Aalto-yliopiston taidealojen ennakkotehtävät 2021 – opettajien analyysit

Aalto-yliopiston taidealojen ennakkotehtävät on nyt julkaistu! Tehtävät tulee palauttaa viimeistään 31.3.2021 klo. 15.00 sähköisen hakulomakkeen liitetiedostona. Tehon opettajat ottivat ennakkotehtävät analysoitavaksi ja jakavat tässä postauksessa vinkkinsä tehtävien toteutukseen!

Aalto-yliopiston taiteiden koulutusalan valinnoissa arvioidaan muun muassa soveltuvuutta ja lahjakkuutta hakukohteen alalle, koulutettavuutta, käsitteellistämiskykyä, luovaa ajattelua, motivaatiota, kolmiulotteisuuden tajua sekä mielikuvitusta.

opintopolku.fi

Aalto-yliopiston taidealat ovat erittäin kilpailtuja vuodesta toiseen. Ennakkotehtävistä ei kuitenkaan kannata ottaa liikaa paineita vaan ideoinnista ja tehtävien teosta kannattaa yrittää nauttia. Se yleensä näkyy!

Tänä vuonna kaikki Aallon ennakkotehtävät palautetaan PDF muodossa yhteishakulomakkeen yhteydessä. Tiedostojen suositeltu koko on 100Mt ja maksimikoko 1GB. Tarkemmat palautusohjeet löytyy täältä, muista katsoa ne huolella!

Tästä postauksesta löydät Tehon opettajien analyysit seuraavien hakukohteiden ennakkotehtävistä:

Sisustusarkkitehtuuri

Tämän vuoden tehtävissä testataan mm. hakijan tilallista- ja kolmiulotteista hahmotuskykyä, mielikuvitusta, sommittelua sekä valon ja värien käyttöä.

Toimita kaikki sisustusarkkitehtuurin ennakkotehtävät PDF-tiedostoina Opintopolkuun. Palauta yhteensä 3 PDF-tiedostoa.

Tehtäviä analysoi Tehon pääopettaja, taiteen maisteri ja arkkitehti Sini Koivisto!

Sini Koivisto

TEHTÄVÄ 1: KAUPUNKIUTOPIA

Lennät kaupungin yllä vuonna 2170, katselet taivaalta viistosti alas. Piirrä mitä näet.

Toteutustapa: Lyijykynällä tai mustalla hiilellä A3-kokoiselle paperille. Toimita tehtävä PDF tiedostona.

Arvosteluperusteet: Mielikuvituksellisuus, kolmiulotteisuus, sommittelu ja viivankäyttö.

Opettaja Sinin kommentit:

Lähes joka vuosi tulee jossain koulussa tai useammassa koulussa ennakkotehtäväksi jonkinlainen tulevaisuuden visio. Sisällöllisesti tärkeäksi tämäntyyppisessä tehtävässä nousee kyky eläytyä tulevaan, kyky kuvata havainnollisesti visiotansa, kyky kuvata kaupunkia rakennuksineen ja kaupunkitiloineen perspektiivissä sekä tietenkin suunnitelman sisältö eli koko työn innovatiivisuus. 

Mitä ihmettä tulevaisuuden kaupungissa on? Miltä siellä näyttää ja mitä siellä tapahtuu? Minkälaisia rakennukset ovat? Minkälaisia kaupunkitilat ovat? Miten siellä liikutaan ja miten tama vaikuttaa kaupungin rakenteeseen? Sisällöllä ja tarinalla on kiinnostavuuden kannalta suuri merkitys, tilan kuvaamisen taidolla erotutaan muista tässä tehtävässä teknisesti. Hyvin tärkeää tässä tehtävässä on hallita hyvin ilmaperspektiivin esittäminen – tässähän katsotaan kaupunkia lentävästä härvelistä käsin lintuperpektiivistä. Oikeanlainen esitystekniikka havainnollistaa kaupungin kolmiulotteisuuden, mikä onkin yhtenä arvosteluperusteena.

Kaikki arviointiperusteet on tärkeä huomioida koko ajan tehtävää tehdessäsi. Sommittelu on yhtenä perusteena ja se liittyykin siihen miten kokonaisuus ja sen osat sijoitellaan A3-paperille kiinnostavasti. Kolmiulotteisuus liittyy oikeanlaiseen esitystekniikkaan ja perspektiivin hallintaan. Viivankäyttö liittyy todennäköisesti siihen  miten myös viivojen avulla voit havainnollistaa kolmiulotteisuutta ja perspektiiviä sekä todennäköisesti myös julkisivujen esitystekniikoihin. Näissä on hyvä ottaa huomioon julkisivujen selkeät esitystyylit, rasterit ja rasterointi. Mielikuvituksellisuus mainitaan arvosteluperusteissa ensimmäisenä ja onkin näistä ehkä se kaikkein tärkein, kiinnostava visio jossa selkeä idea. 

Tässä tehtävässä on lupa unelmoida ja visioida! On myös hyvä olla tietoinen tämän ajan hengestä ja tyylistä jotta osaa siirtää katseen siitä tulevaisuuteen!!

TEHTÄVÄ 2: LENTOHÄRVELI

Suunnittele lentohärveli, jolla äsken lensit.

Toteutustapa: Rakenna pienoismalli suunnittelemastasi lentohärvelistä, materiaalivalinta on vapaa. Ripusta pienoismalli ja valokuvaa se valkoista taustaa vasten. Toimita tehtävä PDF tiedostona.

Arvosteluperusteet: Rakenne, materiaali ja mielikuvitus.

Opettaja Sinin kommentit:

Sisustusarkkitehtuurin toisena ennakkotehtävänä on kiinnostava ja aiemminkin muotoilun kokeissa eri variaatioina nähty tehtävätyyppi; kulkuneuvon suunnittelu. Yhtenä tehtävänä on lähes joka vuosi toistunut myös pienoismallin/kolmiulotteisen esineen mallin rakentaminen. Tässä tehtävässä yhdistyvät kummatkin! Tehtävänannossa ohjeistetaan luomaan tulevaisuuden kulkuneuvo. Jolla lensi ykköstehtävän aikana kaupungin yllä. 

Tehtävässä testataan mm. hakijan ideointikykyä ja mielikuvitusta, muodon ja materiaalien hallintaa sekä rakenteellista ajattelutapaa ja -esitystaitoa. 

Tärkeää on muodonannon, materiaalien ja rakenteen suhde kulkuneuvon toiminnallisuuteen ja liikkumatapaan. Pienoismallin rakentamiseen saa käyttää vapaita materiaaleja. Materiaalien ja muodon onkin hyvä olla harkittuja ja valinnan lähteä niiden sopivuudesta vaaditun liikkumismuodon mahdollisuuksiin ja rajoitteisiin.

Tulevaisuus teema on tärkeä huomioida – mielikuvitusta saa ja pitääkin käyttää, kun kyse on tulevaisuuden visiosta! Mielikuvitus on arviointiperusteena, huomioi se suunnittelussa. Myös rakenne ja materiaali käsi kädessä tulee suunnittelussa huomioida, sekä aluksen mittakaava!

Koska arviointiperusteissa on myös rakenteen hallinta, kannattaa kolmiulotteisuuteen ja rakenteelliseen hahmottamiseen kiinnittää tässä tehtävässä erityisesti huomiota. Mieti siis rakenne ja sen esitystavat kuntoon, kun toteutat tehtävänantoa! 

Ennakkotehtävissä on viime vuosina alkanut selkeästi yleistyä valmiiden mallien/tuotosten valokuvaaminen ja valokuvan arvioitavaksi lähettäminen. Aikaisemmin jokainen hakija on lähettänyt omia pienoismallejaan ja tuotoksiaan valintaraadille isoissa postipaketeissa, mutta nyt käytännöt ovat muuttuneet tuotoksen valokuvausta suosiviksi. Muutokseen kannattaakin siis suhtautua innostuen; nyt hakijalla on mahdollisuus valita juuri oikea kuvakulma, testata valoja ja varjoja sekä luoda kuva, jossa valmis työ on mahdollisimman edustavan näköinen. Mikä tässä on mielestäni tärkeää on parhaan mahdollisen näkökulman löytäminen valokuvaan sekä tietenkin onnistunut valaistus joka korostaa suunnitelman parhaita puolia. Onneksi valokuvan ja kuvankäsittelyn keinot ovat monet ja tässä jos missä niitä kannattaa käyttää hyväksi ja miettiä tarkkaan. Haaste on heitetty!

TEHTÄVÄ 3: SUKELLUS

Sukellat meressä toisen ihmisen kanssa, katsot ylös, näet vedenpinnan yläpuolella jotain kiinnostavaa. Esitä mitä näet.

Toteutustapa: Vapaasti valittavilla väreillä A3-kokoiselle paperille. Toimita tehtävä PDF tiedostona.

Arvosteluperusteet: Tilan ja liikkeen taju, sommittelu, valon ja värien käyttö.

Opettaja Sinin kommentit:

Kolmas tehtävä on raikasta vaihtelua totuttuun – tehtävän on nyt kuvata näkymää veden pinnan läpi, mitä näkee pinnan yllä. Toissa vuonna aallon sisustusarkkitehtuurin ennakkotehtävässä kuvattiin ihmisiä maisemassa veden rajassa, samaa teemaa siis hieman eri perspektiivistä. Arkkitehtuurissa on myös ollut lähivuosina vedenalainen tehtäväkokonaisuus Valmarin unioni, missä oli jotain samankaltaisuutta tämän tehtävän kanssa.

Tärkeää tässä tehtävässä on ihmisen näkökulma ja suhde vedenalaiseen tilaan ja maisemaan – ja tämän hyvin eritystyyppisen maisematilan kuvaaminen ja suhde yläpuoliseen maailmaan ja sen kuvaamiseen. Sekä vielä tilasta toiseen näkymän kuvaaminen veden pinnan läpi.

Maiseman ja veden tarjoamat tehokeinot kannattaa käyttää hyväksi. Tehtävä jättää kivasti tilaa omalle näkemykselle ja tulkinnalle. Kun veden pinnan läpi näkyvää ei ole määritelty vaan siinä annetaan tilaa mielikuvitukselle. Veden pinnan ja veden aineena ja pintana käyttäytyminen on hyvä huomioida. Samoin valon käyttäytyminen yhdessä veden kanssa ja vedessä. Läpinäkyvyys, valon taittuminen, vääristyminen, heijastukset.

Tilallisuus ja materiaalit, värit, valo ja varjo, ihminen tässä erityisessä tilassa, maisemassa, ja pinnan läpi näkyvä yllättävä näkymä, erityinen valaistus. Siinä tämän tehtävän ainekset. Ihana ihmisiä tilassa -tehtävätyypin uudenlainen tulkinta.

Muista huomioida työtä suunnitellessasi ja toteuttaessasi koko ajan arvosteluperusteet: Tilan ja liikkeen taju, sommittelu ja valon ja värien käyttö! Tilan ja liikkeen taju liittyy esimerkiksi maisematilojen kuvaamiseen veden pinnan alla ja yllä sekä ihmisen todenmukaiseen liikkeeseen vedessä ja veden liikkuvan massan ja pinnan kuvaamiseen. Sommittelu on lähes aina mukana arviointiperusteena ja liittyy siihen miten vaikuttavasti ja havainnollisesti esitetty kokonaisuus osineen on sijoitettu ja rajattu paperille. Vedenalaisessa maisemassa ja sen tunnelmassa nousee tärkeäksi arvosteluperusteista valon ja värien käyttö – miten tunnelma muuttuu tilojen välillä katsottaessa veden pinnan läpi sen yläpuoliseen maailmaan? Todella mielenkiintoinen ja haastava, kiinnostava tehtävä!

Muotoilu

Muotoilun ennakkotehtävänä on tänään yksi isompi kokonaisuus, jossa suunnitellaan artefaktia oman lempi kohtauksen pohjalta.

Tehtävien arvosteluperusteissa korostetaan muun muassa sommittelua, oivaltavuutta ja rakenteellista ajattelua!

Tehtäviä analysoi Tehon opettaja, muotoilija ja taiteen maisteri Laura Aalto-Setälä!

Laura Aalto-Setälä

TEHTÄVÄ 1: MUISSA MAAILMOISSA

Valitse kohtaus lempielokuvastasi, tv-sarjasta tai pelistä.

Tehtävänäsi on suunnitella valitsemaasi kohtaukseen artefakti (esim. esine, tuote, rakennelma tai teos), joka sopii elokuvan, tv-sarjan tai pelin maailmaan.

Esitä suunnittelemasi artefakti piirroksena, maalauksena tai kollaasina. Valokuvaa työ kirkkaassa valaistuksessa.

Lisäksi esitä suunnittelemasi artefakti osana valitsemaasi kohtausta. Kohtauksen hahmottelu pääpiirteittäin piirtämällä, maalaamalla tai kollaasina riittää. Valokuvaa työ kirkkaassa valaistuksessa.

Tehtävän valokuvattavia osia ei saa tehdä tietokoneella. 

Tehtävän palautus

Tee kokonaisuudesta tietokoneella yksi tiedosto seuraavasti:

Sivu 1, jossa esittelet valitsemasi elokuvan, tv-sarjan tai pelin. Yksi kuva ja elokuvan, tv-sarjan tai pelin nimi riittävät.

Sivu 2, jossa on artefakti sellaisenaan. Liitä työstä ottamasi valokuva tiedostoon. Anna artefaktille nimi.

Sivu 3, jossa artefakti on osana valitsemaasi kohtausta. Liitä työstä ottamasi valokuva tiedostoon. Anna kohtaukselle nimi.

Sivu 4, jossa perustelet, miten suunnittelemasi artefakti liittyy kohtauksen juoneen.

Sommittele sivut tietokoneen ruudulta katseltaviksi. 

Tehtävässä arvioidaan

Visuaalinen esittäminen, eli sommittelu, värien käyttö ja tyylillinen yhteensopivuus kohtauksen kanssa.

Tulkintakyky ja oivaltavuus, eli miten suunnittelemasi artefakti sopii juonellisesti kohtaukseen ja elokuvan, tv-sarjan tai pelin maailmaan.

Rakenteellinen ajattelu, eli miten suunniteltu artefakti toimisi elokuvan, tv-sarjan tai pelin maailmassa.

Opettaja Lauran kommentit:

Muotoilussa tehtäviä on tänä vuonna yksi, mutta se onkin laaja ja haastava. Nyt suunnitellaan esine, tuote, rakennelma tai teos valmiiseen visuaaliseen ympäristöön. Saat valita ympäristön itse: työ sijoitetaan lempielokuvan, -pelin tai -tv-sarjan kohtaukseen, ja sen pitää liittyä kohtauksen juoneen.

Kannattaa huolella miettiä, millaisen kohtauksen valitsee. Puuttuuko jostain suosikkikohtauksestasi jotakin, joka auttaisi hahmoja tekemään parempia valintoja? Tai olisiko jotakin, jonka ansiosta katsoja ymmärtäisi tilannetta paremmin? Arviointiperusteissa selostetaan, että suunnitellun artefaktin pitäisi toimia juonellisesti kohtaukseen. Artefakti ei siis voi olla vain kaunis, muun lavastuksen kanssa hyvin yhteen sopiva tarinalle merkityksetön koriste, vaan nyt kannattaa ideoida ja kunnolla!

Tehtävänannossa sanotaan, että kohtauksen pitää olla omasta lempiohjelmasta/pelistä/elokuvasta. Kukaan ei tietenkään tule tarkastamaan, että valittu ohjelma on suurin oma suosikkisi, mutta aivan mitä tahansa ei pidä valita. Kannattaa pitää mielessä, että tämä valinta kertoo myös sinusta. Miksi juuri tämä ohjelma/elokuva/peli on sinulle merkityksellinen? Mikä sen visuaalisessa maailmassa tai tarinassa viehättää juuri sinua? Entä mikä juuri tässä kohtauksessa saa sinut valitsemaan sen? Antaa hyvin erilaista kuvaa kiinnostuksen kohteistasi, jos suunnittelet uuden sillan Muumilaaksoon tai uusia retkiastioita toisen maailmansodan juoksuhautoihin. Koska maailman valinta ei ole neutraali, kannattaa miettiä, mikä on juuri sinulle läheisintä ja miksi. 

Suunnitteluosion jälkeen artefakti esitetään kahdessa kuvassa piirroksena, maalauksena tai kollaasina. Tekniikka on siis varsin vapaa. Ensimmäisen kuvan tarkoitus on näyttää tarkasti, miltä artefakti näyttää. Toisessa kuvassa suunniteltu artefakti esitetään osana ohjelman/pelin/elokuvan kohtausta. Tässä kuvassa artefaktin yksityiskohtien ei välttämättä tarvitse olla esitetty yhtä tarkasti, vaan tarkoituksena on näyttää, että se sopii kohtaukseen hyvin ja näyttää, mikä sen merkitys kohtauksessa on. Kannattaa ideoida paljon, millaista kuvakulmaa ja perspektiiviä jälkimmäisessä kuvassa hyödyntää, jotta saa mahdollisimman hyvin välitettyä artefaktin mahdolliset toiminnallisuudet.

Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä on mahdollisuus päästä esittämään omaa ajatusprosessiaan tekstillä. Tekstiosuutta ei kannata jättää viime tinkaan, vaan kannattaa tuoda esiin omaa ajatusprosessia: miksi juuri tällainen artefakti juuri tähän kohtaukseen, mitä lisää se tuo/minkä ongelman se ratkaisee; mikä sai sinut valitsemaan juuri tämän kohtauksen ja maailman.  

Visuaalisen viestinnän muotoilu

Visuaalisen viestinnän muotoilun ennakkotehtävissä suunnitellaan tänä vuonna valistavaa kampanjaa roskaamisen vähentämiseksi.

Kaikki tehtävän osat palautetaan erillisinä PDF-tiedostoina Opintopolkuun. Palauta yhteensä 4 PDF-tiedostoa. 

Tehtäviä analysoi yli 10 vuotta alaan perehtynyt, visuaalisen viestinnän opiskelija ja Tehon opettaja Paju Kaitajärvi!

