Taktikoiden onnistumisiin– Taideopettajan 5 vinkin taktiikalla varmistat osaamisesi pääsykokeissa!

Pääsykokeet

Miten hyödynnät tehokkaasti viimeiset viikot valmistautumiseen ennen pääsykokeita? Kokenut taidekasvattaja, arkkitehti ja Teho-Opiston pääopettaja Sini Koivisto kokosi parhaat vinkit pääsykokeisiin valmistautumiseen. Näillä vinkeillä taktikoit pääsykokeissa parhaan potentiaalisi esiin.


Lähipäivien ja -viikkojen aikana oppilaitokset julkaisevat ennakkotehtävien tuloksia. Positiivisen kirjeen jälkeen on aika suunnata katse kohti kevään tärkeimpiä päiviä – pääsykokeita. Ennen varsinaista koitosta on kuitenkin vielä hyvin aikaa valmistautua ja nostaa omat taidot pääsykokeissa vaadittavalle tasolle.
Tehon pääopettaja Sini on koonnut viisi vinkkiä pääsykokeisiin valmistautumiseen, joihin kannustaa panostamaan viimeisten viikkojen aikana. Lue asiantuntijan viime hetken vinkit ja onnistu pääsykokeissa!

VIISI VINKKIÄ VIIMEISILLE VIIKOILLE

1. Ota tekniikat haltuun

Viimeistään nyt on aika treenata eri tekniikat kuntoon. Harjoittele mahdollisimman laajasti erilaisia tekniikoita, joita pääsykokeissa voidaan testata. Esimerkiksi akvarellit ovat esiintyneet lähes varmasti syystä kaikilla aloilla melkein joka vuosi. Eli ainakin akvarellitreenit kannattaa aloittaa viimeistään nyt. 

2. Tsekkaa vanhat pääsykokeet

Pääsykokeissa toistuu usein hyvin saman tyyppisiä tehtävä antoja pienellä twistillä. On tosi tärkeää harjoitella oman alan ja oman koulun aiempien vuosien pääsykokeita – jotain samanlaista on suurella todennäköisyydellä vastassa myös tänä vuonna! Jos ei ole valmennuskurssilla, ainut tapa saada käsitys siitä, millaisia tehtäviä kokelailla teetetään, on kurkistaa aiempien vuosien pääsykokeita.

3. Pyydä kritiikkiä

Älä jätä harjoitustöitäsi kirjoituspöydän laatikkoon. Näytä rohkeasti omia töitäsi muille ja pyydä positiivista palautetta ja kehitysideoita. Muut voivat nähdä työsi hyvinkin eri tavalla ja useampi silmäpari antaa laajemman näkemyksen töistäsi. Kritiikki on todella tärkeää kehittymisen kannalta, joten sitä kannattaa pyytää äidiltä, isältä, sisaruksilta, kavereilta tai vaikkapa naapurilta.

4. Treenaa ajankäyttöä

Pääsykokeissa tehtäviin on varattu keskimäärin kolme tuntia. Muilla paitsi arkkitehdeillä on myös yksi neljän tunnin tehtävä ja arkkitehdillä jopa yksi kahden tunnin tehtävä.  Aika saattaa loppua helposti kesken – etenkin silloin kun idea tai toteutus ei tahdo sujua suunnitellusti. Ajankäyttöä on hyvä treenata kellottamalla omia harjoitustehtäviä. Älä lipsu, vaan pitäydy sovitussa ajassa ja seuraa kunkin työvaiheen vaatimia ajanjaksoja. Näin osaat varata pääsykokeissa juuri oikean ajan kunkin työvaiheen toteuttamiseen.

5. Rakenna keinot lukkojen avaamiseen

Pääsykoetilanne on innostava, mutta kuten sanomattakin selvää panokset ovat kovat – täytyy onnistua vakuuttamaan tuomaristo. Me kaikki suoriudumme eri tavalla jännittävissä tilanteissa, mutta mahdollisten lukkojen varalle pystyy valmistautua. Onkin hyvä miettiä valmiiksi joku itselle sopiva keino pattitilanteen laukaisemiseksi. Jos tuntuu ettei ideaa kerta kaikkiaan synny ja ajatukset ovat täysin lukossa, voi esimerkiksi alkaa luonnostelemaan tai piirtelemään joitain muotoja tai hahmoja, joiden kautta ideaa voisi hieman avittaa. Teho-Opistolla suosittelemme kurssilaisillemme Three Shapes Techniquea, joka on yleisesti käytetty luovuustyökalu lukkojen aukaisemiseen tai uuden näkökulman etsimiseen. Löydä oma keinosi lukkojen avaamiseen!

