Välineurheiluako?

Rakastin pienenä hiihtämistä. Kun sain juniori-kilpasukset, jostain syystä hiihto lähti kummasti luistamaan entistä lennokkaammin. Mieleeni iskostui ajatus, että välineillä on väliä!

Ennen syyslomaviikkoa tein Teholla mustalle paperille viikkotehtävän. Minulla on ennestään Staedtlerin akvarellipuuvärit ja tein työn niillä. Tehdessä ihmettelin kun en saanut joistakin väreistä kirkkaammannäköisiä vaikka kuinka moneen otteeseen väriä kerrostin. Kun olin aikani samaa kohtaa tuhertanut, värin määrä ei lisääntynyt laisinkaan. Sitten meillä alkoikin värikynäviikko ja teemaluennon katsottuani, päätin tehdä investoinnin ja ostaa Carand’achen Luminance -puuvärit.

Omasta takaa löytyi Staedtlerin akvarellipuuvärit.

Uusilla puuväreillä työskennellessä eron huomasi heti. Värien sävyt olivat paljon intensiivisempiä ja erityisesti mustalla paperilla hehku oli välittömästi kokonaisuudessaan kauniimpi.

Ylempänä väriesimerkit Staedtlerin akvarellikynillä tehtynä ja alempana Carand’achen Luminance puuväreillä piirrettynä – kevyesti kyniä kertaalleen painamalla.

Onko tehtävän onnistuminen välineistä kiinni?

Osittain varmasti. Laadukkaammilla välineillä pystyy ilmaisemaan itseään ammattimaisemmin ja uskottavammin. Mutta tiedättekö mitä… kyllä se konsepti on kuitenkin kaiken a & o. Onnistuin saamaan edellisestä kotitehtävästäni 5/5, jonka tein kaapista löytyneillä peruspuuväreillä. Nyt palauttamastani työstä sain kolmosen, koska idea ei ollut niin timanttinen. Tai se ei avautunut työn arvostelijoille siten kuin olin suunnitellut. Tämä on tärkeää oppimisen kannalta; miten välittää oma idea mahdollisimman ymmärrettävästi siten, että se avautuu katsojalle välittömästi. Puuvärien jälki oli varmasti kauniimpaa uusimmassa työssäni, mutta ei se kanna pääsykokeissa pitkälle mikäli työn konseptia ei ole hiottu viimeisen päälle.

Tämän opin otankin nyt onkeeni kun lähden suunnittelemaan tämän viikon tehtävää. Ja rohkaisuksi ihan jokaiselle: luoville aloille pyrkiessä välineiden ei tarvitse olla kalleimmat, koska ideoilla siellä pääsykokeissa loistetaan, ei välineillä. Siltikin kyllä kannustan panostamaan välineisiin kohtuudella, koska laadukkailla työvälineillä työskentely lisää tekemisen iloa ja laadukkaan lopputuloksen saa aikaan nopeammin.

pssst. Tehon kurssilaiset saavat Temperasta 31 % alennuksen ostaessaan aloituspaketin heiltä. Taidetarvikevarastoaan täydentäessä alennusta voi saada 5-20 %. Tämä on kiva etu! (huom: kaikki tarvikkeet eivät kuitenkaan kuulu alennuksen piiriin, esim. Copic markerit tai Carand’archen puuvärit erikseen ostettuina)

Kiitos kun seuraat ja kaunista viikkoa!
Iina C.