Paju Kaitajärvi

TEHTÄVÄ 1: TUHAT JA YKSI ROSKAA

Roskaaminen ja sen seurauksena ympäristöön jätetyt sinne kuulumattomat materiaalit ovat yksi merkittävimmistä uhkista koko ekosysteemillemme.

Perehdy aiheeseen tarkemmin.

Suunnittele ihmisiä osallistava kampanja, joka tähtää toimintaan roskaamisen vähentämiseksi. 

  • Tehtävä a: Suunnittele kampanjasta viestivä mainos/ilmoitus sosiaaliseen mediaan (muun muassa Instagram). Liitä mukaan kampanjan nimi ja logo
  • Tehtävä b: Esittele, miltä kampanja näyttäisi jossakin julkisessa tilassa
  • Tehtävä c: Esitä lisäksi kolmas, ennennäkemätön, mutta toteutettavissa oleva viestintäkeino
  • Tehtävä d: Liitä mukaan koko kampanjakonseptin lyhyt kuvaus (1000-2000 merkkiä ilman välilyöntejä suomeksi tai ruotsiksi):
    • Kohderyhmä, eli kenelle kampanja on suunnattu.
    • Milloin, missä ja miten kampanja toteutettaisiin.
    • Kuinka aktivoisit ihmisiä ja osallistaisit heitä.
  • Perustele lyhyesti ratkaisusi

Tehtävän toteutus: Tehtävässä on neljä palautettavaa osaa: a, b, c ja d. Ideoi kampanjalle suomen- tai ruotsinkielinen nimi ja suunnittele sille logo.       

Arviointiperusteet: Sisällölliset ideat, yllättävyys, oivaltavuus, iskevyys, viestivyys, koskettavuus, visuaalinen esitystapa
 

Tekninen toteutus: Värillinen. Jokainen tehtävän osa palautetaan omana PDF-tiedostonaan.

Mikäli teet ennakkotehtävän visuaaliset osat käsin, valokuvaa tai skannaa ne ja palauta PDF-muodossa. Tehtäväosio d, eli kampanjakonseptin lyhyt kuvaus kirjoitetaan tietokoneella ja tallennetaan PDF-muotoon.

Opettaja Pajun kommentit:

Useana vuotena Aallossa on ollut julkaisutyyppinen ennakkotehtävä, tänä vuonna siitä on viimein poikettu! Siitä huolimatta, ennakkotehtävässä edelleen painotetaan kokonaisuuden hallintaa ja viestivyyttä ja kaikki graafisen suunnittelun osa-alueet ovat ihan samat! Aihe on kantaaottava ja kampanjan tarkoituksena on osallistaa ihmisiä. Kannattaa huomioida, että nimenomaan kysytään erikseen kohderyhmästä tarkentavia tietoja ja tätä kannattaa hyödyntää myös visuaalisissa keinoissa joita valitset ennakkotehtävääsi.

Tehtävässä pyydetään logo, sosiaalisen median mainos, kuvaus kampanjasta jossain tilassa, ennennäkemätön viestintäkeino sekä kirjallinen selitys kampanjan ideasta. Tässä on monta erilaista osa-aluetta joista voi kaikista ottaa kaiken hyödyn irti. Näin suureen tehtävään kannattaa käyttää koko aika hyödyksesi. Et suunnittele pelkästään graafista ilmettä vaan myös kampanjan sisällölliset ideat.

Mieti, mikä voisi olla mielenkiintoinen paikka jossa mainostaa tätä kampanjaa julkisessa tilassa? Onko joku luova tapa miten kampanjan elementtejä voisi ripustaa, esittää, heijastaa tai tapoja joilla voisi jo siinä jollain tavoin osallistaa ihmisiä?

Ennennäkemätön viestinnänkeino kuulostaa ehkä hurjalta, mutta näitäkin keinoja on monia ja tässä saa käyttää kunnolla omaa luovuutta ja mielikuvitusta. Viestinnänkeinon on oltava toteutettavissa oleva, mutta se silti voi olla hauska tai hieman epärealistinen. Ajatuksena että kunhan et riko mitään fysiikan- ja luonnonlakeja. Voit miettiä myös, miten saisit viestinnän liittymään kampanjan aiheeseen. Onko kampanjan kohderyhmällä joku selkeä yhteys keskenään? Onko jotain mikä heitä voisi erityisesti kiinnostaa?

Tekstiin kannattaa panostaa yhtä paljon kuin kuvitukseen. Mitä selkeämmin saat kerrottua ideasi mielenkiintoisella ja houkuttelevalla tavalla, sen parempi!

Tämä on laaja mutta todella hauska tehtävä! Tsemppiä kaikille hakijoille!

Kuvataidekasvatus

Kuvataidekasvatuksen ennakkotehtävissä pohditaan tänä vuonna aihetta ‘hidas’. Hakijalta odotetaan visuaalista ja käsitteellistä ajattelua sekä toimivaa taiteellista toteutusta.

Palauta kukin työ yhtenä tiedostona tai videolinkkinä. Palauta yhteensä 3 tiedostoa tai linkkiä.

Tehtäviä analysoi Tehon opettaja, taiteen maisteri ja kuvataiteilija Heini Lindvall!

Heini Lindvall

TEHTÄVÄ 1: HIDAS 

Pohdi annettua aihetta (hidas). Tee kolme työtä, jotka muodostavat kokonaisuuden. Nimeä työsi. 

Toteutustapa 

Töiden toteutustapa on vapaa (esim. kuva, video, peli, installaatio, performanssi).  

Kiinnitä huomiota analogisen työn dokumentoinnin rajaukseen ja valaisuun. 
Kuvien hyväksyttävät tallennusmuodot ovat JPEG tai PDF. Kuvatiedoston enimmäiskoko on 5 Mt.  

Videopalautus tulee olla katsottavissa verkkosivulla, johon jaat linkin (huom! ei salasanoja). Videon enimmäiskesto on 1 min. 

Interaktiivisen toteutuksen (esim. ohjelma, peli) idean täytyy välittyä yhdessä minuutissa. Toteutusten täytyy olla käyttöjärjestelmäneutraaleja.  

Arviointiperusteet 

Kolmen työn kokonaisuuden arvioinnissa kiinnitetään huomiota: 

  • visuaaliseen ja käsitteelliseen ajatteluun 
  • taiteellisen toteutustavan osuvuuteen 
  • aiheen pohdinnan välittyminen

.

Opettaja Heinin kommentit:

Aallon kuvataidekasvatuksen ennakot ovat olleet jo pitkään kolmen tehtävän kokonaisuus. Aihe on usein sellainen, joka mahdollistaa monenlaiset tulkinnat, kuten tänäkin vuonna kun aiheena on “hidas”. Arvioinnissa kiinnitetään huomiota visuaaliseen ja käsitteelliseen ajatteluun, taiteellisen toteutustavan osuvuuteen ja aiheen pohdinnan välittymiseen. Omia aihevalintoja kannattaa siis miettiä tarkkaan ja sitä, minkälaisia visuaalisia ilmaisukeinoja käyttää ideansa esiintuomisessa. Ideoinnissa kannattaa pyrkiä olemaan ennakkoluuloton ja kritiikitön ja listata kaikki ajatukset ylös. Esimerkiksi omasta elämästä ammentaminen voi johtaa persoonalliseen ideaan. Aiheen välittyminen katsojalle on tärkeää, joten ideoitaan ja luonnoksiaan kannattaa tarkastella kriittisesti: ymmärtäisikö sellainen ihminen työn idean, jolle sitä ei pääse selittämään?

Aallon kuvataidekasvatuksen ennakkotehtävien tarkoituksena ei ole pelkästään selvittää hakijan teknisiä taitoja kuvantekijänä, vaan visuaalisten ilmaisukeinojen hallintaa ja käsitteellistä ajattelua aiheen ympärillä. Opiskelemaan halutaan opiskelijoita, joilla on ideoita, ajatuksia ja intohimoa kuvataidetta kohtaan sekä kykyä kyseenalaistaa ja ottaa kantaa. Tämän vuoksi kuvataidekasvatuksen tehtävänannot ovat usein monitulkintaisia.

Töiden toteutustapa on hyvin vapaa. Kannattaa kuitenkin pysytellä omissa vahvuuksissa ja valita niiden sisällä tekniikka sen mukaan, mikä palvelee parhaiten omaa ideaa. 

Tehtävänannossa pyydetään, että töistä muodostuisi kokonaisuus. Kokonaisuuden voi toteuttaa monella tavalla: Aihevalinnoissa voi olla jotakin sellaista, mikä tekee töistä yhteneväiset teemoiltaan. Toisaalta sarjallisuutta voi myös toteuttaa puhtaasti visuaalisin keinoin. Jos valitsee nivoa työt kokonaisuudeksi teeman avulla, niin kannattaa kuitenkin varmistaa että sarja ei ole aiheen käsittelyltä liian toisteinen.

Viimeisenä työt pyydetään myös nimeämään. Tämä mahdollistaa sen, että nimen ja kuvan/teoksen yhteistyönä katsojalla saattaa herätä vieläkin syvällisempi tulkinta työn aiheesta. Nimetessään ei siis kannata olla liian alleviivaava: Katsoja näkee teoksen, mitä lisäarvoa teksti tuo?

Muoti

Muodin ennakkotehtävissä perehdytään geometriaan, suunnitellaan kymmenen asukokonaisuuden mallistoa sekä suunnitellaan käyttäjälähtöinen vaate tai asuste.

Palauta kukin tehtävä yhtenä PDF-tiedostona. Palauta yhteensä 3 PDF-tiedostoa.

Tehtäviä arvioi Tehon opettaja ja vaatetusalan taiteen maisteri Katja Palomaa!

Katja Palomaa

TEHTÄVÄ 1: GEOMETRIA

Tutustu eri tapoihin, joilla taiteilijat ovat hyödyntäneet geometriaa taiteessa, esim. M.C. Escher:in, Mark Rothko:n, Agnes Martin:in sekä Walter de Marian töihin. Hyödynnä geometriaa omalla tavallasi ja suunnittele painokuosi (jatkuva/toistuva kuvio) vaatetustarkoitukseen ja luo sille kaksi (2) toisistaan huomattavasti poikkeavaa väritystä. Piirrä ja maalaa kumpikin väritys kuosista omalle A3 paperille. Lisäksi suunnittele vaate tai asukokonaisuus, jossa käytät suunnittelemaasi kuosia. Kuvaa vaate ihmisen päällä A3-paperiarkille.

Skannaa tai kuvaa tekemäsi kolme A3 arkkia ja tee niistä PDF-tiedosto. Kiinnitä huomiota kuvien laatuun ja väriin, jotta alkuperäinen suunnittelutyösi toistuu mahdollisimman hyvin.

Nimeä tiedosto: sukunimi-etunimi-geometria.pdf.

Toteutustapa: Koko A3, väritehtävä, vesi- tai peitevärit

Arviointiperusteet: Idearikkaus, värin ja pinnan käyttö, sommittelu, painokuosin käyttö ja käytettävyys vaatetuksessa.

Opettaja Katjan kommentit:

Tässä tehtävässä hakija pääsee esittelemään luovuuttaan ja taiteellista ilmaisuaan kuosisuunnittelun muodossa. Tehtävän tarkoituksena on suunnitella siis vaatetuksessa käytettävä painokuosi ja inspiroitua annetusta geomertia-teemasta. Tehtävänannossa mainitut nimet ovat hyviä referenssejä siitä, mitä tässä tehtävässä haetaan. Kannattaakin tutustua huolella edellä mainittujen taiteilijoiden tuotoksiin ja ammentaa inspiraatiota kuosiin heidän töistään. Jos löydät jonkun oman kiinnostavan referenssin, taiteilijan tai vaikkapa arkkitehdin, joka hyödyntää töissään geometriaa, on myös täysin mahdollista käyttää omaa referenssiä inspiraation lähteenä. Oleellista on kuitenkin miettiä mikä on ominaista juuri näille taiteilijoille ja suuunnittelijoille ja miten geometria näkyy heidän töissään. Onko se kenties inspiroivia väriyhdistelmiä ja kekseliästä leikkiä perusmuodoilla, optisten illuusioiden tai tilallisten ja kolmiulotteisten muotojen ja elementtien hyödyntämistä?

Painokuosia suunniteltaessa on oleellista miettiä kuosin jatkuvuus, kuvioiden sommittelu sekä rytmitys isommalla pinnalla. Tehtävänannossa painotetaankin jatkuvan/toistuvan kuvion merkitystä ja tässä kannattaa miettiä tarkkaan miten painokuosin raportti toistuu ja esittää se myös toistuvasti. Kannattaakin siis perehtyä erilaisiin raportteihin kuosisuunnittelussa ja miettiä miten kuvio jatkuu loogisesti, mutta kiinnostavasti ja siten, että siinä on geometriaa.

Tehtävässä pyydetään myös kahta värillistä versiota samasta painokuosista, ja että kuosin värien välille syntyy selkeä ero. Kannattaa siis miettiä miten samaa ideaa voi varioida mm. väriopillisia keinoja hyödyntäen. Värivalinnat kuosisuunnittelussa ovat tärkeässä roolissa, ja tässä tehtävässä kannattaakin keskittyä myös kiinnostavien värimaailmojen luomiseen.

Tehtävään kuuluu myös vaatteen/asukokonaisuuden suunnittelu. Myös tähän osaan tehtävässä kannattaa panostaa, sillä tässä sinulla on mahdollisuus esitellä luovuuttasi vaatesuunnittelun näkökulmasta. Kannattaa miettiä miten painokuosi toimii parhaalla mahdollisella tavalla asukokonaisuudessa/vaatteessa, missä koossa kuosi toistuu ja millaisesta vaatteesta on kyse. Erityishuomiota kannattaa kiinnittää myös siihen, miten esität ideasi kiinnostavasti, visuaalisesti ja mahdollisimman informatiivisesti.

TEHTÄVÄ 2: MALLISTO

Suunnittele kymmenen asukokonaisuuden vaatemallisto, jonka lähtökohtana ja inspiraationa käytät muusikkoa tai musiikkilajia. Voit hyödyntää joko bändin, artistin, fanien tyyliä tai käyttää musiikin tyylilajia lähtökohtana.

Kuvaa mallistosi asukokonaisuudet ihmisen päällä A2-paperiarkille.

Skannaa tai kuvaa tekemäsi A2 arkki ja tee siitä PDF tiedosto. Kiinnitä huomiota kuvien laatuun ja väriin, jotta alkuperäinen suunnittelutyösi toistuu mahdollisimman hyvin. Lisäksi kirjoita kaksi lausetta, missä kerrot mitä musiikkilajia tai artistia olet käyttänyt lähtökohtanasi.

Nimeä tiedosto: sukunimi-etunimi-mallisto.pdf.

Toteutustapa: Koko A2, väritehtävä, vesi- tai peitevärit

Arviointiperusteet: Ideointikyky, mallistokokonaisuuden hahmottaminen, vaatteellinen ajattelu

Opettaja Katjan kommentit:

Tässä tehtävässä hakija pääsee esittelemään luovuuttaan mallistosuunnittelussa. Tehtävässä oleellista on mallistokokonaisuuden hahmottaminen ja vaatteellinen ajattelu. Tämä kymmenen asukokonaisuuden mallisto ilmentää hakijaa suunnittelijana ja tiivistää juuri sinun näkemyksesi muodista yhdistäen kiinnostuksesi musiikkiin tai johonkin itsellesi inspiroivaan muusikkoon tai tyylilajiin/alakulttuuriin.

Tehtävässä kannattaa muistaa, että mallisto on yhtenäinen ja looginen, mutta samalla kiinnostava kokonaisuus, jossa on sopivasti variaatiota. Malliston suunnittelussa on tärkeää huomioida, miten asukokonaisuudet täydentävät toisiaan kiinnostavasti ja miten asukokonaisuuksissa on sopivasti vaihtelua, mutta myös yhteneväisyyttä. Asukokonaisuus voi käsittää niin erilliset yläosat ja alaosat, mutta asukokonaisuus voi koostua myös yhdestä vaatekappaleesta.

On hyvä miettiä. mitä haluat vaatteilla sanoa tai miten tuot esille niitä asioita, jotka sinua ovat inspiroineet tässä tehtävässä. Mitkä ovat niitä elementtejä, jotka kuvaavat muusikkoa tai musiikin tyylilajia parhaiten? Tärkeää on myös miettiä, kenelle haluat suunnitella vaatteita ja minkälaiseen käyttötarkoitukseen. Ovatko malliston asukokonaisuudet kenties selkeästi feminiinisiä, maskuliinisia vai sukupuolineutraaleja? Ihmisten mittasuhteisiin ja asentoihin on hyvä kiinnittää huomioita esitystekniikassa. Tällöin vaatteiden mittasuhteet, siluetit ja leikkaukset tulevat hyvin ilmi suhteessa ihmisen vartaloon.

Tehtävässä saat myös sanallistaa inspiraationlähteesi ja ideasi kahdella lauseella. Kaiken kaikkiaan tässä tehtävässä hakija pääsee tuomaan esille persoonaallisia ideoitaan, tyyliään ja luovuuttaan suunnittelijana, mutta samalla tehtävässä mitataan konseptuaalista ymmärrystä ja mallistokokonaisuuden hahmottamista.

TEHTÄVÄ 3: KÄYTTÄJÄ – Minkälaista muotoilua yhteiskunnassamme tarvitsemme?

Valitse käyttäjä tai käyttäjäryhmä, jolle suunnittelet vaatteen tai asusteen. Vaatteen tai asusteen tulee edesauttaa käyttäjän arkea tai tiettyä käyttötilannetta. Voit valita esimerkiksi liikuntasuoritukseen, terveyteen ja hoivaan, yhteisöllisyyteen, viihteeseen tai turvallisuuteen liittyvän tarpeen.

Ota selvää käyttäjästä. Voit esimerkiksi haastatella tai havainnoida käyttäjää tai etsiä tietoa käyttäjäryhmästä.

Kuvaa suunnittelemasi vaate tai asuste ihmisen päällä edestä ja takaa A3-paperiarkille.

Kuvaile viidellä lauseella käyttäjäsi ja käyttötarve sekä perustele tekemäsi suunnitteluvalinnat saatuun tietoon pohjautuen.

