Mistä inspiraatiota?

Moikka! Voin olla ihan varma että kaikilla tulee joskus fiilis ettei meinaa keksiä ideoita kurssitöihin tai muuten vaan on inspiraation tarpeessa. Aattelinkin tässä postauksessa kertoa teille mitkä jutut inspiroi mua ja mistä kaikkialta inspiraatiota voi etsiä.

Museot ja taidenäyttelyt

Rakastan käydä museoissa ja taidenäyttelyissä ja viime vuoden aikana kun asuin Sveitsissä kävinkin enemmän museoissa, kun varmaan mun koko elämän aikana yhteensä. Asuin Baselissa ja siellä on tosi paljon eri tyylisiä museoita ja niissä vaihtuvia näyttelyitä. Ehdottomaksi suosikkimuseoksi Baselissa tuli Fondation Beyeler ja syy siihen on oikeastaan rakennus itsessään sekä museon piha-alue. Siellä on tunnettuja ja upeita taideteoksia, mutta eniten vaikutuin sen arkkitehtuurista ja miten siellä oli vaihtuvia näyttelyitä joissa rakennus muuntui myös niiden mukana. Tästä esimerkkinä Olafur Eliassonin “Life” näyttely, jossa aiemmin sisätilaa olevan tilan yhden sivun seinät oli poistettu ja lattia oli täytetty vihreällä nesteellä. Tämän tyyliset yllättävät näyttelyt ovatkin enemmän mun mieleen kuin ns. perinteiset taidenäyttelyt.

Matkustelu

Matkustellessa näkee ja kokee niin paljon uusia asioita, että on mahdoton olla inspiroitumatta. Uusissa kaupungeissa kävely, erilaisten pukeutumistyylien näkeminen, upeat rakennukset, puistot, ihanat kahvilat ja erilaisten kulttuurien mukanaan tuomat uudet asiat kiehtovat ja vievät mennessään. Tiedostan, että matkustelu on etuoikeus johon kaikilla ei ole mahdollisuutta tai toisilla harvemmin kuin toisilla, mutta jos siihen mahdollisuus on niin se kannattaa käyttää, koska se on mun mielestä ehdottomasti paras tapa löytää inspiraatiota. Matkustelun ei myöskään aina tarvitse tarkoittaa uuteen maahan lähtemistä, vaan jo Suomessa uudesta tai ennestään tutustakin kaupungista löytää varmasti mielenkiintoisia juttuja kun vaan jaksaa etsiä.

Sosiaalinen media

Sosiaalinen media on ehdottomasti helpoin ja nopein tapa löytää inspiraatiota. Käytän itse paljon Pinterestiä, kun tarvitsen ideoita kurssitöitä tai muita projekteja varten. Sieltä löytää helposti ja monipuolisesti kaikkea ja pystyy tallentamaan niitä myöhempää varten. Instagram ja Tiktok on myös hyviä sosiaalisen median alustoja inspiraation löytämiseen, mutta sinne usein jää huomaamattaan selailemaan turhuuksia ja hups yhtäkkiä tajuut et oot kattonu söpöjä koiravideoita puoli tuntia… (en tuomitse, koiravideot best). Tän takia kuitenkin etsin taidejuttuihin mielummin ideoita Pinterestistä, mutta Instagramissa tykkään siitä että huomaamattaan inspiroituu ihmisistä ja heidän ottamista kuvista. Sosiaalisen median kautta pystyy myös hyvin saamaan inspiraatiota maailmalta, jos matkustelu ei ole mahdollista. Myös virtuaaliset taidenäyttelyt on lisääntynyt paljon ja niiden kautta voi saada samankaltaista inspiraatiota kuin museoista, jos niihin paikanpäälle lähteminen ei ole vaihtoehtona. Sosiaalisessa mediassa mua viehättää myös se miten ihmiset saa arkipäiväisetkin asiat näyttämään mielenkiintoisilta ja niidenkin myötä voi inspiroitua ja löytää inspiraation lähteitä omastakin arkielämästä.

Tästä voidaan oikeastaan todeta, että mikä vaan meidän ympärillä oleva asia voi inspiroida ja joskus saattaa jopa yllättää miten yksinkertaisistakin asioista voi saada uusia ideoita ja inspiraatiota. Toivottavasti saitte tästä jotakin vinkkejä inspiraation löytämiseen. Kivaa syksyn jatkoa ja tsemiä pimeisiin syysiltoihin!

