Skip to content

Otso Askolin

Apuopettaja, arkkitehtuurin kandidaatti, Aalto-yliopisto

Faktat

Yhteystiedot

Minä

Vartuin hyvin kaurismäkeläisessä ympäristössä, kun Akin elokuvien lavastukset loihtineen isäpuoleni Markku Pätilän koruton ajan patinoima visuaalinen maailma ulottui kotiimme asti. Myös lukuisia huonekaluja, biljardipöydän ja katamaraanin itse rakentanut isä ja luomukauneushoitolaa pyörittävä äiti kannustivat esimerkeillään suunnitteluun. Pienenä piirsin mielikuvituskaupunkien karttoja metrolinjoineen ja muotoilun saralla virtaviivaisia autoja.

Lukion jälkeen aloitin kieltenopettajan opinnot, mutta lyhyen pyrähdyksen jälkeen vaihdoin arkkitehtuuriin, koska kaipasin elämääni jotakin abstraktia. Vaikka talojen suunnittelu ja rakentaminen onkin hyvin konkreettista, niin minulle ominaisin työtapa on juuri kuvallinen ilmaisu, se kun suunnitelmaa ei tarvitse sanallistaa. Nyt opiskelen Aalto-yliopistossa arkkitehdiksi viidettä vuotta ja viimeistelen kandidaatintutkintoa.

Imen itseeni värejä, tekstuureja ja tunnelmia. Vaatimaton ja arkinenkin voi olla kaunista. Kun muut menevät katsomaan Colosseumia, minä suuntaan roomalaiseen lähiöön silittelemään betonia ja rouskuttelemaan supermarketin herkkutiskistä mustekalasalaattia.

Elämyshakuisena hedonistina antaudun vapaa-ajallani aistien vietäväksi. Nautin joutilaisuudesta, koskettavista elokuvista, matkustelusta, kaupungin äänistä sekä uusista tuoksuista ja mauista. Kulinaristin sydäntä lähellä on hyvä ruoka, eritoten merenelävät – olenhan horoskoopiltani kalat.

Parhaiten rentoudun suurkaupungin vilinässä, johon voi hukuttautua ja kokea hetken aikaa olevansa merkityksetön, vain yksi miljoonasta. Toisaalta saan voimaa aution erämaan täydellisestä hiljaisuudesta. Minua kiehtovatkin vahvat kontrastit ja esimerkiksi sään ääri-ilmiöt. Silloin kun 40 lämpöastetta hellivät tai sade ja tuuli pieksevät kasvoja, tunnen eläväni.

Visuaalisen aspektinsa lisäksi arkkitehtuurissa minua inspiroi yhteiskunnallisen vaikuttamisen mahdollisuus. Millainen valta kaupunkisuunnittelijoilla onkaan! Toisaalta kannamme harteillamme suurta vastuuta, kun taloudellisen ja ekologisen lisäksi pyritään rakentamaan sosiaalisesti kestävää ja eheää yhteiskuntaa. Erityisesti minua kiinnostaisi syventyä tarkastelemaan monikulttuurisuutta. Miten arkkitehtuurin keinoin voitaisiin edistää maahanmuuttajien sopeutumista ja voimaantumista sekä kitkeä rasismia?

Supervoimat

0

Materiaaliguru

0

uskomaton värisilmä

0

TILAVELHO

0

Antaa kaikkien tyylien kukkia