Skip to content

Läpäise Kuvataide­kasvatuksen pääsykokeet teho-opiston valmennuskurssien avulla

Varmista paikkasi suosituilla kursseilla!

Haluatko kuvataide­kasvattajaksi?

Koulutus ja opiskelu

Taidekasvattaja yhdistää taidepedagogiikan ja taiteellisen ajattelun. Kuvataidekasvattajat voivat työllistyä laajasti taiteen kentällä. He voivat työskennellä kuvataideopettajina kouluissa tai esimerkiksi asiantuntijoina museoissa ja viestintäaloilla sekä opettajina taiteen perusopetuksessa.

Opintoihin kuuluu kattavien taideopintojen lisäksi pedagogiset opinnot. Kuvataidekasvattajan ammatti edellyttää luovuutta, sosiaalisia taitoja, itsenäistä työotetta ja kiinnostusta sekä taiteen tekemiseen että teoriaan.

Hakeminen ja ennakkotehtävät

Kuvataidekasvatuksen seuraava hakuaika on kevään yhteishaussa 2025. Hakemus jätetään Opintopolun kautta.

Ennakkotehtävät julkistaan oppilaitosten omilla sivuilla:

Aalto-yliopisto: Ennakkotehtävät julkaistaan helmikuussa 2025.
Lapin yliopisto: Ei ennakkotehtäviä.

Pääsykokeet

Aalto-yliopisto: Pääsykokeisiin kutsutaan ennakkotehtävät hyväksytysti suorittaneet hakijat. Pääsykoe järjestetään taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa. Tarkempi ajankohta ilmoitetaan myöhemmin.

Lapin yliopistoPääsykoe on kaksipäiväinen. Kaikki hakukelpoiset hakijat kutsutaan ensimmäiseen kokeeseen. Toiseen vaiheeseen päässeille lähetetään kutsukirje toukokuun lopulla. Toisen vaiheen tarkempi päivä ilmoitetaan myöhemmin.

Miten valmistautua

Kuvataidekasvatuksen pääsykokeisiin kannattaa ryhtyä valmistautumaan hyvissä ajoin. Kuvataidekasvatuksen ennakkotehtävien ja pääsykokeiden tarkoituksena ei ole pelkästään selvittää hakijan teknisiä taitoja kuvantekijänä, vaan visuaalisten ilmaisukeinojen hallintaa ja käsitteellistä ajattelua aiheen ympärillä. Opiskelemaan halutaan opiskelijoita, joilla on ideoita, ajatuksia ja intohimoa kuvataidetta kohtaan sekä kykyä kyseenalaistaa ja ottaa kantaa. Voit myös tutustua mm. Aalto yliopiston aiempiin kuvataidekasvatuksen pääsykoetehtäviin, jotta saat käsityksen mitä siitä, mitä kokeissa vaaditaan!

On myös tärkeää harjoitella työskentelemään rajatussa ajassa, sillä ajankäytön hallinta on pääsykokeissa erittäin tärkeää. Muista säilyttää harjoittelussa myös hyvä meininki, sillä usein rentous pääsykokeissa takaa parhaan tuloksen ja omien vahvuuksien esiin tulemisen! 

Valmennuskurssille?

Haluatko varmistaa opiskelupaikkasi ensi vuodelle? Kaipaatko vertaistukea harjoitteluun ja henkilökohtaista ohjausta ammattitaitoisilta opettajilta?

Monipuolisten ilmaisua, ideointitaitoja ja tekniikoita vaativien tehtävien takia kuvataidekasvatuksen opintoihin hakevalle sopii erinomaisesti kaikki pitkät kurssimme (MaxiMidi ja Tekniikka), sekä lähes kaikki lyhyemmät kurssit. Kursseilla kehität laajasti tarvittavia taitoja, joilla loistat sekä ennakkotehtävävaiheessa, että pääsykokeissa.

Teho-Opisto on Suomessa ainoa taidealoihin keskittynyt valmennuskurssien järjestäjä. Opetustyötä tehdään laatu ja sydän edellä, joten tsemppi on aitoa ja liukuhihnaopetusta et tule näkemään. Kursseillamme opit kaikki pääsykoemenestyksen kannalta tärkeimmät taidot tekniikoista ideointiin ja ajankäyttöön. Ryhmissämme opiskelee yhdessä eri alojen hakijoita, sillä samat hyvän pääsykoetyön kriteerit toistuvat eri hakukohteiden pääsykokeissa. Tutustu kursseihimme ja ilmoittaudu mukaan!

Yliopistot

Aalto-yliopisto

Kuvataidekasvatus
Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu, Helsinki

Hakijat/hyväksytyt: 245/21
(v. 2022)

Lapin yliopisto

Kuvataidekasvatus
Taiteiden tiedekunta, Rovaniemi

Hakijat/hyväksytyt: 221/26
(v. 2020)

Teho-Opisto on ainoa luovien alojen valmennuskursseihin erikoistunut valmennusyritys Suomessa. Tarjoamme laajan valikoiman valmennuskursseja taidealojen, muotoilun ja arkkitehtuurin pääsykokeisiin, sekä hakuun opiskelemaan ulkomaisiin luovien alojen yliopistoihin.

