
Anneli läpäisi neljät pääsykokeet – Katso kuvat töistä!
Teho-Opiston Maxi-kurssin käynyt Anneli Trifonova oli jo pitkään unelmoinut sisustusarkkitehtuurin opinnoista. Unelma toteutui kesällä 2023, kun hän läpäisi yhteensä neljän eri korkeakoulun ennakkotehtävät ja pääsykokeet – loistavin tuloksin! Syksyllä alkavatkin opinnot Aalto-Yliopistossa. Annetaanpa Annelin itsensä kertoa lisää eri koulujen pääsykoetehtävien tekemisestä! Jatka siis lukemista ja katso kuvat menestyksekkäistä töistä!

XAMK PÄÄSYKOKEET
TEHTÄVÄ 1. PEHMEÄÄ JA KOVAA

"Mielenkiintoinen tehtävä! Tykkään rakentaa perspektiiviä ja suunnitella tiloja! Olin tyytyväinen työhöni!"
TEHTÄVÄ 2. TARINAN KUVITUS

"Olen tehnyt jo aikasemmin piirustuksia tarinan pohjalta. Minulla ei ole yleensä ollut vaikeuksia tällaisten tehtävien kanssa, mutta kun ensimmäinen tehtävä vei paljon aikaa, jouduin tekemään toisen kiireessä. Sen takia en ollut täysin tyytyväinen. Myöhemmin sain silti kutsun valintakokeen toiseen osaan ja ensimmäisestä päivästä tulikin täydet pisteet: 40/40!"
TEHTÄVÄ 3.

"Toinen osa pääsykokeista järjestettiin Kouvolan kampuksella. Sinä päivänä heräsin neljältä aamulla ja menin junalla Helsingistä Kouvolaan. Olin koko päivä niin väsynyt, että en pystynyt keskittymään tehtäviin. Ideat eivät vain tulleet päähäni. Tein paljon luonnoksia, mutta en keksinyt mitään hyvää. Loppujen lopuksi sain idean, mutta en silti ollut tyytyväinen."
TEHTÄVÄ 4.

"Apua! Kolme tuntia! Miten saada hyvän idean ja rakentaa näkötornin ANNETUSSA MITTAKAAVASSA 15cm tikuista ja paperista niin lyhyellä ajalla?! Tarkoittaako se, että jos suunnitelmani näkötorni olisi luonnossa 10 metriä, kyseisessä mittakaavassa se olisi metri mittainen? Suunnittelin aikani niin, että 2 tuntia menee näkötornin ideoimaan ja sen toteutukseen ja viimeinen tunti menee maalaukseen. Lopputulokseen en ollut yhtään tyytyväinen, koska pienoismalli tuli paljon matalampi, niin kuin olin alussa suunnitellut. Piirustuksen tein akvarelliväreillä. Palautin työn viimeisenä sekunnilla. Kokeiden jälkeen jäi epävarma fiilis."

"Kesäkuun alussa sain tulokset ja olin suunnattoman yllättynyt kun sain täydet pisteet: 100/100!"
LAB PÄÄSYKOKEET
TEHTÄVÄ 1.
Arviointiperusteet: Idean omaperäisyys, rakenteen kestävyys ja tukevuus, tarkoituksenmukainen materiaalin käyttö, käytännöllisyys ja toimivuus, mallin siisteys ja tekninen viimeistelytaso.

"Oli hauskaa tehtävää! Toteutettu idea ei tullut heti päähän. Ennen kuin sain sen, tein paperilla n.10 eri luonnoksia ja pari esimerkkiä puutikuista. Lopputulokseen olin ihan tyytyväinen."
TEHTÄVÄ 2.

