Pääsykoesimulaatio, hitti vai huti?

Moikka! Joulu vietetty hyvässä seurassa rentoutuen ja jouluherkkuja syöden ja nyt päästäänkin takasin kurssijuttujen pariin. Meillä oli ennen joululomaa pääsykoesimulaatio josta mainitsin lyhyesti viime postauksessa mutta aattelin nyt kertoa teille lisää siitä.

Mikä on pääsykoesimulaatio?

Pääsykoesimulaation ajatuksena on harjoittaa meitä kurssilaisia pääsykoetilannetta varten. Siinä tehdään valvotusti samankaltainen tehtävä kuin oikeissa pääsykokeissa saattaisi tulla vastaan. Mulla simulaatio oli Zoomin kautta. Heti alussa saatiin lupa katsoa tehtävänanto ja sitten oli 3 tuntia aikaa toteuttaa tehtävä. Etukäteen oli tietysti kerrottu mitä tarvikkeita tarvitsee simulaation toteuttamista varten. Eri aloille hakeville oli erilaiset tehtävät ja meille sisustusarkkitehtuuriin hakeville tarvikkeiksi oli kerrottu puutikut ja kartonkia.

Tehtävänanto ja ideointi

Sisustusarkkitehtuuriin hakeville tehtävänä oli suunnitella ja rakentaa uuden bussipysäkin pienoismalli puutikuista ja kartongista. Tehtävää pohjustettiin sillä, että koronarajoitusten päättymisen myötä tarve bussipysäkeille lisääntyisi. Pysäkistä pyydettiin näyttävää, katettua ja sinne täytyisi mahtua ainakin muutama ihminen istumaan. Arviointiperusteet olivat ideointi, muodon taju, rakenteellisuus, toiminnallisuus ja mallin siisteys. Lähdin ideoimaan tehtävää ja päädyin suunnittelemaan kaksiosaista bussipysäkkiä. Ajattelin että kaksiosainen olisi mielenkiintoisempi kuin perinteiset bussipysäkit.

Helpommin sanottu kuin tehty?

Tosiaan ajatuksena oli tehdä kaksiosainen pysäkki mutta aika nopeasti huomasin, että pienoismallin rakentaminen vie huomattavasti enemmän aikaa kuin ajattelin. Noh päätin sitten, että en ala edes yrittämään tehdä kahta pysäkkiä, kun ne jäisi kuitenkin kesken. Päädyin siis tekemään vain toisen puolen suunnitelmastani ja yritin panostaa siihen, että saisin sen valmiin näköiseksi. Tein ensin rungon ja seinän “rimat” ja liimasin ne yhteen, jonka jälkeen lisäsin kartongista tehdyn katon ja penkit. Lopuksi tein mittakaavahahmot. Vaikeinta oli ehdottomasti saada seinän rimoista oikean pitusia ja liimata ne yhteen. Sain työn onneksi valmiiksi annetussa ajassa vaikeuksista huolimatta.

Minkälaisen palautteen sain?

Pääsykoetyyppiset tehtävät arvostellaan arvosanoin 1-5 ja niin oli tässä simulaatiossakin. Sain arvosanaksi 3,5, johon oon kyllä ihan tyytyväinen. Olisi voinut toki mennä paremminkin ja mua jäi tietysti mietityttämään, että mitenköhän olisi vaikuttanut työn arviointiin, jos olisin kerennyt toteuttaa alkuperäisen ideani kaksiosaisesta bussipysäkistä. Työstä sai myös sanallisen arvion. Plussaa sain yhtenäisestä muotokielestä ja seinien käsittelystä. Tehon opettajat pitivät siitä, että eri suunnista katseltuna muodostuu erilaisia rytmejä. Miinusta sain katoksesta. Se oli muodoltaan lähellä perinteistä bussipysäkkiä ja muotoilulta olisi kaipailtu lisää irrottelua.

