Miltä sun välivuotesi näyttää?

Välivuosi

Missä sinun tuulesi puhaltavat?  Keräätkö rahaa sukanvarteen opiskeluaikaa varten? Haetko maailmalta muistoja keinustuolissa muisteltavaksi? Tai aloitatko määrätietoisesti valmistautumisen pääsykokeisiin jo hyvissä ajoin syksyllä? Mitkä ovet sinä valitset avata? 
Monelle kesä on oman tulevaisuuden pohdinnan aikaa. Toiset päättivät hetki sitten opinnot lukiossa ja tulevaisuuden suunnitelmissa siintävät jatko-opinnot. Toisilla tämän kevään pääsykokeet eivät menneet toivotulla tavalla, ja uusi yritys odottaa ensi keväänä. Välivuosi tarjoaa mahdollisuuden suunnata omaa polkua kohti omia unelmia. Määrätietoinen työ omien unelmien eteen palkitaan varmasti – ennemmin tai myöhemmin!
Vain harva pääsee aloittamaan jatko-opintonsa suoraan lukiosta tai ammattikoulusta. Välivuosi on edessä hyvin monella tulevanakin vuonna. Vuoden aikana ei kannata jäädä tuleen makaamaan, vaan nauttia vapaudesta valita, mitä juuri sinä haluat tehdä pitkän opiskelurupeaman jälkeen. Välivuoden aikana ehtii hankkimaan tulevaisuuden kannalta arvokasta työkokemusta, matkustella ja valmistautua pääsykokeisiin. Kaikki ovet ovat vielä avoinna – ja sinulla on mahdollisuus valita, minkä oven taakse kurkistat ja lähdet rakentamaan omaa polkuasi. 

Sinun välivuotesi voi kUUlosta tältä…

Meillä Teho-Opistolla moni on viettänyt välivuottaan töiden ohella tai täyspäiväisesti valmistautuessaan kevään pääsykoekoitokseen. Maxi-kurssi aloitetaan jo hyvissä ajoin syksyllä. Tämän syksy- ja kevätkauden kestävän valmennuskurssin aikana käydään taatusti kaikki tekniikat läpi ja treenataan monipuolisesti. Opettajamme elävät täysillä jokaisen hakuprosessissa mukana ja tsemppaavat kokeilemaan rohkeasti uusia tekniikoita ja ideoita – varmistavat, että jokaisen osaaminen on nostettu kevään pääsykokeisiin vaadittavalle tasolle.

Kun aloitin opintoni Teholla, en vielä tiennyt mihin “soppaan” allekirjoitinkaan itseni. Tehon ilmapiiri oli mitä mahtavin: opettajat ja oppilaat pitävät yhtä. Se kannustuksen, puskemisen ja tuen määrä, mitä sain tänä vuonna auttoi jaksamaan loppuun asti. Nyt voin todeta, että kaikki nämä (väli)vuodet ovat kultaa, sillä sain unelmieni opiskelupaikan vastaan ja nelivuotias minä kiljuisi onnesta! Minusta tulee arkkitehti. Olen onnellinen ja tästä se lähtee!

Taidealoille on tunnetusti kovatasoinen hakuprosessi. Sisään pääsee kuitenkin joka vuosi joukko taitavia ja lahjakkaita uusia opiskelijoita, jotka ovat joskus olleet aloittelijoita. Monelle heistä pääsykokeet ovat tuntuneet ylitsepääsemättömän vaikeilta ja sisäänpääsy on vaatinut useamman vuoden kovan treenin. Monipuolinen harjoittelu ja periksiantamattomuus palkitaan, kun koulupaikka vihdoin napsahtaa.
Teho-Opistolla valmennamme tulevia opintoja varten kannustavassa ilmapiirissä. Joka syksy valmennuksessamme aloittaa joukko motivoituneita tulevaisuuden arkkitehtejä, muotoilijoita, taidekasvattajia ja sisustusarkkitehtejä. Toimintamme perustuu hyvään meininkiin ja monille onkin löytynyt Teholta tiivis ystäväpiiri, jossa jokaisella on yhteinen tavoite – kevään pääsykokeissa onnistuminen. Niin usein Tehon kurssien jälkeen Teholaisten matka on jatkunut yhdessä myös syksyllä fuksiopinnoissa.

… ja näyttää tältä!


Välivuoden ei tarvitse olla välivuosi – se voi olla vuosi, jonka aikana sinä tähtäät tehokkaasti kohti omaa päämäärääsi. Käytä välivuotesi tehokkaasti ja aloita valmistautuminen pääsykokeisiin jo syksyllä. 

