Se hetki, kun ennakkotehtävien tulokset julkaistiin, oli epätodellinen olo. Matka tähän pisteeseen ei ollut todellakaan vaan suora viiva, vaan pikemminkin siksakkia itsevarmuuden ja totaalisen epätoivon välillä.
Nyt kun tehtävät on selätetty ja kutsu pääsykokeisiin on taskussa, haluan esitellä teille kolme työtäni ja kertoa rehellisesti, mitä niiden takana tapahtui. Arviojat selkeästi etsivät punaista lankaa näiden tehtävien kerronnassa.
Rakennelman jännitys ja valon leikki
Ensimmäinen tehtävä oli tekninen ja vaati sorminäppäryyttä. Mustan ja harmaan kartongin jännittäminen puutikkujen varaan tuntui aluksi mahdottomalta – kartonki tuntui elävän omaa elämäänsä.
Epävarmuus iski: ”Onko tämä aukotus liian tavallinen? Näkyvätkö valokuviot tarpeeksi selvästi?" Tämä tehtävä oli koko sarjan perusta, ja sen kanssa painiskelin eniten. Aluksi lähdin kokeilemaan aivan liian villejä aukotuksia ja monimutkaisia leikkauksia.
Lopulta oivalsin, että puutikkujen luoma jännite ja aukkojen rytmi olivat työn sydän. Kun valokuvausvaiheessa valo lankesi mustan pinnan läpi harmaalle alustalle, tila heräsi eloon. Josta syntyi valon ja rakenteen liitto.
Tässä yksi kokeiluversio, millä meinasin lähteä liikkeelle ennen pohdintoja.
Vaikka itse pienoismallin rakentaminen oli tarkkaa työtä, suurin jännitysnäytelmä nähtiin vasta kuvausvaiheessa. Koska kotoa ei löytynyt valmista valokuvausstudiota, oli aika soveltaa.
"Hämärä tila" piti saada roikkumaan ohjeiden mukaisesti, joten virittelin rakennelman roikkumaan naruilla suoraan televisiosta. Seuraava haaste oli tausta: mikään seinä ei ollut tarpeeksi tasainen tai musta. Viime hetkellä, kun deadline jo hengitti niskaan, juoksin Prismaan ostamaan mustan lakanan. Kiinnitin lakanan lipastoon luodakseni mahdollisimman syvän ja häiriöttömän taustan.
Vaikka asetelma näytti livenä melkoiselta viritykseltä, lopputulos yllätti itsenikin. Kun sain valotuksen ja varjot kohdalleen, kotikutoinen studio katosi ja jäljelle jäi vain arvoituksellinen tila. Se opetti, että arkkitehtuurissa (ja pääsykokeissa) ei tarvita kalleimpia välineitä, vaan oikeaa asennetta ja kykyä nähdä mahdollisuuksia siellä, missä muut näkevät vain olohuoneen kalusteita.
Tumma kaupunkinäkymä hahmon perspektiivistä
B-tehtävässä piti hypätä rakennelman sisään pienen hahmon silmin. Tämä oli henkisesti tehtävistä haastavin: miten yhdistää konkreettinen A-tehtävän muoto scifi-henkiseen kaupunkikuvaan? Piirtäessäni mustalle paperille pelkäsin jatkuvasti, että hukutan hienot valokuviot liian tiheään kaupunkiin.
Päätin luottaa kontrastiin. Rakennelman kaarevat muodot kehystivät kauempaa hahmottuvaa mystistä kaupunkia. Tämä työ opetti minulle perspektiivin merkityksen – arkkitehdin on pystyttävä näkemään tila niin ulkoa kuin pienenpienen asukkaan silminkin
Viimeisessä tehtävässä ennakkotehtäväsarja tuotiin takaisin todellisuuteen. A-tehtävän aukotus muuttui pysäköintitalon julkisivuksi. Vaaleanharmaa pohja ja sateinen sää loivat tunnelman, joka tuntui aidosti suomalaiselta hämärältä.
Tässä työssä painiskelin ”viherjulkisivun” ja ”sadepäivän” yhdistämisen kanssa. Miten sateen ja autojen valot heijastuvat lehdistä? Vaikka vesivärit ja kynäjälki tuntuivat välillä lipsuvan, huomasin, että sateen luoma epätarkkuus vain tuki hämärän tunnelmaa. Se opetti, että arkkitehtuurissa ympäristö ja sää ovat yhtä tärkeitä kuin itse rakennus.
Suurin oppini oli se, että tehtävät muodostavat kokonaisuuden. Ei riittänyt, että teki yhden hienon kuvan, vaan idean piti kantaa rakennelmasta kaupunkivisioksi ja lopulta kaupunkisuunnitteluksi.
Epävarmuus siitä, riittääkö oma näkemys, oli läsnä joka päivä. Mutta kun uskaltaa analysoida omaa tekemistään, karsia rönsyt ja luottaa valon voimaan, lopputulos yleensä kirkastuu.
Myös Teho-opistolla opittu luottamus prosessiin auttoi: kun aloittaa tekemisen, ratkaisut löytyvät paperilla. Nyt matka jatkuu pääsykokeisiin, ja otan tämän saman kokeilevan asenteen mukaani sinnekin.
P.S. Vappusuunnitelmat vielä auki?
Jos kaipaat visuaalista inspiraatiota tai haluat nähdä, mihin suuntaan tyylini kehittyy ennakkotehtävien ulkopuolella, suuntaa Iso Roobertinkadulle! HI-HAT Art Barissa aukeaa 30.4. näyttely, jossa on esillä kaksi teostani.
Vaikka en itse ole paikalla, sillä suuntan vapuksi kohti Berliiniä niin, teokset ovat näytteillä peräti neljän kuukauden ajan. Joten ennätät hyvin poikkeamaan lasilliselle ja nauttimaan Iso Roban tunnelmasta tai terassista! Tsemppiä kaikille pääsykokeisiin valmistautuville – me pystytään tähän! :)
-Nicita
