Nyt tarvitaan ajankäytön uudelleenjärjestelyä!

Olen valtavan kiitollinen Tehon Maxi-kurssista, jolla saan kehittää taitojani kohti arkkitehtuurin pääsykokeita. Nyt viimeisten viikkojen aikana ennakkotehtävät veivät kuitenkin niin täyspäiväisesti huomioni, että olen pettymyksekseni kurssilla pahasti jäljessä. Tämä harmittaa, sillä viimeiset aiheet ovat olleet todella hyödyllisiä: tila, kolmiulotteisen tilan suunnittelu ja rakenteet. Itseasiassa tila-viikon tehtävän tein ja kuvasin siitä teille jopa time laps -videon, mutta puhelimeni emolevy hajosi ja sille tielle jäi se tehtävä. Uusi yritys luvassa piakkoin, mutta sillä välin kurkkaa bloggaaja-kollegani Deniksen huippuvideo samaisen viikon viikkotehtävän valmistumisesta.

Onneksi Teholla saa palauttaa rästiin jääneitä tehtäviä myöhemminkin ja opettajat antavat niistä palautetta. Olen huomannut, että oppimista tapahtuu myös toisten töitä katsomalla. Niinpä kurssipanokseni on ollut luento- ja kritiikkivideoiden katsominen näinä hektisempinä viikkoina. Helpotus oli suuri kun sain palautettua ennakkotehtävät ja palattua takaisin normaalimpaan viikkorytmiin.

To do -listani näyttää nyt opintojen suhteen kutakuinkin tältä:

  • prio 1: tee sunnuntaiksi Teho-Opiston ihmiset-teeman viikkotehtävä
  • prio 1: opiskele joka päivä matikkaa yksi tunti, tällä viikolla yhtälöihin keskittyen
  • prio 2: tee Tehon kurssin rästitehtävät kolmen viikon ajalta, 1-2 tällä viikolla

Vinkkejä oman ajan hallintaan

Olen huomannut, että stressitasoa laskee jo pelkästään se, että tehtävät asiat ovat jossakin ylhäällä. Tällöin aivokapasiteettia ei kulu asioiden muistelemiseen. Voittaja-fiilis syntyy kun to do -lista lyhenee kohta kohdalta.

Jos painiskelet ajanhallinnan kanssa, yksi hyvä työväline ovat ajanhallinta-applikaatiot. Itselleni tutuin on Trello, jossa voi tehdä tehtäväkohtaisia kortteja. Applikaatioita on kuitenkin monenlaisia ja itselle sopivimman voi löytää helposti googlettelemalla vaikkapa “best time managing applications 2021”.

Asiat voi toki myös kirjata perinteisemminkin ylös ja priorisoida ne itselleen, esimerkiksi kuten yllä. Pääasia on, että tehtävälista -ja järjestys on itselle selkeä.

Tsemppiä kaikille, jotka juoksette par’aikaa kilpaa ajan kanssa! <3: Iina C.

Taidot testiin

Jos minulla olisi joulukalenteri, huomenna avaisin luukun, jossa saisin erityistehtävän: ota osaa Teho-Opiston pääsykoesimulaatioon. Tällä viikolla me kaikki Tehon maxi-kurssilaiset saamme nimittäin osallistua kolmen tunnin mittaiseen harjoitukseen, joka pyrkii simuloimaan pääsykoetehtävää. Täytyy myöntää, että se tuppaa hieman jännittämään. Vaikka kyseessä on tavallaan vain harjoitus muiden joukossa, eroaa se muista tehtävistä siinä, että nyt ei katsella referenssitöitä tai tarkasteta työtä tehdessä, miltä jokin asia oikeasti luonnossa näyttää. Sen sijaan testataan, mitä pystyy luomaan itsenäisesti annetussa ajassa. Haluaisin onnistua, mutta pohdituttaa, miten pitkälle siivet kantavat tässä vaiheessa. Olen iloinen, että näitä harjoituksia tehdään jo nyt, noin puoli vuotta ennen varsinaista h-hetkeä, sillä tässä on vielä hyvin aikaa treenata.

Viime keväänä monet luovien alojen pääsykokeet olivat koronatilanteen vuoksi verkossa; arkkitehtuurin ja muodin tosin ei. Toivon koko sydämestäni koronatilanteen päättymistä, mutta pääsykoe olisi ihana suorittaa etänä itse valitsemastaan paikasta käsin. Pääsykoetilanne olisi siten hitusen rennompi. Ajatukset eivät harhailisi siinä, olenko muiden tahdissa tai miten monta osallistujaa pääsykokeissa on mukana ja millaiset ovat prosentuaaliset mahdollisuuteni päästä sisään kaiken ympäröivän lahjakkuuden keskeltä – keskittyisin täysillä vain omaan tekemiseen. Toisaalta, luulenpa, että etäpääsykokeissa jännittäisin, toimiihan tekniikka varmasti, jottei kaikki harjoittelu valuisi hukkaan teknisten haasteiden vuoksi. Puolensa ja puolensa kaikella.

Nuorempana olin joissakin pääsykokeissa, missä menin ihan kipsiin. Jotta niin ei kävisi enää, näen itselleni kaiken mahdollisen henkisen valmistautumisen tärkeänä. Siksi nämä pääsykoesimulaatiot inspiroivat. Keväällä juuri ennen pääsykokeita edessämme on vielä laajemmat pääsykoesimulaatiot. Mikäli koronatilanne on laantunut ja pääsykokeet pidetään yliopistolla, osallistun paikan päällä tuolloin Teho-Opiston pääsykoesimulaatioonkin vaikka käynkin Maxi-etäkurssia. Ammattiurheilijat tekevät paljon mielikuvaharjoituksia, miksen minäkin?! Pääsykoesimulaatiossa voin kuvitella itseni pääsykoetilanteeseen.

Mielikuvaharjoittelulla voidaan parantaa myös itsetuntoa ja itseluottamusta, joiden tärkeys korostuu etenkin kisasuorituksen aikana,” kommentoi urheilupsykologi Tuomas Grönman Suomen Taitoluisteluliiton blogissa.

Huomenna siis taitoni menevät tositestiin.
Jännittävin terkuin, Iina C.

Millaista on uransa alussa olevan arkkitehdin elämä?