 

 

TSEMPPIÄ PÄÄSYKOE-TREENEIHIN!

Vältä pääsykoestressi! Psyykkinen valmentaja Katarina Meskanen kertoo, miten vältät liiallisen pääsykoestressin. Nappaa talteen Katarinan vinkit stressin hallintaan pääsykokeisiin valmistautuessa, pääsykoepäivän aamun varalle ja itse pääsykoetilanteen hallitsemiseksi.

 

 


Minkälaisilla töillä menestyy pääsykokeissa?


Luovien alojen pääsykokeille on tavallista, että samantyyppiset pääsykoetehtävät toistuvat vuosittain pienellä twistillä. Kaikki Teho-Opiston kurssitehtävät onkin kehitetty aikaisempien vuosien ennakko-ja pääsykoetehtävien pohjalta. Tekemällä kaikki tehtävät, saat vankan rutiinin pääsykokeisiin ja opit ymmärtämään mitä eri alojen pääsykoetehtävissä haetaan.

Rutiinin ja tekemisen lisäksi saat kursseilla korvaamatonta henkilökohtaista ohjausta ja ammattilaisten kommentteja oman tekemisen kehittämiseksi. Maksimoi mahdollisuutesi onnistua pääsykokeissa ilmoittautumalla kurssillemme!



Kitspiraatio – Lasten taideprojekteja

Taiteesta nauttiminen kuuluu kaikille

Kun mietin omaa lapsuuttani, minulle on luotu erinomaiset edellytykset taiteen tekemiseen. Isäni on taiteilija ja äitini on taidekasvattaja joka on työskennellyt taidepainotteisesti lasten kanssa yli 20 vuotta. Isoäitini oli myös taiteilija. Meillä oli aina kotona maaleja, tusseja ja kyniä joita sai vapaasti käyttää. Olen lapsesta asti käynyt usein isäni kanssa taidenäyttelyissä, kirjastossa katsomassa taidekirjoja ja erilaisissa poikkitaiteellisissa tapahtumissa.
Olen koulutukseltani kulttuurituottaja. Olen opiskellessani saanut paljon tietoa erilaisista taidemuodoista. Kulttuurituottajan koulutuksessa opin myös soveltavasta sekä yhteisöllisestä taiteesta. Osallistuminen on merkityksellinen ja voimaannuttava kokemus. Kirjoitin lopputyöni nuorille suunnatusta musiikkityöpajakokonaisuudesta, ja opin tutkimukseni aikana paljon nuorten oma-ehtoisesta luovasta toiminnasta. Oli kyse kuvataiteesta, teatterista tai musiikista on mahtavaa tuoda esiin omaa mielenmaisemaansa. Se vahvistaa itsetuntoa, itseluottamusta sekä luo merkityksellistä ajanvietettä.
Olen itse kiinnostunut tekemään erityyppisiä taideprojekteja. Olen kiinnostunut niin monesta eri asiasta, joten vain yhteen asiaan keskittyminen on jäänyt vähiin. Tiedän, että jos oikein laittaisin kaikki energiani ainoastaan yhden asian mestarointiin saisin hyviä tuloksia. Samalla on suuri vahvuus olla kiinnostunut monesta asiasta, ja kaikki luova tekeminen opettaa. Olen tehnyt taidetta mm. savesta, helmistä, paper machésta, maaliväreillä, tusseilla ja värikynillä. Olen kokeillut erilaisia tekniikoita maalipinntojen käsittelyyn, paperin taitteluun ja muotojen luomiseen.
Tämä ei minun tapauksessani kuitenkaan tarkoita sitä, että olisin paras kaikessa ja saisin pääsykokeista täydet pisteet. Pääsykoetehtävien tekemiseen on omat tekniikkansa ja luetun ymmärtämisen taito tärkeää. Kurssitehtävätkin ovat todella rajattuja tiettyyn aihepiiriin tai tekniikkaan. Niissä onnistuminen ei tarkoita vain väriopin ymmärtämistä, vaan kokonaisvaltaista ajattelua sommittelusta, dynamiikasta, väreistä jne.  Mutta takaisin niihin taideprojekteihin.
Olen tämän lukukauden töissä kuvataidepainotteisessa iltapäiväkerhossa. Arjen pyörittämisen ja ulkoilun lisäksi minulla on vapaat kädet itsenäisesti keksiä ja toteuttaa lasten kanssa erilaisia taideprojekteja.