Skannaa tai kuvaa tekemäsi A3 arkki ja tee siitä PDF tiedosto. Liitä pdf tiedostoon teksti, missä kerrot käyttäjästä, käyttötarpeesta ja -tilanteesta. Kiinnitä huomiota kuvien laatuun ja väriin, jotta alkuperäinen suunnittelutyösi toistuu mahdollisimman hyvin.

Nimeä tiedosto: sukunimi-etunimi-kayttaja.pdf.

Toteutustapa: Koko A3, väritehtävä, vesi- tai peitevärit

Arviointiperusteet: Luovuus, toiminnallisuus, empatiakyky ja käyttäjän huomioiminen suunnittelussa.

Opettaja Katjan kommentit:

Tässä tehtävässä tärkeässä roolissa on vaatetuksen toiminnallisuus ja käyttäjälähtöinen suunnittelu. Ennen tehtävän aloittamista kannattaakin huolellisesti miettiä mihin käyttötarkoitukseen suunnittelet vaatteen/asusteen ja kuka on tuotteen käyttäjä. Tässä tehtävässä suunnittelu lähtee liikkeelle myös olemassa olevasta tarpeesta. Taustatutkimus tässä tehtävässä on erittäin tärkeää. Kuten tehtävänannossa mainitaan, voit vaikkapa haastatella valitsemaasi kohderyhmän henkilöä ja kartoittaa millaisia vaatimuksia vaatteelle mainitaan jossakin tietyssä käyttötilanteissa ja mitä ovat ne tilanteet, toimintatavat tai aktiviteetit, jossa vaatetta käytetään. Tämä tehtävä korostaa vaatteen merkitystä jokapäiväisessä elämässä ja yhteiskunnassamme ja on hyvä miettiä oikean elämän lähtökodista millaisia ongelmia vaatetuksella pystytään ratkaisemaan.

Hakijan tehtävänä on ideoida ja suunnitella uudenlaisia, oivaltavia ja innovatiivisia ideoita jokapäiväisen elämän tilanteisiin tai tarkasti rajattuihin käyttötarkoitusiin. Suunnittelussa kannattaa miettiä vaatetta toiminnallisesta näkökulmasta visuaalisuuden lisäksi. Tehtävässä pyydetään sanallistamaan viidellä lauseella käyttäjä ja vaatteen käyttötarve sekä perustelemaan tekemäsi suunnitteluvalinnat saatuun tietoon pohjautuen. Suunnitteluvalintoja ovat mm. materiaalivalinnat, vaatteen leikkaukset ja muut kaavoitukselliset valinnat ja toiminnallisiin yksityiskohtiin, kuten taskuihin ja kiinnityksiin liittyvät valinnat.

Tehtävänanto on hyvin käytännönläheinen, mutta työssä arvioidaan myös idearikkautta. Ideointivaiheeseen kannattaa siis käyttää aikaa ja luovuutta, mutta esittää valmiissa työssä myös mahdollisimman toimivia ja loppuun mietittyjä ratkaisuja.


Muiden luovien alojen hakukohteiden ennakkotehtävät

Aalto-yliopiston lisäksi moni muukin taidealojen hakukohde sisältää valintaa karsivat ennakkotehtävät. Tarjoammekin useista näistä yksilöidyt analyysit helpottamaan tehtävien tekoa! Klikkaa alta itsesi muiden hakukohteiden tietoihin ja tehtävien analyyseihin!

Arkkitehtuurin ja maisema-arkkitehtuurin ennakkotehtävät 2021 – opettajan analyysi


Arkkitehtuurin ennakkotehtävät on nyt julkaistu! Tehtävät tulee palauttaa viimeistään 31.3.2021 klo. 15.00
sähköisesti dian sivun ohjeistuksen mukaan. Tehon pääopettaja ja arkkitehti Sini otti ennakkotehtävät analysoitavaksi ja jakaa nyt vinkkinsä tehtävien toteutukseen!

Arkkitehtuurin tai maisema-arkkitehtuurin opintoihin hakevalta odotetaan tilallisuuden tajua, mielikuvitusta sekä kykyä ilmaista itseään ja koota annetuista tekijöistä järkevä kokonaisuus. Näitä taitoja pääseekin esittelemään jo ennakkotehtävien tekovaiheessa! Tehtäviin kannattaa panostaa ja miettiä niitä huolella, mutta samalla nauttia tekemisestä. Anna oman jälkesi ja luovuutesi näkyä, sillä juuri niillä erotut parhaiten joukosta!

Arkkitehtuuria voi opiskella Aalto-yliopistossaOulun yliopistossa sekä Tampereen yliopistossa. Maisema-arkkitehtuurin opintomahdollisuutta tarjoaa Aalto-yliopisto.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on architecture-museum-modern-architecture-building-glass-modern-icon-landmark-digital-sketch.jpg

Ennakkotehtävien analyysi

Tämän vuoden arkkitehtuurin ja maisema-arkkitehtuurin kolmessa ennakkotehtävässä testataan mm. hakijan tilallista- ja kolmiulotteista hahmotuskykyä, luovaa tehtävänratkaisua sekä piirustus/maalaustaitoa.

Tehtäviä arvioi Tehon pääopettaja, taiteen maisteri ja arkkitehti Sini Koivisto!

Sini Koivisto

OUTOLINNUN PESÄ

Maassamme on tavattu täysi uusi lintulaji, jolle sen erikoisuuden vuoksi on annettu nimeksi Outolintu (Outox lintux). Lintu on äärimmäisen arka, eikä sitä ole osattu havainnoista kuvailla ulkonäöltään tai kooltaan. Outo se kuitenkin on.

Linnun pesiä on kuitenkin löydetty. Sen on todettu rakentavan pesänsä löytämistään luontoon heitetyistä materiaaleista, joita se kykenee ilmeisesti syljellään liimaamalla ja nokallaan niittaamalla kiinnittämään toisiinsa. Pesässä on linnun kokoon nähden iso sisätila, johon on lentoaukkoja useasta suunnasta sekä muutama kurkistusaukko.

Tehtävien A, B ja C toteutus (yhteensä viisi A3-kokoista arkkia)

Liitä tehtävät A, B ja C, yhteensä viisi kuvaa yhdeksi viisisivuiseksi pdf-tiedostoksi. Kuvien digitaalinen muokkaaminen on sallittua. Lopullisen kuvan resoluution tulee olla noin 300 dpi (max. 600 dpi).

Opettaja Sinin kommentit:

Olen itse innoissani näistä ennakkotehtävistä, kuten myös edellisvuotisista! Näissä on jotain yhteistä muotoilun, mielikuvituksellisen aiheen tai eläinlajin – tai yhteisen materiaalin puolesta edellisvuosien tehtävien kanssa. Kolmen tehtävän sarja jossa rakennetaan pienoismalli omasta suunnitelmasta ja piirretään/maalataan siitä näkymät sisältä ja ulkoa toistunut arkkitehtuurin ennakkotehtävissä jo useiden vuosien ajan.

Vuonna 2016 suunniteltiin löydetylle uudelle hyönteislajille kokoontumispaikaksi riippuva kahvila tulitikkuaskeista ja vuonna 2017 suunniteltiin mukeista laskeutuva avaruusalus Diana ja esitettiin myös avaruusolioita. Vuonna 2018 suunniteltiin meren syvyyksistä löydetylle Valmarille asumus ja niiden muodostama yhdyskunta – kertakäyttömukeista jälleen. 2019 suunniteltiin ilmastonmuutoksen ilmalaiva kodin muovi-, pahvi- ja paperipakkausten jätteistä ja 2020 muinainen lumen peittämä rakennus munakennoista.  Kaikkina viime vuosina malli on valokuvattu vastaavasti kuin tänä vuonna ja seuraavat kaksi tehtävää noudattelivat myös samantyyppisiä toteutustapoja. Uutena tänä vuonna on tullut valokuvaustehtävän kolmen vaiheen valokuvat ainoastaan valmiin mallin kuvauksen sijasta. 

Ennakkotehtävissä suunnitelma ja siitä tehty rakennelma siis havainnollistetaan ja esitetään katsojalle eri tyyleillä: rakentamalla ja valokuvaamalla, sekä piirtämällä tai maalaamalla vapaavalintaisella tekniikalla. Tehtävissä on mahdollisuus käyttää luovuutta ja näyttää tilasuunnittelun ja massoittelun taitojaan teknisten taitojen ja kolmiulotteisen esitystaidon lisäksi! Tämän vuoden tehtävät ovat taas kerran erittäin onnistunut sarja testaamaan arkkitehtiopiskelijalle tarpeellisia kolmiulotteisen ympäristön ja tilan hahmotuskykyä, muotoilu- ja massoittelukykyä, valon ja varjon hallintaa ja -esityskykyä, sekä tietenkin luovuutta ja mielikuvitusta, joka on aina syytä päästää valloilleen!!

Kiinnitä tarkkaan huomiota toteutus- ja palautusohjeisiin. Viisi A3 arkkia eli viisisivuinen pdf-tiedosto annetussa järjestyksessä toteutettuna annettujen ohjeiden mukaan. Palautus sähköisesti opintopolkuun.

TEHTÄVÄ a: (kolme vaakasuuntaista A3 -kokoista arkkia)

Suunnittele ja toteuta Outolinnun pesä kotona kertyvästä kierrätettävästä materiaalista. Pesän koko on vapaasti valittavissa.

Kuvaa pesän rakentuminen kolmella valokuvalla seuraavasti:

  1. Asettele pesän materiaalit, noin 10-50 kappaletta, valokuvaustasolle siten että ne voidaan tunnistaa ja valokuvaa ne annetun ohjeen mukaisesti.
  2. Rakenna noin puolet pesästä ja valokuvaa se annetun ohjeen mukaisesti.
  3. Valokuvaa valmis pesä valaistuna annetun ohjeen mukaisesti.

Jokainen valokuva sijoitetaan omalle vaakasuuntaiselle A3-kokoiselle arkilleen.

Arviointiperusteet: Arvioinnissa kiinnitetään huomiota luovaan tehtävän ratkaisuun, pesän rakenteen kiinnostavuuteen
ja siisteyteen sekä kierrätysmateriaalin monipuoliseen käyttöön.

Kuvausohje: Valokuvaa pesä ohjeen mukaan mustaa taustaa vasten 

Opettaja Sinin kommentit:

Kolmen tehtävän sarjassa ideana on suunnitella löydetylle uudelle eläinlajille Outolinnulle pesä (outolinnun luonnosta löytämistä sinne jätetyistä materiaaleista rakentama). 

Ensimmäisessä pienoismallitehtävässä A, Outolinnun luonnosta löytämät materiaalit kuvataan ensin erikseen pöydällä, sitten kuvataan niistä rakennettu puolivalmis pesän pienoismalli ja lopuksi kuvataan valmis työ eli Outolinnun pesä, annetusta kuvakulmasta (pdf-ohje). 

Pesää suunnitellessa on tärkeää huomioida sen muotoilu ja rakenne, jonka tärkeänä osana ovat tehtävänannossa mainitut kulku ja kurkistusaukot eri suunnista, näiden koon suhde toisiinsa sekä niiden muodon suhde koko pesän muotoiluun ja rakenteeseen.  Kyseessä on perinteinen visio/mielikuvitustehtävä missä pääsee näyttämään suunnittelun, massoittelun ja kolmiulotteisen hahmottamisen ja esittämisen taitonsa! Eläytymiskykyä erityisen eläimen asemaan tietysti unohtamatta.

Totta kai olennaista itse suunnittelussa on luovuus ja omaperäisyys, mutta myös ajan henki, joka onnistuessaan toimii missä tahansa pääsykoetehtävässä. Tärkeäksi osaksi muotoilua muodostuu materiaalivalinta/valinnat. Ne ohjaavat osaltaan muodonantoa ja ovat näkyvä osa lopputulosta. Arvioinnissa kiinnitetäänkin huomiota luovaan tehtävän ratkaisuun, pesän rakenteen kiinnostavuuteen ja siisteyteen sekä kierrätysmateriaalin monipuoliseen käyttöön. Kaikkiin näihin liittyy myös materiaalivalinnat ja –paletti mahdollisuuksineen! Sekä tietenkin koko muotoiluprosessia ohjaa se rakenteellinen punainen lanka!

Ennakkotehtävissä on viime vuosina alkanut selkeästi yleistyä valmiiden mallien/tuotosten valokuvaaminen ja valokuvan arvioitavaksi lähettäminen. Aikaisemmin jokainen hakija on lähettänyt omia pienoismallejaan ja tuotoksiaan valintaraadille isoissa postipaketeissa, mutta nyt käytännöt ovat muuttuneet tuotoksen valokuvausta suosiviksi. Muutokseen kannattaakin siis suhtautua innostuen; nyt hakijalla on mahdollisuus valita juuri oikea kuvakulma, testata valoja ja varjoja sekä luoda annettujen kuvaus- ja mallin valaistusohjeiden puitteissa valokuva, jossa valmis malli on mahdollisimman edustavan näköinen.

Mikä tässä on mielestäni tärkeää on suunnitelman kannalta parhaan mahdollisen näkökulman löytäminen valokuvaan, sekä tietenkin onnistunut valaistus, jotka korostavat suunnitelman parhaita puolia. Onneksi valokuvan ja kuvankäsittelyn keinot ovat monet ja tässä jos missä niitä kannattaa käyttää hyväksi ja miettiä tarkkaan. Haaste on heitetty!

TEHTÄVÄ b: (yksi vaakasuuntainen A3 -kokoinen arkki)

Kuvittele, että Outolintu on muuttanut rakentamaasi pesään oman koti-ikkunasi ulkopuolelle, esimerkiksi parvekkeelle, puuhun tms. Piirrä ja/tai maalaa ikkunastasi avautuva näkymä siten, että pesän lisäksi kuvassa näkyy myös hieman ikkunastasi avautuvaa näkymää. Pesä tulee kuvata eri suunnasta kuin tehtävässä A kohdassa 3. Valokuvaa tai skannaa työsi.

Arviointiperusteet: Arvioinnissa kiinnitetään huomiota näkymän tilalliseen syvyysvaikutelmaan sekä piirustus- ja/tai maalaus- ja esitystaitoon.

Opettaja Sinin kommentit:

Toisessa tehtävässä B Outolinnun pesä kuvataan piirtäen/maalaten omasta ikkunastasi katsottuna, sijoitettuna ympäristöönsä. Kuvakulman pitää olla eri kuin mitä käytettiin valmiin mallin kokonaiskuvassa. Myös ympäristöä kuvataan tässä työssä osana työtä. 

Tämä tehtävän tyyppi kauempaa esitettävänä kokonaiskuvana ympäristössään on ollut samantyyppinen nyt jo useita vuosia. Tehtävässä testataan hyvin mittakaavan ja perspektiivin tajua sekä kokonaisuuden hallintaa ja kaupunki- tai maisematilan tajua. Pesän suhde ympäristöönsä ja ympäristön tyypin valinta ovat myös olennaisia tässä tehtävässä. Tilan kuvaamisen taidolla erotutaan muista tässä tehtävässä teknisesti. Hyvin tärkeää tässä tehtävässä on hallita hyvin perspektiivin esittäminen – tässähän katsotaan ympäristöä ikkunasta käsin, valitusta perpektiivistä, riippuen asunnon ja pesän korkeuksista. Oikeanlainen esitystekniikka ja perspektiivi havainnollistaa kaupunki- tai luonnonympäristön kolmiulotteisuuden ja tilallisuuden, mikä on tärkeää. Arvioinnissa kiinnitetäänkin huomiota tähän näkymän tilalliseen syvyysvaikutelmaan sekä lisäksi piirustus- ja/tai maalaus- ja esitystaitoon. Kiinnitä siis työssäsi erityistä huomiota myös tekniikkaan sekä valaistukseen.

Ulkotilan ja ympäristöönsä sijoitetun oman suunnitelman kuvaus on myös toistunut yhtenä osana sarjaa kaikkina vuosina kun tehtävät ovat muodostaneet tämäntyyppisen kolmen tehtävän sarjan.

TEHTÄVÄ c: (yksi vaakasuuntainen A3 -kokoinen arkki)

Piirrä ja/tai maalaa iltanäkymä, jonka ulkona pesässään oleva outolintu näkee katsellessaan ikkunasta sisälle kotiisi. Kuvassa tulee näkyä myös pesän sisäosia. Valokuvaa tai skannaa työsi.

Arviointiperusteet: Arvioinnissa kiinnitetään huomiota pesän tilalliseen syvyysvaikutelmaan ja sisätilojen kuvaamistaitoon

Opettaja Sinin kommentit:

Kolmannessatehtävässä C kuvataan taas näkymä pesän sisältä katsottuna – eli piirretään tai maalataan näkymä jossa näkyy sekä pesää että miltä sinun kotisi ikkuna ympäristöineen ja näkymä sen kautta sisään sinun kotiisi näyttää iltavalaistuksessa pesän sisältä katsottuna.

Mittakaavan, tilan ja mittasuhteiden tajua testataan myös tässä tehtävässä. Tehtävänannossa mainittiin sisätilan olevan linnun kokoon suhteessa iso. Tehtävässä C on olennaista pesän tilallinen syvyysvaikutelma ja sisätilojen kuvaamistaito. Tilallinen hahmotuskyky toisinsanoen siis. Olennaista mittakaavan ja tilan tajun sekä muotoilu- ja esitystaidon lisäksi tässä tehtävässä on valon kuvaamisen taito. Tehtävässä kuvataan kuva suunnitellun pesän sisältä, niin että siinä näkyy iltavalaistuksessa myös ympäristöä, sinun kotirakennustasi, sekä sisään sinun ikkunastasi omaan kotiisi. Valonkin kannalta tehtävässä yhdistyy kaksi kertaa sisävalaistus, pesässä ja sinun kodisasi, sekä iltavalaistus ympäristössä. Kyseessä on siis mielenkiintoinen ja haastava kahden eri tilan ja niiden ympäristön valon ja tilan kuvaus yhdessä tehtävässä. 

Sisätilan kuvaus on myös toistunut yhtenä osana sarjaa kaikkina vuosina kun tehtävät ovat muodostaneet tämäntyyppisen kolmen tehtävän sarjan. Tänä vuonna tehtävän tilasarjallisuus usean tilan ja välissä ympäristötilan kuvauksena luo tehtävälle kuitenkin todella kiinnostavan oman twistinsä!

