Parhaat pisteet Aallon sisustusarkkitehtuurin pääsykokeista – katso kuvat!

BY ELLA SEPPÄLÄ
7 HEINÄKUUN, 2019

Vihdoin ja viimein – Aalto-yliopisto on julkaissut vuoden 2019 tulokset ja sisään päässeet opiskelijat. Jälleen ensi syksynä yli puolet aloittavista ovat Teho-Opiston kurssilaisia! Maxi-kurssin käynyt Petra Lahti esittelee työnsä, joilla hän nappasi tämän kevään parhaat pisteet Aallon sisustusarkkitehtuurin pääsykokeissa. 

Aallon sisustusarkkitehtuurin pääsykokeissa hakijoiden taitoja, tekniikoita ja luovuutta testattiin viidessä hyvin erilaisessa tehtävässä. Hakijoita Aalto-yliopiston taidealoille oli tänä vuonna ennätysmäärä, ja eniten nousua tapahtui nimenomaan sisustusarkkitehtuurissa, jossa ensisijaisten hakijoiden määrä nousi 20 prosenttia! Sisäänpääsy vaati siis todellista onnistumista sekä ennakkotehtävissä että pääsykokeissa. Toisaalta maistuuhan opiskelupaikka entistä makeammalta, kun tietää onnistuneen niin suuren hakijamäärän joukossa.

Yksi onnellisista sisäänpäässeistä on Teho-Opiston Maxi-kurssilla taitojaan treenannut ja sisustusarkkitehtuurin opinnoista unelmoinut Petra Lahti. Koulussa Petran numerot eivät välttämättä olleet aina ihan huippuluokkaa ja unelma yliopistossa opiskelusta tuntui silloin kaukaiselta haaveelta. Unelma sisustusarkkitehtuurin opinnoista on kuitenkin elänyt mielessä pienestä pitäen ja kiinnostus alaa kohtaan on vain kasvanut.

“Kaikki visuaalinen kiehtoo mua ja mulla on aina ollut silmää, mikä näyttää hyvältä. Sisustusarkkitehtuuri kiinnostaa, koska mulle kaikki tilat herättävät ajatuksia ja fiiliksiä. Mihin tilaan ikinä menenkään, niin se herättää mussa hirveästi tunteita – oli se sitten ihan kamala tai tosi ihana. Etenkin ihanista tiloista, jotka on nätisti laitettu, tulee ihan joku käsittämätön fiilis.”

Ennen Teho-Opistoa Petra ei ollut edes uskaltanut unelmoida opinnoista Aalto-yliopistossa sisustusarkkitehtuurin linjalla. Vaikka hän lähti pääsykokeisiin varmoin mielin, hän asetti itsensä hakijoiden joukossa muita heikommaksi ja jotenkin altavastaajaksi. Lopputulos puhuu kuitenkin puolestaan, sillä Petra nappasi tämän kevään pääsykokeissa parhaat pisteet ja aloittaa syksyllä opintonsa Aallon sissarifuksina. Nyt hän voi ylpeänä esitellä, millaisilla tehtävillä hän onnistui ja nappasi arvosteluraadilta parhaat pisteet!

SISUSTUSARKKITEHTUURI PÄÄSYKOKEET 2019

Millaiset olivat sisustusarkkitehtuurin pääsykokeet vuonna 2019? Katso millaisilla töillä Petra nappasi tämän kevään parhaat pisteet ja mitä tehtävät lopulta syntyivät.

TEHTÄVÄ 1. TANSSIPARI KADULLA.

Toteutustapa
Piirrä lyijykynällä A3-kokoiselle paperille.

Arviointiperusteet
Liikkeen ja tilan tuntu, tunnelma, valo/varjo.

PISTEET: 8/10

Petran kommentit:
“Lyijykynäpiirrokset on mun inhokki! Lähdin ensin luonnostelemaan tanssipariksi naista ja miestä. Tunnin jälkeen päätin kuitenkin, että sen täytyy olla jotain muuta ja vaihdoin ideaa. Halusin saada näyttävämmän työn ja ajattelin, että hiphopparit vastavalossa esitettyinä voisivat toimia! Olen tosi kärsimätön lyikkäritöissä. Vaikka mulla meni ensimmäinen tunti vähän hukkaan, niin silti mulla jäi neljästä tunnista reilusti käyttämättä. Tänä vuonna pääsykokeissa kaikkiin tehtäviin oli annettu neljä tuntia aikaa, ja tuntui, että sillä haluttiin myös testata osaako lopettaa työt ajoissa ja esittää siinä vain oleellisen.”

TEHTÄVÄ 2. TUNNELMA/IMPRESSIO.

Käytä inspiraationa Kaija Saariahon kappaletta ja tee tulkintasi sen pohjalta.

Toteutustapa
Maalaa A3-kokoiselle paperille

Arviointiperusteet
Tunnelma, sommittelu, värien käyttö.

TEHTÄVÄ 3. KAUHA.

Suunnittele kauha.

Toteutustapa
Toteuta kauha annetusta savesta ja aseta se A4-kokoiselle alustalle.

Arviointiperusteet
Muodon taju, kauneus ja toimivuus.

TEHTÄVÄ 4. LAITURI

Suunnittele ja rakenna laiturin pienoismalli, joka ulottuu rannasta alustan reunaan.

Toteutustapa
Toteuta laituri annetuista materiaaleista annetulle alustalle. (annettavat materiaalit: rimat, kuumaliimaa ja kalastajanlankaa. Laiturin kannatus tapahtuu vain rannalta.