Laatikoiden taittelua

Lapset luovat taidetta omista lähtökohdistaan

Lasten kanssa työskentelyn edellytys on minusta hyvä asenne, innostuneisuus ja kärsivällisyys. Taiteen luomisessa tämän ikäisten lasten kanssa(6-9v) on erittäin tärkeää, että ei pakota lapsia tekemään tietynlaista taidetta. Lapsille pitää luoda sellaiset edellytykset, että he itse omista lähtökohdistaan saavat ilmaista itseään ja luoda taidetta. Pitää myös muistaa, että lasten pienmotorinen kehitys on yksilöllistä ja myös heidän kokemuksensa taiteesta. Lapsilla voi olla vahva yhteys heidän taiteelliseen luovuuteensa tai heillä voi olla vaikka vahva kehollinen ilmaisutapa. Jos lapsi ei innostu taiteen tekemistä, ei häntä kannata pakottaa tekemään töitä yhdessä. Kyse on kuitenkin meidän toiminnassamme vapaa-ehtoisesta tekemisestä.
Kuitenkin toivon ja kannustan kaikkia osallistumaan. Vaikka jokin asia vaikuttaisikin aluksi tylsältä, kun aloittaa tekemisen niin se voi tuoda mukanaan uusia maailmoja. Kuvataiteen tekemisessä jotkut lapset ovat tottuneet käyttämään vesivärejä ja toiset tusseja. Lapsille skissailu on usein uusi juttu, ja taiteilun jälkeinen siivoilu aina ärsyttävää. Valovoimaiset värit. tuoksuvat kynät ja metallinhohtoiset tussit ovat suosittuja.
 Tein lapsille valmiiksi omat työpisteet jotta aloittaminen olisi helppoa.

Sokerimaalausta. Vesi+sokeriliuoksen sekoitus värien sekaan luo hauskoja liukumia paperiin.

Vasemmalla lasten sormimaalausta. Oikealla minun ja 8 vuotiaan yhteismaalaus kukista.

Raaputus. Ensin paperille piirretään värintäytteistä pintaa ja sen jälkeen kynänjäljen päälle laveerataan paksusti liitua. Tämän jälkeen liitua voi raapia pois ja alla oleva värimaailma tulee esiin. Tämä oli todella sotkuista puuhaa, koska liidusta irronnut nut väriä meni kaikkialle ja sitä oli lähdes mahdotonta irrottaa vahakankaasta. Joten, kannattaa laittaa sanomalehti työskentelyalustaksi.

Kuplamarmorointi. Tiskiaineen ja väripigmenttien sekoituksesta saa hienoja kupplia kun painaa paperia märkään vaahtoon. Käytin seoksessa vesivärejä pigmenttien sijaan, joten lopputulos ei ihan ollut samanlainen kun se oli netistä katsottuna. Lapset tykkäsivät kuitenkin.

Omia vesivärikokeilujani Tehon viimevuoden Midikurssilta. Vasemmalla ylhäällä suola on sirotteltu maalin päälle ja väri pakenee reunoilta. Keskellä tuorekelmu on kuivumassa, kun sen nostaa tulee hienoja väripintoja.

Lasten töitä. Vasemmalla ylänurkassa käytetty tekniikkana minun opettamaani teippimaalausta, jossa teipataan kuvioita joiden päälle maalataan. On tärkeää, että paperi on tarpeeksi paksua. Muuten kun teippiä irrotetaan, se repii paperin mukaansa.

Maalin levittäminen omilla sormilla maalin on erittäin mukavaa. On palkitsevaa tuntea märän maalin sormissaan ja nähdä kuinka se levittyy paperille.
Kannustava asenne on edellytys lasten taiteellisen itsetunnon rakentamiseen.
Kitty