Kitspiraatio – Taidenäyttelyn avajaiset

Taidenäyttelyn avajaiset

Kävin Taidehallissa EGS: Writing my diary  näyttelyn avajaisissa, katso videolta tunnelmaa näyttelystä!
 

https://https://youtu.be/1MMZky-x77A



Kitty


 

70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!



Kitspiraatio – Näyttelykierros

Taidenäyttelyissä käynti on mukavaa ajanvietettä

Helsingissä on paljon ilmaista sekä maksullista tekemistä! Taiteen parissa voi käydä eri gallerioissa, museoissa,katsomassa pop-up teoksia ja löytää arvaamattomista paikoista katutaitedetta. Käyn usein katsomassa näyttelyitä, ja ne ovat myös kiva paikka ottaa selfieitä haha!
Jos taidenäyttelyissä käynti kiinnostaa, kannattaa ehdottomasti hankkia museokortti! Se on todella kätevä ja ei tule paineita siitä, että jokaista taulua pitää katsoa tarpeeksi pitkään jotta käyntimaksun. Museoissa voi käydä ihan vain piipahtamassa bussia odotellessa. Jos ei näyttely ollut omasta mielestä hieno, niin sieltä voi lähteä kun huvittaa!
Näyttelyissä käyminen myös antaa inspiraatiota omien töiden tekemiseen. Pääset myös näkemään mitä on tällä hetkellä trendeissä, joka voi olla pääsykokeissa erittäin hyödyllinen tieto.

Näyttelykierros

Ateneumin taidemuseolla on tällä hetkellä ”Ankallisgalleria” näyttely kansallisaarteidemme seassa.  Tunnetuista teoksista esimerkiksi Ferdinand von Wrightin Taistelevat metsot on tehty uusi versio Aku Ankan ja kumppanien kanssa.


Kuva näyttelystä. Kuva ei ole aivan suorassa, koska otin kuvan salaa kun en ollut varma saako teoksia kuvata.
Minusta oli hienoa, että Ankkateokset eivät olleet yhdessä omassa huoneeseensa, vaan ne oli ripoteltu toisten teosten sekaan. Tämä hauska lisäys näyttelyyn lisää kiinnostusta monelle mennä katsomaan näyttelyä kokonaisuudessaan! Kuuntelin myös raitiovaunussa, kun nuori poika ja tuntematon täti juttelivat. Poika kertoi todella ylpeänä siitä, että hän oli käynyt näyttelyssä ja kaiken lisäksi hänen äitinsä oli alkanut tilaamaan Ankkalehteä. Tämä oli mielestäni erittäin hellyttävä kohtaaminen. Lasten kanssa taide on myös erinomainen keskusteluaihe, koska se ei tarvitse sanoja ja kieltä katsojalta.
Jos museoiden pääsymaksu ei käy budjettiisi, niin taidetta pääsee ilmaiseksi katsomaan esimerkiksi eri gallerioissa. Helsingissä on erittäin iso tarjonta maksutonta taiteen ihasteluun.
Jatkoin kierrostani katsomaan Alvar Gulicshen  ”GNARS / Gullicshen – Nyqvist Art Systems veistoksia” näyttelyä Galleria Heinossa. Gullicshenin teokset ovat värikkäitä ja niissä on perspektiivin tuntua.


 Teoksessa on erittäin aito tilantuntu ja jännä perspektiivi. Valonlähde näyttää tulevan toisesta tilasta, ja se on saatu aikaiseksi valoa ja varjoja käyttäen. Etualalla oleva alue on tummempi kuin sen vieressä oleva aukko.
 

Taidegraafikoiden galleria G12

Taidegraafikoiden galleriassa G12 on myynnissä teoksia eri taiteilijoilta. 
Jos ystäväsi on juuri muuttanut uuteen asuntoon, tee vaikutus antamalla hänelle taideteos! Usein olemme tottuneita siihen, että ostamme jonkun massatuotteen halvimmasta kaupasta. Taide on hieno lahja koska se pitkäkestoinen ilonlähde saajalle! Joulun aikaan järjestetään myös monenlaisia taidemyyjäisiä.