Saimme aivan upean tilaisuuden päästä vierailulle yhteen Suomen kuuluisimmista arkkitehtitoimistoista, Arkkitehdit Soini & Hortolle. Suureksi ilokseni pääsin haastattelemaan 2018 arkkitehdiksi valmistunutta Fanni Schildtiä. Tervetuloa kurkistamaan kanssani haastattelun kautta, millaista nuoren arkkitehdin elämä on. 

Millainen koulutausta sinulla on Fanni? 

Kävin lukion Töölön Yhteiskoulussa. Meillä oli koulussa mahdollisuus ottaa kuviksen valinnaisena arkkitehtuurin kursseja ja siellä käytiin myös ihan tutustumassa, miten arkkitehtitoimistossa työskennellään. Siitä oli varmaan hyötyä. Minulla oli aika pitkään jo kiinnostus arkkitehtuuria kohtaan. 

Fanni pääsi suoraan lukiosta opiskelemaan arkkitehtuuria Ouluun. Miltä tuntui muuttaa pois Helsingistä?

Olihan se aika shokki päästä ekalla kerralla sisään ja muuttaa 600 km pohjoiseen, mutta toisaalta tottakai lähdin sinne kun pääsin arkkitehtuuria opiskelemaan. Luulen, että oli kuitenkin tosi hyvä vaihtoehto lähteä juuri Ouluun. Pienempi kaupunki, halvemmat hinnat. Siellä pystyi asumaan keskustassa ja siellä oli kiva opiskeluyhteisö. 

Monta vuotta olit opiskelemassa Oulussa?

Olin kuusi vuotta ja siinä välissä yhden lukuvuoden Irlannissa. Irlanti on tosi kiva maa ja täynnä ihania ihmisiä. Kampus oli tosi kiva ja suuri, ihan kuin semmoinen oma pieni kaupunkinsa. Siellä oli kaikki omat leffateatterit jne. Tosi kiva vaihtarin kannalta. 

Visualisointi Fanni Schildtin dilpomityöstä, jossa oli tehtävänä suunnitella Ouluun uusi asuinalue vanhan käytöstä poistuneen bussivarikon tilalle.

Millaista opiskelu Irlannissa oli?

Minulle tuli yllätyksenä, että siellä vaadittiin todella paljon. Suomessa akateeminen vapaus on suurempi. Siellä Irlannissa heitettiin ihmisiä loppuvuodesta kursseilta pois jolleivät olleet suoriutuneet riittävän hyvin. Kursseilla ei riittänyt, että teki oman harjoitustyönsä vaan siitä tehtiin myös näyttelyversio. Näyttelyä varten maalasimme jopa seinät siihen sopiviksi. Sitten sinne kutsuttiin kaikkia Irlannin parhaita arkkitehteja meidän töitä arvostelemaan. Meininki oli ihan nextillä levelillä. Täällä Suomessa esimerkiksi kesken kurssien on ohjauksia proffien kanssa, joissa näytetään omat ideat heille. Visiot esitetään ihan käsiskisseinä, mutta siellä samassa vaiheessa kaikilla oli loppuunasti photaroidut kuvat. Irlannissa proffat sanoivat, että voisin panostaa suunnitelmiin vähän enemmän, mutta selitin, että meillä on Suomessa ihan erilainen kulttuuri. Miksi käyttäisin aikaa idean viimeisteltyyn esittämiseen suunnitteluvaiheessa jos se tulee vielä kuitenkin muuttumaan. 

Missä teit ensimmäisen alan harjoittelusi?

Se oli opintoihin kuuluva pakollinen kolmen kuukauden työmaaharjoittelu. Tein sen NCC:llä Jätkäsaaressa. Olin mm. eristämässä alapohjaa ja valoin mä jopa jotain pieniä betonijuttujakin.  

Millaiset valmiudet yliopisto antaa arkkitehdin työhön? 

Ihan hyvät. Meillä Oulussa oli rakennusfysiikkaa – ja tekniikkaa. Meillä kävi konetekniikan professorit pitämässä luentoja suurista rakennuksista, minkä oon kokenut kyllä todella hyödylliseksi. Lisäksi me suunnittelimme esimerkiksi kokonaisen kerrostalon, museoita, kappaleita ja myös asemakaavoitusta.

Asemapiirustus Fannin diplomityöstä Oulun kaupungille.

Miten kaikki rakennusmääräykset yms. oppii opiskelujen aikana?

Meillä olit RT-kortistoon tunnukset ja kaikilla kursseilla, joilla suunniteltiin jotain isompaa, piti aina katsoa määräykset läpi. Meillä oli esimerkiksi yksi kurssi pelkkää portaiden suunnittelua. Siinä piti tehdä detalji-suunnitelmat portaista ja silloin katsottiin, että etenevät nosteet olivat oikean kokoiset ja ne on toteutettu määräysten mukaan. Rakennesuunnittelukursseilla käytiin läpi mm. mihin kaikkialle pitää muistaa laittaa kaide.

Oletko osallistunut arkkitehtuurikilpailuhin?

Koulussa meillä oli sellaisia kursseja, joilla osallistuttiin. Se oli kätevää kun pystyi suorittamaan kurssin siten. 

Kävitkö alan töissä opiskelujen aikana? 

Kesäisin kyllä ja venytin töitä usein vähän sinne syksyn puolelle. Koetin pitää työn ja opiskelun vähän erillään toisistaan, koska olen nähnyt paljon sitä, että käydään töissä ja opiskelut sitten jäävät roikkumaan.   

Koitko alan töiden tekemisen hyödyllisenä jo opiskellessa?

Olihan se todella hyödyllistä vaikka kyllä suurin kehittyminen on tapahtunut valmistumisen jälkeen. Kesätyöt olivat kuitenkin vain sen kolme/neljä kuukautta ja siinä ei päässyt vielä näkemään kaikkia projektin vaiheita.

Visualisointi Fannin diplomityöstä.

Muistatko millainen oli sinun ihan eka työsi?

Pääsin tekemään Aallon Sähkötaloon Helsingin Energian kaksikerroksisen tilan restaurointisuunnitelmaa. Siinä meni myös paljon aikaa ihan laaserointiin ja nykytilan kartoittamiseen siellä paikan päällä. 

Millainen fiilis oli ekaan työpaikkaan mennessä?

Itsestä tuntui, että pitäisi olla todella hyvä ja saada enemmän vastuuta. Teknisen osaamisen puolella ei ollut kyllä mitään ongelmaa. 