Pääsykoesimulaatiosta jäi kyllä ihan hyvä fiilis! Nyt tiedän, että pitää harjoitella lisää ajankäyttöä ja etenkin puutikkujen kanssa työskentelyä, jotta siitä tulisi nopeampaa. Koin simulaation tosi hyödylliseksi ja mun mielestä oli hyvä että simulaatio oli jo nyt ja toinen vielä tulossa keväällä. Tästä onkin hyvä jatkaa harjoittelua kevättä kohti. Hauskaa loppuvuotta 2021!

Minkälaisilla töillä menestyy pääsykokeissa?


Luovien alojen pääsykokeille on tavallista, että samantyyppiset pääsykoetehtävät toistuvat vuosittain pienellä twistillä. Kaikki Teho-Opiston kurssitehtävät onkin kehitetty aikaisempien vuosien ennakko-ja pääsykoetehtävien pohjalta. Tekemällä kaikki tehtävät, saat vankan rutiinin pääsykokeisiin ja opit ymmärtämään mitä eri alojen pääsykoetehtävissä haetaan.

Rutiinin ja tekemisen lisäksi saat kursseilla korvaamatonta henkilökohtaista ohjausta ja ammattilaisten kommentteja oman tekemisen kehittämiseksi. Maksimoi mahdollisuutesi onnistua pääsykokeissa ilmoittautumalla kurssillemme!



Kevään aiheita

Moi! Tehon Maxi-kurssilla käytiin syksyllä läpi erilaisia tekniikoita, kun taas keväällä syvennyttiin erilaisiin osa-alueisiin ja muotokieliin, jotka ovat pääsykoetöissä tärkeitä  Nyt kun valmennuskurssi on loppumaisillaan, niin ajattelin kelata hieman taaksepäin ja miettiä, että mitä kaikkea keväällä onkaan käyty läpi. Käsittelen tässä vain osaa aiheista, koska Teholla on ollut paljon eri aiheita ja luentoja.

 

Sommittelu + valo & varjo

                                                                                         “Välitila”

Sommittelu on yksi suosikkiaiheistani. Se on monesti itselleni ensin huomaamaton seikka omassa tekemisessäni, mutta niin tärkeä pääsykoetöissä. Tämä johtuu siitä, että kiinnostavan sommittelun avulla saa esimerkiksi korostettua töiden jännitteitä ja tunnelmaa sekä yleisesti vähentää tylsyyttä. Mielestäni monet onnistuneet arkkitehtuurin pääsykoetyöt menneiltä vuosilta ovat erityisesti onnistuneen sommittelun tulosta.

Olen koko valmennuskurssin aikana saanut parempaa käsitystä valon ja varjon esittämisestä harjoitustöiden kautta. Ymmärrystä näistä syvensi  myös oma valo & varjo -luento. Tämä on erittäin tärkeä aihe, koska hyvällä valon ja varjon käytöllä töihin saa paljon napakamman kolmiulotteisuuden ja realistisuuden. Myös materiaalintuntua saa korostettua paremmin hyvällä valon ja varjon käytöllä. Eri materiaalien kuvaaminen onkin yksi isoimmista asioista, joissa haluan vielä kehittyä ennen pääsykokeita.

                                                                                                                       “Paikan henki”

Ihminen

Perspektiiviluennolla minulle uusi juttu oli ihmisten kuvaaminen perspektiivissä oikeaoppisesti. Ihminen-luennolla, joka tapahtui vielä kun lähiopetus oli mahdollista, teimme nopeita luonnoksia toisistamme. Kyseessä on croquis piirtäminen, mutta en ollut ennen kokeillut sitä. Koin sen hyväksi harjoitteluksi, koska pääsykoetöiden tekeminen on samanlaista tappelua aikaa vastaan.

 

 

 

 

Alakohtaiset luennot

Vaikka olenkin hyvin paljon juuri arkkitehtuurista kiinnostunut ja siihen orientoitunut, niin koin myös eri alojen luennot kiinnostaviksi. Erityisesti muotoilu ja siinä tulleet niksit ideointiin ovat hyödyksi jokaisella Tehon valmentamalla alalla. Muotoilun luennolla avattiin hyvin myös koko prosessia siitä, kuinka tuote syntyy.