Julistetaidetta
Julistetaiteesta on ollut paljon keskustelua viimevuosien aikana. Julisteista löytyy helmiä jotka ovat taidoikkaita taideteoksia. Näitä julisteita ei kuitenkaan huomaa samalla tavalla, kuin jos ne olisivat seinällä taidegalleriassa. Usein julisteiden tekijät ovat taiteilijoita jotka toteuttavat omaa visiotaan ja taiteellista ilmaisuaan.
Kitty

Tulevaisuuden designerit Kauppatorilla

Tilasuunnittelua, kuoseja, graafisia julisteita, arkkitehtuuria.. Monipuolinen katsaus edellä mainittuihin löytyy Helsingin kauppatorilta, jossa on tällä hetkellä mahdollisuus ihastella ilmaiseksi tasokasta taidenäyttelyä. Teho-Opiston valmennuskurssilaisten töistä koottu näyttely on nähtävillä 13.-22. heinäkuuta Kauppatori 2017-tapahtumassa.
kauppatorilla-taidenayttely-2
Kauppatori 2017 nuoren valmennuskurssilaisen teos, Teho-Opiston taidenäyttely Kauppatori2017
Raikkaat teokset ovat tänä keväänä opiskelupaikan vastaanottaneiden Teho-Opistolaisten kurssitöitä. Kuluneena vuonna Tehon opiskelijat ovat loihtineet toinen toistaan upeampia ja vangitsevampia teoksia ja nyt nämä työt on viety Suomen tunnetuimmalle kauppapaikalle, Helsingin kauppatorille, kaiken kansan ihasteltavaksi. Teho-Opisto valittiin torille monien halukkaiden joukosta elävöittämään kaupunkikulttuuria. Nyt onkin hieno tilaisuus päästä tulevaisuuden lupausten ensimmäiseen taidenäyttelyyn!
kauppatori-taidenayttely-opiskelijat-1
Kauppatori 2017 -nimellä kulkevan projektin tarkoituksena on löytää Helsingin paraatipaikalla sijaitsevalle torille uusi ilme suomalaiseen designiin nojaten. Helsinkiin kotiutunut Yhdysvaltain ex-diplomaatti Bruce Oreck on hankkeen isä. Oreck on rahoittanut omasta kukkarostaan kilpailun, jolla etsitään Kauppatorille uutta kojumallia korvaamaan vanhat oranssit teltat. Aalto-yliopiston kanssa yhteistyössä toteutettu kilpailu on edennyt siihen vaiheeseen, että finaalissa kisaavat vastakkain neljä erilaista ehdotusta. Kauppatori 2017 -tapahtuma onkin Teho-Opistolle suuri ylpeyden aihe, sillä taidenäyttelyn lisäksi myös suunnittelukilpailun kahdessa finaalityössä Salut ja Sail näkyy Tehon alumnien kädenjälki. Aplodit ja onnittelut huikeille osaajille!

 kauppatori-taidenayttely-opiskelijat-10
 

Enemmän kuin valmennuskurssi

Taidenäyttely onkin konkreettinen osoitus siitä, että Teho-Opistolla tsemppi ei suinkaan pääty valmennuskurssin loppumiseen. Meille on sydämen asia tarjota taitaville nuorille mahdollisuuksia tuoda omaa osaamistaan esille ja saada ensimmäiset, tärkeät merkinnät portfolioon: taidenäyttely Helsingin sydämessä Kauppatorilla on upea meriitti ja ainutlaatuinen tilaisuus nuorille designereille. Kauppatorilla nähtävä näyttely myös toivottavasti rohkaisee ihmisiä  sellaisia, jotka haaveilevat luovan alan opiskelusta (graafisesta suunnittelusta, taidekasvatuksesta, arkkitehtuurista, muotoilusta, sisustusarkkitehtuurista…) mutta ovat epävarmoja omasta osaamisestaan.
Näyttely kertoo oman tarinansa taidekasvatuksesta. Sillä laadukkaan opetuksen avulla kuka tahansa voi oppia tekemään lyhyessäkin ajassa sellaisia töitä, jotka tulevat valituksi osaksi taidenäyttelyä maamme paraatipaikalle sekä läpäisevät tiukan pääsykoeseulan – lähtötasosta riippumatta.
Psst. Tosi juttu. Tutustu Tehon tilastoihin ja palautteeseen!

 kauppatori-taidenayttely-opiskelijat-8

 
Vielä ehdit suunnata Kauppatorille moikkaamaan Tehon tyyppejä ja ihastelemaan taitavien opiskelijoidemme hätkähdyttävän upeita teoksia! Lämpimästi tervetuloa!

 kauppatori-taidenayttely-opiskelijat-7