Fanni oli mukana tässä Kivistöön 08/2020 valmistuneessa projektissa ollessaan kesätöissä Arkkitehdit Soini & Hortolla 2017.

Miten projektit viedään läpi täällä Soini & Hortolla? 

Sama tiimi tekee projektin yhdessä alusta loppuun. Projekteissa on pääsuunnittelija, vastaava rakennussuunnittelija, projektiarkkitehti ja yleensä on myös opiskelijoita tai suunnitteluassistentteja. Minun tehtäväni projektiarkkitehtina on pitää suunnitteluassistentit projektissa ajan tasalla ja keskustella pää- ja vastaavan rakennussuunnittelijan kanssa. Usein suunnittelua tehdään tosi tiiviisti yhdessä. 

Millainen hierarkia teillä on? 

Meillä on täällä (Soini & Hortolla) tosi hyvä henki ja kiva kun on matala hierarkia. Omistajat ovat täällä mukana töissä. Joissain toimistoissa voi olla arkkitehti-superstaroja, mutta täällä kaikki suunnittelevat yhdessä ja saavat nimensä töihin. 

Kuinka yleistä on, että arkkitehdille voi käydä mittavirhe? 

Ei ole tullut omissa projekteissa vastaan, mutta olen kuullut että vaikkapa jotkut ikkunat ovat saattaneet tulla työmaalle väärän kokoisina. Pääsuunnittelija on loppupeleissä vastuussa kaikesta. Meillä yhteensovitetaan kaikki suunnitelmat ja niitä tarkastellaan paljon yhdessä malleina. Sitten tarkistamme, että kaikki toimii yhdessä ja yleensä siinä vaiheessa mahdolliset virheet löytyvät.

Tuntuuko, että nyt kahden vuoden työskentelyn jälkeen olo alkaa olla varmempi?

Joo! Silloin vastavalmistuneena kun oli ollut vain kesätöissä, oli joitakin projektivaiheita, joita ei ollut koskaan aikaisemmin tehnyt ja ei tiennyt, miten kaikki toimii. Olen ollut kahden vuoden aikana kolmessa isommassa projektissa täällä Soini & Hortolla, niin olen päässyt näkemään jo suurimman osan vaiheista. 

Kuinka monta projektia arkkitehdilla on tyypillisesti samaan aikaan käynnissä?

Projektiarkkitehdilla yhdestä kahteen. Pääsuunnittelijoilla on enemmän, vaikkapa viisi. He ottavat vastuun isosta kuvasta. 

Behind the scenes: Fannia kuvaamassa tätä blogiartikkelia varten.

Millainen työprojekti sinulla on nyt meneillään?

Suunnittelemme isoa asuinkerrostalokohdetta Espooseen, joka kestää useita vuosia. Projektissa piirrämme kaiken: jokaisen oven ja ikkunan, kaikki ovikaaviot, jokaisen helotuksen… ihan kaikki. Asiakirjojen määrä on valtava.

Mitä luulet, kuinka paljon tekoäly pystyy tekemään arkkitehdin työstä jatkossa? 

Aika paljon tuosta mekaanisesta työstä kyllä. Jo nyt kun osaa mallintaa oikein, ohjelmasta saa paljon ulos infoa. Projektit ovat kuitenkin niin isoja ja monimutkaisia, että koneet tuskinpa voivat sitä kaikkea tulla tekemään. Alkuvaiheen suunnittelu pysyy varmasti ihmisellä. Mutta todennäköisesti tulevaisuudessa arkkitehdin ei tarvitse piirtää jokaista ikkunaa itse. 

Kuinka pitkiä työpäiväsi ovat?

Ne vaihtelevat todella paljon, koska projektit etenevät sykleissä. Esimerkiksi juuri nyt on vähän hiljaisempaa ja ehdin tulla haastateltavaksi. Välillä jonkun deadlinen lähestyessä saattaa mennä illankin puolelle, mutta yritän pitää työajan kurissa. Välillä tulee tosi pitkiä työpäiviä, mutta ne ovat silloin tällöin eikä se ole vallitseva tila koko ajan. 

Fanni haaveilee urallaan etenemisestä sekä rakentamisen laatuun panostamisesta.

Mistä haaveilet?

Haluaisin saada vastaavan rakennussuunnittelijan ja pääsuunnittelinan pätevyydet. Ne saadakseen pitää hankkia riittävästi projektiarkkitehtikokemusta erilaisista tehtävistä. Näihin koulutuksiin voi päästä esimerkiksi työpaikan kautta. 

Millaisia haasteita alalla on Suomessa?

Rakentamisen laatu on oikea ongelma. Sijoittavat haluavat mahdollisimman kustannustehokkaita ratkaisuja. Jotkut firmat toimittavat pelkkiä lukuja, miten tehokkaiksi pohjia tulisi saada. Se on semmoista tasapainoilua, koska sijoitusfirmat kuitenkin maksavat arkkitehtien palkat. Onneksi on kuitenkin kaikki säännökset ja rakennusvalvonta, joilla on aika iso sananvalta. Olisihan se kiva, ettei mentäisi ikkunattomaan makuuhuonemalliin. 

Millaisia urbaaneja legendoja alalla on?

Nyt puurakentaminen on nousussa. Tulipalossa betoni romahtaa alta aikayksikön, puu hiiltyy vain päältä eli ei se betoni mitenkään erityisen paloturvallinen materiaali ole. Puurakenteita on kaiken lisäksi helpompi vaihtaa rakennuksen sisälle, ei tarvitse valaa uutta betonia. Usein törmää myös rakennuttajien asenteisiin siitä, että puurakentaminen olisi kalliimpaa, vaikeampaa ja paloturvallisuuden kanssa olisi ongelmia. Nämä eivät pidä enää paikkansa, sillä tekniikat ovat kehittyneet paljon. Tällaisia urbaaneja legendoja pitäisi kumota.

Mitä olet oppinut työn kautta?

Alkuvaiheessa ei ehkä uskaltanut pyytää apua niin paljon kuin olisi pitänyt. Nyt jälkikäteen kun katsoo, on ihan tyhmää yrittää ratkoa sellaisia asioita itse, mitkä muut tietävät heti. Nykyään kysyn kyllä ihan kaikesta, eikä kiinnosta, onko kysymys tyhmä vai ei. Kukaan ei kuitenkaan voi tietää kaikesta kaikkea. 