Arviointiperusteet
Rakenteellinen johdonmukaisuus, kestävyys, kauneus. Lopuksi työn kestävyyttä testattiin yhden kilon painolla.ittele kauha.

TEHTÄVÄ 5. TUULIVIIRI.

Rakenna toimiva tuuliviiri. Tuuliviirin esittely tapahtui haastattelussa. Lyhyessä noin 5-10 minuutin haastattelussa valintaryhmä halusi kuulla tuuliviiristä, mutta sitäkin enemmän itse hakijasta.

Toteutustapa
Toteuta tuuliviiri annetuista materiaaleista annetulle A4-kokoiselle alustalle.

Arviointiperusteet
Toimivuus, kekseliäisyys ja ilmaisuvoima.

HAASTATTELU

“Tuuliviiri esiteltiin arvioitsijoille haastattelun yhteydessä. Omasta mielestäni haastattelu meni tosi hyvin. Siellä juteltiin yleisesti kaikesta ja fiilis oli tosi rento. Kyselivät, mitä olen tehnyt ja miksi haluan alalle. Ei tarvinnut esittää mitään, olin vain oma itseni. Sain haastattelussa hyvää palautetta, mutta ajatukset kulkivat melkoista vuoristorataa tulosten julkistamiseen asti. No hyvinhän siinä loppujen lopuksi onneksi kävi! Mulle jäi pääsykokeista kaiken kaikkiaan muutenkin tosi hyvä fiilis. Nautin tehtävien tekemisestä ja jokaisen tehtävän jälkeen jäi tunne että hyvinhän se meni, ei muuta kuin seuraavaa kohti.”

“EI MULLA OLIS ILMAN TEHO-OPISTOA OLLUT MITÄÄN JAKOJA PÄÄSTÄ SISÄÄN!”

“Se mitä oli aiemmin koulussa opetettu, ei pätenyt täysin enää pääsykokeissa. Kuviksen tunneilla opetettiin, miten piirtää oikein. Se ei enää ollut pääpointti Teho-Opistolla, eikä varsinkaan pääsykokeissa. Ei tarvinnut piirtää oikein, vaan löytää ennemminkin se oma siisti tyyli.
Teholta saatuja oppeja pystyi hyödyntämään pääsykokeissa kaikissa tehtävissä. Osasi miettiä tehtävänantoja paljon laajemmin ja toteuttaa uusia ideoita. Ei tarvinnut piirtää “oikean näköistä”, vaan kalliot saattoivat olla vaikkapa raidallisia tai pilkullisia ja taivas muutakin kuin sininen. Tehon jälkeen uskalsi rikkoa rajoja ja rohkeni koittamaan uusia juttuja. Pääasia oli, että työssä oli hyvä idea! Olin Maxi-kurssilla joka viikko paikalla. En ottanut hirveästi stressiä tehtävien tekemisestä, mutta en jättänyt yhtään kurssikertaa väliin. Näin siis syksyn ja kevään ajan joka viikko muidenkin kurssilaisten töitä ja kuulin niiden arvioinnit. Siitä oppi hirveästi ja huomasi, mitkä olivat niitä yleisimpiä ideoita ja toistuvia ajatuksia, joita täytyisi välttää erottuakseen massasta.

Musta tuntuu, että mulla on aina ollut hyvä maku ja visuaalista silmää, mutta Teho-Opisto auttoi käyttämään sen taidon tuolla pääsykokeissa.


Jos on visuaalista silmää ja käy Maxi-kurssin, niin kyllä varmasti pääsee sisään. Teholla rohkaistiin hakemaan ja tavoittelemaan omia unelmia. En mä ollut ajatellutkaan hakevani ennen Teho-Opistoa Aaltoon. Ajattelin silloin, että kaikki siellä pääsykokeissa ovat paljon mua parempia, eikä mulla oo mitään mahdollisuuksia. Mutta Tehon kavereiden positiivisen painostuksen jälkeen pistin hakupaperit myös sinne – onneksi. Valmennuskurssi rohkaisi ja auttoi onnistumaan. Ei mulla olis ilman Teho-Opistoa ollut mitään jakoja päästä sisään. Nyt mä voin sanoa kaikille, että hakee just sinne minne haluaa! Mulla on ollut neljä välivuotta, enkä oo ikinä opiskellut sitä mistä oikeasti tykkään. Ainoastaan kuvis ja liikka on ollut ne, joista on vähän innostunut. Ei ole edes osannut kuvitella, että pääsee tekemään just sitä mistä tykkää! Odottavin fiiliksin lähden opintoihin, koska en edes tiedä vielä mitä jännää on tulossa.”

VALMENNUSKURSSILTA VAUHTIA VALMISTAUTUMISEEN

Sisustusarkkitehtuurin pääsykokeista Petran kanssa parhaat pisteet sai myös toinen Maxi-kurssilainen Moona, joka päätyi kuitenkin ykkösvaihtoehtoonsa Aallon arkkitehtuuriin. Näitä tarinoita on joka vuosi niin mahtavaa seurata!

Teho-Opisto onnittelee kaikkia sisäänpäässeitä ja toivottaa antoisia opiskeluaikoja! Niille, joille opintojen ovi ei vielä tänä vuonna auennut, lähetämme tsemppihalin ja rutkasti intoa jatkaa rohkeasti omien unelmien tavoittelua! <3