Selaa kursseja ja valitse itsellesi sopiva:

Varmista paikkasi kursseilta alennettuun hintaan!
Early bird -etu voimassa 28.3.2024 asti

Midi – Tila & Muoto
– Alkaa 20.01.2025
790 2 390 
Harjoittele Arkkitehtuurin, Sisustusarkkitehtuurin ja Muotoilun hakualojen keskeisiä sisältöjä koko kevätlukukauden ajan!
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.
Midi – Kuva & Viesti
– Alkaa 20.01.2025
790 2 390 
Harjoittele Visuaalisen viestinnän ja Kaksiulotteisen suunnittelun hakualojen keskeisiä sisältöjä koko kevätlukukauden ajan!
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.
Midi – Muoti
– Alkaa 21.01.2025
790 2 390 
Harjoittele Muodin ja Vaatesuunnittelun hakualojen keskeisiä sisältöjä koko kevätlukukauden ajan!
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.
Ennakko
– Alkaa 2.1.2025
240 290 
Intensiivinen tehotreeni ennen ennakkotehtävien julkaisua
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.
Piirtämisen perusteet
– Alkaa 13.1.2025
240 290 
Hyväksi piirtäjäksi tullaan vain harjoittelemalla! Täsmäkurssi kaikille, joilla ei ole aiempaa taustaa kuvan tekemisestä.
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.
DIGI
– Aloita heti
390 
Opi taittoa, kuvankäsittelyä ja muita digitaalisen kuvanteon perustekniikoita ja ilmaisua visuaalisen viestinnän aloille!
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.

Kuvataide­kasvatuksesta varma ammatti

Aalto-yliopistossa kuvataidekasvatusta opiskeleva Heini Lindvall haaveili taidekoulun opettajan ammattista.

“Taideala on kiinnostanut minua pienestä pitäen, mutta ammatikseni olen kyllä harkinnut muitakin aloja. Jotenkin tuntui, että kuvataiteilijaksi ryhtyminen olisi liian epävarmaa. Taidekasvatus antaa mahdollisuuden työskennellä taiteen parissa, mutta silti kuitenkin varmassa ammatissa.

Eka vuosi Aallossa oli todella hauska, eikä ollut ollenkaan sellainen olo, että tässä nyt opiskellaan rankasti. Pikemminkin tuntuu siltä, kuin saisi mukavasta harrastuksesta opintopisteitä.

Tähän asti käymistäni kursseista noin puolet on teoria- ja puolet käytäntöpainotteisia. Luentokursseilla käydään läpi kasvatustiedettä ja taidehistoriaa, ja tekniikoita ja taiteen tekemistä opiskellaan muun muassa valokuvauksen, kuvanveiston ja piirtämisen kursseilla. Pedagogisia opintoja on mielestäni sopivassa suhteessa muuhun opetukseen nähden.

Taidekasvattaja

Opiskelun parhaita puolia on se, että opiskelukaverit ovat niin kivoja. Kun opiskellaan näin sosiaalista alaa, on porukkakin väistämättä tosi mahtava.

Pääsin sisään kouluun toisella yrittämällä. Luulen, että suurin merkitys oli sillä, että tokalla kerralla osasin ottaa rennosti ja olla stressaamatta. Uskon, että pääsykoevaiheessa kannattaa ottaa riskejä, sillä varmoilla keskivertotöillä tuskin pääsee sisään.

Ennen ekaa hakukertaani kävin Tehon valmennuskurssin. Kurssilla parasta oli, kun teimme vanhoja pääsykoetöitä ja kokosimme kaikkien työt yhdelle pöydälle tarkasteltavaksi. Siinä huomasi helposti, millä tasolla itse on ja näki myös, millaisia ideoita tehtävänannoista yleensä tulee ihmisille mieleen. Itsestään selvimpiä ideoita ei tietenkään kannata pääsykokeissa käyttää.

Olen tällä hetkellä gradua vaille valmis kuvataidekasvattaja. Haaveenani on ollut työskennellä kuvataideopettajana, mutta ei välttämättä ihan pienten lasten parissa. Olenkin päätynyt opettamaan Teho-Opistolle!”

Soita ja kysy lisää siniltä

Voit myös tekstata tai lähettää WhatsApp-viestin.

Kolme poimittua syytä tulla teholle

Alansa ainoa

Suomen ainoa luoviin aloihin erikoistunut valmennuskurssi.

Tyytyväiset oppilaat

100% entisistä kurssilaisista suosittelisi Teho-Opistoa kavereilleen.

Huimat sisäänpääsyprosentit

Tehon opiskelijoista jopa 70% saa joka vuosi haluamansa opiskelupaikan.

saavuta unelmiesi opiskelupaikka!

Super Early Bird -etu voimassa 15.12.2024 asti!