Mikä on ollut parasta arkkitehtina tähän mennessä?

Parasta oli kun pääsi projektiarkkitehdiksi ensimmäistä kertaa. Siinä pääsi mukaan suunnittelupalavereihin ja olin se, joka sovitti yhteen kaikkia suunnitelmia. Sain istua vastaavan rakennussuunnittelijan vieressä ja siinä oppi valtavasti. 

Lämmin kiitos sinulle Fanni haastattelusta – ja siitä, että saavuit varta vasten haastateltavaksi toimistolle ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen (because of covid-19)! Toivottavasti Fannin kertoma toi sinulle arkkitehtuuria opiskelemaan hakeva uutta mielenkiintoista näkökulmaa alaan. Ja hei, kannattaa katsoa myös bloggaajakollegani Elisan videohaastattelu, missä hän jututtaa Soini & Horton toista perustajaa, Sami Hortoa.

PS. Kiitos Teho-Opiston Sini kun organisoit tämän mahdollisuuden meille ja Soini & Horto kun otitte meidät vastaan! Tämä kasvatti opiskelupaikan saamisen nälkää entisestään. 🙂

Yllätin itseni

Kolme viikkoa sitten yhdessä viikkotehtävässä ei oltu määritelty, millä se pitäisi toteuttaa. Itseäni haastaakseni kaivoin esille vesivärit, sillä edellisestä maalauskerrasta on ikuisuus aikaa. Sain kyllä idean työllä välitettyä, mutta jälkeen en ollut laisinkaan tyytyväinen. Väriharmonia puuttui, pensselinjälki oli lattea ja kaikki oli jotenkin tasapaksun ja sekavanoloista. Sain työstä Tehon opettajilta ihan kelpopalautteen, mutta itseäni ärsytti, koska työstäni puuttui tyylikkyys. Työ näytti tasoltaan omasta mielestäni koululaisen taiteilulta.

Kun vesiväriviikko starttasi, selailin Pinterestissä ja Instagrammissa sadoittain läpi erilaisia akvarellitöitä. En etsinyt töitä, jotka liittyvät omaan hakukohteeseeni arkkitehtuuriin vaan katselin laidasta laitaan vesiväritaidetta imeäkseni itseeni vaikutteita tyylikkäästä jäljestä. Näin tekemällä sain selkeän vision tyylistä, jota halusin tavoitella.

Palauttaessani tätä työtä, missä minun tuli suunnitella kaksi pintakuviointia ja esittää ne ympäristössään, tunsin onnistumisen iloa. Omiin silmiini työ näytti suht tyylikkäältä. Pintakuvioinnit esitin tarkoituksella raportissa ihan eri mittakaavassa kuin missä ne olivat käyttökohteissa. Värimaailma oli harmoninen, tunnelma seesteinen ja ilmaperspektiivi kohdillaan. Ehkä pääsykokeessa idea saisi olla omaperäisempi. On kuitenkin ilahduttavaa, että tekniikka alkaa löytyä jo nyt. Oli myös hauska huomata, että koko kurssi tuntui saaneen aiempaa parempia arvosanoja ja hajonta oli pienempää. Kehittymistä näyttää tapahtuvan siis joka puolella. Jännä nähdä, millaisia huikeita töitä ensi keväänä tullaankaan näkemään, koska treenaamisen hedelmät alkavat väistämättä näkyä. Tämä on yllättänyt minua eniten Tehon kurssilla: miten nopeasti kehitystä alkaa tapahtua.

Jos aiot hakea ensi keväänä luoville aloille, minulta kyllä lämmin suositus tulla mukaan Tehon joulun jälkeen starttaaville kursseille! Uskon vakaasti, että palautteen saaminen omista töistä avartaa ajattelua ja kehittää tekemistä. Yllättävänkin nopeasti. Ja hei, jos luovalle alalle hakeminen askarruttaa, kannattaa lukea Heinin postaus epävarmuuksista ja niiden taklaamisesta.

Tällä viikolla tehtävänä on taiteilla peiteväreillä. Huomaan, että vähän hengästyttää kun jälleen otamme haltuun uuden tekniikan, mutta se tukee kehittymistä, joten bring it on! 😉

Positiivisten yllätyksien täyteistä viikkoa sinullekin toivotellen, Iina C.

Treenaamaan yhdessä?


Pääsykokeisiin valmistautuminen on raskas prosessi ja välillä voi tuntua, ettei itse tiedä mitä töissään voisi enää parantaa. Töitään kannattaakin rohkeasti näyttää muille, sillä subjektiivisen arvioinnin saaminen on ensisijaisen tärkeää kehittymisen kannalla. Teho-Opiston valmennuskursseilla saat jatkuvasti ammattilaisten palautetta töistäsi, jonka avulla kehityt harppauksin. Aloita matkasi kohti unelmien opiskelupaikkaa Teho-Opiston tukemana!



Välineurheiluako?

Rakastin pienenä hiihtämistä. Kun sain juniori-kilpasukset, jostain syystä hiihto lähti kummasti luistamaan entistä lennokkaammin. Mieleeni iskostui ajatus, että välineillä on väliä!

Ennen syyslomaviikkoa tein Teholla mustalle paperille viikkotehtävän. Minulla on ennestään Staedtlerin akvarellipuuvärit ja tein työn niillä. Tehdessä ihmettelin kun en saanut joistakin väreistä kirkkaammannäköisiä vaikka kuinka moneen otteeseen väriä kerrostin. Kun olin aikani samaa kohtaa tuhertanut, värin määrä ei lisääntynyt laisinkaan. Sitten meillä alkoikin värikynäviikko ja teemaluennon katsottuani, päätin tehdä investoinnin ja ostaa Carand’achen Luminance -puuvärit.

Omasta takaa löytyi Staedtlerin akvarellipuuvärit.

Uusilla puuväreillä työskennellessä eron huomasi heti. Värien sävyt olivat paljon intensiivisempiä ja erityisesti mustalla paperilla hehku oli välittömästi kokonaisuudessaan kauniimpi.

Ylempänä väriesimerkit Staedtlerin akvarellikynillä tehtynä ja alempana Carand’achen Luminance puuväreillä piirrettynä – kevyesti kyniä kertaalleen painamalla.

Onko tehtävän onnistuminen välineistä kiinni?

