Skip to content

Elisa Ruuska

Opettaja, Arkkitehti, Tampereen teknillinen yliopisto

Faktat

Yhteystiedot

Minä

Moikka! Nimeni on Elisa ja valmistuin arkkitehdiksi Tampereen Yliopistosta vuoden 2023 keväällä. Teholla kävin itsekin aikoinaan valmennuskurssin ja aloin opettamaan jo opiskelujen ohessa. Minut voit tavata kursseilla tai viimeistään bileissä!

Tiesin aina haluavani arkkitehdiksi, ja olen aina tykännyt piirtämisestä sekä matematiikasta. Vaikka olen kasvanut käytännössä kynä kädessä, tiesin kaipaavani apua piirustus- ja suunnittelukokeissa, jotta pystyisin nostamaan itsevarmuuttani ja monipuolistamaan ideointikykyäni. Monet eri alojen kaverini olivat käyneet erilaisia valmennuskursseja, ja itseäni alkoi tämä vaihtoehto myös kiinnostamaan. Löysin lopulta Teho-opiston ja kävin koko syksyn ja kevään kestävän Maxi-kurssin. Teho antoi runsaasti uskoa omiin kykyihin oppiessa uusia asioita esimerkiksi sommittelusta, massoittelusta ja erilaisista piirustustekniikoista.

Pääsin opiskelemaan piirustuskoekiintiössä kolmannella yrityksellä. Olen ollut todella tyytyväinen arkkitehtuurin opiskeluun, mihin Teho antoi hyvän pintakosketuksen. Vaikka halusin jo pienestä asti arkkitehdiksi, kuva arkkitehtuurista muuttui hurjasti opiskelujen aikana. Mitä enemmän arkkitehtuurista oppii, sitä enemmän haluaa itse päästä laittamaan niitä oppeja käytäntöön. En malta odottaa, mitä tulevaisuus tuo tullessaan

.

Supervoimat

0

Tekniikkataituri

0

Välinevoimari

0

Sommittelujen suojelija

0

Ikuinen ilopilleri