"Tämä oli minun lempitehtävä! Halusin tuoda omaa persoonallisuuttani esille työssäni, siksi valitsin auringonkukka-aiheen. Lähdin tehtävään hyvällä mielellä, koska olin tehnyt Tehon kurssin akvarellitunnilla vastaavan harjoitustehtävän ja saanut siitä hyvät pisteet. Heti kun olin lukenut tehtävänannon, päätin, että toteutan sen lempitekniikallani – akvarelliväreillä. Olin tyytyväinen työni värimaailmaan ja lopputulokseen!"
TEHTÄVÄ 3.

"Onpa ihana ja mielenkiintoinen tehtävä! Tässä meni aluksi paljon aikaa ideointiin. En halunnut käyttää työssä rautalankaa ollenkaan, joten lähdin toteuttamaan suunnitelmaa käyttäen vain paperia ja kartonkeja. Ideana oli tehdä harmoninen ja trendikäs tila – tuoda luonto sisälle. Puupinnat ja luonnon tekstiilit tuovat tilaan positiivista tunnelmaa ja niitä on miellyttävä katsoa ja koskettaa. Työssä käytin luonnon värejä. Vihreä väri kuvaa puuelementtiä, joka kuvastaa kasvua, tehokkuutta ja ravitsemusta. Aikaa oli 3 tuntia ja onnistuin omasta mielestäni tosi hyvin!"
TEHTÄVÄ 4.

"Ihan alusta olin tosi tyytyväinen tehtävänantoon. Tekniikka oli vapaa, ja yksi arviointiperusteista oli värien käyttö. Vaikka tiesin, että tussilla piirtäminen ei ole vahvuuteni, halusin silti kokeilla jotain uutta. Mielestäni olisin voinut lukea tehtävänannon tarkemmin, koska tein pieniä virheitä, jotka huomasi myöhemmin. En ollut täysin tyytyväinen suoritukseen, mutta virheiden jälkeen on hyvä selvittää itselleen, miksi se tuli tehtyä ja miten voi vaikuttaa siihen, ettei niitä tapahdu enää jatkossa. "
HAASTATTELU
METROPOLIA PÄÄSYKOKEET
TEHTÄVÄ 1. CRESCENDO
Arviointiperusteet: mielikuvitus, sommittelutaito, värien käyttö, tunnelman välittyminen, kokonaisuuden hallinta

TEHTÄVÄ 2. SISÄTILA

TEHTÄVÄ 3. SIIRTYMÄ

TEHTÄVÄ 4. JÄNNITTÄVÄ KOHTAAMINEN

TEHTÄVÄ 5. NÄYTTELYPAVILJONKI TRIENNALE


AALTO-YLIOPISTO PÄÄSYKOKEET
TEHTÄVÄ 1.
TEHTÄVÄ 2.
TEHTÄVÄ 3.
TEHTÄVÄ 4.

TEHTÄVÄ 5.
FIILIKSET KOKEIDEN JÄLKEEN
4.6 aamupäivällä tulokset tuli. En uskonut silmiäni kun näin: ”Sinulle tarjotaan opiskelupaikkaa”. Ja ekalla yrityksellä! Olen ylpeä itsestäni ja niin onnellinen siitä, että kova työ palkittiin.

– Anneli Trifonova
VÄLIVUOSI TARJOAA MAHDOLLISUUKSIA
Me Teho-Opistolla tiedämme, että menestys vaatii usein useita yrityksiä, ja jokainen vastoinkäyminen on mahdollisuus oppia ja kasvaa! Jos tänä vuonna ei koulupaikkaa tullut ja ensi vuoden kalenteri näyttää tyhjältä niin ei hätää! Välivuoden aikana sinulla on huikea mahdollisuus kokeilla uusia asioita ja kehittyä seuraaviin pääsykokeisiin. Teho-Opiston kursseja kannattaakin harkita, sillä hyvää seuraa ja samassa tilanteessa olevia ihmisiä kannattaa hyödyntää treenaamiseen. Ihan jokaisella on mahdollisuus päästä opiskelemaan unelmien alaa, sillä harjoittelussa on se salaisuus!

040 554 5595
040 554 5595