Osittain varmasti. Laadukkaammilla välineillä pystyy ilmaisemaan itseään ammattimaisemmin ja uskottavammin. Mutta tiedättekö mitä… kyllä se konsepti on kuitenkin kaiken a & o. Onnistuin saamaan edellisestä kotitehtävästäni 5/5, jonka tein kaapista löytyneillä peruspuuväreillä. Nyt palauttamastani työstä sain kolmosen, koska idea ei ollut niin timanttinen. Tai se ei avautunut työn arvostelijoille siten kuin olin suunnitellut. Tämä on tärkeää oppimisen kannalta; miten välittää oma idea mahdollisimman ymmärrettävästi siten, että se avautuu katsojalle välittömästi. Puuvärien jälki oli varmasti kauniimpaa uusimmassa työssäni, mutta ei se kanna pääsykokeissa pitkälle mikäli työn konseptia ei ole hiottu viimeisen päälle.

Tämän opin otankin nyt onkeeni kun lähden suunnittelemaan tämän viikon tehtävää. Ja rohkaisuksi ihan jokaiselle: luoville aloille pyrkiessä välineiden ei tarvitse olla kalleimmat, koska ideoilla siellä pääsykokeissa loistetaan, ei välineillä. Siltikin kyllä kannustan panostamaan välineisiin kohtuudella, koska laadukkailla työvälineillä työskentely lisää tekemisen iloa ja laadukkaan lopputuloksen saa aikaan nopeammin.

pssst. Tehon kurssilaiset saavat Temperasta 31 % alennuksen ostaessaan aloituspaketin heiltä. Taidetarvikevarastoaan täydentäessä alennusta voi saada 5-20 %. Tämä on kiva etu! (huom: kaikki tarvikkeet eivät kuitenkaan kuulu alennuksen piiriin, esim. Copic markerit tai Carand’archen puuvärit erikseen ostettuina)

Kiitos kun seuraat ja kaunista viikkoa!
Iina C.

Kritiikkivideo!

Olipa viikko! Oli pientä väsymystä ja ajanpuutetta ilmassa, mutta first things first. Olen päättänyt, että priorisoin tämän kurssin ja harjoittelemisen korkealle. Siksi pyrin kovasti siihen, että joka viikko saisin kotitehtävän palautettua ajallaan. Itseasiassa minulla on sellainen strategia, että yritän tehdä kaksi tehtävää viikossa. Laadin ensimmäisenä työn, johon panostan vähän enemmän. Ensimmäisellä työllä pyrin niin hyvään lopputulokseen kuin vain pystyn. Toisen työn teen testimielessä. Testaan siinä tarkoituksella jotain ja katson, millaista kritiikkiä työ saa osakseen.

Viikon tehtävä: messuosasto ja sen pohjapiirros

Viikon teema oli skissaustekniikat. Minulla on haasteena pysyä vielä kolmen tunnin aikarajassa, joten nyt päätin lähestyä kotitehtävää siten, että pakottauduin keksimään kotitehtävän idean vartissa. Sitten luonnostelin ja lähdin toteuttamaan. Tehtävässä pyydettiin suunnittelemaan messuosasto ja sen pohjapiirros. “Ajattele ISOSTI, esitä ydinajatus selkeästi ja tee se tyylikkäästi”, toitotin itselleni. Viime viikolla piirsin oppimismielessä toista kotitehtävän tiloista pitkälti mallin pohjalta, nyt halusin yrittää luoda tilan ja sen muodot ihan itsenäisesti.

Kurssilla on painotettu, että kannattaa haastaa itseään ideointivaiheessa. Ensimmäisenä mieleen tuleva idea saattaa olla turhan geneerinen ja työ ei välttämättä erotu edukseen. Olen viime päivinä pohtinut, miten esittää vettä kauniisti. Ehkäpä siitä syystä ensimmäinen mieleeni tullut idea oli suunnitella jokin sellainen palvelu, jossa vesi olisi elementtinä mukana. Ollaan kyhätty miehelle etätyöpistettä ja siitä inspiroituneena mieleeni nousi ajatus esteettisestä ja uudenlaisesta etätyöpisteestä. Miten rauhoittavaa ja inspiroivaa olisikaan tehdä töitä akvaarion sisällä!

Kysyin itseltäni, tuleeko tästä ideasta toistoa. “Tuskinpa”, totesin ja ryhdyin tekemään nopeita luonnoksia. Minulla oli vesiselvä visio, miltä messuosasto ja tuote itsessään näyttäisi. Kun otin kynän käteen, iski epätoivo. Ymmärsin, etten osaa piirtää pyöreitä muotoja perspektiivissä. Kurssilla käsitellään perspektiiviä syväluotaavammin kevät-puoliskolla. Olen yrittänyt itse opiskellen YouTubesta kehittyä perspektiivin piirtämisessä, mutta hoksannut, ettei niistä perusteellisimmissakaan ole selitetty ihan kaikkea auki. Tällä hetkellä minulla menee suhteettoman kauan aikaa kotitehtävien kanssa perspektiiviä tuumaillessa, mutta voi olla, että tämä painiskelu on vaivanarvoista ja syväopin vielä perspektiivin salat. Perspektiivit ovat kuitenkin onneksi ihanan loogisia.

Skissaus-tekniikka -viikolla käytiin läpi juuri tätä – idean luonnostelua. Messuosastoni muoto ja perspektiivi hakivat muotoaan 23 nopean hahmotelman kautta.

Olin umpikujassa, mutta päätin vain alkaa piirtää ideaani auki vaikkei pyöreiden muotojen perspektiivi ihan oikein menisikään. Niinhän se olisi pääsykokeessakin; jostain olisi lähdettävä pikaisesti liikkeelle kellon tikittäessä tasaisesti eteenpäin. Kotitehtävissä nostan myös omaa rimaani tietoisesti aina ylöspäin, jotta oppisin mahdollisimman paljon. Tähän tehtävään sopi mielestäni upeasti musta paperi ja kaivoin naftaliinista värikynät. Oli hauska huomata, että värikynillä työskentely sujui yllättävän hyvin.

Toinen mieltäni kovasti askarruttava asia on ihmisten esittäminen. Miten realistiselta ihmisten tulee näyttää arkkitehtuurin pääsykokeissa? Ihmisten piirtäminen ei ole vahvin osa-alueeni, mutta messutuotteen avaaminen tarvitsi ehdottomasti sen, että näytti, miten työpistettä käytetään. Päädyin esittämään ihmisen ääriviivojen avulla. Kun taapero näki piirustuksen ja kysyi: “Työskenteleekö tuo läppärin kanssa?”, ajattelin, että hahmo läpäisi juuri parhaan testin. Lisäsin myös messuhallin uloskäynnin lähelle muutaman mittakaavahahmon, jotta tilantuntu kasvaisi.

