimmile yrityksille. Frameryn uudistuneen sarjan ilmettä olen saanut itse olla mukana suunnittelemassa vuosia sitten yhdessä Samu Hällforsin kanssa.
habitare 2016 framery Q showroom

SKANDINAAVISUUS NÄKYI HABITARE-STÄNDIEN ROUHEISSA PUURAKENTEISSA

Viimeisenä poimintana haluan mainita upeat esillepanot ja puurakenteiset näyttelytilat, jotka nousivat erityisesti esiin tänä vuonna. Suomalainen perinteinen puurakentaminen nousi esille. Myös vaneria oli käytetty runsaasti ja kauniisti useilla osastoilla. Mieleeni jäivät Garage Garage-osasto sekä Diesel Home & Scavolini, jotka kannattaa käydä katsomassa.
garagegarage habitare 2016 puu teemu jarvi grafiikka
Garage Garage-osastolla ovat esillä muun muassa Teemu Järven grafiikat sekä paljon muuta kiinnostavaa taidetta ja muotoilua.
Dieselin ja Scavolinin osasto Habitare 2016 -messuilla, Helsingin Messukeskuksessa
Esillepanoon oli todella panostettu tänä vuonna, miksi Habitare 2016 jäikin mieleen tyylikkäämpänä kuin koskaan!
-Sini