Massoittelun ja rakenteiden luennoista sai paljon inspiraatiota, sillä niissä oli kootusti erilaisia tyylejä ja tapoja siitä, kuinka rakennuksien rakenteet voivat muodostua. Teholla on voitu aiemmin lähiopetuksessa harjoitella massoittelua esim. LEGO-palikoilla, mutta harmillisesti se jäi välistä koronatilanteen takia.

 

       “Ihminen ja kappale”                            “Daimon”                                   “Paviljonki”

 

Artikkelissa on osa tänä keväänä tekemistäni Tehon harjoitustöistä. Ensi postauksessa aiheena on kevään pääsykoesimulaatiot!

 

Instagram: @tehoopisto @jesservaus


 

Minkälaisilla töillä menestyy pääsykokeissa?


Luovien alojen pääsykokeille on tavallista, että samantyyppiset pääsykoetehtävät toistuvat vuosittain pienellä twistillä. Kaikki Teho-Opiston kurssitehtävät onkin kehitetty aikaisempien vuosien ennakko-ja pääsykoetehtävien pohjalta. Tekemällä kaikki tehtävät, saat vankan rutiinin pääsykokeisiin ja opit ymmärtämään mitä eri alojen pääsykoetehtävissä haetaan.

Rutiinin ja tekemisen lisäksi saat kursseilla korvaamatonta henkilökohtaista ohjausta ja ammattilaisten kommentteja oman tekemisen kehittämiseksi. Maksimoi mahdollisuutesi onnistua pääsykokeissa ilmoittautumalla kurssillemme!



Näillä töillä läpi arkkitehtuurin ennakkotehtävistä

Hyvää vappua! Nyt on vihdoin tullut lisää tietoa arkkitehtuurin pääsykokeista ja ennakkotehtävistä. Pääsykokeet aiotaan pitää normaalisti paikan päällä, ellei pandemia tästä pahene. Tänään tuli myös tieto ennakkotehtävistä ja pääsin niistä jatkoon! Onnittelut kaikille jatkoon päässeille!

Jatkoon meneminen ei ollut mikään itsestäänselvyys. Jos kokeet aiotaan lähtökohtaisesti pitää normaalisti, niin on varmasti pakko karsia enemmän porukkaa ennakkotehtävissä tartuntariskin vähentämiseksi. Esimerkiksi viime vuonna piirrustus- ja suunnittelukokeissa oli kuitenkin paljon porukkaa paikalla. Tässä postauksessa avaan enemmän omia arkkitehtuurin ennakkotehtäviäni ja prosessia niiden takana.

Pienoismalli

Alkuperäinen ideani oli tehdä rengasrakenteista muodostuva temppeli, jonka kaikki seinämät ja katto on aukotettu. Tällöin tilan valo ja varjo leikittelevät päivän eri aikoihin, kun aurinko paistaa aukkoihin eri tavoin. Renkaista taas muodostuu putkilomainen rakenne, että tilaan tulee hyvä syvyysvaikutelma, jolloin se on myöhemmin helpompi piirtää kiinnostavasti muihin töihin. Tähän putkiloon liittyy pari pienempää tilaa eri tavoin, että työssä olisi tehtävänannon pyytämää tilallista vaihtelua. Halusin myös hyödyntää munakennon omaa rakennetta mahdollisimman pitkälle sellaisenaan, että annettu materiaali on tunnistettavissa + munakennon rakenne on jo valmiiksi kiinnostava.

Ensimmäisen luonnoksen jälkeen käänsin kennot toisin päin, että kennojen kupolimaisuus välittyy. Leikkasin myös puuttuvat ikkunat ja maalasin työn.

Tämän jälkeen työ tuntui vielä varsin hajanaiselta. Melkein kaikki osaset on löydettävissä, mutta kokonaisuus ei tuntunut ehyeltä paketilta. Tajusin myös, että tehtävässä pyydetyt vaihtelevat ja eri kokoiset kupolien aukot eivät toteutuneet hyvällä tavalla. Isommissa kennoissa aukkojen koko säilyy samana, kun taas pienemmissä kennoissa on kylläkin pienemmät aukot, mutta ne ovat kennojen väleissä. Tässä vaiheessa tuntui siltä, että olin jo rutistanut itseni kuivaksi ideoista miten edetä työn kanssa.