Kun työ oli viittä vaille valmis, tein hetken jotain muuta ja palasin sitten uudelleen sitä katsomaan. Olen huomannut, että hetkeksi katseen kohdistaminen johonkin toisaalle, auttaa tarkastelemaan työtä paremmin. Pistin merkille, että etummaisen kaaren alaosa näytti kummalliselta. Siinä oli selkeästi perspektiivihäikkä. Pohdin kuumeisesti, miten ihmeessä se tulisi korjata. Muistin perspektiivivideoista nähneeni, että kaikki muodot voi piirtää neliöiden tai suorakaiteiden sisälle. Silloin ne on helpompi saada menemään perspektiivissä oikein. Niinpä tein ihan kevyesti lyijykynällä suorakaiteen ja koin ahaa-elämyksen. Hetkessä perspektiivivinouma oli korjattu ja työ näytti sopusuhtaisemmalta.

Odotettu maanantai

Tällä hetkellä maanantai-illat ovat odotettuja, sillä silloin me Maxi-etäkurssilaiset saamme videomuotoisen kritiikin kotitehtävistä. Paikan päällä kurssilla käyvät saavat kritiikin puolestaan oppitunneilla. Kaikki kritiikit ovat olleet superhyviä, sillä jokainen opettaja on luonut hetkestä levollisen. Töiden äärelle todella pysähdytään, niitä tulkitaan ja tarkastellaan pieteetillä. Ihan jokaisen työn ansioita nostetaan esiin ja ammattimaisin ottein ohjataan eteenpäin kehittymisen polulla. Itse Tehon kurssia harkitessa pohdin, minkälaisia kritiikit oikein ovat ja ajattelin, että tämä saattaisi kiinnostaa myös sinua. Haluaisitko kurkata, millaisen kritiikin sain messutyöstäni? Pääset katsomaan videon tästä (huom: videolla esiintyviltä Tehon opettajilta saatu lupa julkaisemiseen):

Täällä on pienet jamit käynnissä! Siis nyt on kolmas kurssiviikko ja sain vitosen kotitehtävästä! Tuntuu ihan mielettömän rohkaisevalta. Toivo on voimavara, joka kannattelee. Tietenkään kurssilla pärjääminen ei takaa opiskelupaikkaa, koska itse kokeessa voi tapahtua mitä mystisempiä asioita. Ja tämä yksittäinen työ oli vain yksi muiden töiden joukossa – en tosiaankaan pärjää kaikissa tehtävissä näin hyvin. Näen tämän niin, että vain kovasti harjoittelemalla arkkitehtuurin opintojen ovet voivat avautua minulle.

Avainroolissa on säännöllinen harjoittelu. Kurssin arvosanoilla ei ole kovin suurta merkitystä kunhan vaan oppii saamastaan kritiikistä ja osaa sen pohjalta tehdä vastaavan tehtävän pyydettäessä seuraavalla kerralla paremmin. Arvostan sitä, että kurssin opettajat antavat myös lähes poikkeuksetta kehitysideoita 4,5-5 saaneisiin töihin kuten tähänkin messuosastoon. Aina on varaa kehittyä ja juuri tällainen rakentava kritiikki on parasta, mitä voi saada. Oli oma lähtötaso ihan mikä tahansa, koen, että eri luovien alojen ammattilaisten antama kritiikki vie kehittymisessä eteenpäin ja se auttaa unelman saavuttamisessa. Kritiikki on myös hyvä paikka testauttaa, miten oma visio on ymmärretty. Toisinaan opettajat löytävät töistä ihan uusia ulottuvuuksia ja se on hurjan mielenkiintoista!

Kiitos kun olet matkassa mukana! <3
Iina C.

Minkälaisilla töillä menestyy pääsykokeissa?


Luovien alojen pääsykokeille on tavallista, että samantyyppiset pääsykoetehtävät toistuvat vuosittain pienellä twistillä. Kaikki Teho-Opiston kurssitehtävät onkin kehitetty aikaisempien vuosien ennakko-ja pääsykoetehtävien pohjalta. Tekemällä kaikki tehtävät, saat vankan rutiinin pääsykokeisiin ja opit ymmärtämään mitä eri alojen pääsykoetehtävissä haetaan.

Rutiinin ja tekemisen lisäksi saat kursseilla korvaamatonta henkilökohtaista ohjausta ja ammattilaisten kommentteja oman tekemisen kehittämiseksi. Maksimoi mahdollisuutesi onnistua pääsykokeissa ilmoittautumalla kurssillemme!



Totuuden hetki: lähtötasoni

Iina C.

Tätä hetkeä olen odottanut kuin kuuta nousevaa: tietoa siitä, millä tasolla tekemiseni on tällä hetkellä. Tehon Maxi-kurssilla voi palauttaa viikottain joko yhden tai kaksi kotitehtävää tarkastettavaksi ja lisäksi pienempimuotoisia pikatehtäviä. Käyn Maxi-kurssin etäversiota ja meille etäkurssilaisille palaute eli kritiikki annetaan videon kautta. Videolla opettajat käyvät läpi kaikkien ajallaan palautettujen töiden ansioita sekä antavat vinkkejä, mitä töissä voisi mahdollisesti kehittää. Työt saavat lisäksi arvosanan asteikolla 1-5.

Katselin kesällä arkkitehtikoulutusohjelman sisäänpääsytilastoja ja havaitsin, että suorittamisen tulisi olla pääsykokeissa vähintään noin 3,5-4 tasolla, jotta opiskelupaikka avautuisi. Kirjoitin kritiikki-päivän aamuna itselleni ylös, mitä mieltä olisin mistäkin arvosanasta. Ykkönen olisi katastrofi ja herättäisi kysymyksen, mitä tästä vuodesta tulee. Onko minusta tähän? Arvosana kaksi olisi pettymys, sillä olin nähnyt tehtävien eteen kuitenkin vaivaa. Kolmonen olisi ihan hyvä arvosana ja tuntuisi, että siltä tasolta olisi hyvä ponnistaa eteenpäin ja lähteä kehittymään. Arvosana neljä herättäisi varmastikin reaktion: “Ohhoh, näinkö hyvin pärjäsin?!” Töitäni katseltuani näin niissä kehitettävää, joten arvosanaa viisi ei tarvitse edes käydä läpi. Minulla ei ollut aavistustakaan omasta tasosta, mutta pakotin itseni heittämään hapuilevan itsearvionnin. Arvioin varovasti olevani kotitehtävieni perusteella noin tasolla 3,5.