Tehtäväkokonaisuuden aihe on tänä vuonna hauska ja mielikuvituksellinen – kuitenkin samalla luova ja arkkitehtoninen. Se antaa mahdollisuuden rakenteelliseen ja muodonannolliseen irroitteluun, eläytymiseen ja tarinallisuuden rakentamiseen. Käytä nämä mahdollisuudet hyväksesi!! Sitten vaan ennakkotehtävien suunnitteluun!  

Lennokkain terveisin, Sini


Muiden luovien alojen hakukohteiden ennakkotehtävät

Kiinnostaako jokin muu luova ala arkkitehtuurin lisäksi? Tarjoamme useista ennakkotehtävät sisällyttävistä taidealoista yksilöidyt analyysit helpottamaan tehtävien tekoa! Klikkaa alta itsesi muiden hakukohteiden tietoihin ja tehtävien analyyseihin!

Metropolian taidealojen ennakkotehtävät 2021 – opettajien analyysit

Metropolian ennakkotehtävät on nyt julkaistu! Tehtävät tulee palauttaa viimeistään 31.3.2021 klo. 15.00 sähköisesti tai postitse. Tehon opettajat ottivat ennakkotehtävät analysoitavaksi ja jakavat nyt vinkkinsä tehtävien toteutukseen!


Metropolian taidealojen hakuprosessiin kuuluu tänäkin vuonna ennakkotehtävät. Hakijalta odotetaan erityisesti motivaatiota, omaperäisyyttä sekä soveltuvuutta hakukohteen alalle. Tänä vuonna sisustusarkkitehtuurin ja vaatetusalan ennakkotehtävät lähetetään postitse kun taas muiden alla mainittujen alojen tehtävät lähetetään sähköisesti yhteishakulomakkeen liitetiedostona. Katso vielä huolella jokaisen hakukohteen erilliset ohjeet, jotka on mainittuna ennakkotehtävien yhteydessä!

Tästä postauksesta löydät eri alojen ammattilaisten ja Tehon opettajien analyysit seuraavien hakukohteiden ennakkotehtävistä:

Sisustusarkkitehtuuri

Tänäkin vuonna, viime vuoden tapaan, sisustusarkkitehtuurin ennakkotehtävät koostuvat vain yhdestä tehtävästä, joten siihen kannattaa todella panostaa! Surrealistisessa visiotehtävässä testataan mm. hakijan piirustus- ja sommittelutaitoa, mielikuvitusta, kykyä välittää tunnelmaa, tarkoituksenmukaista värien käyttöä & kokonaisuuden hallintaa.

Tehtävän lisäksi hakijan kuuluu täyttää sisustusarkkitehtuurin sähköinen perustietolomake hakuajan puitteissa 17.3.-31.3.2021. Tehtävän arvioi Tehon pääopettaja, taiteen maisteri ja arkkitehti Sini Koivisto!

Sini Koivisto

TEHTÄVÄ 1: ”Näky”

Sinä aamuna arkkitehti ei tiennyt näkikö hän vielä unta vai oliko kaikki todella hullusti. Vaikka hän sulki silmänsä uudelleen ja nipisti samalla itseään, niin avatessaan silmänsä, hänelle avautui edelleen merkillinen näky. Hänen silmiensä edessä leijui hänelle tuttuja asioita, kuten kengät, kyniä, talvitakki ja myös hänen suunnittelemiaan rakennuksia.  Oli kuin kaikki asiat olisivat muuttuneet painottomiksi ja mittakaavaltaan vääränkokoisiksi. Näky oli todella vaikuttava, kappaleiden hitaasti liikkuessa ilmassa eri suuntiin. Toteuta värillisenä arkkitehdin vaikuttava näky.

Toteutustapa: Piirrä lyijykynällä ja käytä väriä haluamallasi tavalla (vesi- tai peitevärit, tussit, väriliidut, puukynät). Toteuta työ valkoiselle A3-paperille

Arviointiperusteet: Piirustus- ja sommittelutaito, mielikuvitus, tunnelman välittyminen, tarkoituksenmukainen värinkäyttö, kokonaisuuden hallinta

Opettaja Sinin kommentit:

Kun ennakkotehtäviä on vain yksi, sen painoarvo on sitäkin suurempi! Panosta tähän siis täysillä – all in!!

Asetelman kuvaus, jossa esitetään annetut aiheet, on toistunut lukuisia kertoja muotoilun alojen ennakkotehtävissä. Tällä kertaa totuttujen arkisten esineiden kuvaamisen lisäksi kuvataan arkkitehdin omia luomuksia osana sommitelmaa. Arkkitehtuuri aihepiirinä, yhdistettynä tehtävän surrealistinen visio –teemaan tuo tämän vuoden ennakkotehtävään oman kiinnostavan sisällöllisen twistinsä.

Tällä kertaa tekniikka on yhdistelmätekniikka – lyijykynät yhdistettynä vapaaseen värilliseen tekniikkaan (annettujen tekniikoiden joukosta). Tärkeänä huomiona on “tarkoituksenmukainen värin käyttö” arviointiperusteena.

Tässä tehtävätyypissä mitataan sommittelun taitoa sekä taitoa kuvata näkemääsi – muotoja, materiaaleja ja ympäröivää todellisuutta, tällä kertaa sekoittuneena mielikuvituksen tuottamaan visioon. Erityispiirteenä on tällä kertaa toden ja fiktion yhdistävä aihe, joka luo kokonaisuudelle tietyn kontekstin ja luonteen. Annetut esineet ja “itse suunnitellut” rakennukset tulee esittää todenmukaisessa tilassa suunnittelijan näkynä – miten asetelman esittäisi niin että eri todellisuudet havainnollistetaan? Miten kuvata todellisuutta ja fiktiota yhtä aikaa? Siinä mielenkiintoisia kysymyksiä mietittäväksi. 

Koska tehtävänannossa pyydetyt rakennukset ovat tekijän itse suunnittelemia, kannattaa niiden suunnitteluun panostaa – nehän kertovat tässä työssä sinusta suunnittelijana! Inspiroidu ja mieti mikä on sinun tyylisi!

Asetelmakuva asettaa tekijälleen kiinnostavan haasteen – nimittäin sommittelun. Kaikki olisi saatava esitettyä selkeästi ja näyttävästi, tuoden mukaan omaa visiota ja persoonaa. Huomioi arviointiperusteet! Surrealistinen, arkkitehtuuria, totta ja kuviteltua yhdistävä teemasekä mielikuvitus arviointiperusteena ohjaavat irroittelemaan perinteisistä asetelmakuvan raameista. Kokonaisuuden hallinta taas sopivasti pitää työn langat selkeästi käsissä. 

Mieti miten tämä asetelmakuva saadaan mahtumaan A3 kokoiselle pinnalle mahdollisimman kiinnostavasti? Miten yhdistää työn objekteja? Mikä on tehtävän punainen lanka eli juoni? Jälleen kerran sinulle on heitetty sommitteluhaaste – mieti myös todellista kokoa eli mittakaavaa ja sijoittelua suhteessa toisiinsa. Minkälaisessa tilanteessa nämä arkielämän asiat ja arkkitehtoniset visiot esiintyvät yhdessä? Tässä jos joskus – anna mielikuvituksen lentää! Panosta myös näyn tunnelmaan ja arkkitehtuuriin!

Huomioi että ennakkotehtävän ja yhteishaun hakulomakkeen lisäksi on vielä sisustusarkkitehtuurin perustietolomake, kaksi eri tärkeää lomaketta siis ja perustietolomake palautetaan kerran, sitä ei pysty tämän jälkeen muokkaamaan.

Teollinen muotoilu

Teollisen muotoilun ennakkotehtävässä suunnitellaan tänä vuonna nykyaikaista Sampoa.

Työn toteutustapa on hyvin vapaa, mutta palautus tulee tehdä sähköisesti PDF tiedostona maksimissaan 1GB kokoisena.

Tehtävän analysoi Tehon opettaja, muotoilija ja taiteen maisteri Laura Aalto-Setälä!

Laura Aalto-Setälä

TEHTÄVÄ 1: Sinut on valittu Sammon muotoilijaksi

Ideoi ja luonnostele nykyaikainen Sampo. Kuvaa ja kerro tekstein, miltä Sampo näyttää, miten se toimii ja mitä sillä tehdään? Sammon tulee olla muodonannoltaan mielenkiintoinen ja konkreettinen. Sammon tulee saada katsoja vakuuttuneeksi. Visualisoi suunnittelemasi tuote käytössä.

Toteutus: Esitä ideasi visuaalisesti siten, että sen muodosta ja mittakaavasta saa havainnollisen käsityksen. Piirrä ja käytä väriä haluamallasi tavalla perinteisesti (tussit, väriliidut, puukynät) tai digitaalisesti piirustusohjelman työkaluja käyttäen. Merkitse työsi etupuolelle oikeaan alareunaan selkeästi nimesi. (Lopputulos on palautettava vaakasuuntaisena A4 (297mm X 210mm) kokoisena PDF tiedostona.)

Arviointikriteerit: Idean omaperäisyys, muodon ja perspektiivin hallinta, tarkoituksenmukainen värinkäyttö, kokonaisuuden hallinta.


Sampo eli kirjokansi on suomalaisessa mytologiassa ihmeellinen kone tai esine, kosintalahja ja sotasaalis, joka liittyy usein Pohjolaan. Sampo on tunnettu erityisesti suomalaisesta kansanrunoudesta kootusta Kalevala-eepoksesta, jossa sillä on tärkeä rooli. Eri taruissa sampo on erilainen, sillä on myös useita nimityksiä ja ilmiasuja. Kalevalassa käytetyissä sampotaruissa sampo on ihmeellinen, rikkauksia tekevä mylly.

Sampotarut ovat olleet paitsi ihmeellisiä kertomuksia kahden kansan taistelusta ja ihme-esineen vaiheista, myös ilmeisesti alkujaan kosmisia kuvauksia. Sampotarut ovat myös selittäneet maanviljelyksen syntyä ja joidenkin muidenkin asioiden myyttistä alkuperää. Samporunoutta on ollut eräiden tietojen mukaan tapana laulaa kevätkylvön yhteydessä. WIKIPEDIA, https://fi.wikipedia.org/wiki/Sampo_(Kalevala)

Opettaja Lauran kommentit:

Teollisen muotoilun ennakkotehtävä on tänä vuonna todella kiinnostava. Aiheena on suunnitella sampo, mutta mikä se oikeastaan on? Tällaisessa tehtävässä kannattaa ehdottomasti aluksi perehtyä sampon historiaan, erilaisiin esityksiin ja kulttuurireferensseihin. Kun on tutustunut riittävästi jo olemassa oleviin sampojen esityksiin, voi alkaa miettiä, mitä nykypäivänä sampo voisi tehdä. Miten nykyajan tarpeet ja haasteet heijastuvat nykyaikaisessa sammossa? Ideointiin todella kannattaa ja pitääkin panostaa tällaisessa tehtävässä!

Tekstiä saa olla mukana, mikä kannattaa hyödyntää. Tekstiä ei kannata jättää viime tinkaan, tai käyttää pelkästään kuvan selitteenä, vaan kannattaa tuoda esiin omaa ajatusprosessia: miksi tällainen ratkaisu, ja miten siinä näkyy toisaalta sammon perinteisyys yhdistettynä nykyaikaisuuteen; miksi tällainen värimaailma; mistä inspiraatio työllesi kumpuaa.

Huomaa, että sampo pitää esittää käytössä. Kannattaa siis huomioida ja suunnitteluvaiheessa, kuka on tämän sammon käyttäjä ja miten sitä käytetään. Lisäksi, koska arviointiperusteissa on mukana muodon, perspektiivin ja kokonaisuuden hallinta, kannattaa kolmiulotteisuuteen ja tilalliseen hahmottamiseen kiinnittää tässä tehtävässä erityisesti huomiota. Mieti siis perspektiivi, kulmat ja esitystavat kuntoon, kun toteutat tehtävänantoa!

Visuaalisen viestinnän muotoilu

Graafisen suunnittelun ennakkotehtävissä korostetaan tänä vuonna erityisesti sommittelua, ideaa, tekniikan hallintaa ja omaperäisyyttä.

Tehtävissä tehdään julistetta ja vapaampaa grafiikkaa, joissa korostuu positiivisuus ja sen välittyminen.

Tehtäviä analysoi yli 10 vuotta alaan perehtynyt, visuaalisen viestinnän opiskelija ja Tehon opettaja Paju Kaitajärvi!

Paju Kaitajärvi

TEHTÄVÄ 1: Kerro itsestäsi

Kirjoita teksti, jossa kerrot itsestäsi ja miksi haluat visuaalisesta viestinnästä itsellesi ammatin. Tutustu visuaalisen viestinnän muotoilun opetussuunnitelmaan Metropolian sivustolla: mitkä opintojaksot sinua erityisesti kiinnostavat? Kerro meille myös, mikäli olet jo tehnyt jotain visuaaliseen viestintään liittyvää.

Kirjoita enintään yksi A4-arkki. Merkitse selvästi kumpaan suuntaukseen olet hakemassa: graafiseen suunnitteluun vai liikkuvaan grafiikkaan. Tutustu visuaalisen viestinnän opetussuunnitelmaan täällä:

Visuaalinen viestintä, graafinen suunnittelu

Visuaalinen viestintä, liikkuva grafiikka

Toteutustapa: Essee, yksi A4-arkki, pdf.

Arviointikriteerit: Johdonmukaisuus, kieliasu ja perustelut. Selkeys, luettavuus.

Opettaja Pajun kommentit:

Tässä on tuhannen taalan paikka vakuuttaa arvioijat miksi sinä olisit sopiva opiskelijaksi! Voit kertoa avoimesti itsestäsi, mielenkiinnonkohteistasi tai intohimoistasi. Kannattaa mainita jos on joku erityinen haave graafisena suunnittelijana (esim. haluan päästä kuvittamaan lastenkirjan). Ota selvää Metropolian opintosuunnitelmasta ja kerro miksi kyseiset kurssit sinua kiinnostavat ja kuinka ne veisivät sinua eteenpäin.

Mikäli et ole tehnyt paljona visuaaliseen viestintään liittyvää ammatiksesi, se ei haittaa. Voit kertoa harrastuneisuudestasi ja havainnoistasi jotka ovat vieneet sinua hakemaan tälle alalle.

Anna persoonasi ja intohimosi näkyä! Arvioijatkin ovat vain ihmisiä!

TEHTÄVÄ 2: Armotonta menoa

Tee juliste aiheesta Armotonta menoa. Valitse näkökulmasi itse, mutta julisteen tulee olla positiivinen. Julisteen tulee sisältää teksti Armotonta menoa.

Toteutustapa: Tekniikka on vapaa. Juliste on värillinen ja siinä on teksti: Armotonta menoa. Ota valmiista työstä kuva, skannaa tai tallenna se palautusformaattiin: A3-arkki, pystysuuntainen, .jpg, tai .pdf.

Arviointikriteerit: Idea, sommittelu, värien käyttö, typografia, valitun tekniikan hallinta, positiivisuus.

Opettaja Pajun kommentit:

Metropolian ennakkotehtävissä on toistunut julistetehtävä. Tämä on hauska, sillä saat oikeastaan kokonaan vapaat kädet kerronnalle sekä julisteen käyttötarkoitukselle! Arviointiperusteluissa on samoja kriteerejä mitä Tehon jokavuotisessa julistetehtävässä: Sommitelma, typografia, idea ja värien käyttö! Näihin kannattaa käyttää sopivasti aikaa ja ajatusta! Kannattaa luonnostella monta erilaista julistetta miniatyyrikokoon ennen kuin alkaa tehdä julistetta valmiiksi.

Koeta miettiä joku innostava ja  mielenkiintoinen näkökulma tehtävässa annetulle otsikolle. Yksi arivointiperustelu on positiivisuus. Jos tätä on erikseen pyydetty, niin siitä ei ehkä kannata poiketa. Käytä tekniikkaa joka on sinulle jo entuudestaan tuttu tai varaa tarpeeksi aikaa uuden tekniikan opetteluun. Voit tutkia julistetaidetta saadaksesi ideoita sommitteluun.

TEHTÄVÄ 3: Kuvasarja Armotonta menoa – Mitä todella tapahtui?

Tee kuvasarja Armotonta menoa – Mitä todella tapahtui? Älä käytä kuvasarjassa tekstiä. Valitse näkökulmasi itse.

Valitse kuvasarjan käyttötarkoitus itse: esimerkiksi sarjakuvastrippi, infografiikka, oppikirjakuvitus tai lyhytelokuvan/mainosvideon kuvakäsikirjoitus. Pidä huolta, että kuvasarjan käyttötarkoitus välittyy selkeästi.

Toteutustapa: A3-paperiarkille, haluamillasi välineillä käsin. Kuvasarjaa ei saa toteuttaa tai muokata digitaalisilla välineillä. Ota valmiista työstä kuva tai skannaa se palautusformaattiin: A3-arkki, .jpg, .pdf.

Arviointikriteerit: Kuvakerronta, informaation välittyminen, idea, omaperäisyys, sommittelu, oivaltaminen, valitun tekniikan hallinta.

Opettaja Pajun kommentit:

Tällainen suht vapaamuotoinen tekstitön tehtävä on toistunut myös ennakkotehtävissä. Huomioi, että et saa käyttää digitaalisia välineitä. Saat aikalailla vapaat kädet tehdä kuvituksen miten haluat ja sen viestin sävyn sellaiseksi kuin haluat. Jos teet jotain tarinallista, voisiko se olla joku mielenkiintoinen ja yllättävä näkökulma tapahtumaan? Voisiko viesti olla ristiriidassa julisteesi kanssa? Vai tukisiko se julisteesi ideaa? Vai toisiko se siihen jotain uutta? Liittyykö se julisteeseen mitenkään selvästi?

Tärkeintä on, että sanomasi tulee kuvasarjasta selkeästi ilmi. Palautuksia tulee paljon, yritä tehdä kuvituksesi mahdollisimman helposti tulkittavaksi vaikka idea olisikin yllättävä.