 

Lopulta pitkän pohdinnan jälkeen keksin ratkaisun. Uusi kennomoduuli, joka tuo muihin kennoihin verrattuna vaihtelevuutta, mutta sopii kuitenkin muun massan joukkoon. Työn kokonaisuus oli silti suuren remontin tarpeessa, mutta samaan aikaan en kuitenkaan halunnut hylätä rengasrakennetta.

 

 

Uusi idea: putkilon rengas siirtyy aina yhden kennon verran eteenpäin, jolloin ei synny suoraa putkea, vaan jotain kiinnostavampaa. Työ alkoi muistuttamaan aaltoa, joten päätin tehdä aallonharjat uutta kennomoduulia käyttäen.

Pienemmistä kennoista rakentuvat tilat tuntuivat irrallisilta, joten poistin ne ja järjestelin rengasrakenteet uudella tavalla. Aallonharjat vaihtelevat ja tulevat eri korkeuksille, joten tilallista muutosta löytyy myös sen puolesta.

 

Tässä lopullinen pienoismalli. Oli kyllä työmaa, mutta olen tyytyväinen lopputulokseen. Kun pienoismalli tuli valmiiksi, seuraavan kahden työn tekeminen oli helpompaa.

Ulko- ja sisäkuvat

 

 

 

 

 

 

Pienoismallia pystyi käyttämään hyvin referenssinä tehtävissä 2. ja 3. Olin myös aiemmin luonnostellut millaisessa maisemassa rakennus voisi olla. Ulkokuvassa halusin luoda suojaavan jäätikön osittain lumen alle hautautuneelle rakennukselle. Sisäkuvassa halusin taas korostaa rakennuksen sisätilojen muotoja sekä valon ja varjon käyttäytymistä. Ulkokuvassa tekniikaksi valikoitui vesi- ja peitevärit, kun taas sisäkuvan toteutin tusseilla.

Nyt seuraavaksi tahti kovenee, sillä alan treenaamaan arkkitehtuurimatematiikan koetta varten sekä hion entistä enemmän piirrustus- ja maalaustaitojani. Pahin haaste, eli kahden päivän piirrustus- ja suunnittelukokeet ovat vasta edessä.

Instagram: @tehoopisto @jesservaus


 

Minkälaisilla töillä menestyy pääsykokeissa?


Luovien alojen pääsykokeille on tavallista, että samantyyppiset pääsykoetehtävät toistuvat vuosittain pienellä twistillä. Kaikki Teho-Opiston kurssitehtävät onkin kehitetty aikaisempien vuosien ennakko-ja pääsykoetehtävien pohjalta. Tekemällä kaikki tehtävät, saat vankan rutiinin pääsykokeisiin ja opit ymmärtämään mitä eri alojen pääsykoetehtävissä haetaan.

Rutiinin ja tekemisen lisäksi saat kursseilla korvaamatonta henkilökohtaista ohjausta ja ammattilaisten kommentteja oman tekemisen kehittämiseksi. Maksimoi mahdollisuutesi onnistua pääsykokeissa ilmoittautumalla kurssillemme!



Ennakkotehtävien tekeminen ja yo-kirjoitukset

Tervehdys pitkästä aikaa! Toivottavasti kaikille kuuluu hyvää, vaikka vallitseva tilanne onkin ollut ikävä Korona-viruksen takia. Viime blogitekstistä tuntuu olevan aivan liian pitkä aika. Olen ollut kiireinen töiden, ylioppilaskirjoitusten ja etenkin ennakkotehtävien kanssa.

Minulle kuuluu ihan hyvää. Meno rauhoittuu vilkkaan maaliskuun jälkeen, jolloin on enemmän aikaa valmistautua arkkitehtuurin pääsykokeita varten (pidetään sormet ristissä, että ne toteutuvat) ja varsinkin kirjoitella enemmän tänne blogiin! Useampi Tehon viikottainen tehtävä on jäänyt rästiin, joten niitä haluan myös työstää, sillä tavoitteena olisi tehdä kaikki Maxi-valmennuskurssin kotitehtävät.