Päivitin koko kritiikkipäivän verkkoalustaa kurkistaakseni, olivatko kritiikkivideot saapuneet. Illalla ne tulivat ja aloin katsoa palautteita – tottakai ihan välittömästi.

Tämä työ yltää arvosanaan…

Ajattelin esitellä tässä yhteydessä teille työn, jossa on enemmän kehitettävää. Tehtävänanto oli:

HETKEÄ ENNEN..

Piirrä kuva hetkestä juuri ennen kuin jotain tapahtuu.
Toteutus: Piirtäen lyijykynällä A3-arkille. Työskentelyaika 3 h.
Arviointiperusteet: Aiheen käsittely ja idean välittäminen, tapahtuman kuvaaminen, tunnelma

Ensimmäisen maxi-kurssi-viikon aiheena oli lyijykynätekniikka. Tässä oma tulkintani tehtävänannosta “hetkeä ennen”.

Työstäni saama palaute:
+ Kiinnostava katselukulma ja hyvä esitys tilasta, hieno valon hohde ikkunasta, hyvät varjostukset
– Työ kaipaisi vielä aavistuksen verran enemmän kontrastia, pientä hiomista perspektiiviin

Ja arvaatteko arvosanan? 3,5. Tämä antaa todella toivoa tulevasta. Kerroinkin ensimmäisessä blogipostauksessani, etten ole piirtänyt tai maalannut kunnolla kymmeneen vuoteen. Koen, että minulla on vielä paljon tekemistä kipuamisessa sille visuaalisen viestinnän tasolle, jolle haluan yltää. Ote on vielä jokseenkin haparoivaa, mutta yllätyksekseni ihan jok’ikinen piirros tuntuu vievän tekemistä eteenpäin. Se tunne kun saa ylittää itsensä, on kerrassaan mahtava!

Itsensä ylittämisestä puheen ollen… toinen kotitehtävistäni sai arvosanan 4,5. Aikamoista! Kyllä iso onnentunne läikähti syvällä sisimmässä kun kuulin tuon arvosanan. Tiedostan, että kurssin aikana tulee varmasti huonompiakin arvosanoja ja on oikein ok epäonnistua nyt, jottei niin kävisi pääsykokeissa. Joissakin asioissa minussa on perfektionistin vikaa… tähän tekemiseen suhtaudun kuitenkin niin, että jos keväällä tekemiseni olisi vahvaa nelosen tasoa, olisin todella iloinen. Silloin minulla olisi hyvät eväät pääsykokeisiin ja jokseenkin realistinen mahdollisuus saavuttaa unelmieni opiskelupaikka. En yritä kehittyä parhaaksi, mutta riittävän hyväksi. Erityisesti itselleni. Olisi huippua pystyä jättämään pääsykoetehtävät tuntien, että olin onnistunut visualisoimaan asiat siten kuin ne visioin. Tärkeintä lienee nyt, että oppisi kehittämään oivaltavia ideoita, omaperäisiä lähestymiskulmia ja eri tekniikat olisivat kiitettävästi hallussa.

Tässä kaikessa Tehon valmennuskurssilla oleminen auttaa suunnattoman paljon. On hassua kun yht’äkkiä arkkitehdin ammatin tavoittelu sai vahvemman perustan ja mieleen alkoi hiipiä usko, että unelman saavuttaminen voi oikeasti olla mahdollista. Edessä on paljon, paljon työtä, mutta bring it on! Kiitos kun olet matkassa mukana!

Huojentunein ja toiveikkain fiiliksin luonnosvihkon pariin palaten, Iina C.

Treenaamaan yhdessä?


Pääsykokeisiin valmistautuminen on raskas prosessi ja välillä voi tuntua, ettei itse tiedä mitä töissään voisi enää parantaa. Töitään kannattaakin rohkeasti näyttää muille, sillä subjektiivisen arvioinnin saaminen on ensisijaisen tärkeää kehittymisen kannalla. Teho-Opiston valmennuskursseilla saat jatkuvasti ammattilaisten palautetta töistäsi, jonka avulla kehityt harppauksin. Aloita matkasi kohti unelmien opiskelupaikkaa Teho-Opiston tukemana!



Ensimmäinen kurssiviikko: lyijykynätekniikka haltuun

Tehon maxi-etäkurssin ensimmäinen opetusvideo ilmestyi maanantaina puoliltapäivin ja katsoin sen innostuneena välittömästi. Siitä se kurssi starttasi: 20 minuutin videolla annettiin perehdytys lyijykynätekniikkaan. Opetuksessa hyvä muistutus oli valöörit sekä esimerkein havainnollistettuna se, miten suuri merkitys kontrastin luomisella on. 

Miten etäkurssi pyörii?

Pohdin kovasti ennen kurssin alkua, miten etäkurssi teknisesti toteutettaisiin. Olin positiivisesti yllättynyt selkeästä alustasta, josta löytyvät teemoittain luennot, pikatehtävät, kotitehtävien toimeksiannot sekä niiden vinkki- että kritiikkivideot. Meillä kurssilaisilla on lisäksi oma suljettu Facebook-ryhmä, jossa voi saada vertaistukea.

Tältä näyttää Tehoverkon Maxi-etäkurssin virtuaalinen oppimisympäristö.

Ensimmäisiä kotitehtäviä pakertamassa

Itse toimin parhaiten paineen alla ja viimeistelen usein tehtävät viime metreillä. Nyt kokeilin kuitenkin uudenlaista lähestymistapaa: tein ensimmäisen tehtävän maanantai-iltana ja toinen kotitehtävä valmistui torstaina. Dead line palautukselle on sunnuntaina. Ajattelin, että voisin katsella töitä ja tehdä tarvittavia pieniä viilauksia. Tehtäviin oli asetettu aikarajaksi kolme tuntia per tehtävä. Nämä ensimmäiset työt menivät kyllä hieman sen yli ja vaikka nyt töitä katsellessa tuntuu, että yhtä sun toista voisi vielä viilata, päätinkin olla tekemättä niin, sillä ei pääsykokeissakaan pysty loputtomiin korjailemaan töitään. Tarkoitus myös on, että noin kuukauden kuluttua laitan oikeasti herätyskellon soimaan ja noudatan minuutin tarkasti aikarajoja. Näin opin piirtämään nopeammin. Annan kuitenkin itselleni noin kuukauden armonaikaa, sillä piirustustaitoni ovat vielä pahasti ruosteessa ja ne pitää herätellä hellästi eloon. 