Tässäkin kannattaa käyttää tekniikkaa joka on tuttu tai varata tarpeeksi aikaa opetella uusi tekniikka. Näitä Metropolian tehtäviä kannattaa alkaa työstämään heti. Voit kypsytellä vielä ideoitasi ja tutkia niitä yhdessä. Voit tehdä vielä harjoitus vedoksia tai muita ideointiharjoituksia. Aina ensimmäinen idea ei ole se paras ja se voi olla jopa sellainen, mikä tulee monella muullakin mieleen. Tehtävät antavat tänävuonna mukavasti vapautta ilmaista vahvuuksiasi ja ideointikykyäsi. Kannattaa käyttää tämä aika kokonaan hyödyksi! Tsemppiä hakijoille!

3D-animointi ja -visualisointi

3D-animoinnin ja -visualisoinnin tehtävissä suunnitellaan tänä vuonna fantasiamaailman hahmoja.

Tehtävissä korostetaan kolmiuloitteisuutta, visuaalisen viestinnän välittämistä sekä sommittelua.

Tehtäviä analysoi yli 10 vuotta alaan perehtynyt, visuaalisen viestinnän opiskelija ja Tehon opettaja Paju Kaitajärvi!

Paju Kaitajärvi

TEHTÄVÄ 1: 

Viime aikoina moni on tilannut netistä kotiinsa ruokaa, tavaroita tai vaatteita. Mukana on tullut erilaista pakkausmateriaalia: pahvilaatikoita, paperia, kuplamuovia, ilmalla täytettyjä muovipusseja ja vaikka mitä…

Tehtäväsi on suunnitella fantasiatarinaan kaksi hahmoa, jotka rakentuvat pakkausmateriaalista. Hahmot ovat kaveruksia mutta heillä on toisistaan poikkeavia ominaisuuksia. Voit käyttää suunnittelutyössäsi apuna oikeaa pakkausmateriaalia, mutta hahmojen suunnitelma voi syntyä myös piirtämällä, maalaamalla, 3D-mallintamalla tai muilla tekniikoilla.

Toteutus

Esitä hahmot yhdessä kuvassa. Esitystekniikka on vapaa. Voit käyttää mitä tahansa sinulle tuttua keinoa, kuten piirtämistä, maalaamista, digitaalista maalaamista, 3D-mallinnusta, pienoismallien valokuvaamista tai eri tekniikoiden yhdistelyä samassa kuvassa.

Palauta tehtävästä yksi kuvatiedosto, jonka kuva-alan koko on vähintään 2400 x 1600 pikseliä. Kuva voi olla pysty- tai vaakakuva tai muodoltaan neliö. Kuvatiedoston maksimikoko on 20 MB. Kuvatiedoston muoto voi olla jpg, png tai pdf. 

Arviointikriteerit: Tehtävän arviointikriteerit ovat visuaalisen viestin välittäminen, hahmojen muotoilu ja persoonallisuus, kolmiulotteisuuden havainnollistaminen ja valitun esitystekniikan hallinta.

Opettaja Pajun kommentit:

Tämä on toistuva tehtävänanto 3D-animointiin! Hahmosuunnittelu on tärkeä osa 3D-alaa. Muodon ymmärtäminen on oleellista viestinnässä. Mieti keinoja, joilla voit kertoa hahmon persoonallisuudesta! Millaiset muotokielet ja värit ja tekstuurit kertovat esim. herkästä tai temperamentisesta tai ovelasta hahmosta? Hahmoilla voi olla ihan vastakkaiset persoonallisuudet!

Saat myös suunnitella minkälaisessa fantasiamaailmassa he elävät ja minkälaisia piirteitä tai tavaroita heillä saattaa olla joita kyseisessä maailmassa tarvittaisiin. Huomaa, että kierrätysmateriaalin tulee jollain tavalla esiintyä hahmoissasi. Voit miettiä myös sitä kautta, minkälaisia kierrätysmateriaaleja on olemassa ja kuinka niitä voisi käyttää ja esittää mielenkiintoisella, mutta selkeällä tavalla.

TEHTÄVÄ 2: 

Tehtävässä 1 kuvatut hahmot astuvat tarinan näyttämölle kohtauksessa, jossa ensimmäinen hahmoista on jo rakentunut valmiiksi mutta toinen lojuu vielä maassa kasana pakkausmateriaalia. Ensimmäinen hahmo rakentaa toisen hahmon valmiiksi. Tehtävä ei ole välttämättä ihan helppo.

Toteutus

Esitä 3-4 ruudun sarjana yhdessä kuvatiedostossa, miten hahmon rakennusprojekti sujuu. Kerro tarina vain kuvilla, älä käytä tekstejä. Esitystekniikka on vapaa. Voit käyttää mitä tahansa sinulle tuttua keinoa, kuten piirtämistä, maalaamista, digitaalista maalaamista, 3D-mallinnusta, pienoismallien valokuvaamista tai eri tekniikoiden yhdistelyä samassa kuvassa.

Palauta tehtävästä yksi kuvatiedosto, jonka kuva-alan koko on vähintään 2400 x 1600 pikseliä. Kuva voi olla pysty- tai vaakakuva tai muodoltaan neliö. Kuvatiedoston maksimikoko on 20 MB. Kuvatiedoston muoto voi olla jpg, png tai pdf. Nimeä kuvatiedosto tämän mallin mukaisesti: Sukunimi_Etunimi_2

Arviointikriteerit: Tehtävän arviointikriteerit ovat visuaalisen kerronnan sujuvuus, kuvasarjan selkeys ja sommittelu, hahmojen kolmiulotteinen esittäminen, toiminnan kuvaaminen ja valitun esitystekniikan hallinta.

Opettaja Pajun kommentit:

Tässä tehtävässä testataan hakijan tarinankerrontakykyä sekä kolmiulotteista hahmottamiskykyä. Arvioijat katsovat varmasti sitä, kuinka kerrot tarinaa hahmojen kehonkielin, ilmein, kuvakulmin sekä käytöksen kautta.

Huomioi, että kun kolmiulotteista muotoa pyydetään, niin hahmoissa kannattaa olla todella säännönmukainen että muoto pysyy jatkuvasti koherenttina. Tähän kannattaa satsata aikaa. Koeta miettiä joku mielenkiintoinen tarinallinen kerrontatapa tähän tapahtumaan. Muista aiemman tehtävän hahmojen persoonallisuuden piirteet sekä poikkeavat ominaisuudet! Voit käyttää aiemman tehtävän ominaisuuksia hyödyksi! Tsemppiä hakijoille!

Tekstiilisuunnittelu

Tekstiilisuunnittelun ennakkotehtävissä katsotaan tänä vuonna videoita ja pohditaan tekstiilejä eettisestä näkökulmasta niiden elinkaaren kannalta.

Tehtävien palautus tulee tehdä sähköisesti PDF tiedostona maksimissaan 1GB kokoisena.

Tehtäviä analysoi Aallon tekstiilisuunnittelun ja sisustusarkkitehtuurin opiskelija sekä Tehon opettaja Jenna Mäkäräinen!

Jenna Mäkäräinen

Lempitekstiilin uusi elämä

Tehtävä 1:

Katso video: https://youtu.be/JOsiW0zEJ4I 

Ota kuva tai piirrä oma lempitekstiilisi. Kerro, miksi valitsit juuri tämän tekstiilin ja minkälainen tunneside sinulla on siihen?

Toteutustapa: valokuva tai piirros koko A4 vaakatasossa. Molempien tehtävien teksti yhdelle A4:lle (tekstikoko 12, riviväli 1).

Arviointikriteerit: tekstiilialan hahmottaminen, visiointikyky, idean välittyminen, innovatiivisuus, tekstiilin elinkaaren hahmottaminen

Opettaja Jennan kommentit:

Erinomainen ja jännittävä tehtäväpari tekstiilin elinkaaresta. Tässä ennakkotehtävässä testataan toden teolla hakijan tietämystä ja ymmärrystä kokonaisvaltaisesti tekstiilialasta! Tehtävä painottaa erityisesti miettimään tekstiilin eri käyttötarkoituksia ja vaiheita, sekä pohtimaan erilaisia innovatiivisia tapoja miten tekstiilin elinkaarta voisi pidentää. Tässä tehtäväparissa painottuu erityisesti visuaalinen ja verbaalinen ilmaisutaito. Huomaa, että molemmista tehtävistä sanallinen osuus tulee mahtua yhdelle A4-sivulle.

Video Kaarina Kaikkosen installaation rakentamisesta virittelee hakijaa tehtäväannon pariin. Liitteen on kenties tarkoitus herätellä hakijaa pohtimaan syvällisemmin suhdettaan tekstiileihin ja erityisesti siihen omaan lempitekstiiliin.

Tässä tehtävässä kannattaa siis paneutua syvällisesti oman ja lempitekstiilin väliseen suhteeseen. Mikä tekee siitä erityisen juuri sinulle? Onko se kenties tunnearvo tai historia, jota tekstiilillä on? Onko se perinnetekstiili, oletko saanut sen joltain rakkaalta tai tärkeältä ihmiseltä vai arvostatko kenties tekstiilin materiaaleja, raaka-aineita ja hyvää muotoilua? Mitä lempitekstiili on tuonut sinulle omaan elämääsi ja miltä sinusta tuntuisi luopua lempitekstiilistäsi?

Kannattaa myös miettiä miten esittäisit lempitekstiilisi visuaalisesti ja kiinnostavasti. Tässä tehtävässä kannattaa miettiä tekstiilin sommittelua, mikä asetelma toisi tekstiilin parhaiten esille?

Lempitekstiilin uusi elämä

Tehtävä 2:

Katso video: https://youtu.be/rY2kY6J-pCU 

Minkälaisen tulevaisuuden annat lempitekstiilillesi, kun et enää itse voi sitä käyttää syystä tai toisesta?

Toteutustapa: valokuva tai piirros koko A4 vaakatasossa. Molempien tehtävien teksti yhdelle A4:lle (tekstikoko 12, riviväli 1).

Arviointikriteerit: tekstiilialan hahmottaminen, visiointikyky, idean välittyminen, innovatiivisuus, tekstiilin elinkaaren hahmottaminen

Opettaja Jennan kommentit:

Tämä tehtävä puolestaan haastaa hakijan pohtimaan tekstiilin uusiokäyttömahdollisuuksia. Suomen tekstiilin ja muoti ry:n Youtube-videon avulla hakijalle avataan jo hieman tekstiilin uusiokäytön mahdollisuuksia. Tehtävä kannustaakin hakijaa miettimään tekstiilin roolia, sen jälkeen, kun lempitekstiilisi on tullut tiensä päähän. Olisiko sen kuidut hyödynnettävissä, mitä jälleenkäyttö mahdollisuuksia tekstiililläsi olisi? Tekstiilijäte on yksi maailman suurimpia ongelmia ja tämän tehtävän avulla hakijalle myös aukeaa uudenlaisia väyliä pohtia omaa tekstiilikulutustaan, suhdetta tekstiilialaan ja näkemystä miten alaa voisi kehittää ja mitä innovatiivisia ratkaisuja tekstiilistä olisi mahdollisuus kehittää.

Tässä tehtävässä kannattaakin empimättä sukeltaa tutustumaan tekstiilien jälleenkäyttömahdollisuuksiin ja minkälaisia ratkaisuja on jo käytössä alalla. Tee tutkimusta uusista innovatiivisista yrityksistä, jotka keskittyvät kiertotalouteen toiminnassaan. Kannattaa myös pohtia erilaisia näkökulmia tekstiilin uusiokäytölle. Miten kiinnostavasti voisit hyödyntää oman lempitekstiilisi uudenlaisessa muodossa tai ympäristössä?

Vaatetusala

Vaatetusalan tehtävissä jäljitellään kaavoja ja suunnataan katseet omiin unelmiin ja tulevaisuuden työtehtäviin.

Sommittelu, kolmiuloitteinen hahmottaminen ja muodon hallinta ovat keskiössä tämän vuoden tehtävien arviointiperusteissa.

Tehtävien lisäksi hakijan kuuluu täyttää vaatetusalan sähköinen perustietolomake hakuajan puitteissa 17.3.-31.3.2021. Tehtäviä arvioi Tehon opettaja ja vaatetusalan taiteen maisteri Katja Palomaa!

Katja Palomaa

TEHTÄVÄ 1: 

Valkoinen mekko.

Tulkitse oheista piirrosta. Leikkaa mustasta kartongista tai paperista “kankaan kappaleet”, joilla kuvittelet saatavan aikaan kuvanmukaisen mekon muodot. Liimaa kappaleet A3-paperille (A3 vaakasuuntaan).

Arviointiperusteet: Tehtävän arvioinnissa kiinnitetään huomiota seuraaviin asioihin: kolmiulotteinen hahmottaminen ja muodon hallinta.

Opettaja Katjan kommentit:

Tämä tehtävä on puhtaasti muotosuunnittelutehtävä, jossa testataan hakijan ymmärrystä vaatteen kaavoituksesta. Vaatesuunnittelussa kaava on malli, josta vaatteen osat jäljitetään kankaalle ennen leikkaamista ja ompelua. Yleensä vaatteen kaavat piirretään tasaiselle pinnalle, kuten kaavapaperille ja tässä tehtävässä mustalle kartogille ja leikataan muotoonsa. Kaksiulotteisista kaavoista pitäisi siis pystyä toteuttamaan mallikuvan vaate. 

Tehtävässä kannattaa kiinnittää huomiota siisteyteen ja käyttää apuna viivaimia tai muita piirtämistä helpottavia apuvälineitä, jotta halutut linjat ovat mahdollisimman siistejä ja selkeitä. 

Tätä tehtävää varten on hyvä perehtyä kaavoitukseen ja tutustua vaatteen vaatteen peruskaavaan. Peruskaava on hyvä lähtökohta, jota voidaan alkaa kuosittelemaan eli soveltamaan siihen haluttuja muutoksia. On hyvä myös miettiä, millaisesta materiaalista kyseinen vaate valmistettaisiin ja millaisia yksityiskohtia ja leikkauksia siinä on havaittavissa. Jos kaavoitus ei ole tuttu asia etukäteen, tehtävää varten on suositeltavaa myös katsoa kaavoitustutoriaaleja, joita löytyy runsaasti Youtubesta.

Tehtävää varten kannattaa tutkia myös vaikkapa omia vaatteita ja havainnoida millainen on esimerkiksi hihan kaava. Ennakkotehtävää tehdessä on mahdollista tehdä myös kokeiluja pienessä koossa kankaasta, jolloin näkee miten kaavan muoto oikeasti toimisi vaatteessa ja minkä näköinen vaate lopputuloksena syntyisi.

Tämän tehtävän keskeinen haaste onkin ymmärtää, kuinka tuottaa toimivat kaavat annetusta mallikuvasta. Tehtävässä mitataan siis hakijan taitoa tulkita annettua mallikuvaa sekä yhdistää kaksiulotteinen ja kolmiulotteinen muodon anto ja hahmottaminen, niin että lopputuloksena on mallikuvaa vastaavat kaavat.

TEHTÄVÄ 2

Tutustu ensin vestonomi-tutkinnon opetussuunnitelmaan opinto-opassivustolla.

Osa 2 A

Piirrä tai maalaa tila, jossa työskentelet tekstiili- ja vaatetusalan tehtävissä vuonna 2030. Tilassa on seinät, ovi ja ikkuna/ikkunoita sekä vaatteita ja muitakin ihmisiä itsesi lisäksi. Yhdellä henkilöistä on yllään tehtävän 1 mekko (asento sivuttain). Kuvan tulee olla värillinen, piirustus-/maalausvälineet voit valita vapaasti. Tee työ A3-paperille (A3 vaakasuuntaan).

Osa 2 B

Kuvaile kirjallisesti omia tulevaisuuden työtehtäviäsi vuonna 2030 piirustuksesi/maalauksesi (osa 2A) pohjalta. Kirjoita koneella lyhyt teksti, joka mahtuu noin ¼-sivulle (A4-paperi; fontti Arial, koko 12, rivinväli 1,5). Tulosta teksti, leikkaa A4-paperi puoliksi ja liimaa teksti piirustuksesi/maalauksesi (osa 2A) taustapuolelle.

Arviointiperusteet: Tehtävän arvioinnissa kiinnitetään huomiota seuraaviin asioihin: kuvan sommittelu, kolmiulotteisuus ja perspektiivi. Sanallinen ilmaisu, alan tuntemus koulutuksen opetussuunnitelmaan tutustumisen perusteella sekä luova ja innovatiivinen ajattelu.

Opettaja Katjan kommentit:

Tässä kaksiosaisessa tehtävässä mitataan hakijan ymmärrystä ja perehtyneisyyttä vaatetusalasta sekä hakijan motivaatiota toimia tulevaisuudessa erilaisissa vaatetusalan tehtävissä. Kannattaakin tutustua vestonomi-tutkinnon opetussuunnitelmaan Metropolian sivuilta.

Tehtävän A-osassa pyydetään kuvaamaan tila, joka toimii työympäristönäsi vuonna 2030, kun toimit vaatetusalan tehtävissä. Tämän tehtävän osalta mitataan siis kuvan sommittelutaitoa, kolmiulotteista hahmottamista ja tilan kuvaamista perspektiivissä. Tilan esittämiseen kannattaakin panostaa ja tärkeää on esittää tehtävänannossa mainitut asiat, sekä miettiä mitä muuta vaatetusalan työhön liittyvää kuvassa on. Tehtävänannossa annetaan tilan kuvaamiselle tietyt raamit, mutta saat käyttää omaa mielikuvitustasi sekä ymmärrystäsi, jotta saat esitettyä tilan mahdollisimman kiinnostavasti ja uskottavasti huomioon ottaen toimintaympäristön vaatimukset vaatetusalan näkökulmasta.

Tehtävänannossa pyydetään esittämään myös muita ihmisiä itsesi lisäksi. Kannattaa miettiä mitä rooleja ihmisillä on työskentelytilanteessa. Yhdellä henkilöistä on yllään myös edellisessä tehtävässä oleva mekko. Nyt pääset siis visualisoimaan miltä mekko näyttää ihmisen päällä, millaisesta kankaasta se on valmistettu ja millaisessa värityksessä mekko esiintyy kuvassasi. Kannattaa myös kiinnittää huomiota ihmisen kuvaamiseen ja erityisesti ihmisten mittasuhteisiin. Tässä tehtävässä saat mahdollisuuden esittää myös muotikuvitustyyliäsi, sillä pääset visualisoimaan edellä mainittua vaatetta ihmisen yllä.