Ennakkotehtävät

Olen upottanut ennakkotehtäviin varsin paljon aikaa, mutta uskon, että lopulliset tuotokset ovat sen arvoisia. Eniten aikaa on vienyt pienoismalli, jonka kanssa tein useita erilaisia versioita, kunnes pääsin haluamaani lopputulokseen. Tämä ajankäyttö on ollut taas toki pois yo-kirjoituksiin valmistautumisesta.

Pienoismallin maalamista taas hidastutti vastoinkäyminen gessomaalin kanssa. Ämpärin kannessa oli jotain vikaa, sillä samana päivänä kaupasta ostamani litran gessoämpäri valui lähes kokonaan laukkuuni :D. Asia on kuitenkin nyt kunnossa.

Tällä hetkellä olen siinä vaiheessa, että pienoismalli on valmis ja siitä on otettu kuvat, jotka on myös muokattu. Tehtävä 2, eli ulkonäkymä, on myös valmis. Työn alla on vielä viimeinen tehtävä, jossa pitää tehdä sisäkuva rakennuksesta. Se on kuitenkin hyvällä mallilla ja valmistuu todennäköisesti tänään.

Ajatuksena olisi palauttaa työt huomenna tai viimeistään tiistaina sillä keskiviikkona on deadline palautusten osalta. Tällöin on vaarana, että opintopolku kaatuu, jos on paljon porukkaa palauttamassa tehtäviä samaan aikaan, joten ihan viimeiseen hetkeen ei kannata palautuksia jättää.

Miten meni yo-kirjoitukset?

Nyt on vihdoin tehty pitkän matematiikan ja englannin uusinnat tämän kevään ylioppilaskirjoituksissa. Aloin jo uskoa, että ylioppilaskirjoituksia ei toteudu, koska muut useiden ihmisten kokoontumiset kiellettiin. Pitkä matematiikka ei tuntunut menevän hyvin. Tämä ei ollut erityinen yllätys, koska matematiikka on ollut aina itselleni se kaikista haastavin kouluaine.

Selasin aiempia sähköisiä matematiikan ylioppilaskokeita ja niihin nähden tämä koe tuntui hyvin haastavalta. Tein A-osion, mutta B-osion tehtäviin tuli vastattua todella vähän, koska aika ei riittänyt kokeessa. Tein Mafynetissä C-E tason tehtävät, mutta minun olisi pitänyt kerrata vielä enemmän, koska lukion matematiikan kursseista on pari vuotta aikaa, joten aikani kului pitkälti asioiden uudelleen opetteluun. Haasteellista oli myös sähköinen matematiikan koe, vaikka Mafynetti olikin valmentanut minua sitä varten.

Oma valmistautumiseni alkoi loppumetreillä levitä käsiin, sillä vaikka olinkin käynyt kaikki aihealueet läpi, niin kokonaisuuksien ymmärtäminen ei halunnut upota päähäni. Muistijälki ei ollut tarpeeksi vahva. Korotus B -> C saattaa hyvin jäädä haaveeksi, mutta nyt minulla on ainakin hyvä pohja arkkitehtuurin matematiikan koetta varten.

Englanti taas tuntui menevän todella hyvin. Saa nähdä nouseeko se M -> E, koska eximiaa on varsin vaikea saada etenkin englannin yo-kokeessa, koska Suomessa englannin taso on niin korkealla. Englannin opiskeluun käytin loppujen lopuksi aika vähän aikaa, mutta se oli mielestäni hyvä päätös, koska ehdin opiskella matematiikkaa enemmän. Painopiste oli kuitenkin matematiikan korottamisessa.

Instagram: @tehoopisto @jesservaus

 


 

70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!