Yllätyksekseni ensimmäisten tehtävien tehtävänannot olivat yllättävän laveat ja yleispätevät. Olin iloinen, että olin harjoitellut kesän ajan YouTubesta löytämieni videoiden avulla eri perspektiivejä sekä perehtynyt hieman erilaisiin tekniikoihin. Toisaalta laaja tehtävänanto antoi mahdollisuuden lähteä yrittämään itselle haastavia asioita. Tein molemmista ensimmäisistä harjoitustehtävistä tilat. Toisen kuvasin alhaalta ylöspäin ja toisen ylhäältä päin. Helpompi olisi ollut piirtää yhden pakopisteen kuva suoraan edestä, mutta halusin lisätä itselleni vaikeuskerrointa heti aluksi, jotta oppisin tulevasta kritiikistä mahdollisimman paljon. 

Vatsanpohjassa myllertää odottaessani ensimmäistä kritiikkiä. Jännittää saada selville oma lähtötaso. Kritiikin saatuani palaan kertomaan tunnelmat tännekin. 

Ensimmäisen maxi-etäkurssiviikon fiiliksiä päivitteli Iina C.

Minkälaisilla töillä menestyy pääsykokeissa?


Luovien alojen pääsykokeille on tavallista, että samantyyppiset pääsykoetehtävät toistuvat vuosittain pienellä twistillä. Kaikki Teho-Opiston kurssitehtävät onkin kehitetty aikaisempien vuosien ennakko-ja pääsykoetehtävien pohjalta. Tekemällä kaikki tehtävät, saat vankan rutiinin pääsykokeisiin ja opit ymmärtämään mitä eri alojen pääsykoetehtävissä haetaan.

Rutiinin ja tekemisen lisäksi saat kursseilla korvaamatonta henkilökohtaista ohjausta ja ammattilaisten kommentteja oman tekemisen kehittämiseksi. Maksimoi mahdollisuutesi onnistua pääsykokeissa ilmoittautumalla kurssillemme!



Kuinka saada hyvä startti pääsykokeisiin valmistautumiseen? Asiantuntijan 5 vinkkiä

Pääsykokeissa menestymiseen ei ole oikotietä vaan menestymisen resepti on pitkäjänteisyys. Siksi onkin tärkeätä, että tehokas valmistautuminen lähtee käyntiin jo heti alussa. Arkkitehtuurin ja taidealojen valmennuskursseja tarjoavan Teho-opiston pääopettaja Sini Koivisto kokosi sinulle viisi vinkkiä kuinka aloittaa pääsykokeisiin valmistautumisprosessi tehokkaasti jo ensiaskelista lähtien.

Viisi vinkkiä pääsykokeisiin valmistautumisen aloittamiseen

Tutustu pääsykokeissa vaadittaviin tekniikoihin

Aloita tutustumalla tekniikoihin ja siihen mitä kaikkea pääsykokeissa sinun odotetaan osaavan. Tutustu ja harjoittele monipuolisesti eri piirustus-, maalaus- ja pienoismallitekniikoita. Vaadittavia pienoismallitekniikoita ovat esimerkiksi puutikut, paperitekniikat, rautalanka sekä savi. Tutustumalla aikaisempien vuosien pääsykokeisiin saat vihiä siitä, millaisia asioita sinun odotetaan osaavan mitä todennäköisemmin myös omassa pääsykokeessasi.

Voita aloittamisen kankeus luonnostelemalla

Alkuun pääseminen voi olla joskus haastavaa ja tyhjä paperi tuntua pelottavalta. Hyväksi todettu lääke tähän on luonnoskirjan kuljettaminen mukanaan kaikkialle. Luonnoskirjaan voi esimerkiksi luonnostella ratikassa istuessaan. Arkinen luonnostelu kehittää pään ja käden yhteyttä. Erilaiset hahmotelmat voivat auttaa löytämään uusia muotoja.

Pyydä palautetta

Omien töiden näyttäminen muille ja subjektiivisen arvioinnin saaminen on ensisijaisen tärkeää kehittymisen kannalta. Töitään kannattaa näyttää rohkeasti muille alalla työskenteleville tai alasta kiinnostuneille ja pyytää rakentavaa palautetta. Teho-opiston kursseilla keskeisintä onkin, että opiskelijat saavat tukea ja palautetta alansa usean vuoden kokemuksen omaavilta ammattilaisilta. Teho-opistolla opiskelijat pääsevät näyttämään ja keskustelemaan töistään aina vähintään kahden opettajan kanssa.

Ota ajankäyttö haltuusi

Pääsykoetehtäviin on varattu keskimäärin kolme tuntia aikaa. Tehtäviä kannattaakin opetella jo heti alusta lähtien tekemään annetuissa aikarajoissa, jotta ajankäytöstä muodostuu rutiini. Töiden kellottaminen auttaa sinua myös hahmottamaan, kuinka kauan kukin työvaihe sinulta yleensä vie.

Ruoki idea-kirjastoasi

Parhaat pisteet pääsykokeissa yleensä saavat työt, joissa osoitetaan hakijan kykyä katsoa tulevaisuuteen sekä kekseliäisyyttä, omaperäisyyttä että visionäärisyyttä. Jokaisen työn ”sydän” on sen idea-sisältö. Ideointi ja sen harjoittelu onkin kaikkein olennaisinta. Harjoittele ideointia tutustumalla oman alasi tämänhetkisiin trendeihin. Idea-kirjastoasi pääset täydentämään lukemalla alasi blogeja ja seuraamalla ajankohtaisia kilpailuvoittajia. Joukosta erottuvien ja uudenlaisten töiden luomista voi edistää leikittelemällä ja revittelemällä ideoilla jo pääsykokeisiin valmistautumisen aikana.

Aloita matkasi kohti unelmiesi opiskelupaikkaa Teho-Opiston tukemana!

 

70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!