 

Minkälaisilla töillä menestyy pääsykokeissa?


Luovien alojen pääsykokeille on tavallista, että samantyyppiset pääsykoetehtävät toistuvat vuosittain pienellä twistillä. Kaikki Teho-Opiston kurssitehtävät onkin kehitetty aikaisempien vuosien ennakko-ja pääsykoetehtävien pohjalta. Tekemällä kaikki tehtävät, saat vankan rutiinin pääsykokeisiin ja opit ymmärtämään mitä eri alojen pääsykoetehtävissä haetaan.

Rutiinin ja tekemisen lisäksi saat kursseilla korvaamatonta henkilökohtaista ohjausta ja ammattilaisten kommentteja oman tekemisen kehittämiseksi. Maksimoi mahdollisuutesi onnistua pääsykokeissa ilmoittautumalla kurssillemme!



Jäitkö vielä tänä vuonna ilman opiskelupaikkaa?

Pääsykokeet epäonnistuminen

Pääsykoetulosten julkistaminen on sekä ilon että surun aikaa. Samalla kun toiset iloitsevat onnistumisistaan, osalle tulokset tuovat mukanaan karvaita pettymyksiä. Me Teho-Opistolla olemme kuitenkin nähneet pettymysten kääntyneen onnistumisiksi!
Kun opiskelupaikkaa ei tulekaan, kuukausien – jopa vuosien panostus ei saa ansaittua palkintoa. Tuntuu kuin koko maailma romahtaisi. Saattaa viedä pitkäänkin, että jaksaa nähdä valoa tunnelin päässä ja nostaa katseen kohti tulevaa. Pettymykset ja surut on hyvä käydä läpi, mutta niihin ei kannata jäädä vellomaan. Usko pois, vielä tulee se hetki, kun nostat suupielet ylöspäin ja löydät itsesi juuri sieltä mistä olet aina unelmoinut.

Jokaisen polku on erilainen

Ei ole olemassa sitä yhtä oikeaa tietä kohti unelmaa. Taso pääsykokeissa on huima, mutta kaikilla on mahdollisuus päästä sisään. Onnistumisessa voi olla kyse tosi pienistä jutuista. Pääsykoepäivinä ei välttämättä pysty syystä tai toisesta antamaan parastaan, ja paikan saa joku muu, joka on juuri siinä hetkessä pystynyt tuomaan itsestään kaiken potentiaalin esiin. Myös sinussa on sitä samaista potentiaalia. Harjoittelemalla – harjoittelemalla ja vielä kerran harjoittelemalla jokaisella on mahdollisuus päästä opiskelemaan juuri sinne, mistä on aina unelmoinut.
Välivuosi ja välivuodet eivät ole ollenkaan huonoja vaihtoehtoja. Silloin on aikaa miettiä tulevaisuuden suuntaa, opintoja ja unelmia. Voit kartuttaa työkokemusta, matkustella, kasvattaa portfoliota – kaikki vievät sinua eteenpäin. Vaihtoehtoja on rajattomasti.

Opiskelu ulkomailla?
Ei kannata rajata tulevaisuuden unelmiaan vain Suomen rajojen sisäpuolelle. Koulutuksen taso on meillä kotimaassa korkea, mutta myös ulkomailta löytyy paljon hyviä vaihtoehtoja. Ulkomailla opiskellessa voit napata kaksi tulevaisuuden kannalta tärkeää kärpästä yhdellä iskulla: koulutuksen ja kielitaidon. Lue lisää ulkomailla opiskelusta Tehon jutusta: Mitäpä jos opiskelisitkin ulkomailla?

Valmennuskurssi?
Välivuoden voi käyttää tehokkaasti valmistautumalla kevään pääsykokeisiin. Teho-Opistolla on laaja valikoima valmennuskursseja arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden taidealojen pääsykokeisiin. Järjestämme eri mittaisia kursseja, joihin kaikkiin on mahdollisuus osallistua joko lähiopetuksessa tai etäkurssilla. Kaikkein laajimman valmennuksen kohti kevään pääsykokeita voit varmistaa 12.9.2018 alkavalla Maxi-kurssilla.

Me Teho-Opistolla olemme vuosien varrella nähneet monia pettymyksiä, mutta sitäkin enemmän onnistumisia. Kaikille paikka ei ole auennut ensimmäisellä, ei toisella eikä vielä kolmannellakaan kerralla. Joskus saattaa vaatia vuosien työn, jotta paikka viimein napsahtaa. Kaikki on kuitenkin loppujen lopuksi kiinni itsestä – Kyllä, juuri sinusta!