Kuvallisen esityksen lisäksi sinulla on mahdollisuus lyhyesti kuvailla rooliasi ja tulevaisuuden työtehtäviäsi sanallisesti. Millaisista tehtävistä työsi koostuu? Millaisia vastuualueita sinulla on vaatetusalan työssäsi? Miten toimit yhteistyössä muiden kuvassa olevien henkilöiden kanssa? Tämä tehtäväpari mittaa, kuinka realistinen käsitys hakijalla on vaatetusalan tehtävistä sekä tulevaisuuden työmahdollisuuksista


Muiden luovien alojen hakukohteiden ennakkotehtävät

Metropolian lisäksi moni muukin taidealojen hakukohde sisältää valintaa karsivat ennakkotehtävät. Tarjoammekin useista näistä yksilöidyt analyysit helpottamaan tehtävien tekoa! Klikkaa alta itsesi muiden hakukohteiden tietoihin ja tehtävien analyyseihin!

LAB muotoiluinstituutin ennakkotehtävät 2021: opettajien analyysit

LAB muotoiluinstituutin ennakkotehtävät on nyt julkaistu! Tehtävät tulee palauttaa viimeistään 31.3.2021 klo. 15.00 sähköisesti erillisen ohjeistuksen mukaan. Tehon opettajat ottivat ennakkotehtävät analysoitavaksi ja jakavat tässä postauksessa vinkkinsä tehtävien toteutukseen!

LAB muotoiluinstituutin valinnoissa korostetaan yleisesti visuaalista ja luovaa ongelmanratkaisukykyä, soveltuvuutta alalle sekä opiskelumotivaatiota. Jokaisella hakukohteella on lisäksi erilliset valintakriteerit ja painotukset. Ennakkotehtäviin kannattaa panostaa tosissaan, sillä ne pisteytetään LAB:ssa osaksi valintakoetta! Hyvin tehdyt ennakkotehtävät auttavat sinua siis saavuttamaan lopullisen päämääräsi: opiskelupaikan!

Tästä postauksesta löydät Tehon opettajien analyysit seuraavien hakukohteiden ennakkotehtävistä:

Sisustusarkkitehtuuri ja kalustemuotoilu

Sisustusarkkitehtuurin ja kalustemuotoilun hakukohteeseen tuli taas tänä vuonna erilliset ennakkotehtävät – lähivuosina viime vuotta lukuunottamatta on ennakkotehtävänä toiminut työnäytekansio eli portfolio. Viime vuoden tehtävät olivat samantyyppisiä kuin tämän vuoden: 1. tehtävänä mielitila (tänä vuonna työskentelytila), 2. tehtävänä veistoskaluste (tänä vuonna katukaluste) ja kolmantena tehtävänä oli viime vuonna sama tehtävä kuin tänäkin vuonna: motivaatiokirje.

Tehtävissä testataan mm. hakijan tilallista- ja kolmiulotteista hahmotuskykyä, muodon tajua, piirustaitoa, värien käyttöä, mallinrakennustaitoja, luovaa ajattelutaitoa sekä motivaatiota. Tehtäviä arvioi Tehon pääopettaja, taiteen maisteri ja arkkitehti Sini Koivisto!

Sini Koivisto

TEHTÄVÄ 1: Työskentelytila

Mikä on työskentelytila tai paikka, jossa koet olevasi luovimmillasi.

Piirrä perspektiivipiirros tästä työskentelytilastasi A3-arkille.
Perustele valintasi motivaatiokirjeessä (3. tehtävä).

Toteutus ja välineet: A3-paperi, lyijykynät, tussit, puuvärit/vesivärit. Valokuvaa tai skannaa piirroksesi palautusta varten.

Arviointiperusteet: tilan hahmotus, piirustustaito, värien käyttö

Opettaja Sinin kommentit:

Itselle mieleinen tila; tällä kertaa luovuutta ja inspiraatiota herättävä tila, on toistunut useamman kerran eri muodoissaan sisustusarkkitehtuurin pääsykokeissa eri kouluissa, tärkeä toistuva tehtävätyyppi siis.

Kyseessä on puhdasverinen tilan kuvaamistehtävä, jossa kannattaa juuri siksi kiinnittää huomiota tilallisuuden kuvaamiseen, tilan tuntuun sekä kolmiulotteiseen hahmotus- ja esitystapaan. Perspektiivin hallinta sekä valo ja varjo ovat tärkeissä osissa. Oma kuva- ja näkökulmasi luovuutta herättävään tilaan sekä tottakai tilan luonne ja käyttötarkoitus ovat tärkeitä, ne kertovat sinusta tässä tehtävässä. Kun kyseessä on omasta mielestä luovuutta tai inspiraatiota herättävä tila tai paikka, niin tilan valinta ja sen tilallisus sekä mielenkiintoisuus muodostuvat olennaiseksi osaksi tehtävää. Huomioi omaa näkökulmaa tilaan ja tilan luonnetta kehitellessä tehtävän luovuus-näkökulma!

Olennaista tehtävässä: tilallisuus, tilan muodot ja jatkuvuus, tasot ja pinnat, valo ja varjo, sekä arviointiperusteenakin oleva: värit! Millaiset tilan ominaisuudet herättävät sinun luovuutesi? Väreillä leikkiminen on myöskin tässä tehtävässä mahdollista. Muista siis värioppi ja värin voima eli tehokeinot. Tilan mittakaava. Siinä tämän tehtävän aineksia. Kiinnostava mielitilani -tehtävätyypin tulkinta ja versio.

Muista huomioida koko ajan työtä suunnitellessasi arvosteluperusteet: tilan hahmotus, piirustustaito & värien käyttö.

TEHTÄVÄ 2: Katukaluste

Suunnittele kaluste kaupunkiympäristöön, joka voi toimia istuimena tai pöytänä.

Tee suunnitelmasta pienoismalli kokoon 1:5. Tee mallin kaveriksi myös mittakaavahahmo.
Ota pienoismallista 3 valokuvaa: edestä, päältä ja valitsemastasi kuvakulmasta.

Lisää motivaatiokirjeeseen (3. tehtävä) kirjallinen perustelu suunnitelmastasi.

Välineet: pahvi, paperi, liima, teippi tai muu valitsemasi materiaali.

Arviointiperusteet: mallinrakennustaito, tilan ja muodon hahmotus, luova ajattelu

Opettaja Sinin kommentit:

Toisena tehtävänä on lähes joka vuosi sisustusarkkitehtuurin ennakoissa eri kouluissa toistuva kalusteen/esineen suunnittelu ja pienoismallin/kolmiulotteisen esineen mallin rakentaminen. Tänä vuonna aiheena on hyvinkin monipuolinen – yhtä aikaa kaupunkitilallinen, mahdollisesti kaupunkitaiteellinen ja vieläpä käytettäväkin katukaluste, joka toimii myös pöytänä tai istuimena.

Viime vuonna hyvin samankaltaisessa tehtävässä painotettiin teosmaisuutta – tämän vuoden tehtävässä kyseessä on enemmänkin tuote, eli suunnittelussa painottuu myös käytettävyys. Tässä tehtävässä yhdistetään kekseliäästi kaupungissa oleskelu sekä monikäyttöinen kaupunkitila. Tehtävässä kaupunkilaisten olohuoneena toimii kaupunkitila ja sen kalusteet – se miten kaupungissa oleskellaan ja mitä kaikkea kalusteella voi tehdä jätetään suunnittelijan haasteeksi. Istuin tai pöytä mainitaan tehtävässä mahdollisina käyttötarkoituksina.

Luovuudelle annetaan tässäkin tehtävässä tilaa, vaikka toisaalta edellytetään myös käytännön, toiminnallisuuden ja mittakaavan tajua. Kyseessä on kuitenkin kaupunkitilaa muokkaavan katukalusteen – samaan aikaan tilaelementin ja käytettävän kalusteen suunnittelu ja toteutus pienoismallin muodossa. Tehtävä on laaja, kiinnostava ja se mahdollistaa innovatiivisen suunnittelun ja rakenteellisen irrottelun. Erilaisia näyttäviä ja kekseliäitä, monikäyttöisiä kaupunkikalusteita on kehitelty vaikka minkälaisia – tässä otetaan muotoilutaidon lisäksi huomioon myös tilallinen hahmotuskyky. Tässäkin tehtävässä kannattaa muistaa oman idean ja uudenlaisen rakenteellisen tulkinnan tärkeys helppojen tai valmiiden ratkaisujen sijaan.

Ennakkotehtävissä on viime vuosina alkanut selkeästi yleistyä valmiiden mallien/tuotosten valokuvaaminen ja valokuvan arvioitavaksi lähettäminen. Aikaisemmin jokainen hakija on lähettänyt omia pienoismallejaan ja tuotoksiaan valintaraadille postipaketeissa, mutta nyt käytännöt alkavat muuttua entistä enemmän sähköistä palautusta ja valokuvausta suosiviksi. Muutokseen kannattaa suhtautua positiivisesti; nyt sinulla on mahdollisuus valita juuri oikeat kuvakulmat, leikkiä valoilla ja varjoilla sekä luoda kuvat, joissa valmis työ on mahdollisimman edustavan näköinen. Mielestäni tärkeää on parhaiden mahdollisten ja edustavimpien näkökulmien löytäminen valokuvaan. Onneksi valokuvan ja kuvankäsittelyn paletti on laaja ja tässä jos missä niitä kannattaa käyttää hyväksi ja miettiä tarkkaan. Haaste on heitetty!

Muista huomioida työtä suunnitellessasi arvosteluperusteet: mallinrakennustaito, tilan ja muodon hahmotus, luova ajattelu.

TEHTÄVÄ 3: Motivaatiokirje

Kirjoita motivaatiokirje, pituus noin 500 – 2000 merkkiä.

Jaa teksti kolmeen osaan:

  1. Perustele Työskentelytila-tehtäväsi valinnat:
    Mikä on valitsemasi tila? Miksi valitsit sen? Mitä tila merkitsee sinulle? 
  2. Esittele sanallisesti Katukaluste-tehtävän tuote:
    Missä tuote sijaitsee? Miten päädyit lopulliseen muotoon, jne.? 
  3. Kerro, miksi haluat opiskelemaan sisustusarkkitehtuuria ja kalustemuotoilua LAB-ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituuttiin.

Kirjoita tekstin loppuun päiväys ja oma nimesi.

Arviointiperusteet: kirjallinen ilmaisu, käsitys ammattialasta, hakijan motivaatio opiskeluun.

Opettaja Sinin kommentit:

Tässä tehtävässä hakija saa tilaisuuden kertoa itsestään, kiinnostuksen kohteistaan ja soveltuvuudestaan alalle. Tekstien avulla arvioijat pääsevät tutustumaan hakijoihin henkilökohtaisesti ja saavat tietää hakijoista paljon kiinnostavia puolia. Tehtävässä saa myös esittää ja perustella valintansa ja suunnitelmansa tehtävässä 2. Tämä on arvokas mahdollisuus avata omia ideoitaan, suunnitteluprosessiaan ja valintojaan arvioijille – käytä tämä mahdollisuus mahdollisimman tehokkaasti hyväksesi.

Tehtävällä testataan myös hakijan tietämystä tulevasta alastaan sekä sitä, mitä hakija tulevaisuuden ammatiltaan hakee. Perustelut siitä, miksi oma ala kiinnostaa ja miksi haluaisi siitä itselleen ammatin ovat olennaisimpia osia tämän tekstin sisältöä. Tämä antaa mahdollisuuden hakijalle tehdä myös taustatyötä oman alan ja koulutusohjelman parissa. Mitkä opintojaksot sinua kiinnostavat ja miksi ovat olennainen osa tekstin sisältöä. Tutustu siis huolella linkitettyyn opetustarjontaan.

Tarkoituksena on hahmottaa, millaisena hakija näkee oman roolinsa tulevaisuudessa: millaista työtä hän haluaisi tehdä, millaisia ideoita hän toisi alalle ja kuinka selkeä kuva hakijalla on tulevista työtehtävistään. Tämän tyyppinen kysymys on sisustusarkkitehtuurin/kalustemuotoilun ja muotoilun aloilla tyypillinen myös hakijoiden haastatteluissa. Tällaisiin kysymyksiin kannattaa siis varautua vastaamaan myös jatkossa. Ennakkotehtävässä tehty taustatyö auttaa myöhemmin myös kokeissa.

Lue lisää sisustusarkkitehdin koulutuksesta ja hakemisesta täältä.

Käsittele motivaatiokirjeessä ainakin seuraavia asioita:

  • Kerro itsestäsi lyhyesti.
  • Miksi haluat opiskelemaan juuri tätä alaa?
  • Mitä sinä osaat?
  • Kerro aikaisemmasta koulutuksestasi ja työkokemuksesta tai harrastuksen kautta hankitusta osaamisesta lyhyesti.
  • Miksi erityisesti haet juuri LAB:in Muotoiluinstituuttiin?
  • Miksi haluat juuri valitsemaasi koulutukseen / valitsemaasi suuntaukseen koulutusohjelman sisällä?
  • Millainen on tulevaisuuden suunnitelmasi opiskelun jälkeen?

P.s. Hyviä pointteja vetävän tekstinrakentamiseen kertoo myös tämä hauska video!

Teollinen muotoilu

Teollisen muotoilun tehtävissä piirretään tänä vuonna selviytymiseen tarvittavia esineitä ja asioita, sekä suunnitellaan ja rakennetaan apuväline juomapullon avaamiseen.

Tehtävien arvosteluperusteissa korostetaan muun muassa sommittelua, piirustus- ja mallinrakennustaitoa, käytettävyyttä sekä ideaa!

Tehtäviä analysoi Tehon opettaja, muotoilija ja taiteen maisteri Laura Aalto-Setälä!

Laura Aalto-Setälä

TEHTÄVÄ 1: Päivittäinen selviytymispakkaus

Mieti asioita tai esineitä, joita minimissään tarvitset selviytyäksesi jokapäiväisessä elämässäsi. Piirrä ne yhdelle A3-kokoiselle paperille, jossa esität tämän tarpeellisen kokoelmasi. Pyri mahdollisemman realistiseen esitystapaan.

Menetelmät ja työvälineet: Piirrä kuva lyijykynällä, älä käytä värejä. Voit käyttää tehtävässä myös digitaalista piirtämistä harmaasävyillä. Skannaa tai valokuvaa paperille tekemäsi työ.

Arviointiperusteet: Kuvitus- ja piirustustaito, sommittelu.

Opettaja Lauran kommentit:

Tämä on toistuva tehtävätyyppi, ja sitä on ollut aiempina vuosina myös mm. graafisen suunnittelun puolella. Yllättävästi tässä arviointiperusteeksi ei ole laitettu ideointia. Ideointi esineiden valinnan suhteen on tärkeää silti. Kannattaa miettiä, millaista viestiä itsestään välittää valitulla esineistöllä. Tällainen tehtävä kun on näennäisestä yksinkertaisuudestaan huolimatta ikään kuin epäsuora omakuva: selviytymispaketin esineet kertovat niiden käyttäjästä, mitä on hänelle välttämätöntä tekemistä, mitkä asiat (teemat) ovat hänelle elintärkeitä. Kannattaa siis kiinnittää huomiota, että mukana ei ole pelkästään kaikille tärkeitä asioita. Ei kerro tekijästä kauhean paljon, jos kuvassa on rivissä vesipullo ja kännykkä. Ne voivat myös olla kuvassa, mutta on tärkeä muistaa tuoda tällaisessakin tehtävässä omaa persoonaa esiin.

Sommittelu on annettu arviointiperusteiksi. Sillä ohjataan katsojan katseen kulkua, ja tehokkaan sommittelun avulla voi kertoa vielä lisää: voi näyttää, millaiset valtasuhteet esineiden edustamien teemojen välillä on, mikä on tekijälle tärkeintä. Kuvitus- ja piirustustaitoa puolestaan voi näyttää valitsemalla esineitä, jolla on erilaisia tekstuureja (sileää ja karheaa pintaa, kovaa ja pehmeää yms). Piirtämällä tekijä näyttää, kuinka hän havainnoi maailmaa, minkä takia se on luovien alojen yksi perusosaamisista. Huomaa, että voit käyttää myös tietokonetta apuna. Jos tekniikat eivät ole tuttuja, se ei haittaa lainkaan, vaan erinomaisen tuloksen saa myös käsin piirtämällä.

TEHTÄVÄ 2: Juomapullon avaamista helpottava apuväline, malli

Muovisten 1,5 litran juomapullojen kierrekorkit ovat heikkovoimaiselle vaikeita avata. Toimenpide vaatii kädeltä ja sormilta paljon puristus- ja kiertovoimaa. Suunnittele uusi, kierrekorkin aukaisua helpottava apuväline.

Valmista vapaasti valituista materiaaleista luonnollisen kokoinen ja tarkka fyysinen malli uudesta apuvälineestä. Mallin tarkoitus on kuvata apuvälineen ulkonäkö ja rakenneratkaisut.

Valokuvaa työsi.

Työvälineet ja materiaalit: Mallissa käytettävät materiaalit ja työvälineet ovat vapaasti valittavissasi.

Arviointi: Tuotteen toiminnallinen idea, mallinrakennustaito

TEHTÄVÄ 3: Juomapullon avaamista helpottava apuväline, selvitys

Piirrä ja kirjoita tehtävän 2 apuvälineestä yhden sivun kuvallinen sekä sanallinen selvitys apuvälineen toimintaperiaatteesta, siihen aiotuista materiaaleista ja sen käyttötavasta. Voit hyödyntää tehtävässä myös digitaalista piirtämistä tai 3D-mallinnusta.

Skannaa, tallenna tai valokuvaa työsi tiedostoksi.

Työvälineet ja materiaalit: Piirustustekniikan ja -välineet voit valita vapaasti.

Arviointi: Tuotteen käytettävyys ja ergonomia, selvityksen havainnollisuus.