3D-tulostus arkkitehtisuunnittelussa

Nyt on aihetta hieman valmennuskurssin ulkopuolelta, mutta meillä oli töissä 3D-tulostusilta missä kerrottiin muutamasta erilaisesta tulostustavasta. Vaikka tätä tekniikkaa ei pääsykokeissa (harminpaikka) voidakaan käyttää, niin halusin kirjoittaa tästä jotain pääkohtia, sillä aihe oli mielestäni mielenkiintoinen.
Tässä yllä näkyy tulevan Kalasataman pienoismalli tulostettuna. Arkkitehtisuunnittelussa tämä 3D-tulostus on varmaankin enemmän isompien arkkitehtitoimistojen juttu, sillä tulostimen hankinta on arvokasta. Itse luulin, että näitä pienoismalleja tehdään muovista, mutta näiden tulosteiden materiaali olikin kipsi.
Pienoismallien tekeminenhän on arkkitehtitoimistoille vanha tuttu tapa suunnittelun apuna ja tietenkin omien suunnitelmien myymisessä ja kilpailutilanteissa. Sähköisten 3D-mallien tekeminen on täyttä arkipäivää nykypäivän arkkitehtisuunnittelussa. Sähköinen 3D-malli on tietenkin erinomainen apuväline esitellä asiakkaalle suunnitelmia, mutta ei se korvaa näitä vanhoja hyviksi todettuja käsin kosketeltavia pienoismalleja, kun saadaan tuntoaistitkin mukaan päätöksen tekoon. Monesti isompien kokonaisuuksien hahmottaminen on helpompaa tällaisella pöydällä seisovalla mallilla, kuin tietokoneen näytöltä.

Eduskuntatalon pienoismalli
Eduskuntatalon 3D-tuloste


Vielä niin kehittynyttynyt (ainakaan tämä tulostin mihin itse tutustuin) ei ollut, sillä suunnittelussa käytettävän tietomallin lisäksi täytyy tehdä vielä toinen sähköinen malli tulostusta varten. Virallisissa suunnitelmissa on ns. liikaa informaatiota tulostimelle ja tästä syystä joudutaan tekemään pelkistetympi suunnitelma esimerkiksi SolidWorks- ohjelmalla. Tulostimella ei voi tulostella kokonaisia kaupunkeja, vaan esimerkiksi Kalasataman malli on tulostettu monesta eri osasta ja liimattu lopuksi yhteen. Etuna tässä tulostamisessa on mallin siisteys ja nopeuden myötä hinta, verrattuna käsin rakennettuihin pienoismalleihin.
Meille esiteltiin myös 3D-tulostin millä sai tulostettua muovisia kappaleita. Tästä ei rakennusten pienoismalleissa kauheasti ole apua, mutta tuotesuunnittelussa kyllä. Jälleen saa nopeasti pieniä malleja joita hypistellä käsissä. Samaan tyyliin kuin aikaisemmassa, tehdään tulostimelle sopiva malli 3D-suunnitteluohjelmalla ja laitetaan kone tulostamaan. Tällä tulostimella sai tulostettua maksimissaan 297x210x210 mm kappaleita. Jos sinulla on jokin huipputuoteidea takataskussa ja innostuit muovisten mallien tulostamisesta, niin tästä saat tilattua valmiita malleja omasta suunnitelmasta, oli suunnitelmasi sitten kaluste, kenkä tai vaikka jokin koneen osa.

3D tulostin
3D-tulostin millä tulostetaan muovisia pienoismalleja


Pääsemme ensi kerralla myös valmennuskurssilla askartelemaan. Jos ei nyt ihan Kalasatamaa askarrella niin ainakin loihditaan paperista jotain. Odotan innolla. Olemme käyneet nyt piirustustekniikat läpi. Siihen on kuulunut lyijykynä-, puuväri-, tussi-, akvarellimaalaus- ja akryylimaalaukstekniikka. Aika on mennyt hirvittävän nopeasti eikä ennakotehtävään ole enää kuin 5kk! Hui kamalaa miten nopeasti aika rientää.
Pakko vielä fiilistellä vähän tätä syksyä. Ulkona on ollut nimittäin aivan ihanat värit ja meidän sisäpihan kolmekymmentä vaahteraa on ollut kauneimmillaan viimeviikkoina.
Keltainen syksy
Vaahterat

Ehkä aavistuksen innostuin näiden vaahteroiden kuvaamisessa..

parveke
Syksy

Ehkä tämä keltainen loisto jo riittää. 🙂

-Johanna