Tehon opettajien terveiset:

Tulosten julkistaminen toi mukanaan myös paljon pettymyksiä ja sen aiheuttamaa surua voi joutua käsittelemään pitkäänkin. Muistakaa kuitenkin, että unelmia ei kannata koskaan romuttaa! Kaikilla on edellytyksiä päästä opiskelemaan unelma-ammattiin. Sinnikäs harjoittelu, kuten millä tahansa alalla, lopulta palkitsee. Olemme saaneet iloisia viestejä aikaisemmilta Teholaisilta, kun viimeinkin opiskelupaikka on auennut. Myös meistä opettajista suuri osa on hakenut aikanaan useamman kerran. Nyt voi näyttää mustalta, mutta aikanaan se helpottaa. Sitten voi  alkaa miettimään, miten jatkaa taitojen kehittämistä, jotta ensi vuonna tärppäisi.
Halauksia ja tsemppiä kaikille hakeneille, uskokaa itseenne, me opettajat todellakin uskomme teihin!

Yksilöllinen valmennus

Tehon kursseilla opettajat elävät täysillä mukana jokaisen hakuprosessissa. Kursseillemme osallistuu eri tasoista porukkaa, joista jokaisella on omat vahvuudet ja heikkoudet. Siksi panostamme jokaisen yksilölliseen valmennukseen ja autamme juuri niillä osa-alueillä, jotka kaipaavat eniten petrausta. Laajasta valikoimasta kursseja, voit valita juuri sinulle sopivan vaihtoehdon. Huomaathan, että kaikille kursseille on mahdollisuus osallistua etänä, paikasta riippumatta.


 

Mitä tehdä välivuotena?

Jos opiskelupaikkaa ei ole vielä tiedossa, ei hätää. Välivuosi tarjoaa unohtumattomia kokemuksia, joista saat hyviä eväitä tulevaisuutta varten. Vaihtoehtoja välivuoden viettämiseen on monia: reissaten, töitä tehden tai tuleviin opintoihin valmistautuen.. Vai houkuttelevatko nämä kaikki? Sekin onnistuu.
Katse tulevaan
Tiukan lukiopuserruksen jälkeen mieluisin vaihtoehto voi olla vuosi vailla stressiä opiskelusta. Työ saattaa tuntua ihanan raikkaalta vaihtelulta koulunpenkillä istumisen sijaan ja jos säästöjä on kertynyt, reissaaminen ja hauskanpito kokemuksia keräten vetää luonnollisesti puoleensa. Ja mikä olisikaan sille parempi ajankohta? Välivuosi tarjoaa myös mahdollisuuden skarpata itsensä pääsykoekuntoon ja varmistaa tulevan välivuoden jäävän viimeiseksi.
Vain 17 prosenttia lukiolaisista tietää tarkasti, mitä haluaa tulevaisuudessa tehdä. Tärkein syy välivuoden pitämiselle onkin juuri tulevaisuuden pohtiminen. Vuosi ilman opiskelupaikkaa antaa erilaisia mahdollisuuksia:

  1. Työ. Työn tekeminen rytmittää arkea ja antaa arvokasta kokemusta: työelämän pelisäännöistä, sosiaalisista tilanteista kuin myös vastuun kantamisesta. Työpaikalla tutustut uusiin ihmisiin, luot verkostoja ja opit uusia taitoja. Ansioluettelosi kiittää ja työllistyminen on tulevaisuudessakin helpompaa kokemuksen karttuessa. Raha on myös motivaattori. Työ mahdollistaa sen, että roposia jää käyttöön myös vapaa-ajalle. Säästämistä tulevia opiskeluaikoja varten kannattaa myös harkita. Voit myös suunnitella vuotesi niin, että työskentelet osa-aikaisesti, jolloin myös tilaa jää työn ulkopuolisille asioille enemmän (esimerkkinä katso listan seuraavat kohdat).
  2. Matkustelu. Maailman näkeminen laajentaa perspektiiviä, sivistää ja rikastaa kokemusmaailmaa, jota ei voi rahassa mitata. Matkustelun ohessa voit myös tehdä töitä ulkomailla tai kotimaassa pätkittäin. Au pair-vuosi on myös varteenotettava vaihtoehto tutustua toiseen maahaan ja itsenäiseen elämään. Vapaaehtoistyö ulkomailla tai reppureissaaminen vailla tarkkoja suunnitelmia sopii seikkailijoille. Matkabudjetti kuitenkin kannattaa laatia ja pohtia valmiiksi. Buon viaggio!
  3. Pääsykokeisiin valmistautuminen. Opiskelupaikka ei aina aukea ensiyrittämällä. Jos haluat pelata varman päälle ja saada haluamasi opiskelupaikan, pääsykoerumbaan varautuminen kannattaa aloittaa jo hyvissä ajoin. Pääsykokeet vaativat ennen kaikkea oikeaa asennetta ja tahtotilaa sekä tietenkin taitoa, jota on pakko harjoitella menestyäkseen. Tapoja on erilaisia: joku treenaa yksin tahdonvoimalla itsensä sisään, joku taas kaipaa opetusta ja vertaistukea. Oli tyylisi mikä tahansa, suunnitelmallinen valmistautuminen pääsykokeisiin mahdollistaa vuodesta nauttimisen luottavaisin mielin – luopumatta mahdollisesta työstä ja hauskanpidosta.
DSC_0023_
Miten minimoida välivuoden kustannukset?