Opettaja Lauran kommentit:

Mallin rakentaminen on myös erittäin toistuva tehtävä, ja syystä. Tässä tehtävässä ollaan perinteisen teollisen muotoilun ytimessä: paitsi, että suunnitellaan fyysistä välinettä, on teemana esteettömyys. Kuvattu ongelma on todellinen, ja sitä varten markkinoilla on kaikenlaisia avaamista helpottavia laitteita. Kannattaa googlettaa ja katsoa, mitä on jo tehty. Toisaalta siksi, että pyörää ei kannata keksiä uudestaan, toisaalta siksi, ettei vahingossa tee jotain, joka on jo tunnettu ratkaisu. On varmasti huono ratkaisu palauttaa malli, joka on samanlainen kuin jo jokin olemassa oleva avaaja, koska suunnittelutaitoa tässä mitataan.

Ideointiin ja valmiiden ratkaisujen kartoittamiseen kannattaa käyttää kunnolla aikaa. Hakusanoja tällaiselle voisi olla ’Monitoimiavaaja pullojen avaamiseen’, ’ ’kierrekorkin avaaja’ tai muu sellainen. Koska ongelma on todellinen, kannattaa eläytyä käyttäjän maailmaan. Millainen ote apuvälineestä pitäisi saada? Kuinka suuri se on? Kuinka painava? Kuinka monimutkainen sen käyttö on? Esteettömyys on suuri trendi muotoilussa, ja kaikki aika, jota käytät tämän tehtävän parissa on loistavaa pohjatuntemusta alaa varten.

Toinen osa tehtävää on valokuvaaminen. Siihen kannattaa myös käyttää aikaa, koska kuvakulmalla ja valaistuksella voi työstä saada joko entistä selkeämmän, mutta epäonnistunut valokuva voi myös heikentää katsojan ymmärrystä mallista. Tehtävässä ei suoraan sanota, montako kuvaa työstä voi esittää, mutta jos useita kuvia saa laittaa, se yleensä kannattaa. Kolmiulotteista kappaletta voi olla vaikea esittää yhdellä kuvalla. Toisaalta, pelkän valokuvan palauttaminen on varsin armollista tekijälle: jos jokin nurkka mallista jää huonoksi, sen voi jättää esittämättä kuvassa. (Tehtävät palautetaan yhtenä PDF-tiedostona. Lue täältä lisätietoja palautuksesta ja töiden valokuvaamisesta.)

Tehtävä 3 on kiinnostava jatko-osa edelliseen tehtävään: pyydetään kirjoittamaan apuvälineestä sanallinen ja kuvallinen selvitys. Tämä korostaa taustatyön merkitystä: on helppo perustella valintansa, jos on perusteellisesti perehtynyt aihepiiriin ja kunnolla eläytynyt apuvälineen käyttäjän maailmaan. Huomaa, että tässä saa tehdä kuvia myös vaikkapa 3D-mallintamalla. Se ei ole välttämätöntä, mutta kuten esteettömyys-teeman kanssa, 3D-mallinnuksen opettelu, oli se minkä tahansa ohjelman avulla, on varmasti hyödyllistä tulevien opintojen kannalta.

Sanallisen selvityksen selkeyteen kannattaa myös panostaa. Kannattaa antaa selvitys luettavaksi vaikka omille kavereille tai vanhemmille ja kysyä, ymmärtävätkö he tämän perusteella, miten apuvälineesi toimii. Itse voi joskus olla täysin sokea puutteille omissa esityksissään

Tämän vuoden tehtävät vaikuttavat erittäin kiinnostavilta. Ne eivät pelkästään toimi ennakkotehtävinä, vaan ovat myös hyödyllistä valmistautumista opiskeltavaa alaa varten!

Graafinen suunnittelu

Graafisen suunnittelun ennakkotehtävissä korostetaan tänä vuonna erityisesti sommittelua, esitystapaa, viestivyyttä ja omaperäisyyttä.

Hakija pääsee esittämään omia ajatuksiian idolinsa ja menneisyyden minän kautta, sekä suunnittelemaan julistetta pandemian hautajaisiin.

Tehtäviä analysoi yli 10 vuotta alaan perehtynyt, visuaalisen viestinnän opiskelija ja Tehon opettaja Paju Kaitajärvi!

Paju Kaitajärvi

TEHTÄVÄ 1: Idolini

Tee itsellesi merkityksellisestä henkilöstä piirtämällä paperinukkehahmo ja sille tarvittavat vaatteet ja rekvisiitat. Esittele henkilö ja hänen ominaisuutensa.

Toteutus: Lyijykynä, kuvakoko A3, mustavalkoinen. Toteutuksessa voit käyttää myös digitaalista työvälinettä.

Arviointi: Tulkinta ja viestivyys, kuvallinen ilmaisu, sommittelu (tekstien ja kuvallisten elementtien muodostama kokonaisuus), omaperäisyys.

Opettaja Pajun kommentit:

Tässä tehtävässä katsotaan hakijan kuvitustaitoja sekä kokonaisuuden hallintaa. Tulkinta ja viestivyys ovat erikseen mainittu arviointiperusteina. Tulkinnalla tarkoitetaan sitä, miten tulkitset “idolin” ja mitä haluat kertoa itsestäsi sitä kautta. Idoli voi olla joku hyvin yllättäväkin henkilö. Mieti, voitko kertoa henkilön tarinaa tai persoonallisuutta hänen omaisuudellaan ja rekvisiitalla. Yleensä tavarat joita omistamme, kertoo meistä paljon.

Kuvallinen ilmaisu ja omaperäisyys ovat myös arviointiperusteena. Mieti, millaisella tyylillä haluat idolisi esittää. Tärkeää on, että kaikki kuvassa olevat elementit ja tavarat ovat tehty samalla tyylillä jolloin niistä tulee selkeä kokonaisuus

TEHTÄVÄ 2: CoroNot! — Pandemian hautajaiset

Suunnittele suurta 8-salin juhlatapahtumaa markkinoiva juliste, jossa on kuvallisen ideasi lisäksi seuraavat tekstit:

  CoroNot! — Pandemian hautajaiset
  Lauantaina 1. elokuuta 2021, ovet avautuvat kello 21.00
  Esiintyjinä Maustetytöt, Lasten Hautausmaa, Kovaa Rasvaa, Lapinpolthajat, Uhrit.
  Lahden 8-sali, Sammonkatu 8. Lahti.
  www.coronot.fi

Voit lisätä tekstielementtejä tarpeen mukaan selittämään tapahtuman luonnetta.

Toteutus: Suunnittele juliste kokoon kokoon A3. Värillinen. Muuten vapaa toteutus.

Arviointi: Idea, esitystapa, viestinnällisyys, sommittelu, omaperäisyys.

Opettaja Pajun kommentit:

Julistetehtävä on lähes kaikissa graafisen alan ennakko- ja pääsykoetehtävissä jossain muodossa. Julistesuunnittelussa pääsee näyttämään sommittelutaitojaan, värinkäyttötaitojaan sekä typografisia- ja kuvituksellisia taitoja. Ota nämä kaikki huomioon suunnitellessasi julistetta. Hyvä juliste toimii yleensä valtavan kokoisena sekä postimerkin kokoisena. Siitä yleensä tietää että sommitelma on selkeä ja ymmärrettävä. Yksi arviointi perusteluista on viestinnällisyys, joten kiinnitä huomiota informaation asetteluun: mieti mikä info on kaikista olennaisinta ja asettele se näkyvimmälle ja selkeimmälle paikalle.

Toteutus on vapaa, joten kannattaa hyödyntää vahvuuksiasi. Oivaltava näkökulma tuo aina plussa pisteitä, älä kuitenkaan lähde liikaa rönsyilemään tehtävänannosta.

TEHTÄVÄ 3: Minä ja menneisyyden tärkeä tehtäväni

On vuosi 1927. Kuvaa itsesi tekemässä jotain todella tärkeää ja itsellesi merkityksellistä.

Toteutus: Tee mustavalkoinen toteutus aiheesta. Voit käyttää esimerkiksi mustetta, tussia tai vesiväriä ja sivellintä tai digitaalisia työvälineitä. Koko vapaa.

Arviointi: Kerronnallisuus, ympäristön ja toiminnan esitystapa, sommittelu.

Opettaja Pajun kommentit:

Mustavalkoinen omakuva on ollut toistuvana ennakkotehtävänä Muotoiluinstituutissa. Huomioi, että vaikka värejä ei saa käyttää, saat silti käyttää mustaa ja valkoista haluamallasi tavalla esim. tekstuureiden tai tekniikan kautta. Tässäkin kannattaa hyödyntää omia vahvuuksia.

Tehtävänanto on tarinallinen ja ensimmäisenä arviointiperusteluna on kerronnallisuus. Kannattaa panostaa kuvan ideaan ja tarinaan. Mieti, mitä haluaisit itsestäsi kertoa, vaikka se olisikin hieman fiktiivistä ja sijoittuu vuoteen 1927. Mieti myös, miten saat kerrottua kuvan keinoin mahdollisimman mielenkiintoisella tavalla. Mustavalkoisuutta voi myös käyttää hyödykseen kuvastamaan mennyttä aikaa.

Tässäkin tehtävässä oivaltava näkökulma on valttia.

TEHTÄVÄ 4: Omat työt

Esittele kymmenen omaa työtäsi.

Toteutus: Tee kymmenestä työstäsi pdf-portfolio. Liitä jokaiseen työhön lyhyt kuvaus sen tarkoituksesta.

Arviointi: Oman tuotannon omaperäisyys, laatu ja esitystapa.

Opettaja Pajun kommentit:

Omien töiden esittely eli portfolio on toistuva ennakkotehtävä ja sitä käytetään paljon ulkomaisissa taidekouluissa hakukriteerinä. Portfoliolla voit näyttää tiiviissä muodossa omaa osaamistasi sekä kiinnostuksen kohteitasi ja mahdollista työllistymistäsi. Hyvä portfolio on selkeästi luettava, looginen ja selkeä. Portfoliossa saa yleensä lyhyesti kertoa töistä ja ajatusprosessista töiden takana, pidä tämä kuitenkin mahdollisimman tiiviinä.

Valitse portfolioon parhaat työsi. Jos on jotain, mitä et päässyt näyttämään itsestäsi ennakkotehtävien muodossa, voit tehdä sen portfoliossasi. Pidä portfolion taitto suht yksinkertaisena ja selkeänä, että teoksesi saavat kaiken ansaitsemansa huomion.

Mediasisällön suunnittelu

Mediasisällön suunnittelun tehtävissä toistuu aiempien vuosien tapaan kuvasarjan tekoa, hahmojen piirtämistä ja mainoksen toteutusta.

Arvioinnissa korostetaan muun muassa sommittelua, ideaa, omaperäisyyttä ja viestivyyttä.

Tehtäviä analysoi yli 10 vuotta alaan perehtynyt, visuaalisen viestinnän opiskelija ja Tehon opettaja Paju Kaitajärvi!

Paju Kaitajärvi

TEHTÄVÄ 1: Kuvallinen kertomus

Tee kolmen ruudun koominen ja tarinallinen kuvasarja tai sarjakuva, joka liittyy teemaan etäisyys.

Toteutus: Yhdelle sivulle, mustavalkoinen. Voit halutessasi käyttää myös tekstejä. Toteutus vapaa. Voit toteuttaa mustavalkoisen kuvan myös digitaalisin välinein.

Arviointi: Tulkinta, sisällölliset ideat, kyky kertoa kuvin, omaperäisyys, sommittelu (tekstien ja kuvallisten elementtien muodostama kokonaisuus).

Opettaja Pajun kommentit:

Tässä tehtävänannossa annetaan paljon vapauksia käyttää luovuutta. Saat itse määritellä mitä “etäisyys” tarinassasi merkitsee ja siihen kannattaakin pureutua. Oivaltaminen ja yllätyksellisyys on sarjakuvassa tärkeä osa-alue. Tehtävänannossa on erikseen mainittu vielä, että tarina on koominen, se kannattaa huomioida.

Tässä tehtävässä pääset näyttämään sommittelu taitojasi sekä ideointi kykyäsi. Jos piirtäminen on vahvuutesi, pääset näyttämään omat taitosi, jos taas ei, se ei haittaa sillä tehtävänanto mahdollistaa kaikenlaisen kuvallisen ilmaisun joten voit valita tyylin, mikä tukee ideaasi parhaiten.

TEHTÄVÄ 2: Lehtimainos

Suunnittele ja toteuta aikakausilehtimainos suomalaiseen animaatioelokuvaan ”Muutos”. Elokuva kertoo koronan vaikutuksista Päijät-Hämäläisen kylän elämään.

Toteutus: Värillinen, sivukoko 210×297 mm, muuten vapaa toteutus.

Arviointi: Idea, esitystapa, viestivyys, sommittelu, omaperäisyys.

Opettaja Pajun kommentit:

Lehtimainos koostuu kuvituksesta, otsikosta sekä muusta tekstistä. Kuvitukseen kannattaa satsata, sillä kyseessä on animaatioelokuva. Aihe on niin spesifi että voi miettiä, saisiko jonkun elementin tuotua Päijät-Hämeestä tai koronaviiruksesta.

Lehtimainoksen voi ajatella myös julistetehtävänä. Julisteen ideana on näyttää selkeästi idea. Tekstin, kuvan ja muiden elementtien sommittelu on tässä tärkeässä roolissa. Sommittelua voi helpottaa se, että koettaa ajatella että kuvasta pitäisi saada selvää postimerkin kokoisenakin.

Tehtävän toteutus on vapaa, käytä tekniikkaa jonka hallitset ja jolla saat haluamasi lopputuloksen helpoiten. Huomioi kuvan etukäteen annettu koko.

TEHTÄVÄ 3: Hahmosuunnittelu

Suunnittele kaksi eläinhahmoa peliin, joka on tarkoitettu 6–9 vuotiaille ympäristöopin opetuksen apuvälineeksi. Toinen hahmoista on iloinen ja toinen surullinen. Tee hahmoista erilliset konseptikuvat siten, että hahmojen erilaiset luonteenpiirteet ja ominaisuudet tulevat esille. Konseptikuvat voivat sisältää myös hahmojen taustatarinaan liittyviä elementtejä.

Toteutus: Värillinen, muuten vapaa toteutus. Yksi kuva hahmoa kohden.

Arviointi: Idea, esitystapa, viestivyys, sommittelu, omaperäisyys.

Opettaja Pajun kommentit:

Hahmosuunnittelutehtävä on ilmennyt aikaisempinakin vuosina. Tässä tehtävässä pääset näyttämään kykyäsi viestiä haluttua ajatusta, tässä tapauksessa hahmojen persoonallisuutta. Taustatarinan liittäminen on hauska lisä! Kannattaa miettiä kontekstia, joka on tässä tapauksessa ympäristöoppi lapsille, jos sieltä löytyisi ideoita hahmojen olemukseen ja tarinallisuuteen. Värit, ilme, kehonkieli ja muotokieli viestivät kaikki hahmon persoonasta. Vaikka tekisit hahmoista hyvin erilaiset, yritä tehdä niistä sellaiset, että ne näyttävät kuuluvan samaan maailmaan.

Puettava muotoilu

Puettavan muotoilun tehtävissä kuvataan selfietä, piirretään asukokonaisuus ja printti sekä valmistetaan korvakorut tuikkukynttilöiden alumiinisuojuksia ja vapaavalintaisia materiaaleja käyttäen.

Sommittelu, idea ja ilmaisutaito ovat keskiössä tämän vuoden tehtävien arviointiperusteissa.

Tehtäviä arvioi Tehon opettaja ja vaatetusalan taiteen maisteri Katja Palomaa!

Katja Palomaa

TEHTÄVÄ 1: Selfie

Ikuista itsesi ja arkityylisi selfie-kuvaan. Sinulla on päähine tai kaulaliina päälläsi.

Toteutus: Ota pystysuuntainen valokuva itsestäsi. Piirrä lisäksi ottamaasi valokuvaa mallina käyttäen fotorealistinen kuva itsestäsi A4-paperille, lyijykyniä ja puuvärejä käyttäen. Skannaa tai kuvaa piirroksesi. Liitä molemmat valokuva ja piirros tehtäväpalautukseesi.

Arviointiperusteet: ilmaisutaito, materiaalin esittäminen, tyylitaju, sommittelu, omaperäisyys

Opettaja Katjan kommentit:

Tämä tehtävä on ollut ennakkotehtävänä puettavan muotoilun koulutusohjelmaan myös viime vuonna. Tässä tehtävässä hakija saa tilaisuuden kertoa itsestään ja tyylistään visuaalisesti valokuvan, piirtämisen ja pukeutumisen keinoin. Tehtävänannossa korostetaan fotorealistista esitystekniikkaa eli itse ottamasi selfie on kuvan tekemisen lähtökohtana. Kannattaakin miettiä jo selfietä ottaessa minkä kuvakulman valitsee, miten rajaa kuvan, mitä asioita haluaa tuoda esille ja miten niitä pystyy korostamaan parhaalla mahdollisella tavalla.

Piirretty selfie tulee esittää valokuvan tarkasti joten kannattaa kiinnittää huomiota mittasuhteisiin ja muihin yksityiskohtiin, että ne täsmäävät otettuun kuvaan. Tehtävän arvioinnissa painotetaan esimerkiksi ilmaisutaitoa, sommittelua ja materiaalin esittämistä eli näihin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota jo selfietä ottaessa.

Omakuvat eli selfiet ovat itseilmaisun keino, jolla on mahdollisuus sekä rakentaa että kertoa omasta identiteetistä. Tässä tehtävässä on siis oiva tilaisuus tuoda esille omaa persoonallista tyyliä, estetiikkaa, stailaustaitoja, visuaalisen esittämisen keinoja ja omaa suhdettasi puettavaan muotoiluun sekä henkilökohtaista kiinnostusta vaatetukseen ja vaatetusalaan. Kannattaakin huomioida, että yhtenä arviointiperusteena on mainittu myös tyylitaju ja omaperäisyys.

