
Anneli sai pääsykoekutsut neljään eri kouluun – Katso kuvat ennakkotehtävistä!
Teho-Opiston MAXI-Kurssilla opiskellut Anneli Trifonova haki opiskelemaan sisustusarkkitehtuuria – neljään eri korkeakouluun! Kova työ palkittiin kun sähköpostiin kilahti pääsykoekutsut kaikista hakukohteista! Annetaanpa Annelin itsensä kertoa ajatuksiaan hakuprosessista ja ennakkotehtävien tekemisestä. Jatka lukemista ja katso kuvat upeistä töistä!

Olen Anneli, synnyin ja kasvoin Venäjällä, mutta 10 vuotta sitten muutin Suomeen. Tällä hetkellä olen töissä Helsinki-Vantaan lentokentällä turvatarkastajana, mutta koko ajan haaveillut opinnoista luovalla alalla. Nyt tuli aika suunnata kohti uusia haasteita! Arvioituani kiinnostukseni, päätin, että haluan sisustusarkkitehdiksi. Vuosi sitten kävin ensimmäisen kerran Lahden muotoiluinstituutin pääsykokeissa, mutta jäin varasijalle. Tänä vuonna otin Teho-Opiston Maxi-kurssin (opiskelin etänä) ja aloin treenaamaan ennakkotehtäviä ja kokeita varten.
Hain yhteishaussa neljään sisustusarkkitehtuurin koulutusohjelmaan: Aalto-yliopistoon, Lahden Muotoiluinstituuttiin, Metropoliaan ja XAMKiin. Helmikuun puolivälissä julkistettiin ennakkotehtäviä kolmesta koulusta (XAMKissa ei ole ennakkotehtäviä). Aluksi ajatelin, että en ikinä ehtisi tekemään kolmen eri koulun ennakkotehtäviä maaliskuun loppuun mennessä. Jokaisesta koulusta tuli aika laajat tehtävät, jotka vaativat paljon aikaa. Kaiken lisäksi työsuhteeni on kokoaikainen. Motivaatio päästä kouluun oli kuitenkin iso, joten tein päätöksen että keskityn nyt vain minulle tärkeisiin asioihin. Aluksi eri koulujen tehtävät pyörivät päässä kellon ympäri. Yritin kirjoittaa ylös kaikki ideat, jotka tulivat mieleen. Lopulta päädyin aloittamaan LABin ennakkotehtävistä.
LAB AMMATTIKORKEAKOULUN ENNAKKOTEHTÄVÄT



METROPOLIAN ENNAKKOTEHTÄVÄT


AALTO-YLIOPISTON ENNAKKOTEHTÄVÄT
LEIJUTIN
Ensimmäisessä tehtävässä piti suunnitella ja piirtää leijutin lyijykynällä A3-kokoiselle paperille. Sain idean ollessani töissä ja suunnittelinkin leijuttimia, jotka auttavat matkustajia siirtämään matkatavaroita paikasta toiseen lentokentällä. Leijuttimet leijuvat matkustajien takana Bluetooth-yhteyden avulla. Lentoaseman näkymä on minulle tuttu juttu, joten sen piirtämisssä ei ollut vaikeuksia.

Toinen tehtävä: Uni. Piti maalaa päiväuni ja painajainen. Tässäpä toinen luova tehtävä! Päädyin piirtää pelkoni ja yhden niistä hetkistä, jolloin tunsin itseni onnelliseksi. Painajaispuolella olevat isot torakat näyttävät todella kauheilta, aivan kuten painajaisissani. Toisella puolella on ensimmäinen kokemukseni varjoliitolennosta Sveitsissä. Täydellinen sekoitus adrenaliinia ja endorfiinia! Yksi arvosteluperusteista oli maalauksellisuus. Minä valitsin guassivärit. Uskon, että onnistuin välittämään unien eroa erilaisten värimaailmojen avulla.

Kolmannessa tehtävässä piti suunnitella ja rakentaa kellutin ja valokuvata se vedessä kellumassa. Tämä tehtävä oli minulle kaikista haastavin. Olin jumissa pitkään (yli kuukauden) ja tuntui, että en keksi mitään hyvää ideaa. Olin tehnyt satoja luonnoksia ja pari pienoismallia, ennen kuin onnistuin!
Monille varmasti herää kysymys – miten sain näin kauniin veden väri taustalle? Koska maaliskuun lopussa sää Helsingissä oli melko harmaa, sateinen ja meri oli jäässä, valokuvaus ulkona oli melkein mahdotonta. Heijastin kuvan merestä seinälle projektorin kautta, laitoin vettä muovilaatikkoon ja laskin kelluttimen kellumaan. Olin lopputuloksiin hyvin tyytyväinen!

KOHTI PÄÄSYKOKEITA!

040 554 5595
040 554 5595