Menoissa voit säästää monella tavalla. Kun suunnittelet talouden hyvin, saat enemmän liikkumavaraa ja vapautta.

  1. Asumismuoto. Jos sinulla on mahdollisuus asua vielä yksi vuosi vanhempiesi luona, se mahdollisuus kannattaa luultavasti hyödyntää. Vuokra-asuminen on kallista ja asuminen syö ison osan tuloista, erityisesti isoissa kaupungeissa. Jos kaipaat kuitenkin jo omaan kotiin, kavereiden kanssa kimppakämpän pystyyn laittaminen ei välttämättä ole laisinkaan huono idea. Jos haluat nähdä maailmaa, vuokraan menevät rahat voit sen sijaan käyttää lentolippuihin ja edulliseen majoittumiseen ulkomailla.
  2. Kulutustottumukset. Suunnittele ostoksesi. Tee kauppalista aina etukäteen, älä mene nälkäisenä kauppaan. Suosi satokauden kasviksia ja tarkkaile ketjujen ruokatarjouksia. Vältä heräteostoksia. Kiertele ensin kirppikset tai huutele Facebookin kirppisryhmät läpi, kun tarvitset jotain. Saat tarvittavat asiat – kuten vaatteet, huonekalut ja keittiötarvikkeet – edullisesti ja ekologisesti.
  3. Mieti pidemmälle. Pitkän tähtäimen kustannukset on myös syytä laskea. Välivuosi kannattaa suunnitella niin, että pääsykokeiden aikaan keväällä olet täydessä terässä ja valmiina hoitamaan itsesi sisään haluamaasi opiskelupaikkaan. Vaikket vielä tietäisi, mitä haluat tehdä, välivuoden aikana ehdit kuulostella itseäsi. Seuraava kuvitteellinen esimerkkilaskelma konkretisoi sen, mitä yksi välivuosi maksaa:
Teet välivuotenasi töitä kahvilassa, tulosi ovat 1600 €/kk.
Treenaat samalla pääsykokeita varten tavoitteellisesti. Pääset opiskelemaan heti välivuoden jälkeen. 
 
Ilman valmistautumista olisit päässyt opiskelemaan vasta kahden yrittämän jälkeen, joka tarkoittaisi myös valmistumisesi viivästymistä ja kahta välivuotta kahvilassa työskennellen. Valmistuttuasi palkkasi tulisi olemaan tuplaten kahvilatyösi verran, noin 3200 €/kk. 
Karkeasti laskettuna: opiskelemaan pääsyn viivästyminen tarkoittaa hukkaan heitettyä rahaa noin 19 200 euroa per vuosi, työssäkäynnistä huolimatta. (Summa on laskettu erotuksena 3200 euron ja 1600 euron kuukausipalkkojen vuosiansioista.)
 

kädet
Miten sitten valmistautua pääsykokeisiin?
Piiiitkän opintoputken jälkeen ymmärrettävästi tekisi mieli heittää jalat pöydälle ja nauttia opiskelemattomuudesta. Epäilemättä akkuja kannattaakin ladata niin paljon kuin mahdollista.
Jos mielit taidealalla, välivuosi mahdollistaa pitkäaikaisen koko vuoden tai vaikkapa lukukauden kestävän treenaamisen. Säännöllinen harjoittelu kehittää ilmaisutekniikoita, ideointikykyä ja luo oman persoonallisen tyylin massasta erottautumiseen.
Miten sitten päätätkään välivuotesi viettää, ota siitä kaikki ilo irti. Muista, että onnistut kyllä, kun vain uskot itseesi ja seuraat sydäntäsi. Suunta löytyy kyllä.
 

Iloista ja inspiroivaa välivuotta!