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa ja tässä tehtävässä myös vaatteilla ja pukeutumisella viestitään asioita. Vaatetusviestintä on sanatonta, mutta tehokasta viestintää, jolla viestimme erilaisia asioita itsestämme, omista arvoistamme, kulttuurisesta taustastamme, kiinnostuksen kohteistamme tai harrastuksistamme. Pukeutuminen on siis moniulotteinen ilmiö, johon liittyy myös esteettinen ja kommunikatiivinen ulottuvuus sekä kulttuurillisia ja yksilöllisiä merkityksiä. Tämän työn avulla arvioijat saavat tietää hakijoista paljon kiinnostavia asioita.

TEHTÄVÄ 2: Näyttävä ja trendikäs asu taidenäyttelyn avajaisiin

Suunnittele näyttävä ja trendikäs sisätilassa pidettävä asu naiselle / miehelle / muunsukupuoliselle taidenäyttelyn avajaisiin. Esitä suunnitelmassasi henkilö taideteoksen vieressä.

Toteutus: lyijykynät, peitevärit tai marker-huopakynät, A4-paperi pystysuoraan

Arviointiperusteet: näyttävyys, trendikkyys, mittasuhteet, ihmisen esittäminen tilassa, kuvallinen ilmaisu

Opettaja Katjan kommentit:

Tässä tehtävässä hakijaa pyydetään suunnittelemaan näyttävä ja trendikäs asukokonaisuus  ja esittämään ihminen tilassa eli taidenäyttelyn avajaisissa. Tehtävä vaatii siis eläytymistä, jotta saat luotua kiinnostavan tunnelman, onnistut esittämään näyttelyn avajaispaikan ja kuvaamaan tilaa sekä esittämään myös jonkin taideteoksen. Kuvallinen ilmaisu on tärkeässä roolissa, jotta saat sommiteltua työn elementit kiinnostavasti ja esitettyä kaiken tehtävänannossa mainitun.

Tehtävän pääpaino on kuitenkin ihmisen ja näyttävän asukokonaisuuden esittämisessä. Asukokonaisuuden esteettisyys ja kiinnostavuus on siis tärkeässä roolissa. Huomioi, että asukokonaisuus voi käsittää niin erillisen yläosan ja alaosan tai asu voi koostua myös yhdestä vaatekappaleesta. Tehtävässä on hyvä miettiä minkälaisia yksityiskohtia asussa on tai millaista materiaalia asukokonaisuudessa on käytetty tai onko asun materiaaleissa esimerkiksi kuviointia tai printtejä. Tässä tehtävässä tuot esille näkemystäsi vaatetuksesta, siluetista, vaatteen leikkauksista ja muodoista, trendeistä sekä ihmisen vartalon mittasuhteista. On myös tärkeää miettiä, kenelle suunnittelet asukokonaisuuden.

Työssä kannattaa keskittyä havainnollistamaan asu mahdollisimman tarkasti ihmisen päällä ja kiinnittää huomiota vartalon mittasuhteisiin ja asentoihin.Tärkeää tehtävän kannalta on, että asun idea välittyy selkeästi ja kokonaisuus on toimiva ja kuva havainnollistaa asun käyttäjää taidenäyttelyn avajaisissa.

TEHTÄVÄ 3: Korvakorut

Suunnittele ja valmista korvakorut (2 kpl) tuikkukynttilöiden alumiinisuojuksia ja vapaavalintaista materiaalia yhdistäen. Materiaaleja korussa saa olla yhteensä vain kaksi.

Ota valmiista koruista kaksi valokuvaa eri kuvakulmista, niin että kokonaisuus ja yksityiskohdat näkyvät.

Toteutus: tekniikka vapaa, kiinnitysmateriaalia (esim. liima, teippi, lanka) ei lasketa materiaaliksi.

Arviointiperusteet: idea, näyttävyys, materiaalinkäyttö, työnjälki

Opettaja Katjan kommentit:

Samantyyppinen tehtävä on ollut ennakkotehtävänä puettavan muotoilun koulutusohjelmaan myös viime vuonna. Tässä tehtävässä yhdistyy käytettävän tuotteen suunnittelu, kolmiulotteinen hahmottaminen, lopullisen tuotteen toteutustaito sekä tuotteen havainnollistaminen mahdollisimman visuaalisesti. Tehtävässä hakija pääsee siis esittelemään käytännössä tuoteideointi- ja tuotekehitystaitojaan.

Tehtävässä on ennalta asetettu materiaali ja hakijan tulee kehittää tuote annetun materiaalin ominaisuuksia hyväksikäyttäen ja niiden ehdoilla. Toinen, vapaavalintainen materiaali antaa ideointiin ja luovuuteen lisämahdollisuuksia. Kannattaa miettiä kiinnostavia materiaaliyhdistelmiä, jotta kokonaisuus on toimiva ja visuaalisesti kiinnostava. Kannattaa muistaa myös, että tuotekehityksessä on mahdollista myös kierrätysnäkökulman huomioiminen toistakin materiaalia valittaessa. Tässä tehtävässä painotetaankin juuri tuotteen ideaa, materiaalinkäyttöä, tuotteen näyttävyyttä sekä työn jäljen siisteyttä. Työnjälkeen kannattaa kiinnittää erityishuomiota, ettei liima tai muut kiinnitykseen käytetyt materiaalit pistä silmään häiritsevästi ja että korvakorujen yleisilme näyttää siistiltä ja työnjälki viimeistellyltä.

Huomioi, että kaikki ennakkotehtävät palautetaan sähköisesti. Erityisesti tässä tehtävässä on siis tärkeää huomioida, että otat toteuttamistasi korvakoruista hyvät tuotekuvat. Hyvissä tuotekuvissa kuvakulmat tuovat tuotetta esille parhaalla mahdollisella tavalla, ja tausta sekä valaistus sopivat ja korostavat tuotetta juuri oikealla tavalla. Hyvissä tuotekuvissa lopullinen tuote on mahdollisimman edustavan näköinen.

TEHTÄVÄ 4: Suunnittele T-paitaan printti eli painokuvio

Printtisi tulee ottaa kantaa ilmastonmuutokseen.

Piirrä T-paita ja printti paitaan. Kerro tarina paidan käyttäjästä. Kirjoita enintään 200 sanan teksti kuvan kanssa samalle sivulle.

Toteutus: A4-sivu pystysuoraan, tekniikka vapaa

Arviointiperusteet: sommittelu, värinkäyttö, ideointi, tarinallisuus, sanallinen ilmaisu

Opettaja Katjan kommentit:

Tämän tyyppinen tehtävä on ollut ennakkotehtävänä myös viime vuonna, jossa hakijan on pitänyt suunnitella t-paidan printti.

Tässä tehtävässä mitataan hakijan kykyä konseptuaaliseen ajatteluun ja suunnitteluun. T-paita itsessään on yksinkertainen ja helppokäyttöinen vaatekappale jokapäiväisessä elämässä. Tehtävän kannalta oleellisessa osassa onkin printin suunnittelu sekä koko kokonaisuuden eli konseptin havainnollistaminen mahdollisimman kiinnostavasti. Kannattaa huomioida, että konseptuaalinen suunnittelutyö lähtee liikkeelle ajattelusta ja ideoinnista, joka pohjautuu mahdollisimman totuudenmukaiseen ja uskottavaan kuvaukseen tuotteen potentiaalisesta käyttäjästä ja valmiista tuotteesta. Tarinallisuus on osa konseptuaalista suunnittelua ja sitä painotetaan tämän tehtävän arvioinnissakin.

Tehtävänannossa t-paidan käyttäjän ikää tai sukupuolta ei ole määritelty, vaan hakija saa itse kertoa t-paidan käyttäjästä. Tehtävässä pyydetäänkin sanallistamaan millaisesta käyttäjästä on kyse eli kertomaan mahdollisimman kiinnostavasti ja uskottavasti esimerkiksi mitkä asiat käyttäjälle ovat tärkeitä ja miten hän ottaa kantaa ilmastonmuutokseen.

Tehtävässä hakija pääsee esittelemään myös omaa taiteellista ja graafista ilmaisuaan printtisuunnittelun muodossa. T-paidan printit viestivät aina jotain. Kuten tässäkin tehtävässä, printti voi olla esimerkiksi statement jostain asiasta ja tässä printin sanoma liitetään ilmastonmuutokseen. Printtisuunnittelussa mahdollisimman tarkka esitystekniikka on eduksi ja painokuvion idean tulee välittyä selkeästi työstä. Printin värien ja koon havainnollistaminen itse tuotteessa on myös tärkeää.

Tehtävässä on tärkeää havainnollistaa tuote mahdollisimman kiinnostavasti ja yhtenä arviointiperusteena on mainittukin sommittelu. Työssä kannattaa kiinnittää huomiota myös yleisesti visuaaliseen ilmeeseen ja värimaailmaan sekä printti-idean havainnollistamiseen mahdollisimman selkeästi ja kiinnostavasti visuaalisin ja sanallisin keinoin. Tehtävänannossa toteutustekniikka on vapaa. Tässä tehtävässä on siis mahdollisuus hyödyntää itselle sopivaa toteutustapaa.  


Muiden luovien alojen hakukohteiden ennakkotehtävät

LAB-ammattikorkeakoulun lisäksi moni muukin taidealojen hakukohde sisältää valintaa karsivat ennakkotehtävät. Tarjoammekin useista näistä yksilöidyt analyysit helpottamaan tehtävien tekoa! Klikkaa alta itsesi muiden hakukohteiden tietoihin ja tehtävien analyyseihin!

Luovien alojen ennakkotehtävät ja haku 2021

Vuoden 2021 luovien alojen ennakkotehtävät on nyt julkaistu! Kokosimme sinulle kattavan paketin tehtäviin ja hakukevääseen valmistautumista varten. Tästä postauksesta löydät tärkeät päivämäärät hakukohteittain ja aloittain, sekä linkit Tehon opettajien tarjoamiin analyyseihin tämän kevään ennakkotehtävistä!

Ennakkotehtävien teko voi tuntua jännittävältä ja haastavalta. Kaikki ovat kuitenkin samassa tilanteessa kuin sinä, joten tärkeintä onkin, että panostat tehtäviin ja olet niihin itse tyytyväinen. You can do this!

Tehtävien suunnittelua ja toteutusta auttamaan julkaisimme ennakkotehtävistä opettajien analyysit. Analyysit sisältävät ammattitaitoisten opettajiemme vinkkejä tehtävistä ja siitä, mitä niissä haetaan ja mihin kannattaa keskittyä. Tavoitteena on antaa sinulle mahdollisimman paljon eväitä luovuutesi ja ideasi esittämiseen! Linkit analyyseihin löytyy hakukohteittain tästä postauksesta!

KORKEAKOULUJEN KEVÄÄN YHTEISHAKU

  • Englanninkielisiin koulutusohjelmiin: 7.1.2021 klo 8:00 −20.1.2021 klo 15:00
  • Suomenkielisiin koulutusohjelmiin: 17.3.2021 klo 8.00−31.3.2021 klo 15.00

Hakemukset jätetään opintopolku.fi -sivuston kautta!

ARKKITEHTUURIN ALAT

ARKKITEHTUURI JA MAISEMA-ARKKITEHTUURI

Hakukohteet
Ennakkotehtävät

Ennakkotehtävät julkaistiin 15.2.2021 osoitteessa dia.fi. Tehtävien palautus sähköisesti viimeistään 31.3.2021 klo. 15.00 mennessä. Opettajamme otti tehtävät tarkempaan analyysiin ja jakaa nyt vinkkinsä tehtävien toteutukseen!

Valintakokeet
  • 7.6 – 8.6.2021 järjestetään arkkitehtuurin kaksipäiväinen piirustus- ja suunnittelukoe
  • 9.6.2021 järjestetään arkkitehtimatematiikan koe niille hakijoille, joiden yo-arvosanat eivät täytä kynnysehtoa (pitkän matematiikan C tai lyhyen matematiikan E).
  • 9.6.2021 järjestetään matematiikan ja luonnontieteiden koe niille maisema-arkkitehtiopiskelijoille, joiden yo-arvosanat eivät täytä kynnysehtoa (pitkän matematiikan C tai lyhyen matematiikan E, maantiedon M)

RAKENNUSARKKITEHTUURI

Hakukohteet
Ennakkotehtävät

Ei ennakkotehtäviä vuonna 2021!

Valintakokeet
  • 4.5.2021 järjestetään rakennusarkkitehtuurin soveltuvuuskoe, jonka voi tehdä missä tahansa hakukohteessa.
  • Lisäksi, hakijat osallistuvat yhteiseen AMK-valintakokeeseen 31.5. – 9.6.2021 välisenä aikana hakijan valitsemana päivänä.

TAIDEALAT HAKUKOHTEITTAIN: SIS. ENNAKKOTEHTÄVÄT

AALTO-YLIOPISTO, ARTS TAITEIDEN JA SUUNNITTELUN KORKEAKOULU

Hakukohteet
Ennakkotehtävät

Ennakkotehtävät julkaistiin 15.2.2021 osoitteessa aalto.fi. Tehtävien palautus sähköisesti viimeistään 31.3.2021 klo. 15.00 mennessä. Opettajamme ottivat tehtävät tarkempaan analyysiin ja jakavat nyt vinkkinsä tehtävien toteutukseen!

Kuvataidekasvatuksessa lisäksi välitehtävät ennakkotehtävät läpäisseille:

Ennakkotehtävistä läpi päässeille lähetetään 12.5.2021 välitehtävät, jotka tulee palauttaa 19.5.2021!

Valintakokeet
  • Kuvataidekasvatus: 7.6 – 9.6.2021, etätoteutus!
  • Muotoilu: 8.6 – 10.6.2021, etätoteutus!
  • Sisustusarkkitehtuuri: 14.6 – 16.6.2021, etätoteutus!
  • Visuaalisen viestinnän muotoilu eli graafinen suunnittelu: 7.6 – 9.6.2021, haastattelut: 14.6 – 15.6.2021, etätoteutus!
  • Muoti: 8.6 – 11.6, koe kampuksella!

METROPOLIA

Hakukohteet
Ennakkotehtävät

Ennakkotehtävät julkaistiin 15.2.2021 osoitteessa metropolia.fi. Tehtävien palautus sähköisesti tai postitse 31.3.2021 klo. 15.00 mennessä. Opettajamme ottivat tehtävät tarkempaan analyysiin ja jakavat nyt vinkkinsä tehtävien toteutukseen!

Valintakokeet

Metropolian muotoilun tutkinto-ohjelman (sisustusarkkitehtuurin, tekstiilisuunnittelun ja teollisen muotoilun) valintakokeet järjestetään samoina päivinä, joten käytännössä hakija pystyy osallistumaan vain yhteen valintakokeeseen.

  • Visuaalisen viestinnän muotoilu: 1.6. – 2.6.2021
  • Teollinen muotoilu: 25.5 – 26.5.2021
  • Tekstiilisuunnittelu: 25.5 – 26.5.2021
  • Sisustusarkkitehtuuri: 25.5 – 26.5.2021
  • Vaatetusala: 1.6. – 2.6.2021

Ennakkotehtävät läpäisseille lähetetään valintakoekutsut sähköpostitse.

LAB-AMMATTIKORKEAKOULU, MUOTOILUINSTITUUTTI

Hakukohteet
Ennakkotehtävät

Ennakkotehtävät julkaistiin 15.1.2021 ja ne näkee täältä. Tehtävien palautus sähköisesti ohjeistuksen mukaan viimeistään 31.3.2021 klo. 15.00! Opettajamme ottivat tehtävät tarkempaan analyysiin ja jakavat nyt vinkkinsä tehtävien toteutukseen!

Valintakokeet

Lab-ammattikorkeakoulun valintakokeiden tarkemmat aikataulut julkaistaan talven aikana täällä. Valintakoe järjestetään kaksivaiheisena ja pääosin etänä. Kuitenkin koronatilanteen salliessa muotoilijakoulutusten hakijat voidaan kutsua myös päiväksi Lahden kampukselle viikon 21 aikana. Tieto tarkemmista järjestelyistä lähetetään valintakoekutsun yhteydessä.

  • Sisustusarkkitehtuuri ja kalustemuotoilu viikolla 20-21
  • Teollinen muotoilu – viikolla 20-21
  • Graafinen suunnittelu viikolla 20-21
  • Mediasisällön suunnittelu viikolla 20-21
  • Kuvataide – viikolla 20-21
  • Puettava muotoilu – viikolla 20-21

TAIDEALAT HAKUKOHTEITTAIN: EI ENNAKKOTEHTÄVIÄ 2021

LAPIN YLIOPISTO, TAITEIDEN TIEDEKUNTA

Hakukohteet
Valintakokeet

Valintakokeiden ensimmäinen vaihe järjestetään kaikkiin hakukohteisiin 5.5.2021 etänä Moodle-verkkoalustalla. Toinen vaihe järjestetään koronatilanteen mukaan joko etänä tai paikan päällä seuraavina ajankohtina:

  • Kokemuksen muotoilu: 11.6.2021 klo. 9-18
  • Soveltava taide: 14.6.2021 klo. 9-18
  • Teollinen muotoilu: 9.6.2021 klo. 9-18
  • Muoti, tekstiilitaide ja materiaalitutkimus: 10.6.2021 klo. 9-18
  • Kuvataidekasvatus:  25.5. – 26.5.2021 klo 9-18
  • Graafinen suunnittelu: 7.6.2021 klo. 9.18

XAMK

Hakukohteet
Valintakokeet

Valintakoepäivät ilmoitetaan myöhemmin täällä.

HAMK

Hakukohteet
Valintakokeet
  • Rakennettu ympäristö – valintakoepäivä ilmoitetaan myöhemmin täällä.
  • Älykäs ja kestävä muotoilu – 1.6.2021

Savonia

Hakukohteet
Valintakokeet
  • Muotoilu – 13.5. – 14.5.2021

70% kurssilaisistamme on saanut opiskelupaikan


Tiesitkö, että Teho-Opiston valmennuskurssin käyneet täyttävät vuosittain yli puolet luovien alojen opiskelupaikoista ja kurssilaisistamme yli 70% ovat saaneet hakemansa luovien alojen opiskelupaikan?

Maksimoi sisäänpääsyn todennäköisyytesi ja liity mukaan treenaamaan Suomen laajimmalle arkkitehtuurin, muotoilun ja muiden luovien alojen valmennuskurssille!